vakuutan, minun suurin iloni on palvella teitä — — — mitä minä
sanonkaan? Minun velvollisuuteni on — — vaan (myöskin iloisesti)
hahaha, minä olen myöskin sattumalta joutunut _decadence'en_ — noin
viikon päiviksi.
_Vagtel_ (toivotonna). Vai niin — —
_Parooni_ (hilpeästi'). Muuten on hauskaakin väliin olla tuommoisessa
pikkupulassa, Hahaha!
_Vagtel_ (koettaa samoin). Saakurin hauskaa, hahaha!
_Parooni_. Kun tietää saavansa rahoja, hahaha!
_Vagtel_. Niin, kun sen tietää, niinkuin esim. — me, hahaha! (Äkkiä
totisesti) Mutta jos nyt kuitenkin niin tapahtuisi, ett'en minä saisi
rahojani juuri määräpäivänä — jos te saisitte ennen, niin tohtisinko
minä siinä tapauksessa tulla — — —
_Parooni_. Minun luokseni? Paras ystäväni, tulkaa te vain huoletta,
kyllä minä koetan (Its.) aina pyytää anteeksi, ett'en saata.
_Vagtel_. Voinko minä luottaa siihen?
_Parooni_. Tuoss' on käteni.
_Vagtel_. Min'en, toden totta, olisi luullut teitä niin
helläluontoiseksi.
_Parooni_. Sydämeni pohjasta.
_Vagtel_. Niin, koska te äsken puhelitte raha-asioistanne majurin
kanssa —
_Parooni_. Ahaa, siitäkö te arvelette — hahaha, peijakkaan hienosti!
_Vagtel_. Niin — älkää panko pahaksenne. Mutta suvaitsetteko siten
osoittaa mulle hyväntahtoisuuttanne? Kun minulla nyt on teidän
lupauksenne, saatan minä — huh, kuinka ilma on raskas — saatan minä
koettaa erästä keinoa. Täss' on 200:n taalerin obligationi.
_Parooni_. Ahaa, obligationi! Ja sitä te ette tahtonut päästää
käsistänne!
_Vagtel_. En juuri kernaasti. Minä pidän sitä — (katselee peloissaan
ympärilleen) vait! — Minun mielestäni tulee tuolta joku —, niin —
pidän sitä pyhänä kapineena, jota en tahtoisi vaimoni tieten käyt
tää (pöyhkeillen) sillä mulla on muita varoja. Ettekö te tahtoisi —
tietysti mainitsematta minun nimeäni — tallettaa tätä ystävällenne,
majurille, puolestatoista sadasta taalerista kahdeksaksi päivää,
(innokkaasti) sillä minä tahdon sen takaisin jälleen —- tuon saman,
herra parooni, tuon saman. Tahdotteko?
_Parooni_. Aivan kernaasti.
_Vagtel_ (hölmistyneenä, peljästyksissään). Aivan kernaasti?!
(Malttaa). — Niin — oi, te olette pelkkää hyväntahtoisuutta!
_Parooni_. Oo — hän asuu aivan tässä lähellä; — parin minuuttia
kuluttua, vanha, rehellinen ystäväni, pääsette pulastanne. (Kiiruhtaa
perä-ovesta).
Yhdestoista kohtaus.
Vagtel (kohta) August.
_Vagtel_ (yksin). Niin, jumala suokoon! — Rehellinen, sanoi hän —
olisiko hän kenties huomannut jotain? Huh, kuinka minä olen levoton,
minä onneton mies! (Kävelee ympäri huoneita, tekeytyy uljaaksi). No,
phyh! Eihän se niin vaarallista ole; kyllähän minä siitä pulasta
pääsen. — Tehty kuin tehty; — no, nyt min'en enää ajattele sitä
ollenkaan — talilali hmhmhm — niin, mutta sepä se juuri onnettomuus
onkin, ett'en saata olla sitä ajattelematta.
_August_ (reippaasti). Vai niin, nyt sinä olet kotona, isä.
_Vagtel_ (hypähtää tykkänään pelvon sortamana). No, mitä se? Ai'otko
peljättää minut kuoliaksi?
_August_ (tyynesti). Mikä sua vaivaa? Minun piti vain ilmoittaa, että
tapasin Dahl'in, ja hän sanoi valtioneuvoksen kohta tulevan tänne.
_Vagtel_ (hoiperrellen). Valtioneuvoksen? — Aa, minä voin pahoin — ai!
_August_. Mitä se on? Minä — — —
_Vagtel_. Älä, älä — sinä jäät tänne — — ei, ei — mene! — Parooni —
juokse kiireesti — älä, se on jo myöhäistä! — Kuule, sano minun ei
olevan kolona.
_August_. Mutta hän on juuri pyytänyt —
_Vagtel_ (äkäisesti). Min'en ole kotona!
_August_. Hän tulee jo rappusia ylös.
_Vagtel_ (kummallisesti). Minä olen kotona. (Pitää Augustia
käsivarresta). Mutta jää sinä tänne. — (Miehistäen itseään'). Ja nyt
pelko hiiteen!
Kahdestoista kohtaus.
Entiset. Valtioneuvos.
_Vagtel_ (rientää valtioneuvosta vastaan, vetäen väkisin Augustia
muassaan). Nöyrin palvelianne! Tervetuloa! Kuinka voitte? Terve ja
raitis?
_Valtioneuvos_ (iloisesti). Niin aivan. Ja te?
_Vagtel_. Noo — aina vireä, herra valtioneuvos. Me vanhat — hahaha!
_Valtioneuvos_. Tämä on teidän poikanne?
_Vagtel_. Teidän palvelianne — —
_August_ (keskeyttää äkkiä). Isäni aikoi juuri pyytää lupaa esitellä
minua hyväntekiälleni. (Hiljaa) Mutta päästähän toki!
_Vagtel_. Niin, kuten jo sanoin, minä ai'oin — —
_Valtioneuvos_. Minä toivon toki, ett'ei odottamaton tuloni ole teille
haitaksi.
_Vagtel_. Minulle? Herra varjelkoon! Se on minun suurin iloni, mutta
minä — —
_Valtioneuvos_. Kenties teidän monet rätinkinne saattavat teidät vähän
hämmennyksiin?
_Vagtel_. Mun — (innolla) Mitä vielä, — ei millään muotoa!
_Valtioneuvos_. Hm, lienee kuitenkin vähän vaivaloista, noin
killingittäin koota suurta summaa: Sillä meidän kassamme on, Jumalan
kiitos, jo jotenkin suuri.
_Vagtel_. Niin on — oi, se on kelpo kassa.
_Valtioneuvos_. Tähän saakka olen ollut varsin tyytyväinen teidän
järjestykseenne.
_Vagtel_ (uljaammin). Niin, järjestys, se onkin minun keppihevoseni.
Kohta kun äyrinkin saan — heti kirjaan!
_Valtioneuvos_ (hymyillen). Ja sitte kassaan!
_Vagtel_. Ja sitte kassaan, niinkuin leimaus — luonnollisesti, hehehe!
_Valtioneuvos_. Äsken, kun lähetin teille obligationin — — —
_Vagtel_ (jälleen levotonna). Obliga — —
_Valtioneuvos_. Lienettehän te sen saanut?
_Vagtel_ (kumartaa äkkiä). Niin, olen, minä —
_Valtioneuvos_. Silloin en tiennyt, mitä nyt tiedän, muuten olisin
tuonut sen itse —
_Vagtel_ (vastoin tahtoaan). Suokoon Jumala!
_Valtioneuvos_. Miksi niin?
_Vagtel_. Siksi — siksi — että minä ennen olisin saanut kunnian nähdä
teidät.
_Valtioneuvos_. Minä arvelin, olisiko ollut vika allekirjoituksissa,
sillä Dahl tuli suoraan vekselikauppiaan luota ja — vaan, — (painolla)
kun minä puhun teidän kanssanne pari sanaa kahdenkesken —
_Vagtel_ (Its.). Hän tietää sen! Kuinka hän jo näin pian on — (pitää
kiini Augustista, joka kumartaa ja aikoo mennä). Ei, sinä voit kyllä —
— —
_Valtioneuvos_ (ystävällisesti). Ei, poikanne on aivan oikein
käsittänyt tarkoituksen (kättelee Augustia). Minä toivon, se on hänelle
mieluista, että hän tällä kertaa pidetään asian ulkopuolella.
_August_. Sit' en saata epäillä, kun niin on teidän tahtonne. (Menee
perä-ovesta).
Kolmastoista kohtaus.
Vagtel. Valtioneuvos.
_Vagtel_ (liikkumatonna. Its.). Kas niin! Nyt hän alkaa minua pinnistää
— ja ratkoa!
_Valtioneuvos_. No, nyt me olemme kahden, herra sihteeri!
_Vagtel_. Niin olemme, herra valtioneuvos.
_Valtioneuvos_ (totisena). Älkää luulko, että minä hetkeksikään
olen heittänyt teitä silmistäni; minä seuraan tarkoin jok'ainoata
virkamiestä, joka on minun tarkastettavanani, enkä jätä ainoatakaan
tilaisuutta —
_Vagtel_ (on tuskissaan juuri ilmaista itsensä). Oi, herra valtioneuvos!
_Valtioneuvos_. Älkää kiitelkö. Minä voin tarjota pojallenne kelpo
viran.
_Vagtel_. Mitä — mitä sanotte?
_Valtioneuvos_. Minua on pyydetty toimittamaan kunnon mies erään
tärkeän laitoksen johtajaksi, ja minä tiedän saavani kunniaa
valitsemastani, kun luotan teidän poikaanne.
_Vagtel_. Ja ainoastaan sentähden — — (mieletönnä ilosta) voi mua
kymmenkertaisesti onnell — — — min'en voi enempää.
_Valtioneuvos_. Hillitkää iloanne. Hänellä on vapaa tahtonsa, siksi
minä toivoin, ett'ei hänen pitänyt olla läsnä.
Neljästoista kohtaus.
Entiset. Rouva (sivu-ovesta).
_Rouva_. Mitä tämä? Herra valtioneuvos! Oi, kuinka te teette minut
sanomattoman onnelliseksi. Istukaa, oi, minä pyydän!
_Valtioneuvos_. Älkää vaivatko itseänne; minun asiani on jo toimitettu.
_Rouva_. Aiotteko mennä pois? Herran tähden, eikö meidän toki ole
kunnia nähdä teitä huomenna jälleen?
_Valtioneuvos_. Nähdä minua huomenna?
_Vagtel_ (töytäisee vaimoaan). Hm, hm!
_Rouva_. Niin — meille tulee moniaita hyviä ystäviä päivälliselle.
_Vagtel_, Hm, hm!
_Valtioneuvos_ (hämmästyen). Vai niin, —? Minun ei kuitenkaan
ole kunnia, se on päätökseni. Kun minä olen naimaton ja rakastan
yksinäisyyttä, en voi kutsua ketään luokseni; sen vuoksi olen ottanut
principikseni, olla käymättä kenenkään luona — siten saapi paraiten
olla rauhassa. (Kumartaa, aikoo mennä).
Viidestoista kohtaus.
Entiset. Parooni.
_Valtioneuvos_. Kas, parooni Lillie?!
_Rouva_ (ylpeästi). Yksi meidän ystäviämme.
_Valtioneuvos_. Oo, onni lienee teille varsin myötäinen, koska parooni
on teidän ystävänne.
_Parooni_. Te olette liian kohtelias, herra valtioneuvos.
_Vagtel_ (salaa). Antakaa obligationi takaisin!
_Parooni_ (samoin). Se on jo paikallaan, tuoss' on rahat!
_Vagtel_ (pistää rahat lakkariinsa). Niin, — nyt se on tehty!
_Valtioneuvos_ (on tarkasti silmäillyt ympärilleen). Teidän huoneenne
ovat erinomaisen uljaat, ystävänne samoin; tosiaankin, teidän onnenne
hämmästyttää minua. (Kumartaa, menee, he aikovat seurata häntä,
hän kääntyy). Minä pyydän, ei mitään sievistelyjä — (äkeästi) minä
vakuutan, min'en vähintäkään sievistele! (Menee).
Kuudestoista kohtaus.
Entiset, paitsi valtioneuvos.
_Vagtel_ (Its.). Huh, nyt voin toki jälleen hengittää. — Olipa se pirun
leikkiä!
_Rouva_. Kuinka se mies on läpi kohtelias!
_Vagtel_ (miehekkkäästi). Niin! — Arvaappas minkätähden hän itse tuli
tänne? — — Hänellä on suuria aatteita mielessä Augustia kohtaan.
_Parooni_. Mitä te sanotte? Toivotan onnea!
_Rouva_. Noo, ystäväni — — —
_Vagtel_ (ajatus syntyy äkkiä hänen aivoissaan). Nyt minä tiedän! (Its.
käyden edestakaisin). Nyt ei tule obligationista kysymystäkään ennen
kokousta, ja siksi — se on selvä, — itse kohtalo osoittaa minua avun
ja pelastuksen polulle. (Rouvalle) No, nyt sinä saat rahoja, niin — ja
jätä minut sitte rauhaan.
_Rouva_. Voi, sinä suloinen enkeli! — Herra parooni, meidän vieraamme?
_Parooni_ (kiiruhtaa pöydän ääreen). Lista on kohta valmis.
_Rouva_ (hyvitellen Vagtel'ia). Tuleppas nyt, niin minä näytän sinulle,
kuinka suuri puoti-rätinki on.
_Vagtel_. Kiitoksia! — Tiina, Tiina, sinä olet ilkeä Eeva. (Menevät).
Seitsemästoista kohtaus.
Parooni, (kohta) August.
_Parooni_. Suuria aatteita mielessä August'ia kohtaan? _Diable_!
valtioneuvoksen rikas veljen-tytär alkaa varmaankin — — hm, hm — — —
tuo poika on siis aivan onnen helmassa.
_August_ (perältä, hattu päässä, katselee ympärilleen). Jokohan Grethe
lie mennyt? Hän menköön ensin vanhempainsa luo; minä menen jälestäpäin,
suoritan asiani säännöllisesti. Hän saapi nähdä, että aikeeni on ollut
totta.
_Parooni_ (katsahtaa taakseen). Aa! (Nousee, kumartaa). Toivotan onnea!
_August_. Mihin?
_Parooni_. Ettekö tiedä? — Valtioneuvos Dobel oli täällä; hänellä oli
suuria aikeita mielessä teitä kohtaan.
_August_. Mitä aikeita?
_Parooni_. No, mitäs muuta, kuin naimis-esitys?
_August_, Min'en ymmärrä teitä.
_Parooni_. Hänellä on veljen-tytär, kaunis olento, 30-vuotias, jolla
on ihastuttava, oikein hurmaava omaisuus: 50,000 taaleria ja, — no,
eikös kelpaa? Te loukkasitte minua äsken, vaan minä otan kuitenkin osaa
teidän onneenne.
_August_. Tosiaankin? — Ottakaa se kokonaan.
_Parooni_. Potkasetteko te niin suuren onnen luotanne? Kaikkia vielä!
_August_ (iloisesti). Kaikkia vielä! Minä saavutan paljon suuremman.
_Parooni_. Eikös peijakas! Missä?
_August_ (kuin ennen). Krokodiili-kadulla. Minä menen juuri sitä
etsimään — ja, saatte nähdä, minä sen löydänkin, (kiirehtää ulos
perä-ovesta).
Kahdeksastoista kohtaus.
Parooni, (kohta sen jälkeen) Mathilde ja Grethe (aivan yksinkertaisessa
puvussa).
_Parooni_ (yksin). Krokodiili-katu! — Mikä se on? — Missä on
Krokodiili-katu? — Se on varmaan jonkunlainen sola, johon hän on
piiloittanut tuommoisen hellän ystävän, joka käy huivi päässä, ja nyt
hän aikoo — aa, se on oivallista! Minun pitää saaman tietää, kuka se on
— vaan miten? _Mon dieu_, ken voipi asua — Krokodiili-kadulla?
_Mathilde_ (sivu-ovesta, aikoo ulos perä-ovesta). Min'en saata pukeutua
yksinkertaisemmin! (huomaa paroonin). Ai!
_Parooni_. Neiti, ai'otteko jättää meidät?
_Mathilde_. Minä menen teateriin.
_Parooni_ (hyppää hattuaan noutamaan). Suvaitsettehan — —?
_Mathilde_. Älkää, älkää, neito on toimittanut mulle hevosen. (Aikovat
mennä).
_Parooni_. Ahaa, neitsyt! Anteeksi — pari sanaa. Te tietysti tunnette
kaikki kaupungin solat ja loka-kujat — missä on Krokodiili-katu?
_Grethe_ (äimistyen). Krokodiili-katu!
_Mathilde_ (kuiskaten). Tietäneekö hän?
_Grethe_ (samoin). Se on vaan pilkkaa.
_Parooni_. Ettekö tiedä?
_Grethe_. Tiedän kyllä, mutta sitä on vaikea osoittaa ja luultavasti
myöskin tarpeetonta, sillä herra paroonin arvoisuus on liian suuri
sillä kadulla käymään.
_Parooni_. Jaa! Enkös minä sanonut! Saattaa menettää hyvän nimensä,
hahaha!
_Grethe_ (innolla ja pilkalla). Siellä uhkaa vielä suurempikin vaara
teidän persoonaanne — minun isäni asuu Krokodiili-kadulla! (Menee
kiireesti Mathilde'n kanssa).
Yhdeksästoista kohtaus.
Parooni, (kohta) Vagtel ja Rouva.
_Parooni_ (lakkaa yhtäkkiä nauramasta). Se on tuo tyttö!! — Se on
verratonta! — Ja August on nyt hänen isänsä luona kosioimassa. — _Bien,
monsieur_! Nyt minä voin kostaa, ja tuntuvasti! (Heittäikse sohvalle,
soittaa molemmilla kelloilla).
_Vagtel. Rouva_. Mitä nyt, herra Parooni, mitä nyt?
_Parooni_. Minä pyörryn ystävyydestä teitä kohtaan! Hirveä vaara uhkaa
teitä — se on nyt kauheimmallaan!
_Vagtel. Rouva_. Kuinka?
_Parooni_. Tyyntykää! Minä olen huomannut sen otolliseen aikaan — se
voidaan vielä poistaa muutamassa silmänräpäyksessä; kun valtioneuvos
esittelee loistavia tarjouksia teidän pojallenne — arvatkaapas, missä
hän juuri silloin on? — — Krokodiili-kadulla kosioimassa teidän
palvelus-neitsyttänne.
_Vagtel_. Siinä se!
_Rouva_. Ah! — Minä voin pahoin! (vaipuu tainnoksiin; parooni tuo
kiireesti hänelle tuolin).
_Vagtel_. Mitä me nyt teemme?
_Rouva_. Matruusin tyttöä! — Voi, niin suurta häpeää! Voi!
_Parooni_. Teidän pitää mennä estämään sitä.
_Rouva_. Minä menen! — Seuraattehan te minua sinne?
_Parooni_. Anteeksi! — Minä pelkään sekaannuksia, jotka — —
_Rouva_ (äkkiä). Luuletteko niiden rupeevan tappelemaan?
_Parooni_. Ei suinkaan rouvasväkeä vastaan!
_Rouva_ (Vagtel'ille). Sitte täytyy sinun tulla mukaan.
_Vagtel_. Luonnollisesti! — Minä juoksen vaunuja noutamaan.
_Rouva_. Ja minun täytyy pukeutua paremmin, sillä heidän pitää
kunnioittaman minua; — hm, mokoma roistoväki.
_Parooni_, _C'est le mot_, — mokoma. —
_Kaikki_. Roistoväki!
Kolmas näytös.
Yksinkertainen, vaan siisti huone. Perähuoneesen johtaa oikealla —
yleisöstä — ovi. Laiva riippuu katosta; vasemmalla kirjahylly puoli
kyynärää seinästä, kolmen neljän kyynärän pituinen, pitkä, viheriäinen
kartiini peittää sen tykkänään. Peräseinällä pari hyllyä, joilla
on suuri messinkinen kahvikannu, porsliinia, moniaita kiinalaisia
lakeerattuja maljoja kaksi pagodia ja suuri kristalli-kolpakko. Toisen
hyllyn alla riippuu viulu. Sekä perällä että sivuilla yksinkertaisia
kuvia pienemmissä ja suuremmissa mahonki-raameissa. Pieni pöytä
kummallakin sivulla.
Ensimmäinen kohtaus.
Palle. Ellen (täydessä puuhassa, järjestellen kynttilöitä, tuoleja ja
pöytiä).
_Palle_ (pysähtyy yht'äkkiä keskelle permantoa kynttilä kädessä,
jolle ei näy löytävän paikkaa; hyräilee). Tordenskjöld, tuo suuri
mies, Kalain eri hinnat ties! (Ellen kiireissään töyttää häneen). Hä?
Yhteentöyttäys? Vaikka minulla oli signaalit ja laternat ulkona! (Ottaa
kiini hänen ympäriltään). Siitä on rangaistus! (Suutelee häntä).
_Ellen_ (nureillaan). Se oli oma vikasi; miksi —
_Palle_. Oletko möttösilläsi? (Panee kynttilän pois, aikoo uudestaan
ottaa hänet kiini). Sitä suurempi rangaistus!
_Ellen_ (lykkää hänet luotaan). Narrinhäntä! — Häpeehän toki — ikääsi.
_Palle_. Ikääni? Sinä laskettelet turhia, Ellen? Mitä vuodet voivat
sille, jolla on tuommoinen muija — oikein suloinen, fyyry — hei!
(Hypähtää, lyöden jalkapohjiaan). Viimeiset parikymmentä menevät
täyttä piilivintiä, kun vaan näen tämän fyyryni Kaksoissini-tulen, sun
sulo-sini-silmäsi. (Ottaa häntä molemmista käsistä, pudistaa häntä).
Sinä tullin-varas — tahdotko hymyillä, vai hä?
_Ellen_ (ei voi olla hymyilemättä, läpsähyttää häntä poskille). No,
sinähän olet varsin hupsu! (Liikunnolla perällepäin). Jos joku tulisi
tuolta, saisi se nauraa vatsansa täyteen.
_Palle_. Sitä parempi, nöpöseni, — he olisivat iloiset, ja senpävuoksi
juuri olemme kutsuneetkin heidät tänne. Siellä he istua jonottamatkin
kuin ahvenet, tupakan-savu-pilvessä; mutta jahka vain Qvit tulee, niin
kyllä pakina alkuun pääsee.
_Ellen_. Niin, hän, — "ota hännästä kiini." Tänään minä pyysin häntä
tulemaan aikaisin kotiin — vaan odotapas sitä! Ei, hän on kiusoittava
ihminen, — min'en kärsi puhuakkaan hänestä.
_Palle_ (kuivasti). Ehkä hänelle on tapahtunut jotain.
_Ellen_ (elävästi). Tapahtunut jotain? — Qvit'ille? Herra varjele!
Ja sen sinä sanot niin rauhallisena? Hyi, häpee, Palle! Hän, joka
kernaasti panisi henkensä alttiiksi meidän tähtemme! Meidän pitää heti
— — —
_Palle_ (estää häntä) Sanoithan sinä äsken, ett'et kärsinyt puhuakkaan
hänestä.
_Ellen_ (innossaan). Se oli lörpötystä vain!
_Palle_. Sitäpä minä juuri tahdoinkin osoittaa sinulle; Qvit'in suhteen
voit olla aivan rauhassa — hän on kirja-auksionissa.
_Ellen_. Huh! — Hyi, kuinka sinä peljätit minua! Vaan sen minä
ansaitsinkin. Nyt siitä on juuri tesmälleen 15 vuotta, kun johtajamme
salli meidän hyyrätä hänelle tämän huoneen, — eikä koko tällä ajalla
ole kulunut ainoatakaan päivää, jona hän ei olisi ottanut osaa
sekä meidän iloihimme että suruihimme. (Innostuen) Hän, se on koko
peijakkaan mies! — Hän elää, hyödyttääksensä kaikkia, paitsi itseään.
Hänen olisi vähintäinkin pitänyt päästä ministeriksi tahi vaivaisten
holhojaksi.
_Palle_. Kiusa ja piina! ei millään muotoa, mamma, sitten ei hän
olisikaan muuttanut meidän luoksemme.
_Ellen_. Totta sekin. Se oli taivahan tahto. — Se ei olisi ollut kyllä,
että sinä kiivaudessasi vannoit tekeväsi Fredrik'istä virkamiehen.
Ellei Qvit olisi auttanut meitä pitämään häntä kotoa poissa, tietoja
saamassa ja ihmis-tapoja oppimassa, — olisi hän saanut juoksennella
pitkin katuja toisien nulkkien kanssa, ja siten olisi hänestä tullut
ainoastaan matruusi sen sijaan, kuin hän nyt on kiivennyt asiamieheksi
ministeristössä. —
_Palle_. Niin, — mutta hänen pitää, verkkasen tuli, kohoaman
korkeammalle vielä, mammaseni, ennenkuin salaisuus ilmi päästetään.
_Ellen_. Niin juuri! Ja siitäkin on meidän Qvit'iä kiittäminen. Hän on
täyttänyt sinun hartaimman halusi, on liiruttanut Fredrik'in hyviin
kirjoihin tuon Tasroodi Dobelin luona.
_Palle_ (äkäisesti). Älä mainitse sitä ryökälettä tän'iltana, kun minä
tahdon olla iloinen! Koko hyörimiseni ja pyörimiseni tarkoitus on ollut
keittää kostoa tuolle staatsroodille, ja, Jumal' anteeks' suokoon,
välin minä luulen, että se on ollut tämä koston himo, joka on saattanut
minut uhraamaan kaikki almuni ainoastaan Fredrik'in hyväksi — jotta
Grethe on saanut seilata omaa kurssiaan.
_Ellen_ (nyrpeästi). No, no, eipä hänkään ole vesiajolle joutunut.
Siinäkin töyttäymme Qvit'iin jälleen! Hänen kirjansa ovat saattaneet
Grethe'n ihmistapoihin. Kun hän laskee saksaa Qvit'in kanssa, — min'en
sitä ymmärrä, — vaan sen toki kuulen, että hän saksoittaa oikein
oivasti. Rouvasväen hienouksia hän on myöskin oppinut, siitä saa hän
kiittää kummiaan; kelpo tyttö hänestä on tullut — —
_Palle_ (Ellenille kiihkoisella äänellä). Siitä saa hän kiittää sinua.
_Ellen_ (keskeyttämällä, hänen äänellään). Niin saakin, pilkka-kirves.
Noo, ja nyt hänellä on hyvä paikka.
_Palle_. Sum, sum, sum, helvetin mallin mukaan. Rouva on oikea
meri-peikko.
_Ellen_. Mitenkä?! — No, sitten Herra armahtakoon Gretheäni. Hän ei
itse saata sitä sanoa; siksi on hän liian hiljainen. Mutta kun minä sen
tiedän — hyvä! Qvit'in ei pidä saaman siitä tietoa, sillä hän on tehnyt
kaikki hyvässä tarkoituksessa; mutta, niin totta kuin tässä seison,
huomenna menen minä rouvan puheille ja soitan hänelle korvat täyteen,
niin jotta — — —
Toinen kohtaus.
Entiset. Fredrik.
_Ellen_. (lentää yht'äkkiä Fredrik'iä vastaan helliinmällä
rakkaudella). Fredrik! — Sinäkö, poikani! (Syleilee ja suutelee
häntä). Hei, hei! kuinka sinä näytät sievältä! (Niiaa syvään). Herra
asiamies — ministeristössä, no, äläpäs nyt enää! (lentää yht'äkkiä
Pallen luo, toimessaan). Palle, eipäs nyt kummempaa, tules katsomaan —
kulta-ketjut! (Nauraen ja itkien yht'aikaa). Pojalla on kulta-ketjut
kaulassa! (tarkastelee häntä joka puolella). No, annas, kun mä nyt
katselen sinua oikein tarpeekseni, (heittäikse jälleen hänelle
kaulaan). Oi minun hyvä, rakas poikani! (kääntyy, huomaa Pallen
rauhallisuuden, hämmästyen). Ja sinä, — sinä seisoa töllötät, kuin
ruotsalainen katovuonna, vaikka näet minun niin iloisena, että — —
_Palle_. Minä odotan vain koska sinä tulet valmiiksi. Sinun ilosi ottaa
niin suuren tilan; kaksi noin suurta iloa ei mahdu yht'aikaa näin
pieneen huoneesen.
_Ellen_. No, sinä nyt olet semmoinen — (rakkaasti) Älä sinä huoli
mitään siitä, mitä hän sanoo, poikaseni; kyllä hän pitää sinusta niin
paljon kuin minäkin; (innoissaan) vaan ei myöskään enemmän, sillä se on
mahdotonta. Kuulepas, minä olen hirveästi kaivannut sinua.
_Fredrik_. Entäs minä sinua, äiti! Minä tahtoisin niin kernaasti käydä
joka päivä luonasi, jos isä vain — — —
_Palle_. Muutama rappu korkeammalle vielä! Laita ensin niin, että
saat sellaisen arvon, jolla on "rooti" hännässä, niinkuin esimerkiksi
"justisrooti", hov — tai stas-rooti, tahi kuitenkin vähintäinkin
keheimrooti, — sitten vasta voit pitää kunniana, että olet syntynyt
Nyboder'issa.
_Fredrik_ (äkkiä, miettien hetkisen). Kuules isä, — tuleeko tänne
tän'iltana ainoastaan tavalliset vieraat?
_Palle_. Luonnollisesti, ainoastaan minun hyviä, vanhoja ystäviäni,
jotka kaikki ovat siinä uskossa, että äiti on ollut ainoastaan sinun
imettäjäsi. — Mutta miksikä sitä kysyt?
_Fredrik_. En tiedä, vaan — (äkkiä) onko Grethe jo tullut?
_Ellen_. Ei vielä, mutta mene sinä sillä välin juttelemaan vieraiden
kanssa; ne pitävät kaikki sinusta niin hirveän paljon, ja sinä — — —
_Fredrik_. Oi, minua ilahuttaa nähdä heitä. (Itseks.) Merkillistä —
mitä hän lie tarkoittanut?
_Palle_. Mene nyt tuonne sisään, poikani! Mamma ja minä siivoomme vain
kaluja vähän seinemmälle, sillä tottahan, lempo vie, saadaan pieni
polska toimeen tän'iltana, jos ei muuta.
_Fredrik_. Minä menen, minä menen! (Menee perä-ovesta).
Kolmas kohtaus.
Palle. Ellen.
_Ellen_ (alkaa kiireissään yht'äkkiä asettaa tuoleja keskelle lattiaa).
Semmoinen nuori siisti mies! Kuinka hän on kaunis, näppärä ja sievä!
Herra suokoon hänelle pian pikkusen keheimrootin nimen, jotta minä
saattaisin mennä hänen kanssaan teateriin, ja — —
_Palle_. No, mutta hiisikö sinua riivaa, Ellen, kun asetat tuolit
keskelle permantoa?
_Ellen_ (kooten ajatuksiaan). Mitä? (huomaa). Enkös, häpeä olkoon,
teekin niin — (äkäisenä) mutta minä olin asettavinani niitä sivulle.
(Istuu sille, jota pitää kädessään). Siten ilo vaikuttaa, Palle! Sin'et
saa nauraa minulle, poikaseni; mutta kun minä ajattelen asiamies
Fredrik'iä, niin en tiedä, millä jalalla seison.
_Palle_. Ja sentähden kai istutkin?
_Ellen_ (nousee sukkelaan, äissään). No, kas — niinhän minä teenkin!
Ihanhan minä olen takaperoinen (asettaa tuoleja sivulle). Ne lapset, ne
lapset! Kun minä ne näen, tulen aina iloisemmaksi, kuin sietää voin.
(Pysähtyy). Mitä se? Vaunut, — jotka pysähtyivät tuohon — (pudottaa
tuolin). Herra varjelkoon — se on varmaankin Qvit, hän on saanut jonkin
vamman!
_Palle_. Mitä höpiset!
_Ellen_. Niin — siten on varmaan laita! Voi, voi, jok'ainoa hetkihän
vahinkoja tapahtuu! — Tst! — Nyt häntä kannetaan rappusia ylös.
_Qvit_ (ulkona). Tätä tietä! — Kas niin — astukaa varovasti, tääll' on
pimeä!
_Ellen_ (huudahtaa sydämestään iloisena). Hän voi puhua!
_Palle_ (samoin). Ei mitään vaaraa! (rientävät kilpaa ovelle, josta
Qvit astuu sisään).
Neljäs kohtaus.
Entiset. Qvit (pussineen, hänen jälestään) Grethe. Mathilde.
_Qvit_ (ovessa). Tehkää hyvin!