Edelliset. Pentti.
_Pentti_. Hyvvää päivää.
_Isä_. Päivää.
_Ulla_. Päivää.
_Isä_. Käy istumaan.
_Pentti_. Työ taiattakkii varttuu vierait?
_Isä_. Niinhän tässä tehdään. Ja voidaanhan se näin naapurismiehelle
sanoa, että hyviä vieraita odotetaankin.
_Pentti_. Vai hyvvii oikee?
_Isä_. Ei sen parempia kuin sulhasia. (Pentti katsoo nopeasti Ullaan.)
Kuuluikos se jo auton tuuttaus? Ei tainnut olla vielä?
_Pentti_. Vai sulhasii. Keitäs nää oisiit?
_Isä_ (muka välinpitämättömästi). Eivät ne ole täällä tunnettuja. Se on
tämä eräs maatilanomistaja, herra Suvonen. Se tulee omalla autollaan.
_Pentti_. Se onkii sitt tietyst oikee rikas sulhane.
_Isä_. Onhan sillä sellainen talontapainen, pari sataa hehtaaria
viljelysmaata.
_Pentti_. Ohoh. Onha siin peltoo.
_Isä_. Ja renkipojasta se alkoi, tämä herra Suvonen. Sillä on näet
sellainen silmä, että se osaa ostaa ja myydä, ja se vaihteli taloja
eikä se hellittänyt, ennenkuin oli rahat pussissa. Se on oikea, oikea
mies ja onkin.
_Pentti_. Silt tuntuu.
_Isä_. Ei täällä Kannaksella semmoisia miehiä olekaan. Täällä jos on
kuka mökin perinyt, niin siinä hän istuu elämänsä loppuun eikä nouse
siitä mihinkään. Sinäkin, Pentti, olisit vähän toimeliaampi, niin ei
tarvitsisi kykkiä sellaisessa mökinrähjassä iänikuisesti.
_Pentti_. Onha tääll Kannaksellkii talonvaihtajii ja kulassii. Mutt ei
se tunnu raha näill kaua pysyvä.
_Isä_. Ei tämä herra Suvonen ole mikään kulassi. Se on kova työntekijä
ja ymmärtää katsoa perään asioitaan. Siksi se on menestynyt. En minä
antaisi tyttäreni mennä kulassille. Mutta en minä myöskään antaisi
hänen mennä näille täkäläisille töllistelijöille. (Nousee.) Jaa, minä
tuonkin nyt ne rahtivetorahat. Kuuntele sinä, Ulla, jos se tuuttaa.
(Menee.)