Minä pakenen raajoin rammoin,
te kääpiöt, terve vaan!
Ivanauruni, kuollut ammoin,
on herännyt haudastaan.
Tulin laumahan kääpiöiden
minä kääpiö itsekin.
Tulin riemua ikävöiden
ja palavin sydämin.
Minä kestin hammasta purren,
kun ruoskitte kyttyrää,
ja kun ahdistettua surren
ei painunut yksikään pää.
Minä suutelin lyövää kättä
kuin elukka avuton.
Elin tyytyen, ymmärtämättä
mikä kamalin valhe on:
Tänä päivänä katse kiero
mua säälien katsoi päin.
Oli, niinkuin niljakas liero
ois kiertänyt sydäntäin.
Jätän joukkonne itsehurskaan.
Näin parasta rauhoittua:
Minä kainalosauvalla murskaan,
ken tohtii sääliä mua!