Eilen tulin kotiin kahdeksan päivän matkalta Dresdenistä; elättäjäni
oli suurenmoisen jalomielisyyden puuskassa antanut minulle luvan
viettää ystävättäreni luona sen ajan — kahdeksan päivää — jonka hän
itse viipyi maatilallaan.
Minä en tuntenut Emmyn raha-asioita, mutta kun hän on niin
hyvännäköinen ja käy aina mitä hienoimmin puettuna, arvelin hänellä
olevan hyvät tulot. Mutta se ei näytä olevankaan niin, hänen koko
omaisuutensa lieneekin noissa komeissa puvuissa, ja ainakin kolme
neljännestä hänen jalokivistään on väärennettyjä. Hän valitti minulle,
ettei hänellä milloinkaan ole onnea rakastajainsa kanssa, ne jättävät
hänet aina liian pian. Sitä ei minun sovi valittaa; miehet riippuvat
minussa kuin takkiaiset. Kaikki minä ne voisin pitää, tuota yhtä vaan,
jonka itse tahtoisin, en saa, hän vaan ei huoli minusta.
Emmy asuu erään pesijättären luona yksinkertaisessa huoneessa,
jonka huomattavimpana koristeena on Lassallen [kuuluisa saksalainen
sosialisti] luonnollista kokoa suurempi muotokuva. Pesijättären mies on
nimittäin ankara sosialisti, jolla on aina suu täynnä suuria sanoja,
varsinkin työväen kokouksissa, joissa hän pitää pitkiä mahtipontisia
esitelmiä, mutta muuten hän on laiska tyhjäntoimittaja, joka jo
vuosikausia on elänyt yksinomaan vaimoparkansa ansioista. Mitä minä
kuulin näiden aviopuolisoiden keskinäisistä suhteista, oli sangen
huvittavaa. Dresdenissä ovat nimittäin olot aivan erilaiset kuin
meillä. Ja siveyspoliisi toimii siellä kerrassaan keskiaikaisella
tavalla, mikä tekee varsin omituisen vaikutuksen meihin, jotka olemme
päässeet osallisiksi preussilaisen kulttuurin siunauksista. Niinpä
esimerkiksi pitävät siellä viranomaiset pyhänä velvollisuutenaan estää
kaikki luvattomat yhteydet miesten ja naisten välillä ja väijyvät noita
vaivaisia yöt päivät saadakseen heidät kiinni synninteosta.
Tämä pesijätär on köyhä, kunniallinen vaimo, joka on koko ikänsä
tehnyt rehellistä, ankaraa työtä eikä ole milloinkaan ennättänyt
luvattomia huvituksia ajattelemaan. Seitsemän vuotta sitten oli hän
tutustunut nykyiseen mieheensä ja senjälkeen he elivät yhdessä, mutta
eivät menneet laillisesti naimisiin, koska miehen »periaatteet» eivät
sitä sallineet. Mutta poliisilla oli tietysti myöskin mielipiteensä
asiasta, aina vähän väliä käytiin vaimon luona kotitarkastuksilla,
mies tavattiinkin sieltä usein ja vaimo raukka sai joka kerta
lähteä muutamaksi päivää vankilaan. Kuusi kertaa rangaistaan tällä
tavalla, mutta jos rikos vielä sittenkin uudistuu, niin asianomainen
karkotetaan kaupungista. Kerran oli Emmy joutunut olemaan mukana
hyvin kriitillisessä kohtauksessa. Poliisi tunkeutuu sisään yöllä,
Ihan keskiyöllä, emäntä koputtaa Emmyn oveen ja pyytää häntä taivaan
nimessä piilottamaan miehen omaan huoneeseensa, ja Emmy tuntee sääliä
tuota hädänalaista kohtaan, laskee miehen sisään ja tämä piiloutuu
vaatekaapin ja erään oven väliin. Emmy menee jälleen sänkyynsä, ja
samassa astuvat poliisit sisään kolmen miehen voimalla, tarkastavat
kaikki huoneet ja käskevät hänen myös avata. Hän ei ensin tahdo sitä
tehdä, mutta »lain nimessä» on hänen kuitenkin viimein mukautuminen.
Poliisit nuuskivat joka nurkan, ja Emmy sanoi olleensa nauruun
purskahtaa, kun yksi heistä rähmi nelinkontin lattialla ja tarkasti
vaatekaapin alustankin, jonne mahtuakseen miehen olisi täytynyt
pusertua ohueksi kuin lauta. Kypärikin oli poliisilta siinä kömpiessään
pudonnut päästä ja vierinyt lattialla, joten tuo kohtaus lienee
ollutkin todella naurettava. Mutta ahtaassa piilossaan seisoi mies
tulisessa tuskassa ja olisi ehkä jäänyt keksimättä, jollei sattunut
huomaamattaan koskettamaan takanaan olevaa ovea, se narahti ja silloin
poliisit miehen niskaan. Vaimo olisi nyt ehdottomasti saanut lähteä
kaupungista, elleivät olisi kiireimmän kautta laittautuneet naimisiin.
Häät kuuluvat olleen suurenmoiset, kaksitoista pientä tyttöä punaisissa
vaatteissa oli kulkenut edellä, sirotellen punaisia neilikoita, kun
lähdettiin siviilivirastoon. Ei siitä naimisesta kuitenkaan tuolle
vaimorukalle suurta iloa ollut; hänen täytyy, niinkuin jo sanoin,
kokonaan elättää miehensä, joka vetelehtii laiskana kaiket päivät
ja iltaisin pitää kapakoissa isoäänisiä puheita ja esiintyy siellä
kuin hyväkin työmies. Minä olen kyllä sydämestäni demokraatti, mutta
on hyvin opettavaista joskus nähdä, millaisia aineksia puolueen
suurisuisimmissa huutajissa voi tavata. Mies, jolla ei vielä
milloinkaan ole kädet työstä känsistyneet, joka antaa naisen elättää
itseänsä, semmoinen mies tahtoo esiintyä »orjain», »sorrettujen»,
»yhteiskunnan lapsipuolten» edustajana ja asianajajana. Sehän on suoraa
ivaa.
Emmy aikoo ensi syksynä mennä naimisiin ylikyypparinsa kanssa ja he
ovat tuumineet sitten ruveta pitämään ravintola- tai kahvilaliikettä;
hän on hyvin onnellinen ajatellessaan tulevaisuuttaan, ja minä luulen
varmaan, että hänen aikeensa tulee onnistumaan. Jos minäkin olisin
tavannut oikeaan aikaan kunnollisen miehen, joka olisi minua tukenut,
olisin ollut elämääni tyytyväinen, enkä olisi enää palannut entisiin
epävarmoihin oloihin.
Minä tunnen myötätuntoisuutta kaikkia tyttöjä kohtaan, jotka
onnettomien olosuhteiden pakosta ovat joutuneet tätä elämää viettämään.
Emmykin on syntyisin kunnollisesta perheestä, vääpelin tytär. Isä sai
1870—71 vuosien sotaretkeltä parantumattoman taudin ja kuoli 1879. Emmy
oli kuudesta sisaruksesta vanhin ja juuri ripille päässyt, kun äiti
kuoli. Pikku siskot joutuivat orpojen kotiin, Emmy vanhan isoäidin
luo, joka häntä vartioi hyvin ankarasti, varjellakseen tyttöä erään
tätinsä kohtalolta, äidin sisaren, joka myöskin kuului »langenneihin».
Tämän tädin oli aikoinaan eräs baijerilainen prinssi keksinyt jostain
tyttölästä ja kuljettanut mukanaan Müncheniin, jossa hänet korotettiin
ruhtinaallisen jalkavaimon arvoon. Emmyä pidettiin siis hyvin tiukalla
tuon vanhan eukon luona, mutta siitä huolimatta hän sai silloin tällöin
tilaisuutta pujahtaa ulos. Naapurissa oli hiukan vanhempi tyttö, joka
oli jo kaikista asioista selvillä, ja tämä otti hänet usein mukaansa
yhteisille retkille ja opetti hänelle kaikki mitä itsekin osasi, ja
kun Emmy oli huomiota herättävän kaunis tyttö, sai hän heti peräänsä
juoksemaan pyytäjiä paljonkin. Myöhemmin hän tuli johonkin hotelliin
oppiakseen keittämään, ja siellä hän joutui isännän pauloihin, joka
sai hänet vuokraamaan itselleen huoneen, voidakseen käydä usein hänen
luonaan. Siitä se sitten alkoi menemään porras portaalta alaspäin...