"sellainen kiltti pikku tyttö." Varhaisemmalla iällään Nancy oli
monesti polkenut jalkaansa huutaen: "Älkää puhuko Juliasta! En tahdo
kuulla Juliasta!" sillä häntä osoitettiin aina lapsille erinomaisuuden
esikuvana. Totta puhuen hän ikävystytti hirveästi omaa äitiänsä,
mutta eipä ihmekään, sillä omituisesta luonnonoikusta rouva Allan
Carey oli yhtä kevyt ja oikullinen kuin Julia oli vakavaluontoinen,
ahdasmielinen, rajoitettu, säntillinen ja ikävä. Mutta tuo kevyt
äiti hävisi Careyn perhe-elämästä, ja Julia joutui viisivuotiaasta
alkaen jumalisen, kuivanlaisen kotiopettajattaren haltuun, vaikka
hänelle olisi ollut terveellisempää päästä vallattomaan lapsilaumaan
ilakoimaan. Kolmentoistavuoden vanhana hän siis oli jotenkin
vakiintunut kehityksessään -- kova, luotettava, luja. Hänellä oli
suora, vaalea tukka, vaaleat, siniset silmät ja ohuet huulet, vartalo
oli hänen ikäänsä nähden melkein liian paksu. Hän oli aina siisti ja
piti kauniisti vaatteitaan ollen hyvin tarkka siitä, että ne olivat
tyylikkäät ja hyvistä tarpeista valmistetut; -- luonteenpiirre, joka
oli vahvistunut rikkaan ja upeilevan Gladys Fergusonin kasvattavasta
vaikutuksesta. Kun Julia kolmentoistavuotiaana yhtyi Carey-äidin
linnunpoikaparveen, niin hän näytti käytöksestään päättäen kuuluvan
aivan toiseen ilmapiiriin kuin he. He olivat kokeneet kuria, jota
harvoin joutuu ainoan lapsen osalle. Omenat, lelut, kertomuskirjat
oli heidän täytynyt jakaa keskenään ja yleensä oli heitä totutettu
lainaamaan toisilleen. Jos Nancy sai jouluksi uuden puvun, sai Kathleen
keväällä uuden hatun. Kathleenin ilmestyttyä näyttämölle kuuli Gilbert
usein huudettavan: "Matti kukkarossa!" ja Peterin tultua maailmaan
tottui Kathleenkin samaan huutoon.
"Julia ei ole koskaan ollut vallaton elämässään eikä lausunut pahaa
sanaa", virkkoi hänen isänsä kerran ylpeänä.
"Älä ole huolissasi, hän on vasta kymmenen vuoden vanha, vielä voi
toivoa", oli kapteeni Carey rohkaisevasti vastannut, vaikka jos
hän olisi nähnyt tytön ensi aikoina Beulahissa, hän ei ehkä olisi
ollut niin herkkäuskoinen. Julialla ei tuntunut olevan pienintäkään
sulautumisvaistoa, hän pysyttelihe erillään perhe-elämästä, kylmän
äänettömänä ja sanattoman arvostelun katse silmissään. Hänessä ei
ollut hituistakaan leikillisyyttä, ei hilpeätä kekseliäisyyttä, ei
iloisuutta eikä lämmittävää innostusta. Hän toi Beulahiin mukanaan
koulutodistuksiaan oikein kasoittain, ja kun hän levitteli niitä
Gilbertin eteen näyttäen miten paljon kiitettäviä numeroita hän oli
saanut, katosi Gilbert vajan taa ja paiskeli rajusti sen perustuksia
monta minuuttia. Ei kukaan voinut pelätä, että Julia milloinkaan
joutuisi harhateille; Nancy väitti, ettei kukaan voinut kuvitella hänen
koskaan joutuvan millekään tielle, ei edes harhatielle.
"Varo puhumasta äidin kuullen tuollaista, Nancy", sanoi Kathleen
kerran, "eikä oikeastaan saisi ollenkaan sillä tavalla puhua, kun
tietää, ettei hän sitä hyväksy."
"Nykyinen pyrkimykseni on olla hyvä kuin kulta äidin silmissä, mutta
siinä tulee pysähdys!" vastasi Nancy rivakasti. "Kenties olen pian
niinkin edistynyt, että koetan miellyttää enkeleitä -- en Julian
rautaanvalettuja enkeleitä, vaan noita toisia enkeleitä, jotka
ymmärtävät ja ovat kärsivällisiä muistaen meidän puutteellisuutemme
ja tietäen, että koska kerran tomusta olemme tehdyt, niin me
luonnollisesti vielä tuontuostakin olemme tomuisia. Julia ei ole tehty
tomusta. Hän on tehty -- odotahan -- kuoritusta maidosta, korpuista
(veteen leivotuista) ja riisiryyneistä ja liivakosta, mausteena hyvin
pieni palanen liiaksi kypsynyttä banaania, -- juuri sen verran, että
siitä lähtee äitelä maku. Sekoita tähän heikkoa, tykkänään suolatonta
vesivelliä, sokeria, mausteita, pippuria, pistä tämä sekoitus heikkoon
uuninlämpöön, ota se uunista puolikypsänä ja Julia on valmis."
Tämä keksimänsä Julioiden valmistustapa huvitti suuresti Nancya, hän
oli vain pahoillaan siitä, ettei voinut näyttää sitä äidilleen, joka
oli aina hyvin huvitettu hänen sepustuksistaan, joskin kriitillinen.
Hän lähetti sen kirjeessä Kiinaan amiraalille, joka ei ylenkatsonut
ihmisluonteen jokapäiväistä ruokaa, vaan nauroi sille makeasti eikä
häntä siitä ripittänyt.
Julia ei tähän aikaan muusta puhunut kuin Gladys Fergusonin tahi
Fergusonin perheen asioista. Kun seisoo astioita pesemässä Beulahissa,
on varsin kiusoittavaa kuulla Gladys Fergusonin helmiäisellä silatusta
teatterikiikarista, hänen ranskalaisesta kamarineitsyestään, hänen
aamiaisestaan, joka tarjottimella tuodaan hänelle vuoteeseen,
hänen timanttisormuksestaan, hänen muotokuvastaan _Timesin_
sunnuntailehdessä, hänen ulkomaanmatkastaan, hänen ranskan- ja
saksankielentaidostaan.
"Älä toki keittiöön hilaa Gladystä, hyvä tyttö!" toruskeli Nancy
eräänä kuumana päivänä. "En huoli hänen timanttisormustansa
astiainpesuveteeni. Jos sinun välttämättä täytyy puhua hänestä, niin
odota sunnuntaihin, jolloin menemme hotelliin syömään parhaissa
vaatteissamme. Sinä et pyyhi maitokannuja kuiviksi etkä pane niitä
oikeaan paikkaan, kun pääsi on täynnä Gladystä!"
"Hyvä on!" lausui Julia lempeästi. "Minä puolestani toivon, että voisin
aina samalla haavaa pyyhkiä astioita ja kiinnittää ajatukseni parempiin
asioihin. Sitä neiti Tewksburykin kehoitti minua tekemään kuullessaan,
että minun oli pakko pitkäksi aikaa luopua kotini ylellisyydestä. 'Älä
salli köyhyyden vetää sinua alaspäin, Julia', sanoi hän, 'säilytä
ylevät ajatuksesi, äläkä salli niiden tahraantua jokapäiväisen elämän
liassa'."
Nancy ei todellakaan ollut tykkänään vailla itsehillitsemistaitoa ja
kohteliaisuutta, sillä tällä hetkellä hänellä oli aivan raivokas halu
pyyhkäistä Julian kopeita kasvoja ja puhdasta nenää pesurievulla,
jolla hän juuri oli pessyt paistinpannun. Hän tiesi, ettei hän pääsisi
käsiksi noihin ärsyttäviin yleviin ajatuksiin eikä voisi näkyväisesti
ja kouraantuntuvasti saattaa niitä jokapäiväisen elämän lian yhteyteen,
mutta Julian kasvot olivat hänen saavutettavissaan, ja Nancyn sormia
kutkutti palava halu. Mutta hänen käytöksessään ei näkynyt mitään
merkkiä moisesta hurjasta mielihalusta. Hän huuhteli astiainpesuvadin,
käänsi sen kumoon pesupöydälle ja antoi pyyhinliinat Julialle pyytäen
häntä huuhtomaan ne kuumassa vedessä ja sitten ripustamaan pensaille
kuivumaan, kuten rouva Carey oli opettanut.
"Se on minulle niin vastenmielistä", voihki Julia. "Olen aina ollut
niin tuntehikas, ja keittiöliinat ovat niin inhoittavat! Ne oikein
haisevat, Nancy!"
"Niin tekevät", virkkoi järkähtämätön Nancy, "mutta vielä enemmän ne
haisevat, jollei niitä pestä. Annoin sinulle astiainpyyhkimisen ja
otin omalle osalleni niiden pesemisen säästääkseni käsiäsi, mutta on
muitakin karkeita ja vastenmielisiä askareita, joissa sinun täytyy
vuorotella Kathleenin ja minun kanssa. Jos olisit vieraamme, emme
tietysti sallisi sinun sitä tehdä, mutta sinä olet perheen jäsen.
Meidän ensi huolenamme täytyy olla pitää äidin 'ylevät ajatukset'
loitolla liasta, käyköön meidän ajatustemme miten käy."
Oi, kuinka epämiellyttävä oli Nancy Julian mielestä tällä heidän
yhteisen tarinansa aikakaudella, mutta kyllä Nancykin puolestaan
voimakkaasti ja kaikesta sydämestään korvasi Julialle hänen
vihamieliset tunteensa. Monena onnettomana hetkenä Carey-äidin oli
astuttava näiden kahden väliin, vaikka tämä heidän keskinäinen
vihamielisyytensä oli enimmäkseen salainen ja sanaton. Gilbertin käytös
ei ollut paljoa lohdullisempaa. Hän oli löytänyt Julian pesupöydän
yläpuolelta erään päiväjärjestystaulun. Se oli sepitetty neiti
Tewksburyn johdolla, joka tunsi Julian täsmällisyyden puutteen ja
kykenemättömyyden järjestää työnsä. Se kuului:
Päiväjärjestystaulu.
Nouseminen kello 6.45
Kylpeminen ja pukeutuminen.
Hartaudenharjoituksia 7.15.
Aamiainen 7.45
Taloustoimia 9:ään.
Ulkoilmassa oleskelua 9-10
Oppitunteja 10-12.
Päivällisvalmistuksia 12-1
Lepohetki 2-4.
Oppitunteja 4-5.
Illallisvalmistuksia 5-6.
Hyödyllistä lukemista, kävelemistä tahi keskustelua 7-8.
Hartausharjoituksia 9.
Vuoteeseen 9.30.
Tässä ei ollut mitään naurettavaa, se oli päinvastoin oivallisesti
kokoonpantu. Mutta Gilbertin mielestä se oli aivan suunnattoman
hassunkurinen, ja niinpä hän Nancyn avulla kirjoitti toisen
järjestystaulun ja kiinnitti sen Julian piirongin yläpuolelle.
Aikataulu.
Kun heräjän ma aamulla,
voin Gillyä ja Nania
ma rukouksin muistella.
Syön aamiaista seitsemältä
tai kahdeksalta, yhdeksältä.
Kun päiväatriani saan,
ei varhaist' oo se ollenkaan.
Kahdestatoista yhtehen
ma voitaleipää maistelen.
Taas kahden tienohilla löytään
ma otolliseks' ruokapöytään.
Vaan kolmen, neljän tienoissa
on välipala mieluisa.
Kun kello viisi lyö,
niin jokin helppo työ
ja hyvin lyhyt, viisas lienee,
se ruokahalun tuoda tiennee,
kun taaskin pöydän äärehen
käyn saapuessa iltaisen.
Sa ällös huoli kauan valvoa,
syö kahdeksalta kevyt atria.
Kun sitten vielä rukoilen
puolesta pahain serkkujen,
niin taidan tunnolla ma puhtahalla
uinailla yhdeksältä peiton alla.
Rouva Careyllä oli huumorin tajua, ja kun itkevä Julia toi hänelle
molemmat paperit näytteeksi, hänen oli hyvin vaikea käsitellä asiaa
vakavasti ja asettua Julian suhteen sille myötätunnon kannalle, jota
asianhaarat olisivat vaatineet.
"F-f-f-fergusonilla ei milloinkaan puhuttu minun ruokahalustani",
valitti Julia. "He koettivat aina s-s-saada minua syömään!"
"Gilbert ja Nancy pitävät hiukan liian paljon kujeilemisesta ja
ovat aivan liian kärkkäät kiusoittelemaan", sanoi rouva Carey. "He
unohtavat, ettet sinä ole siihen tottunut, mutta koetan saada heitä
enemmän ajattelemaan toisten tunteita. Äläkä unohda, lapseni, että
suuressa perheessä, kuten on meidän, täytyy paljon kestää ja sietää
toisiltaan."
XIV.
NEUVOTTELEVA RAHA-ASIAINKOMITEA.
Oltiin kesäkuun lopussa ja Gilbert oli palannut koulusta, joten
nyt oli aika ryhtyä täydellä todella muodostamaan Keltaista taloa
miellyttäväksi ja mukavaksi kodiksi. Tähän saakka rouva Carey ja tytöt
eivät olleet ehtineet paljoa muuta tekemään kuin tyhjentämään arkut
ja laatikot, asettamaan huonekalut paikoilleen sekä toimittamaan
jokapäiväiset askareet ja ruuanlaiton.
Muuan herra Ossian Popham, jota tavallisesti vain tuttavallisesti
sanottiin 'Osh' Pophamiksi, ja joka oli kyläläisten ainainen
apu kaikenlaatuisissa pikkutoimissa, oli tilattu valkaisemaan
vaatekomerolta ja naulaamaan niihin ripustimet sekä Bill Harmonin
suostumuksella tekemään sinne tänne sopiviin nurkkiin joitakin uusiakin
komeroita. Tusinoittain hyllyjä lyötiin näppäriin kätköpaikkoihin
ja niihin sovitettiin osa taloustarpeita, vuodevaatteita ja muuta
varastoa. Keskellä tätä hauskaa ja iloista järjestelemistä saapui
Ann-serkulta kirje. Perhe istui paraikaa rouva Careyn huoneessa, sillä
Neuvottelevalla raha-asiainkomitealla oli aikomus pitää kokous. Keinoja
oli Careyn perheellä aina runsaasti, mutta varain saanti oli heikkoa.
Bill Harmonin pojan tuomat kirjeet saapuivat ennenkuin komitea oli
alkanut kokouksensa.
"Saanko lukea ääneen Ann-serkun kirjeen?" kysyi Nancy, jolla oli omat
syynsä ehdotusta tehdessään.
"Saat tietysti", sanoi rouva Carey mitään epäilemättä ottaen
työvasustaan ainaisen parsimuksensa. "Olisi melkein ollut parempi, jos
olisitte kaikki olleet haikaroita eikä linnunpoikasia; silloin olisitte
aina pitäneet ylhäällä toista jalkaanne, ja luultavasti ainakin se
sukka olisi säilynyt rei'iltä!"
"Mami rukka! Minä opettelen paraikaa parsimaan", huudahti Kathleen
suudellen häntä.
Longhampton, New Jersey 27 p. kesäk.
_Rakas Margaret_ (niin Nancy luki) -- Tämän paikan meri-ilmasto
on niin vahingollinen terveydelleni, että olen päättänyt viettää
lopun kesää teidän luonanne, auttaen teitä keventämään sitä
raskasta kotiaskarten taakkaa, joka nyt lepää hartioillanne.
Koko perheeltä pääsi syvä voihkina, kun tämä alkulause luettiin ja
Gilbert heittäytyi kasvoilleen äitinsä leposohvalle.
Täällä on aina sumuista kun ei sada ja ruoka on hyvin huonoa.
Ravintolan hoitaja on epäkohtelias ja viranomaiset hyvin
töykeitä, joten Beulah, vaikka se mielestäni onkin kurja paikka,
on sittenkin paljoa viihtyisämpi.
Toivon, että talossa toimittamanne korjaukset edistyvät, vaikka
harjoitatte mielestäni mieletöntä tuhlaavaisuutta uhratessanne
siihen varoja kuin omaanne. Te ette koskaan saa takaisin
penniäkään siitä, mitä olette siihen panneet, ja kun olette
saaneet sen hyvään kuntoon, palaa herra Hamilton luultavasti
Euroopasta ja muuttaa itse siihen asumaan tahi myy sen jollekin
toiselle.
Gilbert on varmaankin kotona näihin aikoihin, mutta minä en
sallisi hänen puuttua mihinkään korjaustöihin, sillä hän on liian
huolimaton ja epäluotettava.
"Hän ei tule koskaan unohtamaan, että hänen vuoteensa petti!" kuului
Gilbertin ääni tyynyjen sisästä.
Sano terveisiä Julialle. Toivoakseni hänen ruokahalunsa on
parempi kuin viimein teidän luonanne ollessani. Lasten täytyy
syödä, jos mielivät kasvaa.
Nancyn tullessa tähän kohtaan Carey-äiti heristi korviansa ja Gilbert
kohosi sohvalta käsivartensa varaan. Nancy jatkoi totisena.
Käske Kathleenin karttamaan aurinkoa tahi käyttämään hattua,
sillä hänen hipiänsä ei ole ensinkään niin hyvä kuin ennen. Jos
hän menettää värinsä ja saa teerenpilkkuja nenälleen, on hän
tavattoman ruma lapsi.
Kathleen punastui suuttumuksesta ja pani pois työnsä.
Hellät terveiset rakkaalle Nancylleni! Vanhin tyttäresi on
todella verraton aarre Margaret! Toivon, että tiedät olla
tarpeeksi kiitollinen hänestä. Sellaista lahjakkaisuutta,
sellaista kauneutta, sellaista suloa, sellaista hienotunteisuutta
--
Mutta nyt koko perhe nousi pystyyn ahdistaen kirjeenväärentäjää juuri
kun hän oli kääntänyt ensimmäistä lehteä. Siinä naurunsekaisessa
temmellyksessä, joka nyt syntyi, putosi Ann-serkun kirjekuoresta
sininen paperi ja Gilbert ojensi sen äidilleen kirjeen kanssa.
Rouva Carey kuivasi kyyneleitä, jotka nauru oli nostattanut hänen
silmiinsä, niin oivallisesti Nancyn oli onnistunut jäljitellä
Ann-serkun kirjetyyliä, ja rupesi lukemaan oikeata kirjettä. Se kuului:
_Margaret rakas_, -- Olet usein ollut ajatuksissani sittenkuin
lähdin teiltä, ja suuresti olen ollut huolissani, etteivät
voimasi riitä kantamaan sitä odottamatonta kuormaa, jonka olet
ottanut päällesi. Olin aikonut antaa teille kullekin jouluksi
kolmekymmentäviisi dollaria mielenne mukaan käytettäväksi,
mutta minun täytyy tunnustaa, etten täydellisesti luota teidän
arvostelukykyynne. Olisi hyvin teidän kaltaistanne ennemmin
koristella talon seiniä kuin hankkia vesijohto keittiön
pesualtaaseen. Liitän siis kirjeeseeni kolmesataa dollaria ja
pyydän, että _heti_ ryhdytte toimenpiteisiin saadaksenne veden
johdetuksi kaivosta. Jos on olemassa mitään mahdollisuutta
johtaa vettä yläkertaankin, niin tee se myös; siitä johtuvat
ylimääräiset kustannukset minä otan suorittaakseni. Kaivo on
tietysti ensin puhdistettava, mutta olen tyytyväinen, ellen
koskaan saa tietää, mitä sen sisästä löydätte. Ainoa suuri
lahja, minkä entisinä aikoina olen teille antanut, olivat
marmorikoristeet, nuo häälahjaksi annetut, muistattehan!
"Muistamme!" voihkivat lapset kuorossa.
Sitä en kadu, vaikka elämänkatsomukseni suruihin ja vaikeuksiin
nähden on jonkinverran muuttunut, ja olen nyt käytännöllisempi
kuin ennen. Sillä jos antaa lahjaksi jonkun pysyväisesti kauniin
esineen, niin ystävät muistavat antajaa milloin vain siihen
katsovat.
"Se on varma!" huomautti Gilbert Nancylle.
Mutta onpa olemassa toisiakin keinoja saattaa itsensä
muistetuksi, ja soisin, että ajattelisitte ystävällisesti
Ann-serkkua, kun käytätte uutta vesijohtoa.
Toinen parannus, jonka toivon rahallani tehtävän, on suuren
uunin hankkiminen kellarikerrokseen. Siitä nousisi hiukan
lämpöä ainakin halliin ja alakerran huoneisiin talvella. Sinun
on luultavasti hankittava omistajan suostumus ja minä vaatisin
ainakin viiden vuoden vuokrasopimusta, ennenkuin uhraisin
minkäänlaisia suurempia kuluja taloon.
Jos rahat riittävät, ehdottaisin vielä uusia kynnyksiä takaoviin
ja keittiönpuoleisiin oviin sekä vajaan. Huomasin, että nykyiset
ovat aivan lahonneet ja ellen pety, tulee teille näihin aikoihin
oikein tulvimalla punaisia ja mustia muurahaisia. Luulen etten
koskaan elämässäni ole nähnyt sellaista hyönteispaljoutta kuin
Beulahissa. Erikoisesti huomasin loppumattoman määrän koita,
ampiaisia, hämähäkkejä, etanoita, lehtiluteita, hevoskärpäsiä,
hyttysiä. Herra Popham, joka kyyditsi minua asemalle, kertoi
että käärmeitäkin on runsaasti korkeassa ruohikossa, mutta hänen
huomautuksiinsa kannattaa tuskin kiinnittää huomiota, sillä en
vielä koskaan ole missään sivistyneessä kristityssä seurakunnassa
nähnyt toista ihmistä, jolla olisi sellainen käytös. Hän kysyi
kuinka vanha olin, ja kun luonnollisesti en siihen mitään
vastannut, kysyi hän muutaman minuutin kuluttua olinko jäänyt
naimattomaksi vapaaehtoisesti vai pakosta. Kun minä kieltäydyin
jatkamasta keskustelua hänen kanssaan, hän rupesi laulamaan
iloisia rallatuksia niin äänekkäästi, että tiellä kulkevat
ihmiset hymyillen heiluttivat kättään hänelle. Tämän kerron
teille siksi, että teillä näyttää olevan aivan väärä käsitys
Beulahin asukkaista; heistä tuntuu suurin osa olevan joko hyvin
merkillisiä tahi suorastaan päästään vialla.
Toivoen, että elämänne siellä käy siedettävämmäksi kun vesi ei
enää haise eikä teidän tarvitse kantaa sitä kaivosta, olen
uskollinen ystävänne
_Ann Chadwick_.
"Lapset!" sanoi rouva Carey taittaen kirjeen kokoon ja pistäen shekin
talteen kirjekuoreen, "Ann-serkku on todella hyvin hyvä nainen."
"Ikävä, että vuode petti ja hän joutui lattialle", virkkoi Gilbert.
"Meillä ei olisi koskaan ollut varaa johtaa vettä taloon tahi hankkia
suurta uunia. Kyllä kai teillä talvella olisi ollut vaikea, vaikkei
kukaan ole ajatellut sitä, työskennellä kylmissä huoneissa, ja aivan
kauheata olisi ollut mennä kaivolle."
"Kauheata myöskin sinulle", vastasi Kathleen merkitsevästi.
"Minä olen silloin koulussa enkä voi auttaa", virkkoi Gilbert.
Rouva Carey oli vaiti. Tosiasia oli, että puuttui varoja Gilbertin
kouluttamiseen Westoverissa, mutta hänen äitinsä toivoi tämän
masentavan tosiasian vähitellen selviävän pojalle, jotta hän itse
huomaisi välttämättömäksi koulunsa keskeyttämisen. Onneksi hänen
tähänastinen lukukausimaksunsa oli suoritettu jo ennakolta, joten se ei
vielä ollut tuntunut heidän menoissaan.
Nancy oli kadonnut huoneesta ja seisoi nyt ovensuussa.
"Pyydän huomauttaa, että koska olen lausunut kaikenmoista alentavaa
Ann-serkusta ja koska suuresti kadun sitä, niin olen asettanut
kuuluisat neljä mustaa ja valkeata marmoriornamenttiä oman
makuuhuoneeni uuninreunalle alituiseksi muistutukseksi synneistäni.
Likainen Poika on sirpaleina vajan ylisillä, mutta jos Ann-serkku
joskus vielä tulee meitä tervehtimään, niin tahdon tunnustaa, että
Gilly ja minä olimme syylliset onnettomuuteen."
"Otahan lyijykynäsi, Nancy, ja katsokaamme miten on tulojemme laita
tällä hetkellä", ehdotti hänen äitinsä hyväksyvästi hymyillen.
"Kirjoita muistiin eläke, kolmekymmentä dollaria kuukaudessa."
"Kirjoitettu. -- Kolmesataakuusikymmentä dollaria."
"Sitten voittomme Charlestownin talon vuokraamisesta sata dollaria."
"Kirjoitettu; mutta sitä kestää vain neljä vuotta."
"Niihin aikoihin voimme jo kaikki olla haudassa." (Gilbert
rohkaisevasti.)
"Sitten henkivakuutussumman korko. Neljän dollarin korko viidelle
tuhannelle dollarille on kaksisataa; olen kertonut sen päässäni ainakin
kaksikymmentä kertaa."
"Kirjoitettu. -- Kaksisataa."
"Suuressa puutteessa tahi jos jotain vakavaa sattuu, on meillä
tietenkin nuo viisituhatta turvanamme", pisti Gilbert väliin.
"Sen summan minä säästän sairauden varalle tahi jonkun hautaamiseksi",
sanoi rouva Carey päättävästi, "mutta siihen summaan en vielä kajoa,
emmekä siihen saa luottaa. Meitä on viisi -- kuusi niin kauan kuin
Julia on luonamme", lisäsi hän kiireisesti, -- "ja kuuden hengen
perheelle on varmasti, toiselle tahi toiselle tuleva pilvisiä päiviä.
Miten kävisi jos minä kuolisin ja jättäisin teidät?"
"Äiti, älä!" huudettiin kuorossa niin kiihkeästi, että rouva Carey
muutti puheenaihetta. "Kuinka paljon siitä tulee vuodessa, Nancy?"
"Kolmesataakuusikymmentä ynnä sata ynnä kaksisataa yhtä kuin
kuusisataakuusikymmentä", laski Nancy. "Ja minusta se on aikamoinen
rahasumma!"
"Voi, lapsi kulta", huokasi hänen äitinsä päätänsä pudistaen, "jos
tietäisitte kuinka vaikeata isällä ja minulla oli pitää huolta
itsestämme ja teistä, kun meillä oli viisi tahi kuusi kertaa tämä
summa! Kenties olimme joskus hiukan tuhlaavaisia siinä, että seurasimme
häntä matkoilla, mutta hän ei koskaan tahtonut meistä erota -- ja se
olikin ainoa ylellisyytemme."
"Mehän säästimme aika tavalla kun flyygelin vaihtamalla saimme
rahaa kaikkiin kuluihin täällä ja kaikkiin rautatiematkoihimme ja
paljoon muuhunkin, lautoihin, nauloihin, Osh Pophamin työhön ja sen
semmoisiin", huomautti Gilbert.
"Niin, ja me syömme yhä vieläkin flyygeliä, vaikka siitä on jo kaksi
kuukautta kulunut, mutta nyt se laulaa jo viimeistä virttänsä, vai
mitä, mami?" kysyi Nancy.
"Laulaa kyllä, mutta suureksi avuksi se on ollut meille, ja rakas,
pieni vanhanaikainen pianomme tuottaa meille aivan yhtä paljon iloa. --
Onhan meillä vielä gobeliini ja enon antama Van Twillerin taulu; voimme
tietysti vielä myydä nekin."
"Gobeliinin saamme kyllä kaupaksi, mutta kuka Van Twilleristä huolii",
ja Gilbert iski silmää Nancylle.
"Taulu, joka on samannäköinen, käänsi sitä mille puolelle tahansa, ei
saane monta ostajaa", tuumi Nancy. "Se on yhtäkaikki Van Twillerin
työtä ja sillä on kaikkina aikoina oleva arvonsa!"
"Ne maisemat, jotka Van Twiller on maalannut pimeässä tahi kun hän
oli laskenut kaihtimet alas, eivät voi olla paljon arvoisia", intti
Gilbert. "Muistatteko kuinka amiraali luuli sen esittävän pensaikossa
pesiviä peltokanoja hämärissä, ja silloin huomasimme, että Joanna
ruokasalia siistiessään oli ripustanut sen seinälle ylösalaisin. Kun se
ripustettiin toisin päin, ei isä sen paremmin kuin amiraalikaan voinut
sanoa mitä se kuvasi. Peltokanat olivat kadonneet, mutta he eivät
voineet löytää muutakaan."
"Jotain me kyllä siitä saamme, sillä se on Van Twillerin maalaama",
sanoi rouva Carey toivehikkaasti, "ja gobeliini on ihana. -- Nyt
olemme hoitaneet talouttamme ilman apua säästääksemme rahaa talon
kaunistamista varten; mutta kuten Ann-serkku sanoo, se ei ole meidän,
ja kun vuosi on loppuun kulunut, saattaa se minä hetkenä tahansa
joutua meiltä pois. Emme ole koskaan edes nähneet isäntäämme, vaikka
onhan herra Harmon kirjoittanut hänelle. Emmekö ole hupsuja? Mitä sinä
arvelet, Julia?"
XV.
ME KUULUMME BEULAHIIN.
Tämä virheetön nuori neiti oli kaiken aikaa ommellut korko-ompelustansa
kohottaen silloin tällöin päätänsä katsahtaakseen toiseen tahi toiseen
merkilliseen Careyhin tämän lausuessa jonkun tavallista typerämmän tahi
liioitellun huomautuksen.
"Minä en ole niin vanha kuin Gilbert ja Nancy, ja minä olen vain
veljentytär", sanoi hän vaatimattomasti, "minulla ei niin muodoin
pitäisi olla mitään mielipidettä. Mutta minä hankkisin heti pysyvän
palvelijan, jottei meidän kaikkien tarvitsisi raataa kuten tähän asti;
sitten en kuluttaisi ainoatakaan senttiä taloon, vaan eläisin täällä
kuin kätkössä, kunnes tulee parempia aikoja ja me olemme kyllin vanhat
astumaan seuraelämään. Voisitte kihnuttaa ja säästää kunnes Nancyn on
aika astua seuraelämään. Kun Kathleenin vuoro tulee, on isä jo varmaan
aikoja ollut terve ja me voisimme yhdessä _debuteerata_."