»On», pappi vastasi, »hän on elänyt täällä yhtä köyhänä kuin muutkin.»
»Toki hän kuitenkin on mennyt naimisiin ja rakennuttanut uuden pappilan
itselleen», sanoi kuningas.
»Ei hänellä ole ollut varaa mennä naimisiin, ja vanhassa hökkelissä hän
yhä asuu.»
»Se oli kaunis kertomus, ja ilokseni olen sitä kuunnellut», sanoi
kuningas, nyökäyttäen kiitollisesti päätään.
Pappi seisoi äänetönnä kuninkaan edessä. Hetken kuluttua tämä
jatkoi: »Oliko tarkoitus että pappi luovuttaisi tämän hopeavuoren,
kun sanottiin että hän voisi minulle hankkia rahaa niin paljon kuin
tarvitsen?»
»Sitä minä tarkoitin», sanoi toinen.
»Enhän minä voi häntä peukalopihteihin panna», sanoi kuningas, »ja
mitenkä muuten sellainen mies lähtisi minulle vuorta näyttämään? Siitä
syystä hän juuri on luopunut sekä armaastaan että elämän mukavuuksista.»
»Sehän on toista», sanoi pappi, »jos isänmaa sitä aarretta tarvitsee,
niin hän kyllä myöntyy.»
»Takaatteko minulle sen?» kuningas kysyi.
»Sen kyllä takaan», sanoi pappi.
»Eikö hän sitte välitä, miten pitäjäläistensä käy?»
»Se jääköön Herran huomaan.»
Kuningas nousi tuoliltaan ja meni ikkunan ääreen. Hän seisoi hetkisen
katsellen ulkona seisovaa kansajoukkoa. Mitä kauemmin hän katsoi,
sitä kirkkaammin hänen suuret silmänsä alkoivat loistaa, ja hänen
hento vartensa ikäänkuin kasvoi. »Saatte tämän seurakunnan papille
viedä sellaiset terveiset», sanoi kuningas, »että ihaninta Ruotsin
hallitsijalle on nähdä tällaista kansaa.»
Sitten kuningas siirtyi ikkunasta ja kääntyi katsomaan pappia. Hänen
huulensa olivat hymyssä. »Onko tämän pitäjän kappalainen niin köyhä,
että hän aina kirkonmenojen loputtua vaihtaa mustat vaatteensa
talonpoikaispukuun?» kuningas kysyi.
»Niin köyhä hän on», sanoi pappi, ja puna leimahti hänen karkeille
kasvoilleen.
Kuningas meni takaisin ikkunan ääreen. Näkyi että hän oli verrattoman
hyvällä päällä. Kaikki jalo hänessä oli herännyt eloon. »Antaa vaan
kaivoksen jäädä koskematta», hän sanoi. »Kuka kerran on koko ikänsä
nälkää nähden ponnistellut saadakseen tämän kansan mielensä mukaiseksi,
hän ansaitsee saada sen sellaisena pitääkin.»
»Mutta jos valtakunta on vaarassa?» sanoi pappi.
»Enemmän arvoisia ihmiset ovat valtakunnalle kuin raha», sanoi
kuningas. Ja sen sanottuaan kuningas jätti papin hyvästi ja lähti
sakastista.
Ulkona kansajoukko seisoi yhtä äänetönnä ja harvasanaisena kuin hänen
sisäänkin mennessään. Mutta kun kuningas astui alas portaita, niin eräs
talonpoika meni häntä vastaan.
»Saitko nyt puhua pappimme kanssa?» talonpoika sanoi.
»Sain kyllä puhua asiani hänen kanssaan», vastasi kuningas.
»Silloin häneltä varmaan kuulit meidän vastauksemme», talonpoika sanoi.
»Kun käskimme sinun menemään sisään pappimme puheille, tiesimme» että
hän kyllä sinulle meidän puolestamme vastaa.»
»Niin, kyllä kuulin vastauksen», sanoi kuningas.