On ilta ja olen yksin. Tekee mieleni kirjottaa. Herra jumala näitä
huolia! Viidentenätoista on maksettava huonekalujen vuokra ja minulla
ei ole vielä penniäkään. Tohtori on perheineen rannikolla, kirjottaa
en uskalla hänelle enkä muuten tahtoisikaan häntä vaivata, kun hän jo
ilmankin antaa minulle enemmän kuin hänen oikeastaan sopisi. Minulla
ei ole kuin neljä huonetta vuokrattuna ja opettajattaren olen ottanut
kahdeksastakymmenestä markasta kuukaudessa, joka tuottaa minulle
tappiota, jollei ole niin paljon muita vuokralaisia, että tulot heistä
riittävät sen korvaamaan. Jokapäiväiset menot, palvelijain palkat,
kaasulaskut ja kaikki sen semmoiset panevat pään ihan pyörälle, enkä
uskokkaan enää, että tätä liikettä voin kauan pitää pystyssä. Kaiken
muun lisäisi vielä eräs pariskunta, joka oli asunut täällä kaksi
kuukautta, kaikessa hiljaisuudessa hävisi pois ja jätti maksamatta
koko laskunsa, kolmesataa seitsemäntoista markkaa kahdeksankymmentä
pfennigiä. Epäilemättä tämä yritys kannattaisi, jos minulla olisi
älykäs kelpo mies vieressäni auttamassa. Mutta Casimir vaan tyhmenee
ja rappeutuu päivä päivältä. Äskettäin hän oli sairaana, lääkäri
sanoo hänessä olevan pahan sydänvian. Hän ehkä pian kuolee. Ei meidän
pidä sitä toivoa, mutta Jumala suokoon! Sitä on todellakin mahdoton
ymmärtää, mitä varten tuommoisen ihmisen pitää elää. Välistä hän saa
päähänsä olla pukeumatta, riisuu pois alusvaatteetkin eikä hyvällä eikä
pahalla saa häntä silloin ottamaan paitaakaan päälleen. Minulla ei ole
muuta neuvoa kuin lukita hänet huoneeseensa, sillä muuten olisi kaikki
hukassa. Hän alkaa muutenkin käydä epämukavaksi ja vastenmieliseksi;
ellen anna hänelle riittävästi taskurahaa, hän lainaa minun nimeeni ja
olipa hän äskettäin koettanut varkain pantata lusikoita, mutta ei ollut
tietysti saanut niillä mitään, ne kun ovat vaan alpakkahopeaa. Jos
minä häntä nuhtelen, niin hän rupee hävyttömäksi. Oh, kyllä tässä on
kestämistä!
Minä ikävöitsen tohtoriani. Hänen läsnäolonsa antaa minulle rohkeutta,
elämänhalua ja luottamusta itseeni. Nyt on mieleni synkkä ja toivoton.