Viel' eilispäivänä, veljet,
minä itseni kirosin:
Oli lähtöpäiväni tullut
ja hengitin kuitenkin.
Mut aurinko kattoihin paistoi
ja ullakkokamariin.
Minä näin sen lempeät kasvot
ja uskoin sen valheisiin.
En ivahymyksi luullut
ma kuumaa hymyä sen.
Se juovutti riemulla pääni
ja unilla suuruuden.
Minä tunnustin kurjuuteni.
Se sai minut uskomaan
jaloks' itseni kuninkaaksi,
valepukuiseksi vaan.
Tänä aamuna Saatana puhui
minun vuoteeni laidalla näin:
— Tee nuoraan kireä solmu,
mene tuntematonta päin.
Minä katselin pimeyttä,
joka suuteli akkunaa,
ja jäistä oksaa, sormin
lasin pintaan koputtavaa.
Ei vietelleet mua enää
ilot ulkokullatun maan.
Minä verhosin akkunani,
panin kiinni oveni haan.
Ja nyt vaatimattomasti
minä liityn vainajiin.
Mut, veljet, hengessä mukaan
tulen juhliinne vallattomiin.