Paimen jokirannalla veistelevä pudotti veitsensä joteen. Kauan
vahinkoansa törmällä itkevän kuuli Ahti, ui luoksi, sukelti pohjaan
ja toi sieltä kultaveitsen paimenelle. "Ei se se ollut", sano paimen
ja Ahti toiste pohjaan upoten toi hopiaisen. Ei sitänä omistaen, toi
Ahti kolmannella kerralla oikian veitsen, jonka paimen ilolla omaksensa
tunnustit Ahti kiittäen paimenen rehellisyyttä anto hänelle kaikki
kolme veistä. Asia tuli pian toisille tutuksi. Niin ajatteli muutama
toinen paimen; "miksi ei minullenki voisi yhtä onnellisesti sattua?"
Meni jokiayräälle, nakkasi veitsensä jokeen ja rupesi vahinkoansa
itkemään. Ahti toi taasenki kultaveitsen joesta ja kysäsi: "tätäkö
itket?". "Aivan sitä," vastasi paimen ja vikasi kätensä veistä
tavottamaan. Waan Ahti ei suuresti tämän paimenen rehellisyyttä
kiittävä ui matkohinsa ja jätti hänen ilman omaaki jokeen mielentaiten
nakattua veistänsä.
Rehellisyys maan perii.