Helmikuulta.
Tauti.
Surma hiihti suota myöten,
Tauti talvitietä myöten.
Noin puhuvi suuri Surma,
Aika Tauti arvelevi,
Illalla talon takana, 5
Talon aittojen takana:
"Kenenkä tapan talosta —
Tapanko ukon talosta?"
"Jos tapan ukon talosta,
Taitavi kalat kaota, 10
Lohimurkkinat mureta,
Nuotat tulla tukkuloihin,
Wenehet vesille jäähä;
En tapa ukkoa talosta."
Surma hiihti suota myöten, 15
Tauti talvitietä myöten.
Noin puhuvi suuri Surma jne.
"Kenenkä tapan talosta —
Tapanko akan talosta?"
"Jos tapan akan talosta, 20
Lyhenevi lehmän lypsi,
Maion kantajat katovi,
Maitokupit kuivettuvi,
Ravistuvi voirasiat;
En tapa akkoa talosta." 25
Surma hiihti suota myöten
Tauti talvitietä myöten.
Noin puhuvi suuri Surma
jne
"Kenenkä tapan talosta —
Tapanko pojan talosta?" 30
"Jos tapan pojan talosta,
Haviävi halme'maani,
Kaskikirvehet katovi,
Elopurnoset putovi,
Jyvälaarit laukiavi; 35
En tapa poikoa talosta."
Surma hiihti suota myöten,
Tauti talvitietä myöten.
Noin puhuvi suuri Surma
jne
"Kenenkä tapan talosta — 40
Tapanko tytön talosta?"
"Jos tapan tytön talosta,
Häviävi hääveroni,
Wähenevi kihlavärkit,
Jääpi sulhoset surulle. 45
Poikaset pahoilla mielin;
En tapa tyttöä talosta."
Surma hiihti suota myöten,
Tauti talvitietä myöten.
Noin puhuvi suuri Surma 50
jne.
"Kenenkä tapan talosta
Tapanko talosta minnän?
Jos tapan talosta minnän,
Saapi mies on toisen naisen;
Saapi naisen naimisella, 55
Ehk' ei lapselle emoa."
_Toisintoja_. v. 4—6. Ajatteli aika Tauti, Talon keskitanterella. v.
7—9. kenen tappanen t. T. talosta vaarin? J. t. talosta vaarin. v.
8—9. T. talon isännän? Tappaisin t. i. v. 10—11. Taitaisi talo hävitä,
Pian mennä pieni maani v. 19—20. T. talosta muorin? J. t. t. m. T.
talon emännän? J. t. t. e. Tappanen talosta vaimon? J. t. t. v. 21—22,
L. lehmilykky, Maitomaljaset k. Katoneeko suuri karja, Levinneekö
lehmiläavä. v. 23. Pienenevi piimäamme. v. 33—34. Hävinneekö h.
Katonevi kaskikirves. v. 34. Jyväpurno puonneeki. v. 41-42, T. talosta
neien? J. t. talosta neein. v. 43—44. Hävinneekö h. vähenneekö k. v.
45. Saapi s. s. Tullaan s. s. v. 46. Jää pojat pahoilla m. v. 54.
Jäähään lapset itkemähän, Pienoset pisartamahan Ostolla orihin saapi,
Uuen naisen naimisella.
Hekkalan Maria.
Jo nyt joutu naimavuosi,
Wihkivuosi mnmmeseltä,
Joill' ei ole ennen ollut,
Eikä saanchet osansa.
5—14
Pojat nuorena nopiat
Elelimät öillä ensin,
Maan kun joutu manhemmaksi,
Ettei jaksa yöjalassa
Kyllä kutkia kylällä,
Otettama on uusi ncuo,
Uuet kihlat ostettamat,
Monet kihlat kirkkaimmat,
Kaunihimmat kaulamärkit,
Kultasormukset soria???
15—20
Tyttärill' on työlähampi,
Aina outo outettama,
Eikä tule toi sinänsä,
Maikka malmoa pitäpi,
Käypi toimo työlähäksi,
Ajatukset ahtahaksi.
21—26
Tuumailimat tuosta kerran
Kaksi kaunista tytärtä,
Sisarukset Siikajoessa,
Kuulut Pulkkilan kylällä,
Alapuolella asumat,
Heiteltynä Hekkalahan.
27—41.
Riitta ensin rintavasti
Sanopi sanalla tuolla
Marialle mahtamasti:
"Mikä neuoksi hyväksi,
Mikä neuon antajaksi;
Nuoret kaikki korjatahan,
Minä vanhanen vakainen.
Tulen vielä tuommoseksi,
Kun tuo taivahan mäkärä
Alla pilvien asuva.
Joko Yrkön yksinäisen,
Rahattoman rannistani,
Wiimmen ottanen omaksi,
Kun ei tulle kumminkana
Tarjoksi talollisia."
42—59.
Mari sanopi samalla:
"Otan minä, vaikka mistä;
Mull' on miellä muille asti,
Paljo ihtessä piteä,
Paljo on pantuna rahoja,
Lukon taaksi tallittuna.
Rahat annan arkustani,
Talo ensin ostetahan,
Sitte maata muokatahan,
Jotta syömmä selvän leivän,
Ruisleivän runsahimman.
Wiel' on lehmä Lehtikorva,
Joka lypsäpi lujasti,
Wasikan tekepi toisin.
Kaks on lammasta kotona,
Jotka joutuen kerihten,
Syksyt kuon syylinkiä,
Talvet vanttuja vatustan."
60—65.
Riitta aivan riski suusta,
Kieli kerkiä sanoissa,
Sano vielä toisen kerran
Marialle mahtavasti:
"Laita sulhanen sinulle,
Elikkä ennätän esinnä."
66—75.
Mari varsin vastoapi:
"Ei ole minulla vielä
Miestä tiettyä tulossa;
Sulhanen sinulla ompi
Laita ihtesi vihille.
Sin' olet elänyt enemmin,
Kohta täytät talven tullen
Wiisikymmentä visusti,
Minä vuotta viisitoista
Olen nuorempi sinua"
76—87.
Tuli poika Pulkkilahan,
Joutu tuolta Siikajoelta,
Keski Kestilän kylästä,
Pölyhousu Haapalainen,
Mainittava mestariksi,
Opit kaikki ottanunna
Hän oli oiva ompelia,
Warsin vaatetten tekiä,
Wielä seppä sen mokoma,
Häylyvä hätävarassa,
Kylän tarvetten takoja;
Tuli tuonne Pulkkilahan.
88—91.
Riitta Hekkalan havahti:
"Jo on poika Pulkkilahan
Tullut oiva ompelija,
Raatali rahan keriä"
92—95.
Mari heti nauratellen
Sano: "terve tultuasi!
Joko olet ompelijaksi
Toki kerran kerkinynnä!
96—101,
Käski lähtiä kotiinsa
Tekemähän taitavasti
Ensin turkki tuulen suoja,
Sitte röiy sievänlainen,
Wielä pelsi pehmiämpi,
Jolla vietäisi vihille."
102—107.
Illan tultua ilosen
Lähti poika kulkemahan,
Walmisti vaeltamahan.
Wielä Wiiolle menepi,
Näki Yrkön yksinänsä
Kartanolla kahtelevan.
108—111.
"Mitä Yrkkö yksinäsi
Siinä seisot siirtymättä,
Ajattelet ahkerasti,
Kallistellen kartanolla?"
112-115.
"Miel' on mennä Hekkalahan;
Joko lienevät levolla."
"Sinne se minunkin tieni,
On tahottu ompelohon."
116—119.
Lähti kohta kulkemahan
Yhtä tietä Yrkön kanssa;
Astu poika ahkerasti
Tuonne Hekkalan talohon.
120—123,
Sitte tuonne tultuansa,
Päästyänsä matkan päähän,
Kohta koitteli ovia,
Oisko lukkohon lukittu.
124—137.
Naiset arvahin asian —
Jo on pojat joutunehet;
Naisten syän sylkähtäpi,
Mieli hyppäsi hyväksi.
Wielä neuoit vierahia,
Opetit oven takoa:
"Ovipieless' on avainki
Piilosalla pistettynä;
Ota, aukase avia
Avamella oikialla,
Siirrä salpa koukerolla,
Jousi potkase takasin,
Loirat oikein osoa
Solikoia sormellasi."
138—143.
Otti oikian avamen,
Jolla aukasi ovia,
Siirti salvan koukerolla,
Jousen potkasi takasin,
Loirat oikein osasi
Solikoia sormellansa.
144—153.
Mari sänkynsä levitti,
Paljo peittoja panepi,
Sanopi sanalla tuolla:
"Riisu vieras vikkelästi
Poies kintahat käsistä,
Lakki laske arkulleni,
Kengät keskilattialle;
Wilu siell' on seisoessa,
Painu tänne pakkasesta,
Siirry peittojen sisälle."
154—159.
Poika nöyrä neuottua
Teki, oikein osasi,
Pani sänkyhyn samalla,
Syltä kaulahan kamahti,
Anto suuta suikiasti,
Näppärästi neitoselle.
160—165.
Mari esteli esinnä,
Sanopi sanalla tällä:
"Oisit kyllä oiva poika,
Kaunis kaikessa siassa,
Waan on kontittu kovasti,
Juoniteltu juomariksi."
166—175.
Poika varsin vastoapi:
"En ole juonut julkisesti,
Enkä varkahin varonut;
Kun tahot kuulla kontimiestä,
Paljo on minulla niitä,
Jotka vissinki vihavat.
Ota aasi oivallinen,
Pitkäkorva kumppaliksi,
Sitä ei kontita kovasti,
Juonitella juomariksi."
176—179.
Mari lausu lempehestsi
"Elä suutu suottakana,
Waikkapa valehtelevat,
Panettelevat pakanat."
180—183.
Siinäpä Samu samalla
Tutummaksi tulla tahto,
Rohkiammaksi ruveta,
Likemmäksi liittäytä.
184—193.
Mari aina estelepi,
Sanopi sanalla tällä:
"Enkä huoli ensinkänä
Tulla kanssasi tutuksi,
Kun et laita laaullensa,
Anna kihlat kukkorosta,
Kultasormukset kuleta,
Kääri ketjut kaulahani,
Siitä tulisin tutuksi,
Likemmäksi liittähyisin."
194—206.
Riitta varsin valvovainen
Yrkön kanssa kaunihisti,
Kuultuansa kuihkutuksen,
Alko äystätä isosti.
Haukku Riitta Haapalaista,
Sanoen sanalla tällä:
"Sinä olet sika Siikajoelta,
Kehno Kestilän kylästä,
Mont' on mennyt mennävuonna,
Wiety viimmessä kesänä,
Parempata paiskattuna,
Saatettu sotaväkehen,
Etelähän ennätetty."
207—211.
Alko ajoa pihalle,
Takaperin tanhualle,
Wielä kiitti vierestänsä
Totiseksi toista miestä,
Hyvin Yrkköä ylisti.
212—228.
Samu nousi näppärästi,
Saapi lakkinsa samassa,
Kintahat ja kenkänsäki.
Lähti ulos juoksemahan,
Waan ei osannut ovehen,
Lankiapi lattialle.
Pelko paino pitkäksensä,
Pää se paukahti kivehen,
Sormet poikki portahasen,
Lakki lenti lietehesen,
Toinen kinnas kiukahalle,
Toinen sattu salvamehen,
Kengät keskelle lakia.
Ei malta häässä maata,
Kauan olla oikiana,
Yli kynnyksen kytäsi
Takaperin tanhualle.
229—238.
Mari nousi nopiasti,
Ite pistäysi pihalle,
Otti kiini olkapäästä,
Pani kaulahan kätensä,
Lausu aivan lempehesti:
"Elä kulta kumminkana
Pane mieltäsi pahaksi
Noista töistä tuhmimmista,
Mielettömistä menoista;
Tule vielä toinen kerta!"
239—243.
Waan ei tohtinut takasin
Poika siirtyä sisälle,
Meni siitä matkohinsa,
Itku silmiä sitopi,
Weet poskille putosi.
244—256.
Mari se sisälle saapi,
Pani maata paikallensa,
Siallensa siirtäyty.
Sitte nurku nukkumatta
Riitta rukan rintavuutta,
Suupalton pauhinata:
"Kun et vaivanen varonut,
Ajot pois pojan parahan,
Minun heitit Hekkalahan,
Yrjänän ite piätit;
Minun aikani asunto,
Päivät pitkäksi tulevat,
Itkun tuottapi ikävä."
257—271.
Kesän oli kekkiänä;
Tuli sitte talven tullen,
Lähti Launolan kylältä,
Astu Antti Anttoselta,
Taitava talon isäntä.
Waunut vyöryvät kujalla,
Kiesit kiersi kartanolla,
Helisi hevosen kello,
Kovin kuulu kulkusetki,
Sulhanen oli ohjilla,
Mies on kaunis kahtannolta,
Pulskia punamerinen,
Waattchet komin koriat',
Napit kullan kiiltämäisct,
Hopiasta hohtavaisct.
272—276.
Mari luulepi lujasti,
Ett' on vieras Wiipurisla,
Saanut Saksan kaupungista,
Eli tullut Lukhulmista,
Nuohtin poika rohkiampi.
277—280.
Anna astupi tupahan,
Eellä ennätti sanoa:
"Ota oikia osasi,
Taitava talon isäntä!"
281—286.
Mari vielä muistelepi:
"Mun on haiku Haapalaista,
Jonk' on sormus sormessani,
Jonka kanssa kaiken talven
Aina valvoin valpahasti
Öillä yksillä olilla."
287—302.
Anna haukku Haapalaista,
Kieli kerkiä panepi:
"Totteletko toljaketta,
Höyhenkengän höynäystä!
Elä huoli huitarista,
Kovin konnankoukkusesta,
Jok' on ruma ruumihilta,
Partaki pahannäkönen,
Eik' ole mieltä muille asti,
Eikä ihtessä piteä.
Laaustaan on aivan laiska,
Syöpi ruoan runsahimman,
Juopi viinan kun vetenä
Ihmisiltä ilkiästi,
Aina pirtissä asupi,
Pötköttäpi pöyän päässä."
303—314.
Toista kiitti kielevästi:
"Ollut nuorena nopia,
Wiel' on virkku vanhanaki,
Kaunis kaikissa tiloissa,
Talon töihin taitavampi:
Kaikki kyllä kaunihisti
Laittelepi laaullensa,
Aina akkainki asiat.
Nametass' on naisten luona,
Leivät leipopi leviät,
Pa'at kaikki kahtelepi,
Kaikki kulkepi koatki.
315—348.
Täll' on sini silmäripset,
Tällä kulta kulmakarvat,
Tällä vaattehet verasta,
Jotka näyttävät näkyvän.
319—322.
Täll'on kihlat kirkkahimmat,
Kultasormukset soriat,
Jotka ennen aikonansa
Osti Oulun kaupungista."
323—328.
Anna kukkaron avasi,
Otti lantit lakkarista,
Jotka työnti tyttärelle.
Hyvin helisi hopiat,
Kultasormukset kulisi,
Kahlisivat kahmaloissa.
329—331.
Kohta annettiin asia,
Saatettiin sana kylälle,
Julki kaiken kirkkokunnan.
332—355.
Sinä päivänä samana
Tuli sanoma Samulle,
Ett' on Mari morsianna.
Säikähti Sameli riepu,
Weri ohtahan osasi,
Niinkun pilvi päivän päälle.
Sylkäytti syänaloa,
Wärähytti varpahia,
Tahto puheta punanen,
Waikk' oli valkiaverinen.
Eikä sitte ensiyönä
Saanut unta silmillensä,
Ajatteli aikojansa:
"Mikä mielessä Marilla,
Kun ei huolinut minusta,
Waikka kaiken vaivan kanssa
Kannan kalua kokohon!
Minä otan ompelolla,
Takomalla talvikauet,
Weän värkkiä kokohan,
Wielä viljoa metästä,
Ansoistani aikalailla,
Parahite pauloistani,
Satimistani samate."
356—368.
Aina arveli Sameli,
Wielä muisti muinosetki:
"Sinne sortu sormukseni,
Sinne värkkini väheni,
Kaikki kulu kintahani,
Kaikki kenkäni keveni,
Yöjalassa juostessani,
Warsin kauan valvomassa,
Talvikauen tarpoessa.
Sauoin varsin vaikiasti,
Sukset tarttu takkalahan,
Tahon puota pyörtehesen,
Aina mennä ämmän alle."
369—378.
Sitte ensilauantaina
Lähti poika polkemahan,
Walmisti vaeltamahan,
Kylyn jälkehen kylästä.
Juoksi yöllä yksinänsä
Heti kohta Hekkalahan,
Waan ei löytänyt Maria,
Eikä saanut sormustansa —
Mari oli poissa Pulkkilasta
Mennyt morsianverolle.
379—381.
Hakaroipi Haapalaista,
Kulkkuperä kuivettupi,
Pakottaa pahon syäntä.
382-389.
Sitte kuuli korkialta
Saarnastuolista sanoman,
Marin vietävän vihille,
Iän kaiken istumahan,
Asumahan Antin kanssa.
Ain' on haiku Haapalaisen,
Aina yölläki unissa,
Aina päässä päivänäki.
390—393.
Kauan häitä hankittihin,
Monet viikot morsianta,
Suuri aika sulhasmiestä.
Mari sano sulhaselle:
"Joko viimmen joutunemma,
Joko lyönemmä lähöksi;
Toisinaan tulepi konna,
Pylyhousu pöyän päähän,
Isotellen ilkiästi,
Humalaisna hullupäanä,
Tuopi pian tullessansa
Wielä villin viimmesenki,
Kun on ollut ensimmäisnä,
Waan ei virkata mitänä."
404—411.
Wiimmen vietihin vihille,
Päästettihin perjantaina.
Kaikki kulki kahtomahan
Kauan häitä hankituita,
Monen miehen morsianta,
Kuulusinta kukkapäätä,
Suurta riemua suloista,
Suurta viulun vingutusta.
412—116.
Waan ei pojat puoletkana
Mahu salihin sisälle,
Eikä pääse pyörimähän;
Kansa seiso kartanolla,
Alla akkunan pihalla.
417—423.
Annettihin akkunasta
Wiinaryppy vierahille,
Punssikuppi kuhtutuille;
Kaikki tuli tuppurihin,
Nurkkavilpat viimmeseksi,
Että tahtomat tapella
Rannin pojat rantehella.
424—431.
Martti neuo neitosia,
Tykö puhu tyttärille,
Olla loukossa lujassa,
Ett' on kuja kuhtutuilla,
Sola sievästi rakettu.
Kahto sitte kartanolle,
Täällä pojat pyörimässä,
Tanteretta taistelevat.
432—439.
Martti puhu poikasille,
Kovin könnistö köpisi:
"Ettekö luule ensinkänä
Tulevan tilintekoa,
Kun ette siirry sinnemmäksi
Kokonansa kartanosta,
Että pääsisi pihalla
Kuhtuväki kulkemahan."
440—448.
Pojat nakkasit napahan,
Lumipallon palliohon,
Muutamat ne muistelivat
Naurusanoilla Samua:
"Ei ole sattunut Sameli,
Kahtomahan Karjalainen,
Kenpä saattaisi sanoman,
Kulettaisi Köyryojahan;
Siell' on ollut ompelossa."
449—460.
Kulkupoika kuuliainen,
Aivan joutusa jalalta,
Saattapi sanan kylälle,
Kulettapi Köyryojahan:
"Astu heti Anttosehen,
Lähe Launolan kylähän!
Siell' on monta muualtaki,
Sinne on Siikajoelta,
Tullut paljo Paltamosta,
Oulujoelta osannut,
Kyttäriä Tyrnävältä,
Haapajoelta halulla."
461-464.
Taasen säikähti Sameli,
Muoto muualle menepi,
Rupiapi ruskiaksi,
Ohtavierus ouostupi.
465-469.
Pojat penkiltä puhuvat,
Naiset kaikki karsinasta:
"Mik' on tullunna tulonen,
Kosk' ei puhu puolinkana,
Waikk' oli illalla ilonen!"
470—479.
Ajo kyytillä kylähän,
Aina asti Anttoselle.
Sitte kahto kartanolta,
Pian pirtin ikkunasta:
Mari istupi isona,
Pöykkiänä pöyän päässä,
Pää on pantu palmikolla,
Kulta kaulassa kaluna,
Kuultaruunuki rakettu,
Korvat kullankarvaseksi.
480—492.
Puhu vielä Wiion Yrkkö
Muistutteli muien kuulten:
"Onko hyvä Haapalaista,
Kahtoasi kartanolta,
Kun on saanut semmoseksi,
Mieli mennynnä pahaksi,
Saanut suuki surkiaksi,
Huuli venynyt veneeksi,
Toinen puoli puohtimeksi,
Wesi silmistä sirupi,
Nenä räsä riesuapi,
Niinkun hete Heinäkuussa,
Lähe lämminnä kesänä."
493—502.
Mari kiljasi kivasti:
"Se parahaksi pahalle,
Keskitieksi kehnommalle;
Enkä huoli höyhöstäsi,
Weinaristasi valita,
"Joll' on monta morsianta,
Saattapi satoja olla,
Ellijä enimmät puolet,
Annijaki aikalailla,
Wielä Liisoja lisäksi.
503—506.
Kerran kävi Hekkalassa,
Kulki konna koukkuinensa,
Taisi sillonki takasi
Kyllä kyytillä palata."
507-511.
Niinpä Mari mahtavasti
Kyllä haukku Haapalaista,
Kun ei oikein osannut
Puhutella Pulkkilassa,
Riitan kanssa rinnustella.
512—517.
Wielä naiset naurelivat,
Paljo piiat pilkkasivat:
"Mene syömähän Sameli,
Poika riepu pöyän päähän,
Kun olet selvennyt surusta."
518—526.
Sanopi Sameli riepu:
"Jos oisi köyttä joutavaista,
Jonka sitoisin simuhin,
Solmiaisin suolilleni,
Ettei nälkä näissä häissä
Panisi nyt näin pahasti;
Kun en muistanut kylässä
Syöä iltaista esinnä,
Enkä ottanut evästä.
527—538.
Pääsisin mä piilosalla,
Käyä uunilla osaisin,
Saisin ma pa'asta paistin,
Kupin uunin kukkulalta,
Warkahin vetäisin poies,
Kulettaisin kartanolle
Siinä söisin sormillani,
Kourillani koitteleisin,
Mitä pannussa parasta,
Kosk' ei kanssa kahvelia,
Eikä luona lusikkata,
Pöytäveistä vieressäni."
539—550.
Sitte Wielä viikon päässä
Saneli Sameli riepu,
Ite laulo Launolassa:
"Oisin ottanut emännän,
Kumppalikseni komian,
Warsin sievän vaimokseni
Jok' ois neuonut nevalle,
Talon töihin taivutellut,
Toimitellut tervateille,
Poies vienyt viinateiltä;
Waan jo veivät viekkahammat,
Etevämmät ennättivät.
551—559.
Jo on souttu suoveteni,
Kalalampini kaluttu,
Walkamani vilkutettu.
Jo on souttu — soutakohot —
Selv' on souta souttu ranta,
Ennen tehty tie parempi.
Jo on souttu — soutakohot —
Soleamp' on soutakseni,
Kepeämpi käätäkseni."
_Jälkimaine_. Näistä runoista, jotka ehkä lukianki mielestä lienevät
somaluontosija, lauletaan edellistä laajalta Wenäjän Karjalassa.
Laatuansa on se vanhanaikuisia. Jälkimmäinen on Pulkkilan kappelista
Siikajoen pitäjätä. En tiedä, vieläkö sitä nykyjäänki siellä
muisteltanee, sillä se on minulle kirjotettuna tullut. Sen vaan tiedän,
että se somuutensa puolesta ei ansaitse heti unhotuksiin tulla. Ilman
kenenkän ymmärtämäisen mieltä pahottamatta kuvailee se asioita, miten
ne luonnollisesti tapahtuivatki. Sanoin muka ymmärtäväisen, sillä
niitäki löytyy, jotka millon mistä, kullon kusta, ilman aikojaan
saavat mielensä pahaksi. Mitä oikiassa kelpo naururunossa oppineiltaki
vaaditaan, runoilijan ei itsiänsäkän säästävän, sen asian on nykysen
runon laatia, "pölyhousu Haapalainen" taikka "Sameli riepu", kuni hän
toisessa paikassa nimitäksen, aika hyvästi omin järkinensä älynnyt. Ei
kestään toisesta puhu hän senlaisilla moitinta- ja pilkkasanoilla, kun
itsestänsä v. 200—206, 219—228, 289—302, 396—403, 484—511. Hekkalan
Mariasta, johon runo erittäin koskee, ei lausuta pahempata, ettei
kyllä valitettavasti monestaki tytöstä käy pahempia lauseita. Melkein
lukisin koko runon hälle kunniaksi, koska siinä ei ole voitu hänen
arvoansa suuresti millään alentaa, sillä epäilemättä, jos vaan muuten
olisi mitä pahaa hänestä tietty, ei olisi sitä mainimatta heitetty. Ja
panisin vaikka veikan, hänen, jos vieläki eläisi, ei suuttuvan, jos
konsa runo eissä laulettaisi. Paljo ei puutu, ettei tämä runo sopisi
varsin osotteeksi eli näytteeksi, miten laadullinen naururuno muiltaki
kansan runoilloilta olisi toimitettava. Sihen vaatisimma ennen muita,
ei ketään senlaisilla sanoilla naureltavaksi, että siitä hänen nimensä,
armonsa ja kunniansa tulisivat turmelluksi, jota vaston emme luule
haittaavan, jos pienempiä naurunaineita lystillisesti kuvaillaan ja
kerroillaan, ei sopimattomilla, riettasilla, sanoilla, vaan somilla,
siisteillä, lausumilla. Sen suatsemma itsestämme, sen teemmä toiselle
vanhan sanalaskun mukaan, joka kuuluu: minä muita, muut minua, palkatta
panettelevat. Wielä paremmin luonnistuu senlaisissa runoelmissa, ei
ketä erittäin nimittää, vaan ilman kehnoille tavoille ja huonoille
käytöksille naurella. Senlaista naurelmata osottaa sanalasku: puhu
miestä päiväkausi, ellös nimeä nimitä.
Warsinko tarvinneekan tämä runo erityisiä selvityksiä; koen kuitenki
panna muutamia:
v. 5—9. Yli koko Suomen maan on pojilla tapana, kesäsinä öinä
juoksennella tyttöjä tervehtimässa (juosta yöjalassa, kulkea
yökengässä). Näillä juoksuilla useinki ei tarkoteta mitään erittäin
siistitöntä elämätä, vaan enemmin tilasuutta saada poikain tyttösensä,
sulhojen morsiantensa kanssa keskinäisistä asioistansa tuumailla.
Monastiki sattu näillä matkoilla kaikenlaisia syrjätapauksia, joita
sitte jälkeen laulellaan eli ilman naurellaan. Miten Sameli rievun
yöjalassansa kävi, kertoo runo m. 116—243.
v. 12—14 ja 319—328. Luettelee muutamia tavallisimmia kihlavärkkilöitä.
Niin antaaki näillä seuduin tahi toista myöten lähettää poika
tytöllensä kulta- eli hopiasormuksia kaksin kolmin, samate
huiviloita ja viisin kuusin eli usiampiaki hopiarahoja (kovia
riksilöitä). Kun toisinaan kihloja vielä jollai vaate'kcrrallaki
lisätään, niin nousevat nämät lahjat välistä sadan ja kahdenki
sadan rupilan verosiksi. Tyttö sulhoon mieltyvä ottaa ne vastaan,
muuten työntää jällen. Wastaan otettua kihlat lähtee sulho morsiamen
kotiin ruokaverolle. Siksi vedättää hän sinne toisinaan kahdella,
kolmellaki, hevosella ruokavärkkiä ja syöttää heimon, jolle sitä varten
erityiset kutsut laitetaan. Kihlattuna lähtee tavallisesti muutamaksi
viikoksi morsian sulhonsa kotiin, jota sanotaan mennä olemaan eli,
epäsomasemmalla sanalla, mennä _housuviikoille_. Tätä aikaa käyttää
hän valmistellaksensa kaikenlaisia antimia, kintaita, sukkia, vöitä,
lakkiloita, paitoja ja muita vaatteita, häiden aikana heimolle ja
paikoin itsekullenki kutsuvieraalle lahjoteltavaksi, jotta kyllä
sopiiki häneen toinen puoli sanalaskusta: _työstä työhön morsianta,
unesta unehen lasta_. Paitsi näitä häävalmistelmia tulee hän tällä
ajalla mastasen elinpaikkansa ja aivotun miehensä mielenlaadun paremmin
tuntemaan. He makaavatki nyt yksillä oljilla, vaan kumpanenki puettuna,
josta lieneeki tälle ajalle jälkimmäinen nimensä tullut. Wälistä, ehkä
hyvin harvon, luopuu tämän olemisen jälkeen toisien taikka toinen puoli
kihlaliitostansa. Jos morsian purkaa, tulee hänen saadut kihlansa
takasiantaa ja monasti ruokaverokulutki sulholle palkita. Sulhasen
purkaessa pitää tavallisesti morsian hyvänänsä, minkä kerran on saanut.
v. 23—26. Siikajoki on toinen pitäjäs Oulusta etelään päin kulkevilla.
Ilman Pulkkilata on sillä 4 muuta kappelia, Revonlahti, Paavola,
Frantsila ja Piippola. Hekkalan taloon luetaan kirkolta noin 4
virstaa [Wirstoilla tästäkilähin aina ymmärrämmä Wenäjän virstoja eli
10:nettä osaa penikulmasta. Ruotsin virstoja sitä vaston nimitämmä
neljännykseksi.] ja yhtä suuntaa Wiionaholle eli Wiiolle (v. 105)
ei täyttä kahta mirstaa. Molemmat ovat ne niin erittäin kutsuttua
Pulkkilan kylää, vaan Anttosen talo (v. 260) on Launolan kylää,
5:den virstan päässä toiselle suunnalle kirkolta. Kestilä (v. 78) on
viimmenen kestikimaripaikka Pulkkilata Säräsniemen kirkolle Paltamon
pitäjätä mennessä.
v. 173. Mistähän meikäläisetki tiennevät aasilla pitkät korvat olevan?
v. 277. Anna oli eräs vanhempi vaimopuoli puhe'miehen verosta päältä
tyttöä puhutteleva.
v. 305, 310—314, 321. Tämmöset kiitospuheet ei toki kaikitse naistenkan
silmissä kovin miestä ylennä. Koiruudellako lie runoiliaki ne tässä
tilassa Annan suuhun sovittanut?
v. 368. Ämmäksi ja paikon äiäksi ja enoksiki sanotaan koskiputouksia.
v. 378. Morsiamet tavallisesti kayvät omasta ja toisinaan vieraistaki
likimmäisistä pitäjistä apua, saaden mitä mistäki, villoja, pellavia,
vaatetta, ruokavärkkiä, rahaa jne häitensä ja uuden taloutensa
hankkeeksi. Tälle kululle oli nyt Mari saanut (mennyt morsian merolle).
v. 445. Millä verolla Haapalaista tässä Karjalaiseksi nimitetään, sit'
en tiedä. Pitäisikö olla'ki Haapalainen?
v. 447. Köyryojan kylään luetaan Anttosen talosta 15:ta virstan ja
kirkolta 2:den penikuorman paikoilla.
v. 456—460. Pitäjiin ja kappeliloita Pulkkilan kirkon ympärillä,
Paltamo ja sen kappeli Säräsniemi koilliseen päin, Haapajärvi Pyhäjokea
etelään, Siikajoen emäkirkko länteen, Tyrnävä Liminkata luoteesen ja
Oulujoki, jolla tavoteltanee Utajärven kappelia Muhosta, pohjaseen.
Onki maassa tavallinen ulkopitäjistäki käydä isoja häitä katsomaan.
Satuja.