Käyt apostolina, harkiten
mun syntejäni ja häpeääni.
Mut omantuntoni parkiten
ma sentään kohotan pystyyn pääni.
Mun väljä tie, sun kaita on,
ma fariseus, sinä publikaani.
Näin selvä asian laita on,
käyn suoraan taivalta alkamaani.
Jos joskus askele kiristää,
jos suora tiekin on liian suora,
niin velton ryhtini piristää
sun silmukoimasi hirttonuora.
Siks' lusteen, ohdakekukkien
suo armossas elonaikaan olla.
Ma pokkaan laumasta pukkien,
kun viimein seisomme tuomiolla.