Verannalta ja eteisestä kuului huutoja ja nopeata astuntaa. Joku
selitti siellä hätäisesti jotakin toiselle, sitten kuului kirouksia,
pirtin ovi lensi apposten auki, ja ukko työntyi valkoinen tukka
hulmuten sisään, partaveitsi oli kädessä ja hätäisenä se höpötti:
— Tuota, tuota... Eikö Mikkoa ole näkynyt? Hakekaapa Mikkoa!
— Ei ole näkynyt, sanoi isäntärenki Hajaani. Menepä Lotta piikanen sitä
ulkoa katselemaan!
Ukko seisoi hetken siinä keskellä pirtin lattiaa, ja terävät, harmaat
silmät tiiristelivät tuikeasti pirttiväkeä, joka hämillään katseli
käsiään ja vaatteitaan hypisteli...
— Ei sitä ole näkynyt Mikkoa, kuului vielä uuninsuuloukosta kimeä akan
ääni, ja ukko meni kyökkiin partaansa ajamaan. Mutta Hajaani sanoi
siinä pöydän päässä tupakkaa pienennellessään:
— Hätä näkyy ukolla olevan. Olisikohan niillä ollut jotakin suukopua
Mikon kanssa?
— Kyllä minä kuulin suukopua peräkamarista, kun siitä aamulla sivu
kulin, sanoi Turakan Taava. Kova riita kuulosti isännillä olevan. Ukko
karjui ja löi nyrkillä pöytään, ja isoäänisesti se Mikkokin peuhasi.
— Kuulitko tarkemmin, missä asioissa miesten kiivaus kaiherteli? kysyi
Hajaani.
— En kuullut, sanoi Turakan Taava. Sen vain erotin, että Mikko uhkaili
jotakin.
Tuskin oli Taava sanansa sanonut, kun vanha emäntä astui pirttiin ja
höpötti hänkin:
— Eikö Mikkoa ole näkynyt? Sepä nyt on kummaa... Eikö Mikkoa ole
näkynyt?
— Ei ole näkynyt, sanoi isäntärenki Hajaani. Lotta meni sitä juuri
katselemaan. Ei ole Mikkoa tässä näkynyt.
— Ukko siellä niin kaipaa Mikkoa, sanoi vanha emäntä vetäisten
sinittynyttä huivia lujemmaksi pään ympäri... Mikä hätä sillä lienee?
Emäntä meni kyökkiin takaisin, ja Turakan Taava selitti:
— Se on riita siitä isännyydestä miehillä, ja siksi kai ne ärjyivät
aamullakin. Ukko ei anna isännyyttä Mikolle ja suosii vielä
Tornio-Taavaa.
Mutta Tynkä-Tiina väitti:
— No, eikö tuota nyt sitten saisi suosia? Oma tyttö on Taava, kuten
Mikkokin poika, ja lapsia on Taavallakin.
— Niin on. Mutta se pelkää Mikko Taavan vielä naivan ja tahtovan
talosta osan. Kuka tietää, kenen vielä nuori, voimissaan oleva leski
naipi, ja jos Ponttaalin Paavon ottaa, kuten puhutaan, niin kahtia talo
jaetaan, siitä ei päästä minnekään. Sellainen poika se on Ponttaalin
Paavo.
Ja miesten puolelta kuului ikäänkuin myönnytyksiä:
— Joo, sellainen poika se on Paavo. Kahtia pantiin Salvomäen talokin,
kun tätä ennimmäisen emännän nai, kahtia se vain jaettiin, vaikka
talossa oli ennestään jo poika isäntänä.
— Aivan niin, kahtia se maat ja'attaa Ponttaalin Paavo, siitä saa olla
varma.
— Ja'attaa, ja'attaa se vain Ponttaalin Paavo Tukalan talonkin.
Tynkä-Tiina taas puolestaan selitti:
— No luulisihan tuota puolessakin tällaisessa talossa olevan olemista
ja elämistä niin Mikolle kuin Taavallekin.
Ja akat karsinan loukoissa säestivät perään:
— Luulisi toki olevan, mutta jolla jotakin on, se enemmän toivoo.
— Ja se Mikkokin on semmoinen soma. Ei leskeksi jääneen sisarensa
antanut saman katon alle jäädä, niin kauan mankutti ja torui, että
sotamiehen huoneisiin miestään suremaan jääneen vaimon muuttaa piti. On
minusta soma koko Mikko, saita ja toisen syöpä.
— Sitä kellä mitä paljon on, enempää se vaatii. Koko talon isännyyttä
se Mikko vaatii, ei vähempää, ei enempää.
Paarmuurska-Pieta kävi siinä sisäkkö Mataleenaa kyökkiin hakemassa
ja sanoi samalla piioille, että einettä kiirehtisivät. Oli käsketty
lihaperunoita keittää. Akkojen ryhmä hajaantui, ja puhe keskeytyi sillä
kertaa.