Sen on silmät kuin taivaalla tähdet
ja varsi kuin elämänlanka.
Ei niin kaunista tyttöä luulis
maailmassa olevankaan.
PIETOLA. Oletko renkimiehiä?
HUOTARI. Renki ei ole ihminen. Mutta tukkipoika!
PIETOLA. Tukkipoika?
HUOTARI (_laulaa_).
Hei tukkipojat ei turvetta kaiva,
ne sinisiä selkiä seilaa.
Tukkipojall' on tuska ja vaiva
muistella montako heilaa.
PIETOLA. Lähde nyt ja kiireellä hakemaan kylkiluutasi! (_Tarttuu
niskaan ja taluttaa ulos_.)
ANNI (_nauraa_). Tietää yrittäneensä väärään penkkiin!--Mutta nyt minä
sinuakin, ukko, vähän kiusaan!
PIETOLA (_tulee pirttiin_). Minä alussa luulin sitä ihmiseksi!
ANNI. Ja olikin kunnon ihminen!
PIETOLA. Mistä sinä sen tiedät? Ethän häntä tuntenut?
ANNI. Minähän näen heti nenästä miehen, mihin kelpaa. Eikö ollut
erinomainen renki sekin poika, jonka teille viime vuonna toimitin?
PIETOLA. Oli kyllä. Sinun olisi pitänyt se ottaa mieheksesi.
ANNI. Miehekseni? Niinkö teidän mielestänne, että joka kelpaa Pietolaan
rengiksi, välttää Köyhänlesken Annille mieheksi? Oho, ei sentään!
PIETOLA. Enhän minä sitä meinaa.
ANNI. Mitä te sitten puhutte?
PIETOLA. Tarkoitan vain sitä, mitä olen jo ennen sanonut, että kun
ottaisit miehen, niin voisitte ruveta asumaan sitä mökkiä ja silloin
eläisitte puutteetta. Minun on sääli teitä, varsinkin äitiraukkaasi.
ANNI. Tuo Huotari olisi ollut kunnon poika ja sopiva mies minulle.
PIETOLA. No, ota hänet, ota!
ANNI. Ota nyt, kun poika parka pakoon painaa minkä kintuista lähtee! Vai
tarkoitatteko, että minun pitäisi lähteä juoksemaan jälkeen huutaen:
Huotari, Huotari, elä mene, minä otan sinut miehekseni! Olisitte ottanut
hänet kasakkamieheksi. Ei kaksi eikä kolmekaan olisi ollenkaan liikaa!
Kaikki työt ovat jälessä. Eikä teillä ole kuin tuo laiska renki
Pekka.--Teiltä, Pietola, on isännän silmä mennyt umpeen ja tarmo
lamautunut!
PIETOLA. Emännän kuoltua elämäni muuttui niin tyhjäntuntoiseksi, että
olen haluton kaikkeen. Ei ole ajatusta eikä muistia töissäni ja
toimissani. Minulla on vain yksi miete, että minkä synnin takia minua
rangaistaan alituisilla onnettomuuksilla. Minun elämäni on muuttunut
vaellukseksi vitsausten tiellä. Yhdestä kun pääsen, niin on toinen
edessä.
ANNI. Mikä teitä nyt hätistää?
PIETOLA. Se Pölhö-Kustaa kuuluu sanovan, että minä olen ottanut hänen
äitinsä rahat.--Lähden kirkolle. Siellä se kuuluu olevan Pölhö-Kustaa.
Saan omin korvin kuulla, mitä hän juttelee.
ANNI. Minulla oli asiana kysyä jauhoja, mutta ei kuulu teillä olevan.
PIETOLA. Missähän Tolari?--Hae hänet ja sano, että menisi myllyyn.
(_Menee_)
ANNI (_yksin_). Lieneekö Tolari kotosalla? On tainnut mennä tapaamaan
tukkilaisia. (_Huomaa ikkunasta_.) Mutta tuossahan tulee Pölhö-Kustaa.
Nythän se asia selviääkin.
PÖLHÖ-KUSTAA (_pussi kainalossa tulee pirttiin_). Päivää. Onko Pietola
kotona?
ANNI. Mitä sinulla on Pietolalle asiaa?
PÖLHÖ-KUSTAA. Saitko tietää? Etpä saanutkaan! Ähäs kutti!
ANNI. Minä menen käskemään Pietolan tänne. (_Menee_).
PÖLHÖ-KUSTAA (_yksin, ottaen pussista nauhalla käärityn kengän_). Siinä
on äidiltä viimeiset terveiset Pietolalle, että hyvä Pietola ottaisi
Kustaa raukan pojaksi.
PIETOLA (_tulee pirttiin_). Sinäkö kuulut sanovan, että minä olen
ottanut äitisi rahat?
PÖLHÖ-KUSTAA. Pietola on ottanut äidin rahat, Jumala rankaisee Pietolaa.
PIETOLA (_ottaa ruoskan_). Sanotko vielä, että minä olen ottanut?
RÄTTÄRI _tulee pirttiin_.
PÖLHÖ-KUSTAA _juoksee ulos kirkuen_.
PIETOLA. Rättäri! Kuin ilmestys!
RÄTTÄRI. Isäntä näyttää olevan tuimalla tuulella!
PIETOLA. Tuo poika sanoo minun ottaneen hänen äitinsä rahat.
RÄTTÄRI. Kuulutte käyneen Sysi Pertun leskivainajan luona hänen
sairastaessaan kuolemaansa.
PIETOLA. Oli pyytänyt minua tulemaan.
RÄTTÄRI. Mitä varten?
PIETOLA. En tiedä. Eikä tajunnut tälle maailmalle, kun olin siellä.
RÄTTÄRI. Ja sairaan luona ei ollut muita kuin te ja tuo poika, joka
sanoo teidän ottaneen rahat.
PIETOLA. No, perhana! Minunhan täytyy itsenikin uskoa, että minä olen ne
ottanut!
RÄTTÄRI. Mutta teillä on se, jota kukaan ei voi teiltä ottaa ja jota
korkea oikeus ei voi kenellekään antaa: puhdas omatunto.
PIETOLA. Se on tosi.--Mutta jos nimismies nostaa jutun, niin miten minun
käy?
RÄTTÄRI. Minä kiellän nimismiestä, virkansa menettämisen uhalla. Hänellä
on kaikellaisia virkasyntejä. Saatte olla huoleti.
PIETOLA. Minnekähän ne rahat ovat joutuneet?
RÄTTÄRI. Sehän piti rahojaan kengässä, jonka kätki milloin mihinkin.
PIETOLA. Ja joskus maailman aikana löytyy aarteena!
RÄTTÄRI. Ja voipipa löytyä piankin.
PIETOLA. Miten sinä osuit meille tulemaan, kun et ole koskaan ennen
käynyt?
RÄTTÄRI. Ei ole tullut käydyksi, kun Pietolassa vihataan uskovaisia yhtä
paljon kuin tukkilaisia.
PIETOLA. En voi suvaita omavanhurskaita, jotka ylistellen omaa
autuuttaan tuomitsevat muita. Äsken viimeksi tuolla Tanelin pirtissä
Poro-Pirkko ei uhannut päästää vaimovainajatani taivaaseen. Sanoin,
ettei hän Poro-Pirkon taivaaseen haluakaan. Piimällä kastoivat minut ja
uhkasivat Jumalan rangaistuksella Pertun leskivainajan rahoista.
RÄTTÄRI. Aikomukseni ei ollut tulla puhumaan uskonasioista. Korhonen
pyysi minua ohimennen kulkiessani jättämään teille nämä paperit. Hän
näyttää vaativan maksettavaksi sen lainan, jonka olette ottanut talonne
palon jälkeen.
PIETOLA. Vaatii maksettavaksi nyt? Mistä minä yhtäkkiä sieppaan rahat,
kun on niin huono aika?
RÄTTÄRI. Ja sanomalehdissä kirjoitetaan, että yhä vain tiukkenee.
PIETOLA. Minun ei olisi tarvinnut lainaa ottaa, jos olisin taloni
uudistellut vähitellen. Niin oli aikomukseni. Mutta Korhonen, Amerikan
rikas, tuli ja tyrkytti rahojaan, niin ajattelin, että nostan palaneen
taloni sijalle heti entistä ehomman.
RÄTTÄRI. Minä puhun Korhoselle ja sanon, ettei hän nyt saa vaatia velkaa
maksettavaksi.
PIETOLA. Välittäneekö tuo, kun ei ole uskonveljiäsi.
RÄTTÄRI. Kyllä minun sanaani kuuntelevat muutkin kuin uskovaiset.
PIETOLA. Lähdetään tuonne kamarihuoneisiin.
TOLARI _tulee pirttiin_.
RÄTTÄRI. Päivää, Tolari.--Tämä Tolari se Pietolassa aina talvehtii kuin
karhu pesässään.
PIETOLA. Meillehän se on kotiutunut.--Kuule, Tolari, sinusta minä
saankin kesärengin.