PIETOLA. Niinpä tosiaan!
ANNI. Ei sitä tiedä, mikä tauti tapaa, mikä kuolema kohtaa.
PIETOLA. Ei tuolla taipaleella ainakaan rakkaudentauti.
ANNI. Mikä ettei? On liikkeellä paljon poikia!
PIETOLA. Ei Katri välitä.
ANNI. Pojistako? Niin kuin kaikki tytöt alkaen siitä koko maailman
Eeva-vainajasta.
PIETOLA. Mutta tukkilaisista.
ANNI. Niissä on pulskia, reippaita poikia.
PIETOLA. Ja miehekseen mitä sattuu.
ANNI. Molempaa: hyvää, huonoa. Niin kuin talollisissakin.
PIETOLA. Miksei talollisissakin niin kuin kaikensäätyisissä. Mutta mistä
kuleksijan tietää, mikä on miehekseen? Mitä miellyttävämpi, sitä
suurempi voi olla veijari. Niin kuin muuan Iska-niminen poika, joka
muutamia vuosia sitten--
ANNI. Pietolan Iska?
PIETOLA. Sillä nimellä sitä sanottiin ja vieläkin mainitessa
sanotaan--kun asuskeli meillä. Poika kuin Siionin virsiä kaupitteleva
herranenkeli ja puheissaan kuin itse rehellisyys, mutta sellainen
veijari, ettei maailmassa parempaa. Ei sitä isäntää meidän kylässä,
jolta ei jotain petkuttanut, ja tuskin sitä tyttöä, joka ei--
HUOTARI (_tulee pirttiin_). Rauha ja rakkaus ja kaikellainen siunaus
tähän taloon.
PIETOLA. Ken vieras? En tunne.
HUOTARI. Heikki Anselmi Huotari. Kunniallinen mies. (_Annin puoleen_)
Avioliittoon esteetön.
PIETOLA. Sinunko tuttujasi tämä nuorimies?
ANNI. Ei ole.
HUOTARI. Vannomatta paras. Neitsyt voi olla minun kylkiluustani.
ANNI. Jospa siitä ei olekaan tehty neitsyttä, vaan leskivaimo.