Vanhassa El Aksan kunnianarvoisassa moskeassa Jerusalemissa on
matalassa käytävässä, joka kiemurtelee päärakennuksen takana, hyvin
syvä ja leveä akkunakomero. Tähän komeroon on levitetty vanha kulunut
matto, ja matolla istuu päivän toisensa jälkeen vanha Mesullam, joka
on tietäjä ja unenselittäjä ja pienestä palkkiosta palvelee moskeassa
kävijöitä tutkimalla heidän vastaisia elämänvaiheitaan.
Nyt sattui eräänä iltapäivänä muutamia vuosia sitten, että Mesullam,
joka tapansa mukaan istui akkunassaan, oli niin huonolla tuulella,
ettei edes välittänyt vastata ohikulkijoiden tervehdyksiin.
Ei kukaan sentään ottanut pahastuakseen hänen epäkohteliaisuudestaan,
koska tiettiin, että häntä harmitti nöyryytys, jonka sinä päivänä oli
saanut kärsiä.
Jerusalemissa kävi nimittäin siihen aikaan mahtava hallitsija
länsimailta, ja aamupäivällä oli tuo ylhäinen muukalainen seurueineen
kulkenut El Aksan läpi. Ennen hänen tuloaan oli moskeanhoitaja antanut
tomuttaa ja siistiä vanhan rakennuksen kaikki nurkat ja sokkelot, ja
samalla oli hän käskenyt Mesullamin lähtemään paikaltaan pois. Hänestä
oli aivan mahdotonta, että Mesullam saisi istua paikallaan ylhäisen
vierailun aikana. Ei siinä ollut tarpeeksi, että hänen mattonsa oli
hyvin repaleinen, ja että hän oli latonut päällekkäin vierelleen joukon
likaisia pusseja, joissa säilytti omaisuuttaan, mutta itse Mesullamkaan
ei vähääkään moskean kauneutta lisännyt. Hän olikin todella
sanomattoman ruma, vanha neekeri. Hänen huulensa olivat tavattoman
paksut, alaleuka pisti kauas eteenpäin, otsa erittäin matala ja nenä
muistutti eniten kärsää. Kun tähän lisäksi sanoo, että Mesullamilla
oli karkea ja ryppyinen iho ja paksu, jäntterä ruumis, jota töintuskin
verhosi sen ympäri kääritty likainen valkoinen vaippa, niin ei voi
ihmetellä, että hänet kiellettiin näyttäytymästä moskeassa, niin kauan
kun juhlittu vieras siellä oli.
Mesullam raukka, joka tiesi tunnossaan, että hän, vaikka olikin ruma,
oli erittäin viisas mies, tunsi katkeraa pettymystä, kun ei saisi nähdä
ylhäistä matkustajaa. Hän oli toivonut saada hänelle näyttää joitakuita
todistuksia omistamistaan suurista tiedoista salaisissa asioissa
ja siten lisätä kunniaansa ja mainettansa. Sitten kun tämä toivo
oli pettänyt, istui hän tunnin toisensa jälkeen surren omituisessa
asennossa pitkät käsivarret koholla, kuin rukoilisi hän taivaasta
oikeutta, ja pää letkallaan taaksepäin.
Kun ilta lähestyi, heräsi Mesullam tästä perin lamauttavasta surusta
siihen, että iloinen ääni kutsui häntä. Tämä oli syyrialainen tulkki,
dragomaani, joka yksinäisen matkailijan seuraamana oli tullut
ennustajan luo. Hän kertoi opastamansa muukalaisen toivoneen saada
näytteen itämaalaisten viisaudesta, ja että dragomaani oli hänelle
maininnut Mesullamin taidosta selittää unia.
Mesullam ei vastannut sanaakaan tähän, vaan pysyi liikkumattomana
entisessä asennossaan. Vasta kun dragomaani vielä kerran kysäsi,
tahtoisiko hän kuunnella unia, joita muukalainen halusi hänelle kertoa,
ja selittää ne, laski hän kädet alas, pani ne ristiin rinnalleen ja
asettuen loukatun miehen nöyrään asentoon, vastasi, että hänen sielunsa
tänä iltana oli niin omien huolien täyttämä, ettei hän voisi selvästi
arvostella mitään, joka koskisi toista.
Mutta muukalainen, jolla näytti olevan sangen vilkas ja käskevä luonne,
ei näkynyt välittävän Mesullamin vastuksista. Kun tuolia ei ollut
saatavissa, potkasi hän muitta mutkitta Mesullamin maton syrjään ja
istuutui akkunakomeroon. Sitten alkoi hän selvällä, kirkkaalla äänellä
kertoa muutamia unia, jotka dragomaani tulkitsi tietäjävanhukselle.
»Sano hänelle», sanoi matkailija, »että muutama vuosi sitten
olin Kairossa Egyptissä. Koska hän on oppinut mies, tietää hän
luonnollisesti että siellä on moskea, nimeltä El Azhar, joka on
kuuluisin opinahjo itämailla. Menin eräänä päivänä sinne sitä
katselemaan, ja tapasin koko tuon suuren rakennuksen, kaikki huoneet
ja pylvästöt, kaikki käytävät ja salit täynnä opiskelijoita. Siellä
oli vanhoja miehiä, jotka olivat koko elämänsä uhranneet tietojen
etsimiseen, ja lapsia, jotka juuri opettelivat kirjottamaan ensimäisiä
kirjaimia. Siellä oli suurikasvuisia neekereitä Afrikan sydämestä,
kauniita, solakoita nuorukaisia Intiasta ja Arabiasta, pitkämatkaisia
muukalaisia Berberiasta, Georgiasta, kaikista maista, joissa kansa
uskoo koraaniin. Pylväiden vieressä — minulle kerrottiin, että El
Azharissa oli yhtä monta opettajaa kuin pylvästä — istuivat opettajat
lammasnahkamatoillaan, ja heidän oppilaansa, jotka olivat asettuneet
piiriin heidän ympärilleen, seurasivat innolla heidän esitelmiänsä,
huojutellen ruumistaan. Ja sano hänelle, että vaikka El Azhar ei
missään suhteessa vastaa niitä käsityksiä, joita meillä länsimailla on
isosta opin-istuimesta, hämmästyin sittenkin näkemääni! Ja minä arvelin
itsekseni: Kas tätä, tämä on Islamin suuri linnotus ja varustus. Täältä
Muhammedin nuoret sankarit lähtevät. Täällä El Azharissa sekotetaan
ne viisaudenjuomat, jotka pitävät koraanin oppeja raikkaina ja
elonvoimaisina.»
Kaiken tämän sanoi matkailija melkein yhteen hengenvetoon. Hän pysähtyi
nyt, että dragomaani saisi tilaisuuden tulkita ennustajalle. Sitten hän
jatkoi:
»Sano hänelle vielä, että El Azhar vaikutti minuun niin valtavasti,
että seuraavana yönä näin sen uudelleen unissani. Näin valkoisen
marmorirakennuksen ja lukuisat opiskelijat, kaikki mustiin viittoihin
puettuina ja valkeat turbanit päässä, kuten El Azharissa käytetään.
Minä kuljin salien ja pihojen läpi ja hämmästyin jälleen, mikä mahtava
linnotus ja suojelusmuuri tämä oli muhamettilaisuudelle. Viimeksi
tulin unissani sen minaretin juurelle, johon rukoukseenkutsuja nousee
julistamaan uskovaisille, että rukoushetket ovat tulleet. Minä näin
portaat, jotka kiertäen kulkivat ylös minaretiin, ja minä näin
rukoukseenkutsujan nousevan niitä ylös. Hänellä oli yllään musta viitta
ja päässä valkoinen turhani kuten kaikilla muillakin, ja kun hän nousi
portaita, en ensin saattanut nähdä hänen kasvojaan. Mutta kun hän oli
tehnyt kierroksen ylös kiertoportaita, tuli hän kääntämään kasvonsa
minuun, ja silloin näin, että hän oli Kristus.»
Puhuja pysähtyi hetkiseksi, ja hänen rintansa paisui kun hän veti
syvään henkeään. »En koskaan unohda, vaikka se olikin vain uni»,
virkkoi hän, »miltä minusta tuntui nähdä Kristuksen kulkevan
portaita ylös El Azharin minaretiin. Minusta tuntui niin ihanalta ja
merkitsevältä, että hän oli tullut tänne islaminlinnaan julistamaan
rukoustunteja, että kavahdin unesta ja heräsin.»
Tässä matkailija jälleen pysähtyi antaakseen dragomaanin tulkita
tietäjälle. Mutta tämä näytti melkein turhalta vaivalta. Mesullam istui
kaiken aikaa kädet lanteilla huojuen edes-takaisin silmät puoliummessa.
Hän näytti tahtovan sanoa: »Koska en voi päästä näistä tunkeilevista
ihmisistä, näytän heille toki, etten välitä kuunnella, mitä he sanovat.
Koetan tuudittaa itseni uneen. Tällä tavoin parhaiten voisin näyttää,
kuinka vähän heistä välitän.»
Dragomaani viittasikin matkailijalle, että heidän koko puuhansa olisi
turha, sekä etteivät saisi kuulla ainoatakaan viisasta sanaa Mesullamin
suusta, kun hän oli tuolla päällä. Mutta eurooppalainen tuntui
rakastuneen Mesullamin uskomattomaan rumuuteen ja kummallisiin eleihin.
Hän katseli häntä samalla nautinnolla kuin lapsi katselee petoeläintä
eläintarhassa, ja hän halusi jatkaa keskustelua.
»Sano hänelle, etten olisi vaivannut häntä tämän unen selittämisellä»,
sanoi hän, »ellei se niin sanoakseni olisi palannut luokseni
vielä kerran! Anna hänen tietää, että pari viikkoa sitten kävin
Sofiamoskeassa Konstantinopolissa, ja että minä, vaellettuani läpi
koko tämän ihanan rakennuksen, nousin lehterille saadakseni paremman
kokonaisvaikutuksen kauniista holvisalista! Sano hänelle vielä, että
minun oli sallittu tulla moskeaan jumalanpalveluksen aikana, kun moskea
oli väkeä täynnä! Jokaisella noista lukemattomista rukousmatoista,
joita oli lattialla keskihallissa, seisoi mies toimittaen rukoustaan.
Kaikki, jotka olivat mukana jumalanpalveluksessa, tekivät samoja
liikkeitä yhtaikaa. Kaikki kuiskailivat rukouksensa aivan hiljaa, mutta
näin miten monen huulen miltei huomaamattomista liikkeistä syntyi
salaperäistä huminaa.
»Tämä kohosi korkoihin holveihin ja hälveni kokonaan hetki hetkeltä.
Sitten se tuli soinnukkaina kuiskauksina liidellen takaisin etäisistä
käytävistä ja kaltereista. Se oli niin omituista, että ihmetellen
arvelin, olisiko Jumalan henki kohisten kulkemassa läpi vanhan pyhäkön.»
Matkailija pysähtyi jälleen. Hän tarkasteli Mesullamia tutkivasti,
sillä välin kuin dragomaani tulkitsi hänen puhettaan. Näytti
tosiaankin siltä kuin hän ponnistelisi herättääkseen neekerin huomion
kaunopuheliaisuudellaan. Näyttipä hän onnistuvankin, sillä Mesullamin
puoliummessa olevat silmät välähtivät kerran kuin hiilet, jotka ovat
syttymäisillään. Mutta itsepintaisesti kuten lapsi, joka ei tahdo
huvitella, painoi tietäjä kiireesti päänsä rintaa vasten ja alkoi vielä
kärsimättömämmin huojutella ruumistaan.
»Sano hänelle», alkoi vieras uudelleen, »sano hänelle, etten ole
koskaan nähnyt ihmisten rukoilevan sellaisella hartaudella! Minusta
tuntui, että ihmeellisen rakennuksen pyhä kauneus synnytti tämän
haltioissaan olevan mielialan. Totisesti ajattelin itsekseni, tämä on
vielä eräs Islamin vallitus. Tässä on hartauden koti, tästä mahtavasta
moskeasta lähtevät tuo usko ja innostus, jotka tekevät Islamista
suurvallan.»
Tässä hän pysähtyi taas ja seurasi tarkkaan Mesullamin kasvojen ilmettä
tulkitsemisen kestäessä. Siinä ei ilmennyt pienintäkään mielenkiintoa.
Mutta muukalainen oli nähtävästi mies, joka mielellään kuunteli omaa
puhettaan. Hänen omat sanansa lumosivat hänet. Hän olisi joutunut
huonolle tuulelle, ellei olisi saanut jatkaa.
»No niin», sanoi hän, kun hänen vuoronsa oli puhua, »en nyt osaa
oikein selittää, mitä minulle tapahtui. Kenties heikko katku sadoista
öljylampuista ynnä rukoilevien kumeat kuiskaukset sekä yksitoikkoiset
liikkeet tuudittivat minut jonkunlaiseen horrokseen. En voinut olla
silmiäni sulkematta, seisoessani pylvään varassa. Kohta valtasi
minut uni tahi oikeammin huumaus. Sitä luultavasti kesti ainoastaan
minuutin verran, mutta sen ajan kestäessä olin kokonaan tiedotonna
todellisuudesta. Sen horrostilan kestäessä näin alati Sofiamoskean
edessäni ja kaikki rukoilevat ihmiset, mutta nyt huomasin, mitä en
ennen ollut nähnyt, että ylhäällä kupoolin alla oli rakennustelineitä,
ja että niillä seisoi muutamia työmiehiä, joilla oli harjoja ja
maalipönttöjä.»
»Sano hänelle nyt», jatkoi kertoja, »ellei hän jo sitä tiedä, että
Sofiamoskea ennen on ollut kristitty kirkko, ja että sen holvit
ja kupukatot ovat täynnä pyhiä kristityitä mosaikkikuvia, vaikka
turkkilaiset ovat ne peittäneet sivellen kaikkien kuvien päälle
yksinkertaista keltaista väriä! Ja nyt unissa tuntui minusta siltä
kuin tuo keltainen väri olisi lähtenyt pois toisin paikoin, ja että
maalareita olisi kiivennyt telineille korjaamaan maalia. Mutta,
ihmettä, kun eräs heistä kohotti harjansa maalatakseen, irtaantui
päinvastoin suuri liuska, ja kohta näin sen takaa ilmautuvan ihanan
Kristuksen kuvan. Maalari kurotti taas kätensä maalatakseen kuvan
peittoon, mutta käsi näytti herpautuneena ja voimattomana vaipuvan
alas noiden ihanien kasvojen edessä. Samassa karisi maali koko
kupukatosta ja holvista ja Kristus näkyi siinä kaikessa loistossaan
enkelien ja taivaallisten sotajoukkojen keskellä. Silloin huudahti
maalari, ja kaikki rukoilevat moskean lattialla kohottivat päänsä.
Ja kun he näkivät taivaan joukot vapahtajan ympärillä, huusivat he
ihastuksissaan, ja kaikki kohottivat kätensä taivasta kohti. Mutta kun
minä näin tämän ihastuksen, valtasi minutkin niin voimakas liikutus,
että siinä silmänräpäyksessä heräsin. Siiloin oli kaikki niinkuin
ennen. Katon mosaikkikuvat olivat kätkössä keltaisen värin alla, ja
rukoilevat yhä huusivat avukseen Allahia.»
Kun dragomaani oli tämän tulkinnut, aukasi Mesullam toisen silmänsä
ja katsoi muukalaiseen. Hän näki miehen, joka hänestä oli samanlainen
kuin toisetkin länsimaalaiset, jotka hänen moskeansa läpi kulkivat.
»En usko, että tuo kalpea muukalainen on näkyjä nähnyt», ajatteli hän.
»Hänellä ei ole sellaiset tummat silmät, jotka voivat nähdä salatun
esiripun taakse. Ennemmin uskoisin hänen tulleen tänne tekemään minusta
pilaa. Minun täytyy olla varoillani, etten tänä kirottuna päivänä
joutuisi uuden nöyryytyksen alaiseksi.»
Muukalainen puhui vielä. »Sinä tiedät, oi unienselittäjä», sanoi
hän ja kääntyi nyt suoraan Mesullamiin, ikäänkuin olisi aavistanut,
että tämä saattaisi häntä ymmärtää vieraasta kielestä huolimatta,
»sinä tiedät, että kunnioitettu muukalainen näinä päivinä vierailee
Jerusalemissa. Hallitsevat henkilöt koettavat tehdä kaiken voitavansa
häntä miellyttääkseen, ja onpa ollut puhetta siitäkin, että häntä
varten avattaisiin umpeenmuurattu portti Jerusalemin muurissa, se.
jota sanotaan kultaiseksi, ja jota luullaan siksi portiksi, josta
Jesus ratsasti Jerusalemiin palmusunnuntaina. Oli tosiaankin aijottu
valmistaa ylhäiselle matkailijalle suuri kunnia ja antaa hänen
ratsastaa kaupunkiin portin kautta, joka on ollut umpeenmuurattu
vuosisatoja, mutta siitä pidätti vanha ennustus, joka julistaa, että
kun tämä portti avataan, ratsastavat länsimaalaiset siitä sisään
ottaakseen haltuunsa Jerusalemin.
»Mutta nyt sinä saat kuulla, mitä minulle viime yönä sattui. Oli
ihana kuutamo, ilma oli erittäin kaunis, ja olin lähtenyt yksin ulos
voidakseni häiritsemättä kävellä ympäri pyhän kaupungin. Kuljin muurin
ulkopuolella kapeaa polkua, joka kulkee muurien ympäri, ja minun
ajatukseni siirtyivät kävellessäni kauas niin etäisiin aikoihin, että
tuskin muistin missä olin. Samassa aloin tuntea väsymystä, minä arvelin
enkö jo pian saapuisi jollekin portille, jonka kautta voisin päästä
takaisin kaupunkiin ja suorempaa tietä palata majatalooni. No, juuri
tätä miettiessäni, näen miehen aukasevan suurta porttia muurissa aivan
vieressäni. Hän aukasi sen eteeni selki selälleen ja viittasi minulle,
että voisin kulkea siitä. Minä kuljin uneksien, enkä tietänyt kuinka
kauas olin vaeltanut. Minä olin hiukan hämmästyksissäni, että juuri
tässä oli portti, mutta en tätä sen enempää miettinyt, vaan astuin
siitä sisään. Kohta kun olin kulkenut syvän holvin läpi, paukahtivat
portinpuoliskot kovalla jyskeellä kiinni. Silloin käännyin ympäri,
takanani ei enään näkynyt mitään portinaukkoa, vaan umpeenmuurattu
portti, juuri se, jota te sanotte kultaiseksi portiksi. Edessäni
oli temppelitori, laaja Haraminylänkö, jonka keskellä Omarin moskea
kohoaa. Ja sinä tiedät, ettei mitään porttia muurissa ole, joka sinne
johtaisi, paitse kultainen portti, joka ei ainoastaan ole lukittu, vaan
umpeenmuurattu.
»Voit käsittää, että luulin tulleeni hulluksi, tahi että uneksin, että
turhaan koetin hakea jonkunlaista selitystä. Minä katselin nähdäkseni
miehen, joka minut oli päästänyt sisään. Hän oli kadonnut, en voinut
häntä löytää. Mutta silloin näin hänet sen sijaan paljon selvemmin
muistissani, pitkän, hiukan kumaran vartalon, kauniit kiharat, lempeät
kasvot, kahtiajaetun parran. Se oli Kristus, tietäjä, taaskin Kristus.
»Ja sano minulle nyt, sinä, joka voit katsoa salattuun maailmaan, mitä
uneni ja näkyni merkitsevät, mitä ennen kaikkea merkitsee se, että
totisesti olen todellisuudessa kulkenut kultaisen portin kautta. Vielä
tänä hetkenä en tiedä mitenkä se tapahtui, mutta olen sen tehnyt. Sano
nyt minulle mitä nämä kolme seikkaa merkitsevät!»
Dragomaani tulkitsi tämän Mesullamille, mutta tietäjä oli yhä samalla
epäluuloisella ja ärtyisällä tuulella. »Aivan varmasti tuo muukalainen
tahtoo tehdä minusta pilaa», ajatteli hän. »Kenties koettaa hän
ärsyttää minua vihaan, puhumalla niin paljon Kristuksesta.»
Mieluummin hän olisi ollut vastaamatta, mutta kun dragomaani
itsepintaisesti vaati, virkkoi hän muutaman sanan.
Dragomaani epäröi tulkita näitä.
»Mitä hän sanoo?» kysyi matkailija kiihkeästi.
»Hän sanoo, ettei hänellä ole muuta vastattavaa teille, kuin että unet
ovat unia.»
»Sano hänelle sitte minulta», vastasi muukalainen hiukan suuttuneena,
»ettei tämä aina ole totta! Riippuu kokonaan siitä _kuka_ unet näkee.»
Ennenkuin nämä sanat olivat tulkitut, oli eurooppalainen noussut ja
kevein, joustavin askelin kulkenut pitkää käytävää poispäin.
Mutta Mesullam istui ääneti ja mietti hänen vastaustaan viisi
minuuttia. Sitte lankesi hän kasvoilleen murtuneena. »Allah, Allah!
Kahdesti on samana päivänä onni kulkenut ohitseni, enkä ole voinut
siihen tarttua! Mitä on palvelijasi tehnyt, josta olet pahastunut?»