Ylempänä vuoristossa on paljon pieniä kaupungeita ja kyliä, jotka

harjottavat laajaa kotiteollisuutta. Sonnebergin piirissä valmistaa 30

kylää, laajaa keskinäistä työnjakoa noudattaen, maailmanmarkkinoille

kaikenlaisia leikkikaluja metallista, kivestä, posliinista, puusta ja

pahviaineesta. Monta miljonaa nukkea valmistuu täällä joka vuosi.

Vähän pohjoisempana, Lauschan ja Ilmenaun välillä, on melkoinen

lasiteollisuus. Yksi kylä valmistaa ainoastaan lämpömittarinputkia,

toinen vain lasisia nukensilmiä, mutta onkin kehittänyt nämä

teollisuudenhaarat melkein täydellisyyteen. _Schwarzan, Ilmen ja Geran_

laaksoissa on vireä posliiniteollisuus, toisin paikoin valmistetaan

majolika- ja terrakottatuotteita. _Suhlin ja Schmalkaldin_ seuduilla

taas on vanhastaan kuulu metalliteollisuus, Saksanmaan suurimmat

asetehtaat ja erinomaisen korkealle kehittynyt "lyhyttavaran" valmistus

raudasta. _Ruhlassa_, vuoriston pohjoisella reunalla, valmistetaan

kaikenlaisia merivaha- ja meripihkatuotteita. Kauempana vuoriston

lounaisliepeillä on _Meiningen_ ja vanhoine linnoineen _Koburg_; nämä

seudut luonnon puolesta kuuluvat Etelä-Saksaan.

Wartburg.

Thüringerwaldin luoteispäässä kohoo vanha _Wartburg_, Saksanmaan

muistorikkaimpia ja parhaiten säilyneitä vanhoja linnoja. Ei ainoastaan

linna, vaan koko seutu on täällä täynnään tarinoita, joista moni kaunis

runoteos on aiheensa saanut. Linnavuoren juurella on laaksossaan

_Eisenach_, joka linnan suojassa syntyikin. Vaivalloinen tie johtaa

kaupungista ylös vuorelle. Pohjois- ja eteläpuolella suistuvat kalliot

jyrkkään heti linnan muureista. Kauas ympärille oleviin seutuihin

tervehtii harmaa, keskiaikainen linna vaeltajaa korkealta

vartiopaikaltaan.

Wartburg perustettiin tarun mukaan jo kahdennellatoista vuosisadalla

ja oli silloin Saksan komeimpia ritarilinnoja. Katot oli

lyijyllä päällystetty, huoneet, salit sisältä koruleikkauksilla,

kuvanveistoksilla ja kalliilla kankailla koristettu. Ritarikauden

loistoaikana olivat varsinkin vaeltavat "minnerunoilijat" sinne

tervetulleet. Wartburg näyttää olleen kolmannellatoista vuosisadalla

lahjakkaimpien runolaulajain varsinainen kokouspaikka, samoin kuin

yhdeksännentoista vuosisadan alussa Weimarin hovi. Siellä lauloi Walter

von der Vogelweide, siellä Henrik von Veldecke; siellä Wolfram von

Eschenbach lienee saanut intoa Parcivalinsa runoilemiseen. Näyttää

siltä, kuin olisi runoilijain toveripiiri pannut toimeen samanlaisia

kilpalaulannoita, kuin rautapaidoissa ja sota-aseissa asekilpailuja.

Eräs kolmannellatoista vuosisadalla syntynyt runo kertoo suuresta

kilpalaulannosta Wartburgissa. Ristiretkien ajalla linnassa eli

armeliaisuudestaan tunnettu unkarilainen kuninkaantytär, joka oli

linnan haltijan vaimo ja hänen Itämaille sorruttua omisti loppuikänsä

köyhäin ja vaivaisten auttamiseen ja siitä sai kansan muistossa pysyvän

maineen. Wartburgin jyrkkiä muuria laskeutui keisari Fredrik II:sen

tytär v. 1270 yöllä paetakseen tylyä miestään. Mutta viidennellätoista

vuosisadalla Wartburg jäi melkein autioksi, harvoin sinne enää

ruhtinaat saapuivat, sen salit ja tornit saivat rappeutua. Sinne

vietiin Martti Luther vainoojiaan pakoon, hän asui linnassa kymmenen

kuukautta (1521-22), kääntäen saksaksi Uuden testamentin.

Viime vuosisadalla Wartburg korjattiin, mikäli mahdollista

alkuperäiseen kuntoonsa. Läheltä ja kaukaa poikkeaa vieraita kuulua

linnaa katsomaan. Siellä näytetään huonetta, jossa uskonpuhdistaja asui

ja työskenteli. Mutta mustelänttiä, jonka kerrotaan jääneen seinään,

kun hän nakkasi pirua mustepullollaan, sitä ei ole enää, jos lienee

ollutkaan -- ehkä on koko musteläntti tarun keksintö.

Wartburgin vanhin ja kaunein osa on maakreivirakennus tornineen ja

ikivanhoine seinineen; se oli vanhain linnanhaltijain varsinainen

asuinrakennus, kilpalaulantojen vanha paikka. Se kohoo heti

kalliojyrkänteestä, niin että rakennuksen itäseinä vuoren juurelta

lukien on huimaavan korkea yhtämittainen seinämä. Tämä rakennus on

kauttaaltaan saatettu alkuperäiseen kuntoonsa ja sisustettu niin

tarkkaan kuin mahdollista ritariajan malliin. Sinne tänne ovat etevät

uudet taiteilijat maalanneet kuvauksia Wartburgin vaiheista.

Rakennuksessa on vanha linnankappelikin, jossa Luther täällä asuessaan

saarnasi linnanväelle. Huomattavimpia linnan saleista on kilpalaulajain

sali, jonka seinillä uudemmat taideteokset johtavat muistoon

kansansadun säilyttämiä piirteitä Wartburgin runojuhlista. Kolmannessa

kerroksessa on juhlasali, noin 40 metriä pitkä. Linnan takapihan

ääressä kohoo vartiotorni, nelikulmainen 52 metriä korkea rakennus,

jonka yläkerrasta on mitä ihanin näkyala Thüringin seutujen yli. Alla

on Eisenachin pieni kaupunki, jossa Luther vietti lapsuudenaikojaan.

Koillisessa näkyy tarujen kiehtoman Hörselbergin rosoinen

jyrkkäpiirteinen laki, etäisyydessä loistaa toisia linnoja aina Gothan

seuduilta saakka. Kaakkoon päin taas näköala käsittää komeita

vaaramaisemia, joista kaikkia muita mäkiä korkeammalle kumpuaa

Inselbergin kukkula. Pohjoisessa kiinnittää huomiota mahdikas

Heldrastein, vasemmalla valtava Meissner, ja kaukana lounaassa

siintävät korkean Rhönin basalttikeilat.

Erzgebirgen luoteisrinteillä on teollinen _Vogtland_, jonka hyötyisät

kentät ovat liian korkealla, että niillä enää viljelys kunnolla

kannattaisi. Ne ovat sen vuoksi vihantina niittyinä. Täällä on sekä

kotiteollisuus että suurteollisuus vilkkaasti kehittynyt,

suurteollisuus etenkin Zwickaun hiilikaivosten kannattamana. Villan ja

puuvillan kehruu ja kutominen, pitsien nypläys, koruompelu ovat tämän

teollisuuden päähaarat. Niillä elää kaksi pientä pääkaupunkia, _Geta_

ja _Greitz_, ja suurempi _Plauenkin_ (81,000 a.). Asutus taajenemistaan

taajenee lähempänä Saksin vuorikaivos- ja teollisuusalueita.

_Zwickau_ on melkoinen teollisuuskaupunki (66,000 a., enimmäkseen

hiilenkaivajia ja teollisuustyöväkeä). Kaupungin ympärillä on melkoinen

sikermä suurempia kyliä, joissa on vireä kotiteollisuus. Jonkun verran

luoteeseen päin näkyy synkän savupilvensä alla nokinen _Chemnitz_

(221,000 a.); se on yhtä ainoata suurta tehdasyhteiskuntaa, joka

valmistaa koneita, kutoo puuvillakankaita, sukkia, kirjokankaita y.m.

Tärkein teollisuus on kutomateollisuus, samoin kuin seudun muissakin

pienemmissä teollisuuskeskustoissa. 1,440 neliökilometrillä asuu täällä

802,000 ihmistä.

Zwickaun kohdalla kohoo asutus korkeimmalle Erzgebirgeen. Pieni

_Ylä-Wiesental_, joka on 900 metriä, yli merenpinnan, on Saksan korkein

kaupunki. Se ynnä vuoriston korkeimpain osain muukin asutus on jäännös

16:lta vuosisadalta, jolloin täällä kaivettiin varsinkin sinkkiä ja

hopeata ja samalla uudisasutuskin tunkeutui vuoriston korkeimpiin

osiin. Vuoriteollisuuden riuduttua elättelee tämä väestö nyt itseään

kaikenlaisella kotiteollisuudella. Maanviljelystä on yritetty, mutta se

ei moisissa korkeuksissa enää menesty.

Kaikista näistä entisistä malmikaivos-alueista tuskin mikään muu enää

tätä teollisuutta harjottaa kuin _Freiberg_, jossa on maailman kuulu

vuoriopisto (30,000 as.)

Saksin vanhin Elbesatama on _Pirna_, siinä kohdassa, missä joki

vuoristosta murtautuu lakeammille maille, _Meissen_ sitä vastoin, joka

jo on Dresdenin alapuolella, oli ensimäinen paikka, joka Saksissa

linnotettiin ja kaupungiksi rakennettiin, koska sillä kohdalla oli

tärkeä ylimenopaikka. Pirnasta nykyään laivataan melkoiset määrät

nelitahoilevaa hiekkuria, jota käytetään rakennusaineena. Meissen taas

on vanhastaan posliiniteollisuudestaan kuulu. Saksin kuninkaitten

toimesta tämä teollisuus 18:lla vuosisadalla kehittyi niin

täydelliseksi, että se alallaan oli Europan etevimpiä. Meissenissä on

vanha kaunis gootilainen tuomiokirkko, joka kuitenkin 15:llä

vuosisadalla menetti molemmat torninsa salaman iskusta. Entiseen

kuntoonsa on korjattu kaupungin vanha linna, kauneimpia vanhoja

linnoja, mitä Saksassa on säilynyt.

Dresden.

Näistä molemmista kaupungeista on monin verroin vienyt voiton Dresden,

joka on niitten välillä, Elben kahden puolen. Dresdenin on

erinomaisesta kehityksestään, kauneista julkisista rakennuksistaan ensi

sijassa kiittäminen sitä, että se on Saksin pääkaupunki, ja että

kuningaskunnan hallitsijat olivat niin loisteliaita. Kaupungin asema on

mitä kaunein. Lähellä on Elben rannalla kuulu "Saksin Sveitsi", jokea

pitkin voidaan laivoilla nousta syvälle Böhmiin saakka. Erinomainen

rakennusaine ja sen helppo kuljetus ovat edistäneet ruhtinaitten

rakennushalua. Dresdenillä sen vuoksi onkin enemmän loistorakennuksia

kuin useimmalla Saksan kaupungilla. Se on Saksan taide-elämän

keskustoita. Dresdenin taidekokoelmat ovat maailman parhaita. Loistavat

julkiset rakennukset antavat kaupungille n.s. barokkityylin keveän

leiman. Verraten vähän on vanhoja gootilaisia rakennuksia, eikä

uudenaikainen renessanssiaikakaan ole siihen määrään painanut leimaansa

kaupungin ulkomuotoon kuin Berlinissä ja yleensäkin Saksan uusimmissa

kaupungeissa. Huomattavimmat Dresdenin rakennuksista ovat katolinen

tuomiokirkko Elben rannalla, kuninkaallinen linna, ynnä n.s. "Zwinger",

laaja kehärakennus, jonka kuningas August II rakennutti ulkoilmajuhlia

varten. Muista rakennuksista ovat mainittavat taideakatemian upea talo

ja oopperatalo, jonka laulunäyttämö on Saksanmaan ensimäisiä.

Dresdenissä on nykyään noin 500,000 asukasta. Se on erittäin suosittu

matkailijakaupunki. Varakkaammat asettuvat sinne pidemmäksikin aikaa

nauttiakseen hienostuneesta taide-elämästä. Samalla on Saksin

pääkaupungista kehittynyt vilkas teollisuuskaupunkikin, ja teollisuus

vasta onkin tehnyt Dresdenistä suurkaupungin.

Kun pikajuna on kiitänyt Dresdenin viimeisten jo puoleksi

maalaistalojen ohi ja tunkeutunut itäisille nummille ja

petäjäkankaille, niin tuntuu matkustajasta, ikäänkuin laskisi esirippu,

jonka taakse jää Länsi-Saksan rikas elämä. Hän tulee Saksan itäisiin

maakuntiin, joissa kultuuri vielä on nuorempi ja asutus sekavampi,

saksalaistuminen kesken seisahtunut, niin että suuri osa maaseudusta

vielä on slaavilaista. Jo Bautzenin asemalla kuulee matkustaja silloin

tällöin vendiläisiä sanoja. Tämän vanhan kielen säilyminen sekin

osottaa, kuinka etäällä liikkeistä nämä Spreen latvaseudut ovat olleet

kuluneina vuosisatoina. Ainoastaan Leipzigin ja Breslaun välisen,

ylämaita kulkevan tien varressa olevat kaupungit ovat aina olleet

pääasiallisesti saksalaiset. Neissen rannalla on tällä tiellä

ensinnäkin _Görlitz_, josta on kehittynyt melkoinen suurkaupunki

(86,000 a.). Görlitz on Lausitzin pääpaikka. Vasta Queisin takana alkaa

varsinainen Schlesia, joka ikäänkuin pitkä niemi pistää Puolan ja

Böhmin väliin. Rajan läheisyys kahden puolen on monella tavalla estänyt

maakunnan kehitystä, mutta toiselta puolen on sillä mannun aarteissa

edellytyksiä, joita ei monella muulla Saksan osalla ole. Vasta Oderin

perkkaamisen kautta ovat tämän maakunnan luonnontuotteet viimeisten

vuosikymmenien kuluessa päässeet entistä tehokkaammin vaikuttamaan maan

taloudelliseen elämään. Metsäisessä, mutta malmeista köyhässä

vuoristossa elää monenlaista pientä teollisuutta, joka käyttää

hyväkseen vuorijokien vaihtelevaa vesivoimaa. Lasitehtaat, sahat ja

paperitehtaat tarvitsevat metsiä. Kotikutominen elää varsinkin

Isergebirgessä. Mutta vastustamaton kehitys saa tämän kotiteollisuuden

yhä enemmän keskittymään suuriin tehtaihin. Waldenburgin vuoristossa

elättävät sikäläiset kivihiilikerrokset monenlaista teollisuutta.

Oderin rannalla on hedelmällisellä lakeudella, Saksanmaan itäisen

sokerijuurikasalueen keskellä, Schlesian pääkaupunki _Breslau_, joka

14:llä ja 15:llä vuosisadalla oli saksalaisen kultuurin rajakaupunki ja

siitä syystä tärkeä kauppapaikka. Breslaun markkinoilla kohtasivat

toisiaan toiselta puolen Alankomaitten ja Länsi-Saksan, toiselta puolen

Unkarin, Venäjän, Puolan ja Preussin tuotteet. Breslaun kauppiaat

tekivät kaupparetkiä kauas itäänpäin ja olivat toiselta puolen

suoranaisessa yhteydessä sekä Venezian että Brüggen kanssa. Puolan

itsenäinen kehitys 16:lla vuosisadalla lamasi moneksi ajaksi Breslaun

kaupan, 19:llä vuosisadalla kaupunki alkoi uudelleen kasvaa (noin

438,000 asukasta). Breslau oli kauan Oderin laivaliikkeen päätekohta,

mutta nykyään on joki perkattu ylöspäin aina _Koseliin_ saakka, ja tämä

seikka ynnä rautatieliikkeen, sähkölennätyksen ja telefonin kehitys

uhkaa uudelleen lamauttaa kaupungin kasvua, liike siirtyy lähemmäksi

Ylä-Schlesian teollisuusalueita. Mahtavuutensa ajoilta on Breslaulla

vanha ja kaikenlaisista taideaarteista rikas tuomiokirkko, komea

korjattu raatihuone, muita mainitsematta. Breslaulla on etevä, vaikka

verraten nuori yliopisto.

Ylä-Schlesian teollisuusalue.

Ylä-Schlesiassa on aivan valtakunnan rajalla köyhään metsäseutuun

virinnyt erinomaisen vilkas teollisuus sen kautta, että sieltä

löydettiin kivihiilikerroksia, jotka rikkauden puolesta vievät

Rheininkin kivihiilikerroksista voiton. Kivihiilien lisäksi on samoilla

paikoilla runsaasti rauta-, sinkki- ja lyijymalmeja. Varsinkin sinkkiä

saadaan täältä enemmän kuin mistään muualta Europasta. Seudun

rautateollisuudelle eivät omat ala-arvoiset malmit kuitenkaan

riittäisi, mutta liikkeitten helppous ja hiilen läheisyys vaikuttavat,

että tänne voidaan tuoda kosolta parempia ulkomaalaisia malmeja.

Teollisuuden nopean kasvun kautta on täällä muutamassa vuosikymmenessä

kehittynyt melkoisia tehdaskaupungeita, kuten _Gleiwitz_ (59,000 a.),

_Beuthen_ (50,000 a.) ja _Königshütte_ (65,000 a.). Niin melkoinen on

teollisuus, että se on täällä pohjavedenkin pilannut, jonka vuoksi

teollisuusalueelle on tuotava vettä läheisistä vuoristoista

suurenmoisilla johtolaitoksilla. Lähellä tätä uutterain ihmisten

hyörinää leviää laajoja metsäalueita. Niiden alla on vielä laajemmat

maanalaiset polttoainevarastot. Mutta tulevien kivihiilikaivosten

päällä ylimykset vielä aitailevat metsästysmaitaan.

Sudettien liepeillä on _Ratibor_ niinikään melkoinen teollisuuspaikka.

Vuorimaan sisässä on _Glatz_ sotilaallisen asemansa vuoksi tärkeä; se

on ikäänkuin portti, joka vuoriston poikki kulkee Schlesiasta Böhmiin.

Breslaun alapuolella on _Liegnitz_ tunnettu taistelupaikka.

Poistuessamme vuoristoista Pohjois-Saksan alangolle tulemme seutuihin,

joissa ei ainoastaan maisema muutu yksitoikkoisemmaksi, vaan elämän

edellytyksetkin toisenlaisiksi, koska lakeuksilla ei ole malmeja, ei

sanottavasti kivihiiltäkään, eipä edes kiveäkään rakennusaineeksi.

Tonavan ja Rheinin laaksojen runsaasti koristettujen hiekkakivisten

tuomiokirkkojen sijasta tapaamme Pohjois-Saksan kaupungeissa vanhempia

taiderakennuksia, jotka enimmäkseen ovat tiilestä; niitten

rakennusmallikin on sen mukaan toisenlainen, muodot yksinkertaisempia.

Ja tiet, pienien kaupunkien kadut, ovat Saksanmaan pohjoisosissa

suureksi osaksi samanlaista mukulakiveä kuin Suomenkin kaupungeissa.

Mutta itse maanpinnankin huomasimme näillä alangoilla enimmäkseen koko

joukon köyhemmäksi arvokkaista viljelysmaanlaaduista kuin mäkimaissa.

Epäilemättä nämä maat olivat enimmäkseen autioita sydänmaita, kun

saksalaiset uudisasukkaat alkoivat niitä vallata slaavilaisilta, mutta

suunnattoman työn kautta on ne kuitenkin suurimmaksi osaksi muutettu

kunnollisiksi viljelysmaiksi. Mutta vielä on laajoja aloja, joissa

metsänkasvu näyttää olevan ainoa tuottava maankäytännön muoto.

Kaupunkien sijotuksen tällä alueella ovat määränneet liiketiet, joille

suot ja vesistöt asettivat kylläkin vakituiset suunnat, vaikkei

vuoriesteitä ollutkaan. Oderin varrella on _Glogau_ vanha siltapaikka,

Spreen rannalla _Kottbus_, Havelin äärellä _Brandenburg_. Glogau, jota

jo Puolalaiset puolustivat maansa porttina Fredrik Barbarossaa vastaan,

on linnotus ja hyvin viljellyn maakunnan keskusta, Kottbus

Ala-Lausitzin kukoistavimpia kutomokaupungeita ja tärkeä rautateiden

risteys. Brandenburgissa, joka on lähellä Havelin viimeistä mutkaa, oli

Vendien vahvin jokilinna. Se vallitsi Magdeburgin vastassa Markin ja

itäisten maakuntain teitä niin tehokkaasti, että Brandenburgin

saksalaisetkin ruhtinaat sen aluksi valitsivat pääkaupungikseen.

Brandenburgissa (53,000 a.) on vielä säilynyt monta vanhaa piirrettä,

mutta sen nykyistä elämää vallitsee teollisuus, varsinkin villatavarain

kudonta.

Siinä laaksossa, joka poikkimaisin kulkee Varsovasta Berliniin -- se on

noita esiaikaisia, jääkauden jälkeisiä jokilaaksoja, joista olemme

ennen puhuneet, -- ei ole muita sanottavia kaupungeita kuin Berlin.

Entiseen aikaan kaupungit välttivät näitä poikkilaaksoja soitten

vuoksi, jotka liikettä haittasivat, nykyään niistä on suurliikkeelle

hyötyä, koska niitä pitkin on voitu helposti kaivaa vesitiet maan

poikki. Pohjoisessa poikkilaaksossa, joka kulkee Baltisen maanselän

eteläreunaa, on _Thorn_ vanhastaan kuulu kauppakaupunki, nykyään sitä

paitsi luja rajalinnotus. Weichselin ja idästä länteen kulkevain

kanavain risteyksessä ollen Thorn välittää suurta puutavarakauppaa

Venäjältä Saksan keskiosiin. Osan kaupastaan on sen kuitenkin täytynyt

luovuttaa uudemmalle _Brombergille_ (55,000 a.). Molempain

poikkilaaksojen välillä ovat _Posen_ ja Oderin _Frankfurt_, joitten

kohdalla ylämaita noudattava tie ennen kulki jokien poikki. Posen

kuului Puolan jakoon saakka Suur-Puolaan ja oli sen tärkeimpiä ja

vanhimpia kaupungeita. Kaupungin väkiluvusta (127,000 a.) on enemmän

kuin puolet puolalaisia. Posen oli Puolan vallan aikana luja linnotus

Saksaa vastaan, nykyään Saksalaisten vielä lujemmaksi varustama Venäjää

vastaan. Posenista käsin koettavat Saksalaiset nyt järjestelmällisesti

juurruttaa pois puolalaisen väestön sen omilta viljelysmailta,

muuttaakseen koko maakunnan rajaa myöden saksalaiseksi.

_Oderin Frankfurt_ (60,000 a.) oli kauan Oderin laivaliikkeen

päätekohta ja Puolan kaupan välittäjä. Tämä mahtava kauppa-asema alkoi

horjua vasta sitten, kun Oder ja Spree kanavan kautta yhdistettiin ja

Oder perkattiin Schlesiaan saakka. Mutta aina 19:nteen vuosisataan

saakka Oderin Frankfurtin messut pysyivät saksalaisten ja puolalaisten

kauppiaitten suosittuina yhtymätilaisuuksina. Nykyään Frankfurt on

tärkeä tehdaskaupunki, varsinkin koneteollisuuden alalla. Oder ja kuusi

rautatielinjaa tuovat sinne kilvan raaka-aineita.

Berlin.

Berlinillä ei oikeastaan ole minkäänlaisia ulkonaisia luonnonetuja,

jotka tavallisesti edistävät suurkaupunkien syntyä ja kehitystä. Sen

ympäristö ei ole viljavaa, on enimmäkseen vain nummea ja suota,

ilmanala sateista, kylmää ja sumuista, niinkuin yleensäkin

Pohjois-Saksan alangolla. Se ei edes ole suurien virtain rannalla,

niinkuin monet muut Saksan etevimmistä kaupungeista, esim.

Hampuri ja Köln. Ainoastaan vähäinen Spree juoksee sen läpi, vaikka

joki tosin on suurten perkkausten kautta voitu avata hyvinkin

tärkeäksi liikeväyläksi. Mutta siitä huolimatta on Berlin parin

vuosisadan kuluessa, ja varsinkin viime vuosisadalla, kehittynyt

maailmankaupungiksi, joka tuota pikaa on Europan mannermaalla

ensimäinen.

Vanha Berlin.

Berlinin vanhin osa syntyi alkuaan pienelle matalalle kummulle Spreen

saareen. Siinä oli aikanaan vendiläinen kalastajapaikka, ja Saksan

ylpeän pääkaupungin nimikin sen mukaan on vendiläinen. Vielä

tänäpäivänä seisoo samalla Köllnin saarella kalastajain

suojeluspyhimyksen, Pyhän Pietarin vanha kirkko.

Vastapäätä saarta, joen toisella puolella, on nykyään Berlinin upea

raatihuone, saarella itsellään kuninkaallinen linna ja monta muuta

loistorakennusta. Miljonakaupunki on kasvanut siitä joka taholle monien

kilometrien päähän. Mutta yhä vielä nimitetään "Myllypadoksi"

(_Mühlendamm_) sitä paikkaa, jossa ennen lautalla kuljettiin virran

poikki, ja monet muutkin nimet liittyvät vanhaan yksinkertaiseen

kalastajapaikkaan. Siitä kulki maaliike joen poikki pohjois-etelä

suuntaan ja arvatenkin jokiliike idästä länteen käsin. Saarelle ja

Spreen oikealle reunalle syntyi pieni kaupunki, taikka oikeastaan

parikin vierekkäistä kaupunkia, _Kölln ja Berlin_, jotka ensi kerran

mainitaan aikakirjoissa kolmannentoista vuosisadan keskivaiheilla.

Kautta keskiajan Berlin oli vähäpätöinen kaupunki, sillä ei ollut

samanlaista mahtiaikaa, kuin Saksan muilla vanhoilla kaupungeilla,

sillä ei ollut ammatteja, ei sanottavaa kauppaa, eikä ominaista

valtiollista vaikutusta. Viidennentoista vuosisadan loppupuolella siinä

lienee ollut noin 10,000 asukasta, mutta tämäkin määrä väheni

Kolmenkymmenen vuoden sodan aikana melkein puoleen.

Berlinin kohtalot liittyvät sitten mitä lähimmin Preussin

kuningaskunnan kehitykseen. Berlinillä ei ollut muita luonnon etuja,

kuin että se oli keskellä nykyisen Preussin päämaata, Brandenburgia, ja

sen vuoksi soveliain paikka valtakunnan hallitsemiseen. Hallitsijain

huolenpidon kautta kaupunki vähitellen pääsi voimistumaan. Mutta vasta

viime vuosisadalla sen kasvu kiihtyi niin nopeaksi, että vain

Amerikassa on nähty sen vertoja. V. 1865 Preussin pääkaupungissa oli

noin 650,000 asukasta, nykyään asukasluku nousee yli kolmen miljonan,

kun toinen toisensa jälkeen kiinni kasvaneet esikaupungitkin lukuun

otetaan. Mutta Preussin pääkaupungistapa onkin tullut sen jälkeen, kun

Saksan valtakunta yhdeksi yhtyi, koko laajan Saksanmaan painopiste.

Paljon työtä ja varoja uhrasivat Preussin hallitsijat vanhempina

aikoina, saadakseen pääkaupunkinsa kasvamaan. Asukkaita otettiin

avosylin vastaan, mistä niitä vain tuli. Berlinissä saivat muun muassa

tuhannet ranskalaiset hugenotitkin tyyssijan, niin että Suuren

vaaliruhtinaan aikana Berlinin asukkaista joka neljäs oli ranskalainen.

Berlinin harvaan asuttuun ympäristöönkin istuttivat hallitsijat tuon

tuostakin uudisasukkaita, mistä vain saivat, rakennettiin vesiteitä ja

maanteitä joka suunnalle, jotta luonnon puolesta huonosti varatun

pääkaupungin jokapäiväinen leipä alkoi olla turvattu.

Mutta ilman rautateitä ei Berlinistä sittenkään olisi tullut, mitä se

on. Rautateiden rakentamiselle oli tasainen ympäristö erittäin

sovelias, ja niitä juokseekin pääkaupunkiin joka suunnalta ikäänkuin

säteitä keskustaansa, niin että Berlin nykyään on liikkeittensä

puolesta ehdottomasti Saksanmaan ensimäinen kaupunki. Tuskinpa

muuallakaan Europan mannermaalla on sen vertaa.

Kaupungin sisäosissakin ovat liikkeet sen mukaan kehittyneet

erinomaisen täydellisiksi. Kadut ovat leveät ja oivalliset, hevos- ja

konevaunuliike erinomaisen vilkas.

Berlin on rakennettu Spreen laaksoon, joka kaupungin kohdalla on noin

viittä kilometriä leveä. Tämä laaksokaukalo on kuitenkin niin matala,

että sen reunat pohjoisella puolella ovat vain 9, eteläpuolella 15

metriä laakson pohjaa korkeammalla. Laakson pohjan ja samalla kaupungin

tason korkeus Pohjanmerestä on vain 35 metriä. Berlin on laaksonsa jo

täyttänyt ja kohonnut molempien reunain päälle, levitellen itseään

edelleen nopeaan kummallekin puolelle. Berlinin korkein kohta,

_Kreutzbergin_ kukkula Spreen eteläpuolella, on vain 34 metriä

korkeammalla Spreen pintaa. Sangen tasaista on siis se maa, jolla

Saksan valtakunnan pääkaupunki itseään levittelee. Pohjavesi onkin

Berlinissä kaikkialla lähellä, mutta suurenmoisen viemäriverkon kautta

on kaupunki kuitenkin saatu siihen määrin kuivatuksi, että se

nykyään on Europan terveellisimpiä suurkaupunkeja. Tultuaan Saksan

valtiolliseksi keskustaksi Berlin on kaikissa muissakin suhteissa

kehittynyt arvonsa mukaisesti. Siihen on kohonnut toinen upea rakennus

toisensa jälkeen, sinne keräytyvät tieteet ja taiteet, ja lisäksi on

siellä kehittynyt erinomaisen tuottelias ja monipuolinen teollisuus ja

kauppa. Ja vihdoin on Berlinistä tullut Saksanmaan ja koko Europan

manterenkin ensimäinen rahapaikka.

Berlinillä on kauttaaltaan nuoren kaupungin leima. Ei mikään sen

ulkomuodossa osota, että se olisi "elänyt", niinkuin Europan muut

suurkaupungit. Vanhimmista rakennusmalleista ei Berlinissä ole

jälkeäkään. Sekä romanilainen että gootilainen tyyli, jotka Saksan

vanhoille kaupungeille antavat niin historiallisen leiman, ovat

Berlinille tuntemattomat. Berlinin vanhemmat julkiset rakennukset ovat

kaikki 18. vuosisadalta. Suurin osa on vasta viime vuosisadalla

rakennettu.

Berlinin ulkomuoto ei siis oikeastaan ole saksalainen; sillä on

uudenaikainen kansainvälinen sävy. Sama on suuressa määrin

asukkaittenkin laita. Ei edes puolet miljonakaupungin asukasluvusta ole

oikeita Berlinissä syntyneitä berliniläisiä. Noin 60 pros. on muualta

muuttaneita. Enimmäkseen ovat nämä "ulkolaiset" tulleet muualta

Saksasta, mutta paljon on myös ulkomaalaisia, varsinkin puolalaisia ja

juutalaisia, ynnä itämaalaisia, jopa Japanista ja Kiinasta saakka.

Berliniläinen onkin "ahkera ja uuttera kuin saksalainen, sitkeä kuin

slaavi, vilkas ja sukkela kuin ranskalainen, puhelias, itsetietoinen ja

rehentelevä niinkuin juutalainen." Siinä saksalaisen kirjailijan

lausunto oman pääkaupunkina nykyisestä "yleisihmisestä". Berliniläisen

puheenmallikin on sen vuoksi muodostunut toisenlaiseksi kuin muitten

saksalaisten. Se ei enää ole alasaksaa, niinkuin vielä pari vuosisataa

takaperin, mutta se ei vielä ole kirjakieltäkään, vaikka siksi

vähitellen muuttumaisillaan, vaan se on oma berliniläinen välimuotonsa.

Sen tunnetuin -- ja pilkatuin -- omituisuus on se, että se aina ääntää

g:n j:ksi, seurasipa perässä mikä ääntiö hyvänsä, (berliniläinen ei

sano "ganz", vaan "janz"). Mutta epäilemättä nämä omituisuudet ovat

katoamassa.

Luomme lyhyen silmäyksen Saksan nuoren pääkaupungin julkisiin

rakennuksiin ja upeimpiin katuihin.

Julkinen Berlin.

Berlinin tunnetuin osa, sen varsinainen keskusta, on "Unter den Linden"

(Lehmuskuja), joka idästä länteen kulkee Spreen saarelle, kaupungin

vanhimpaan keskustaan, päättyen vastapäätä keisarillista linnaa.

Tällä saarella on linna, suunnikkaan muotoinen rakennus, joka on

Berlinin suurimpia. Se osa, joka on Spreen puolella, on verraten

vanhanaikainenkin, toiset osat sitä vastoin ovat uudenaikaiseen tyyliin

rakennettuja loistorakennuksia. Melkein kaikki rakennustyylit, mitä

Saksa on nähnyt, siitä kun linna 1400 luvulla perustettiin, ovat siinä

yhä vieläkin edustettuina. Mutta sisustassa, linnan 600 salissa, on

uusi aika vallalla.

Linnan ympärillä on pienellä alalla Berlinin "klassillinen" osa. Sitä

vastapäätä on "Lustgarten" nimisen puiston takana "Vanha museo"

pilaristoineen, pilarikujan kautta yhteydessä "Uuden museon" ja

kreikkalaiseen tyyliin rakennetun "Kansallisgallerian" kanssa. Linnan

ja museoitten välillä kohoo uusi, tuskin vielä täysin valmiskaan

tuomiokirkko. Linnan edustalla on keisari Wilhelm I:sen muistoksi

rakennettu suurenmoinen muistopatsas, tilan ahtauden vuoksi osaksi

Spreeltä vallatulla pohjalla. Lähistöllä on vielä komea palatsimainen

rakennus -- edustallaan Neptunuksen kuvapatsas --, joka ei kuitenkaan

ole sen kummempi kuin keisarin talli.

Linnantorilta johtaa sotaisilla kuvapatsailla koristettu silta "Unter

den Lindenille", jonka vastakkaisesta päästä lehmuksien yli häämöttää

kreikkalaiseen tyyliin rakennettu "Brandenburgin portti".

"Oopperanaukio" Lehmuskujan päässä on historiallisen Berlinin

keskuksia, johon muukalaisetkin ensinnä tutustuvat. Aukiolle näkyy

toiselta puolelta Linna ympäristöineen, taaempana Raatihuoneen suora,

poikki viistetty torni; vastakkaiselta puolelta taas vanhan keisari

Wilhelmin yksinkertainen palatsi, jossa hän elämänsä loppuun saakka

asui, ja Fredrik Suuren komean muistopatsaan takaa Lehmuskuja.

Oopperatalo on jotenkin vaatimaton rakennus, mutta saanee pian

luovuttaa paikkansa uudelle. Sitä vastapäätä on Yliopisto, jossa

opiskelee yli 8,000 ylioppilasta, ja Akademia. Lähempänä siltaa

on sillä puolella Asehuone (_Zeughaus_), joka on sisustettu

"kunniahalliksi" (_Ruhmeshalle_). Sinne on koottu kaikki mainehikkaat

muistot Preussin sotahistoriasta ja seinät koristettu suurenmoisilla

maalauksilla, jotka esittävät taistelukuvia. Onpa siellä ruotsalaisia

nahkatykkejäkin Kolmenkymmenen vuoden sodan ajalta, mutta enimmän

kuitenkin ranskalaista sotasaalista. Asehuoneen pihassa keisari joka

vuosi vannottaa rekrytit ja vihkii lipun.

"Unter den Linden" tuskin enää vastaa maailmanmainettaan. Vaikeanlaista

on lehmusten toimeentulo maailmankaupungissa, huolimatta uupumattomasta

huolesta, jolla niitä vaalitaan. Vanhoja kuolee, uusia istutetaan

niitten sijalle, komean vanhan lehmuksen vieressä seisoo nuori taimi,

jonka latva ei ulotu vierustoverin alimpiinkaan oksiin. Katua kulkee

yksi ratsastie, kaksi kivettyä ajotietä kuormia varten ja sementillä

silattu ajotie keveämpiä ajoneuvoja varten. Kahden puolen on leveät

jalkakäytävät. Palatsit ovat suureksi osaksi vanhahkoja ja

vähäpätöisiä, eikä niitten rivi sen vuoksi ole niin komea, kuin

miljonakaupungin keskustassa odottaisi. Mutta suuria tuumia on vireillä

"Unter den Lindenin" lähiseutujen uudestaan rakentamiseksi.

Muun muassa aiotaan Brandenburgin portti repiä, jotta "Lehmuksien alta"

on vapaa pääsy Eläintarhaan (_Thiergarten_), Berlinin laajaan

kaupunginpuistoon. Siellä hyväilevät silmää rehevät nurmikot, somat

keinotekoiset lammet, vanhat, yhä voimalliset puut ja oivalliset lasten

leikkipaikat. Teitä, polkuja risteilee joka suunnalle, ja tuon

tuostakin viiltää puiston kautta raitiotie, jotta pääsy etäisistäkin

kaupunginosista on nopea ja helppo. Siellä täällä on kuvapatsaita. Onpa

puistossa kokonainen kuvapatsaskujakin, keisari Wilhelm II:sen

perustama "_Siegesallee_" (Voittokuja), jonka kahden puolen

Brandenburgin ja Preussin hallitsijat Albrekt Karhusta alkaen

muistuttelevat itseään valkoiseen marmoriin kuvattuina. Keisari on

tämän huoneensa ylistyksen lahjottanut Berlinin kaupungille, joka on

hieman sekavilla tunteilla sen vastaanottanut. Joukossa on semmoisiakin

hallitsijoita, joita tuskin sietäisi kuvapatsailla muistella.

Kansanhuumori nimittääkin kujaa "Nukkekujaksi" (Puppenallee).

"Voittokujan" pohjoispäässä kohoo korkea "Voittopatsas"

(_Siegesdenkmal_), joka on granitista, hiekkakivestä ja pronssista

rakennettu ja 61 metriä korkea. Pilarin varsi on täynnään tanskalaisia,

itävaltalaisia ja ranskalaisia tykkejä, jotka Preussiin viime sodissa

anastettiin; sen päässä seisoo Preussin haltijatar voiton

jumalattareksi kuvattuna.

Itäänpäin Voittopatsaasta on mahtava Valtiopäivätalo ja sen edustalla

Bismarckin muistopatsas. Eläintarhan itäpäitse kulkee etelää kohti

Wilhelmsstrasse, jonka varrella useimmat ministeriöt ovat. Sillä

kulmalla on myös Preussin maapäivien komea talo. Valtaavia ja

kauniitakin rakennuksia ovat asematalot, joita on kaupungin joka

puolella, kukin ainaisen ihmistulvan kerääjä ja purkaja.

Berlinin julkisia rakennuksia yleiseen vielä painostaa jonkinlainen

halpahintainen mauttomuus ja tyhjä koreilun halu. Korkeampi

taiteellisuus ei ole päässyt täysiin oikeuksiinsa, ja siitäkin

syystä Saksan valtakunnan pääkaupunki yhä vielä tekee nousukkaan

vaikutuksen, joka se onkin. Mutta ripeästi kuljetaan tälläkin alalla

eteenpäin. Aljetaan käyttää jalompia rakennusaineita, sen sijaan

yksinkertaisempia, jalompia muotoja. Siellä täällä kohoo jo taloja,

jotka täyttävät mitä suurimpia taiteellisiakin vaatimuksia. Suurena

etuna ovat Berlinin julkisille rakennuksille katujen leveys ja

yksityisrakennusten mataluus; siitä pitää huolta kaupungin ankara

rakennusjärjestys. Berlin tekee kauttaaltaan ilmavan ja valoisan

vaikutuksen.

Museot.

Olemme yllä maininneet muutamia pääkaupungin tärkeimmistä julkisista

rakennuksista. Niitä on valtaava määrä muita, museoita, kouluja,

kirkkoja, virastoja, paljon enemmän kuin voisi mainita. Vieraitten

mieltä kiinnittävät varsinkin kaupungin museot, ja niitten puolesta

Berlin voikin kilpailla vaikka minkä maailmankaupungin kanssa. Niihin

on pyritty kokoomaan ikäänkuin polttopisteeseen tietomme sekä

menneisyydestä että nykyisyydestä.

"Vanha museo" keisarillista linnaa vastapäätä säilyttää arvokkaita

taulu- ja rahakokoelmia. Sen vieressä on "Uudessa museossa" runsaita

kuvanveisto- ja rakennustaidekokoelmia, osaksi kipsijäljennöksinä.

Siellä m.m. säilytetään saksalaisten oppineitten löytöjä Pergamonin ja

Olympian rauniopaikoilta. Berlinillä on erinomaiset kokoelmat

kaikkien kansain ja kaikkien aikain taideteollisuutta, sekä kotimaisia

että ulkomaisia historiallisia löytöjä ja kansatieteellisiä esineitä.

Postimuseo antaa erinomaisen kuvan liikeneuvojen kehityksestä,

Siirtomaamuseo Saksanmaan kehittyvästä siirtomaataloudesta

ja merentakaisesta kauppaliikkeestä. Luonnontieteellisistä

kokoelmista ovat tunnetuimmat Akvario "Unter den Lindenin" varrella

käärmekäytävineen ja lintuhuoneineen y.m., Kasvitieteellinen puutarha,

jossa kasvaa päälle 30,000 kasvia, Kasvitieteellinen museo ja

Eläintarhan länsipäässä eläintieteelliset kokoelmat, jotka ovat

maailman parhaita.

Berlin on ylpeä, eikä syyttä, taiteellisista ja tieteellisistä

laitoksistaan, jotka ripeästi lisääntyvät. Mutta vielä ylpeämmin

berliniläinen mainitsee yleishyödyllisiä laitoksiaan. Suurenmoinen

vesijohto kuljettaa riittävästi hyvää vettä korkeimpiinkin kerroksiin,

kaupungin viemärijärjestelmä on melkeinpä täydellinen, palokunta

maailman malli. Ruokatavaramarkkinat ovat kehittyneet niin

erinomaisesti, että Berlinistä vähitellen on tullut koko Saksanmaan

ruokatavaramarkkinain keskusta. Kaupungin teurastuslaitos on suurin

Europan manterella.

Kulkuneuvot.

Tärkeimpiä edellytyksiä maailmankaupungin nopealle kasvamiselle, sen

vilkkaalle liike-elämälle, ovat erinomaiset kulkuneuvot. Harva kaupunki

voi niiden puolesta kilpailla Berlinin kanssa. Sähköraitiotiet ovat

kehittyneet niin täydellisiksi, että melkein joka kadun kulmassa voi

tavata raidevaunun ja sillä matkustaa mihin osaan kaupunkia tahansa.

Kaikki matkat, pisimmätkin, maksavat vain saman 10 pfennigiä (12 1/2

penniä). Berlin on toisin sanoen sisäisessä liikenteessään toteuttanut

saman yleismaksuperiaatteen, jolle esim. postinkuljetus perustuu.

Samalla maksulla, jolla toinen kulkee lyhyen taipaleen, matkustaa

toinen kymmeniä kilometrejä. Sähköraitiotiet vallitsevat nykyään

kaupungin koko sisäisen liikkeen, omnibusit, ajurit, kaikkien muiden

kulkuneuvojen täytyy väistyä niiden rinnalta. Raitioteitä on kaikkiaan

400 kilometriä, tai oikeastaan kaksinkertainen määrä, koska kaikki

raiteet ovat kahdenkertaiset. Mutta kun raitiotiet kulkevat kadun

tasassa, niin on siitä ollut seurauksena, että vilkkaimmilla kaduilla

raitiotieliike suuresti häiritsee muuta liikettä, jopa toisin ajoin sen

kokonaan seisauttaa. Leipzigerstrassella, joka on Berlinin vilkkain

kauppakatu, kulkee raitioteitä niin taajaan, että on päätetty määrätä

vaunujen väliaika ainakin yhdeksi minutiksi. Liikenteen vähentämiseksi

kaduilta on rakennettu rautatie, joka kulkee missä katujen päällä,

missä talojen läpi, maan sisässä, kuinka vain sopii, ei vain kaduilla.

Luultavaa on, että entistä enemmän ruvetaan rakentamaan maanalaisia

ratoja Lontoon ja Parisin malliin. Tähän saakka on niitten rakentamista

ensi sijassa ehkäissyt kaupungin löyhä perustus. Pelättiin, että talot

kukistuisivat, jos maan alle rakennettaisiin tunneleita. Joku

koetteeksi tehty rata -- semmoinen kulkee esim. Spreen alitse -- on

kuitenkin onnistunut erinomaisesti. Mitä tärkein Berlinin liikkeelle on

kiertorata, joka kulkee piiriä 4 sen ympäri. Se helpottaa suuressa

määrin väestön hajaantumista terveellisempiin esikaupunkeihin.

Jokapäiväinen Berlin.

Pohjois-Berlinissä alkaa päivän elämä jo silloin, kuin viimeiset

öitsijät katuja pitkin luovivat kotia päin yökahviloista. Jo puoli

viiden aikaan aamulla, jolloin ensimäiset raitiotievaunutkin lähtevät

liikkeelle, kaupunginradalla ensimäiset junat niinikään, alkaa kaduille

ilmestyä unista työkansaa, jonka tehtävät näin varhain alkavat, poikia

ja tyttöjä, joiden tulee kantaa pitkin kaupunkia leipurien leipiä,

vanhoja eukkoja, jotka jakelevat taloihin aamulehtiä. Kello kuuden ja

seitsemän välillä työväenliike kasvaa oikeaksi kansanvaellukseksi.

Kaikilta kaduilta se pyrkii kaupungin keskustaan päin ja kasvamistaan

kasvaa, kuta lähempänä. Kaikki pohjoisesta ja idästä tulevat

raitiovaunut ja junat ovat täynnään ihmisiä, joita savuavat tehtaat

nielevät koneittensa ääreen. Tämä työkansan vaellus on mahtava näky,

varsinkin siihen vuodenaikaan, milloin se sattuu yhteen aamun

valkenemisen kanssa. Siinä virtauksessa ei kaiu nauru, ei pilapuhe,

kiireellä ja vakavana se vyöryy eteenpäin, mutta korkojen kalke ja

anturain laahustus paisuu suureksi humuksi. Kalpeita ovat ne kasvot,

katse eloton. Siellä täällä pistää taskusta esiin "Vorwärts"

(sosialistilehti), toista taskua kohentaa niukka aamiainen. Vaikuttavaa

on nähdä suuren teollisuuskaupungin työväestön ohitse marssivan näin

aikaisin aamulla; yksilöllisten surujen, puutteen, kurjuuden,

kevytmielisyyden ja irstailun, ja myös kotoisen onnen jäljet ovat

silloin kasvoilla ilmeisimmät. Osa poikkeaa mennessään avoimiin

olutkapakoihin nauttiakseen aamujuoman; ajurit ovat siellä jo kauan

istuneet, pohtien oluthaarikkainsa ääressä politikkaa ja maailman

menoa.

Länsi-Berlinissä vallitsee vielä kaikkialla syvä rauha. Kadunlakaisijat

saavat rauhassa suorittaa työnsä. Rauhassa saavat palaavat hummaajat

käyttää koko jalkakäytävän leveyden kotia luoviessaan. Ainoastaan

leivän kantajat, maidon kuljettajat, kaikenlaisten ruokatavarain

jakajat ja sanomalehtieukot ovat täälläkin jo liikkeellä. Vasta

kahdeksan aikaan, jolloin Pohjois-Berlinin kaikissa tehtaissa jo työ on

kuumimmillaan, alkaa Länsi-Berlin herätä. Mutta paljon vähäisempi on se

ihmisvirtaus, joka sieltä pyrkii keskikaupungille. Sieltä tulee

pienempiä liikemiehiä, alempia virkamiehiä ja liikeapulaisia, ja

porvarilliset lehdet ovat heidän aamuluettavansa. Yhdeksän aikaan on

tämäkin virtaus kadonnut taloihin ja työnsä alkanut. Vasta vähän

myöhemmin tulee Länsi-Berlinistä vielä jälkivirtaus, ei tosin kovin

lukuisa, mutta sitä huomattavampi muutoin. Korkeammat virkamiehet,

asianajajat, suuret liikemiehet, korkeammat sotilaat ajavat vaunuissa

virkapaikkoihinsa, hopeihin ja kultiin kirjaillut kuskit hevosia

ohjaamassa.

Yhteiskunnallinen erittely on siis jo Berlinissäkin tapahtunut, vaikkei

sitä katujen ulkomuodosta huomaa siinä määrin kuin monessa muussa

suurkaupungissa. Pohjois-Berlini on vuokrakasarmien, Länsi-Berlini

laajoin huoneistojen ja huvilain kaupunki, mutta päältä nähden ei ero

ole aivan silmään pistävä. Talot vain ovat pohjoisessa huonommassa

hoidossa, akkunat ilottomammat, puodit yksinkertaisemmat ja

vaatimattomammat, kaikki on ahtaammassa tilassa, enemmän kokoon

sullottua, paitsi itse kadut, jotka ovat yhtä leveät ja ilmavat.

Pohjois-Berlinissä on asuntopula ainainen tuttava, kokonaiset

perheet elävät yhdessä huoneessa ja keittiössä ja vielä pitävät

vuokralaisiakin. Pohjois-Berlinissä ovat vaivaistalot ja kodittomain

majat; kun talvella pakkanen on siksi kova, etteivät irtolaiset tule

ullakoilla ja porttikäytävissä toimeen, niin täytyy näiden majapaikkain

suoda makuusijat 6-7,000 ihmiselle. Siellä ovat kansankeittiöt ja suuri

keskuskeittiö, joka ajelee työpaikoille hyvää ja halpaa ruokaa, siellä

lämmityssalit, joitten ovelle talviaamuin kokoontuu värisevää rahvasta

jo paljon ennen kuin ne avataankaan. Pohjois-Berlin on suurien

lapsilaumainkin kaupunki -- lapsia on nopeaan kasvavalla Saksan

kansalla paljon -- ja katu ja jalkakäytävä on niiden yleinen

leikkipaikka.

Berlinin vilkkaimpia katuja on Friedrichsstrasse, joka kulkee

"Lehmuskujan" poikki pohjoisesta etelään. Tällä kadulla näemme

suurkaupungin jokapäiväisen elämän koko vilkkaudessaan ja

monipuolisuudessaan. Ei missään kaupungin kansainvälinen luonne ole

niin ilmeinen kuin Friedrichsstrassella, mutta toiselta puolen tapaa

joillakin osilla siitä alkuperäisen berliniläistyypinkin puhtaimpana.

Friedrichsstrassen varrella on suurin vaihtelu kaikenlaisia

puoteja, helppohintaisia rihkamapuoteja ja kaikkein kalleimpain

ylellisyystavarain myymälöitä, jaloimpia Amsterdamin timantteja rinnan

halpahintaisten amerikkalaisten jäljennösten kanssa. Ja tällä kadulla

alituiseen kohtaavat toisensa kaupungin rikkaimmat rahapomot ja sen

köyhimmät vaivaiset, jotka mikä milläkin ruumiinvammalla koettavat

kulkijan sydäntä hellittää.

Aamulla varhain on Friedrichsstrassen pohjoispäässä samanlainen

kansainvaellus kuin tehdaskorttereissakin, sillä siellä on kaupungin

keskustan mahtava rautatieasema. Myöhemmin ilmestyy kaduille suuria

kuormavankkureita, jotka tuovat olutpalatseihin päivän olutvarastot,

jäävaunuja, leipurivaunuja ja kaikenlaisia muita kuormavaunuja, joiden

tulee varustaa puodit päiväksi tavaralla. Vasta puolenpäivän aikaan

alkaa katu näyttää maailmankaupungin kadulta, väentulva silloin kasvaa

joka hetki. Työläispuvut katoovat, kävelypuvut ovat vallalla. Nyt on

tullut "lentävien salaneuvoksien" aika -- siksi sanotaan Berlinin

katukaupustelijoita kansan kesken. Kadulla alkaakin olla kaikkein

sakeimmillaan matkustavaisia ja kaikenlaista muuta ostokykyistä

kulkijaa, ja niitten kimppuun käyvät katukaupustelijat. Mutta he eivät

saa kulkea jalkakäytävällä, heidän täytyy pysyä katuasfaltilla.

Lelukauppiaita seisoo siinä pitkät rivit, kukkaismyyjiä niitten

jatkona. Tarjotaan kaupan uusimpia pilaleluja, ja jota sukkelampia ne

ovat, sitä paremmin ne tekevät kauppansa. Friedrichsstrassen

läheisyydessä, mutta sivukaduilla, seisovat hedelmäkauppiaat ja

lentävät kirjakauppiaat rattaineen. Siellä niinikään tarjotaan kaupan

jos minkälaisia uusia keksinnöitä, merkillisiä kultausnesteitä,

länttisaippuoita, väriaineita ja kaikenlaista muuta yhtä epäiltävää

rihkamaa. Myyjät ovat alati äänessä ja hyvä onkin heillä ääni, ja aina

on heidän ympärillään rahvasta, sillä berliniläinen on yhtä utelias

kuin pikkukaupungin poroporvari. Muita ylinnä äänessä ovat tietysti

postikorttien kauppiaat. Aina on heillä jotain uutta huudettavaan.

Missä vain maailmassa tapahtuu jotain merkillisempää, heti on se

kuvattuna Berlinin katukauppiaitten postikorteilla. Varsinkin kesällä

kuulee ihmisvirrassa kaikkia maailman kieliä, näkee kaikkia maailman

kansoja, varsinkin Balkanin niemeltä, Venäjältä ja Kaukasiasta.

Illalla katukauppiaitten ääni ja käytös käy yhä tunkeilevammaksi,

kaduille ilmestyy semmoisia tavaroita, jotka eivät siedä päivänvaloa ja

jotka kiiruumman kautta pistetään piiloon, kun järjestyksen vartija

lähestyy. Epämääräisiä naisia alkaa ilmestyä yhä enemmän, olutkapakat,

ruokapaikat täyttyvät, kahvilat saavat vieraansa. Säädyllisten naisten

luku yhä vähenee, säädyttömäin ja herrain sitä vastoin lisääntyy.

Parempi yleisö rientää teattereihin, mutta Friedrichsstrasse on

muuttunut suureksi ihmismarkkinaksi, suurkaupungin riettaus rehottaa

kaikessa alastomuudessaan. Tingeltangelit, varieteet, blait,

naiskahvilat houkuttelevat puoleensa yleisöä. Ja kauan, kautta yön,

tätä remuilevaa elämää jatkuu Friedrichsstrassen lukuisissa

ravintoloissa ja hummauspaikoissa, -- ja muuallakin. Sen vielä

parhaammillaan ollessa, mutta hevosliikkeen ja kauppaliikkeen jo

vaimennuttua, ilmestyy kadulle sydänyöllä uudelleen työmyyriä, jotka

alkavat lakaista ja huuhtoa seuraavan päivän varalle.

Olutpalatsit.

Berlinin ravintoloista ovat merkillisimmät suuret "olutpalatsit", jotka

enimmäkseen ovat Friedrichsstrassen varrella. Kaikilla Saksan

kuuluimmilla olutpanimoilla on siellä mahtavat talonsa ja tarjoilunsa

-- Münchenin panimoilla ja oluilla muita ylinnä. Jo aikaisin aamulla

alkaa näihin palatseihin tulvia ihmisiä, ja vasta puolenyön jälkeen

viimeiset lähtevät. Ehkä puolen miljonaa berliniläistä syö niissä

päivällisensä. Niihin kokoonnutaan työn päätyttyä juttelemaan maailman

ja päivän tapauksista. Illalla saksalaisen perusluonne selvimmin

esiintyy, puhkeaa esiin se kansanvaltainen piirre, joka hänessä

sittenkin asuu syvimmällä. Apulainen uskaltaa olutsalissa arkailematta

istahtaa päällikkönsä viereen, käsityöläinen upporikkaan pohatan

rinnalle. Vieras alussa hämmästyy, kun hänen pöytäänsä lyhyellä

kumarruksella ja hyvän ruokahalun toivotuksella istuilee ventovieraita

ihmisiä. Varsinkin jos tulokkaat ovat eteläsaksalaisia, ei suurtakaan

aihetta tarvita, ennenkuin kaikki ovat vilkkaassa keskustelussa --

erotakseen aterian lopulta arvatenkin ikipäiviksi. Sisältä ovat

olutpalatsit erinomaisen avarat ja upeasti koristetut. Varsinkin

puolenpäivän aikaan ovat ne tungokseen saakka täynnä, tuhannet ja

kymmenettuhannet kauppa-apulaiset pistäytyvät niissä palaa haukkaamassa

ja oluthaarikan tyhjentämässä. Mutta olutta juodaan muuallakin kuin

näissä palatseissa. Kapakoita on lukemattomia, suurempia ja pienempiä,

ja kaikissa on olutvirta ylinnä, ja olueen tavallisesti lopulta

päättyvät ylellisimmätkin pidot.

Suurmyymälät.

Mutta Berlinin vilkkain kauppakatu on _Leipzigerstrasse_, joka rinnan

Lehmuskujan kanssa kulkee Friedrichsstrassen poikki. Berlin on kaupan

alalla edistynyt niin erinomaisesti, että monet sen suurista

kauppahuoneista jo vievät Parisin suurista makasiineista voiton.

Berlinin suuret liikkeet ovat käytännöllisemmin ja selvemmin

järjestetyt, ja hyvän aistinkin puolesta ne vetävät parisilaisille

vertoja, koska niitten järjestämisessä juuri käytetään parhaita

parisilaisia voimia. Suureksi osaksi ne ovat juutalaisten käsissä.

Suuret kauppamakasiinit, joista saa ostaa melkein mitä tavaraa tahansa,

tunkevat yhä enemmän tieltään erikoisliikkeitä, vaikka näitä on

koetettu laillakin suojella, siten että kauppapalatseille on säädetty

erityinen vero. Suurimmissa kauppahuoneissa on erityiset ravintolatkin,

kahvilat, sokerileipomot, talvipuutarhat soittokuntineen, joissa

ostajat saavat vapaasti istuskella ja levähtää kesken ostohommiaan.

Rahamarkkinat.

Berlinin kauppa- ja rahaliike ovat suureksi osaksi juutalaisten

käsissä. Israelin kansan miesluku ei tosin ole aivan suuri, ehkä vähän

päälle sadantuhannen, mutta sen vaikutusvalta on monta vertaa suurempi

kuin miesluku. Varsinkin pörssissä juutalaisten mahti on ilmeinen --

pörssissä se on suureksi osaksi kasvanutkin. Juutalaiset ovat pörssien

varsinainen pohja, he eivät antaudu uhkakeinotteluihin, niinkuin

saksalaiset, he uskaltavat vähemmän ja voittavat kuitenkin enemmän.

Heillä on verraton vainu arvata ennakolta kaikenlaisia vaiheita ja

arvopaperien nousuja ja laskuja. Berlinin pörssi on parin viime

vuosikymmenen kuluessa vallottanut itselleen johtavan aseman Saksan

rahamarkkinoilla ja kilpailee nyt menestyksellä Parisin, Lontoon ja New

Yorkin pörssien kanssa. Elämä Berlinin pörssissä onkin sen mukaista,

ehkä vielä polttavampaa, kuin Lontoon pörssissä onkaan, koska

saksalaiset pörssimiehet eivät vielä ole tasaantuneet siihen määrään

kuin englantilaiset, vaan viehättyvät paljon helpommin liiotteluihin.

He ovat herkemmät kaikenlaisille tapauksille ja syille, jotka voivat

vaikuttaa pörssin hintoihin, helpommin heidän kesken pääsee valtaan

myyntikauhu ja taas ostovimmakin. Hintain heilahdukset ovat herkemmät,

vaihtelut vilkkaammat kuin Lontoon ja Parisin pörsseissä.

Erinomaisesti kehittyvän teollisuuden johdosta on Berlinin pörssi

yhä enemmän omistanut työnsä teollisuuspapereille, varsinkin

vuorikaivososakkeille, koska vuorikaivokset ovat Saksan teollisuuden

varsinainen perustus. Kun hinnat ovat nousemaan päin, niin vallitsee

valtaavassa pörssisalissa melkein korvia huumaava elämä. Pörssisali,

joka on Spreen rannalla, lähellä Wilhelmin siltaa, on Berlinin suurin

sali. Siihen mahtuu noin 4,000 henkeä ja nousumarkkinoilla se joskus on

täpötäynnä väkeä. Semmoisina päivinä on pörssikeinottelu kuumimmillaan

ja nopeaan voitetaan tai menetetään miljoneja. Salissa elämöidään ja

huudetaan kuin laivassa, joka on merihädässä. Ryhmiä muodostuu ja

hajaantuu nopeaan ja virkapukuiset pörssipalvelijat puikkivat kuin

sukkulat väkijoukon kautta. Semmoisina päivinä on arvopaperinvaihto

pörssissä hämmästyttävän suuri. Mutta kun laskuaalto sen kohtaa, niin

muuttuu äkkiä näky. Vielä paljon ennen kuin varastojen menekissä alkaa

tuntua mitään laimeutta, laskee pörssissä arvopaperien hinta ja yleinen

painostus pääsee vallalle. Joku teollisuuspaperi laskee sen kautta,

että pörssiin syydetään myytäväksi tavattoman suuria määriä, suurempia

kuin se voi sulattaa, ja tuossa tuokiossa on tuhoisa käännekohta

tullut. Myyjät kantavat pörssiin tukottain papereitaan, saadakseen ne

myytyä, ennenkuin ne joutuvat aivan arvottomiksi, mutta ostajia ei

olekaan, vaan hintain aleneminen jatkuu yhä rutompaan. Syntyy yleinen

kauhu, yhä enemmän papereita kannetaan myytäviksi, ostajat yhä enemmän

säikkyvät, ja nyt hävitään suunnattomia summia. Pörssi joutuu silloin

kokonaan suurien pankkien ja rahamiesten armoille, näiden asiana on

koettaa mahtavien pääomainsa nojalla ylläpitää hintoja ja pelastaa,

mitä on pelastettavissa -- omiin holveihinsa. Pörssissä liike silloin

kerrassaan lamautuu. Ei kukaan myy eikä osta, ennenkuin jälleen koittaa

vireämpi aika. Berlinin pörssissä nämä aaltoliikkeet seuraavat toisiaan

hyvin nopeaan. Mutta on pienemmillä rahamiehillä kuitenkin mahtava

turvakin näissä hyökylaineissa, nimittäin Valtakunnan pankki, joka

melkoisella voimalla järjestelee markkinoita ja estää kaatumasta

semmoisia, joilla kuitenkin on toimintansa vakavaraisella pohjalla.

Berlin sunnuntaina.

Pyhäpäivinä on Berlinin elämä aivan toisenlaista. Kadut ovat silloin,

muutamia valtaväyliä lukuun ottamatta, autiot ja tyhjät, puodit kiinni,

paitsi ruokatavaramyymälöitä, kuormavaunut kateissa, työ kaikkialla

seisauksessa. Kadut ovat siivotut, asunnot puhdistetut. Kansa on

juhlapuvuissa -- saksalainen yleensäkin on erittäin tarkka puvustaan,

kuuluipa hän mihin säätyyn hyvänsä, tuskin missään muualla harjaa niin

ahkeraan käytetään.

Sunnuntait ja juhlapäivät ovat kansanpäiviä. Isoisten maailma silloin

pysyy huoneissaan. Niillä seuduin, missä ylhäisö arkipäivinä liikkuu,

tulvii nyt keskisäätyä ja työkansaa. Kesällä ja yleensäkin niin kauan,

kuin ulkoilmassa on mieluista oleskella, vaeltaa koko kaupunki

ulkokulmille viettämään joutoaan olutpuistoissa, joita siellä on

kaikkialla, hengittämään raikasta ilmaa taikka loikoilemaan metsissä

omine eväineen ja juomineen. Näitä huviretkiä varten on omat omituiset

vaunutkin, "kremservaunut", joissa on katto ja uutimet, suojaksi huonoa

säätä vastaan, ja pitkät penkit, joille mahtuu pari-kolmekymmentä

henkeä. Parihevoset vetävät näitä vaunuja. Tuttavat perheet yhteisesti

vuokraavat tämmöiset vaunut, hankkivat eväät ja juomiset matkaan.

Vaunujen alla on vankka rautainen koukku, johon täytetty oluttynnöri

ripustetaan. Niin varustettuna matkaa vaunu kaupungista johonkin

metsään tai muuhun hauskaan paikkaan, jossa päivä vietetään.

Loikoillaan, syödään ja juodaan, kisaillaan, ja vasta illan tullen

palataan takaisin kaupunkiin. Aikaisin kesäaamuina saattaa nähdä

sadottain moisia vaunuja matkalla kaupungin ympäristöön. Tavallisesti

ne ovat koristetut lipuilla, kukkasilla ja kirjavilla lyhdyillä ja

kaikenlaisilla leikillisillä kirjotuksilla. Semmoisilla koulut,

seurueet, työläisetkin tekevät huviretkensä, usein monta kymmentä

vaunua samassa seurassa.

Mutta verraten pieni on sittenkin se joukko, joka näin hauskasti voi

sunnuntainsa viettää. Useimpain täytyy tyytyä yleisiin kulkuneuvoihin,

mutta niilläpä onkin liike sunnuntaisin suunnaton. Kaikki rientävät

kaupungin ulkopuolelle. Jo aikaisin aamulla kokoontuu rahvasta

raitioteitten pysäkeille ja rautatienasemille. Tapellaan paikoista.

Vaikka vaunuja on liikkeellä kahta vertaa enemmän kuin arkipäivinä,

niin on sittenkin kaikkialla suunnaton tungos. Berlinin ympäristö,

laajat puistot ja metsät täyttyvät nopeaan ja erinomaisen vilkas elämä

vallitsee luonnon helmassa. Ravintoloita on siellä kaikennäköisiä,

kaikenhintaisia, semmoisiakin, joissa vieraat saavat vapaasti käyttää

talon laitoksia, syödä omia eväitään, keittää, paistaa, kunhan vain

jättävät -- kaivon rauhaan ja juovat talon olutta. Hyviä ja huonoja

soittokuntia pauhaa joka taholla, vesillä soudellaan vuokraveneillä,

rannoilla karkeloidaan tanssilavoilla tai nurmella, kaikkialla on

hälinää, joka enimmäkseen on hyvin äänekästä -- se on berliniläisen

tapa --, mutta juopunutta näkee harvassa. Kaupunkiin palattaissa on

tungos vielä kamalampi, sillä kaikki mielellään viipyvät ulkona luonnon

helmassa niin myöhään kuin mahdollista. Usein on raitiotievaunussa

tungos niin ankara, ettei vaununkuljettaja voi kättään liikuttaa, ja

silloin sattuu yhteentörmäyksiä ja onnettomuuksia. Mutta kirkot sitä

vastoin ovat sunnuntaisinkin jotenkin tyhjinä, ja verraten vähän niitä

Berlinissä onkin.

Talvella ja yleensäkin märkinä vuodenaikoina pysytään kaupungissa,

silloin kokoonnutaan suuriin ravintoloihin, työkansa taas enimmäkseen

omiin kokouksiinsa, joissa niinikään istutaan pöytäin ääressä,

oluthaarikat tai muut nautintoaineet edessä, ja kuunnellaan puheita.

Monta sataa suurta kokoussalia on silloin "työssä" eri osissa

kaupunkia. Työväki saa käyttää niitä ilmaiseksi kokouksiinsa, salien

omistajat tyytyvät siihen tuloon, mikä heillä on nautituista

tavaroista. Kaikissa näissä kokouksissa on poliisiluutnantti

apulaisineen läsnä, hänellä on valta hajottaa kokous paikalla, kun

siinä lausutaan hänen mielestään liian rohkeita sanoja. Mutta

saksalainen työmies on pitkällisessä valtiollisessa taistelussaan

tottunut ilmaisemaan mielipiteensä maltillisesti, ja enimmäkseen

kokoukset sen vuoksi sujuvat hyvinkin rauhallisesti. Niissäkin on

"gemytlisyyden", tyytyväisyyden piirre, joka on saksalaiselle niin

luontainen, kuuluipa hän mihin kansanluokkaan tahansa.

Berlinin ympäristöt.

Berlinillä onkin maailmankaupungiksi harvinaisen laajalti metsää aivan

läheisyydessään. Sen länsipuolella on kaupungin ja järveksi laajenneen

Havelin välillä penikulmia pitkä, kilometrejä leveä metsävyöhyke,

_Grunewald_, joka on valtion omaisuutta ja sen vuoksi kaiken

keinottelun ulkopuolella. Sitä säilytetään nimenomaan suurkaupungin

"keuhkoina". Kymmenellä pfennigillä ja puolessa tunnissa pääsee tähän

metsään kaupungin keskeltä. Arkipäivinä on Grunewaldissa harvinaisen

rauhallista ja viihdykästä, ja sen läheisyydessä asuvat mielellään ne,

jotka suurkaupungissa tekevät rauhaa vaativaa hengentyötä. Tämä luonto

ei tenhoo suurenmoisilla piirteillä, maa on melkein lakeata, ainoastaan

siellä täällä on joku matala hiekkamäki, esiaikainen dyyni, jolla nyt

kasvaa varteva männikkö. Mutta se kiinnittää hiljaisella syvämielisellä

tunnelmallaan, joka viihdyttää mieltä ja vapauttaa mielikuvituksen. Tie

kulkee missä Havelin rantoja, joilta näkyy lehtoja, huviloita, saaria,

somia vaihtelevia maisemia, missä hiljaisen metsän kautta. Kesäaamu

näillä teillä on mitä viehättävin, höyrylaivamatka Havelilla hurmaava.

Sunnuntaisin tällä vesireitillä, johon Spree yhtyy, liikkuukin

sadottain höyrylaivoja, täynnään rahvasta ja soittajia. Laivat voivat

lähteä aivan kaupungin sydämestä, jossa Spreen rannat ovat yhtenä

rantasiltana. Höyrylaivasiltain ääressä huviretkeläiset panevat

tanssiksi. Rannat ovat täynnään vähäisempiä huvilayhteiskuntia, siellä

Havelin takana on Werderkin, Berlinin kuulu hedelmämaa. Matkustaja ei

hymyilevistä ympäristöistä voisi aavistaakaan, että lähellä metsän

takana alkaa yksitoikkoinen karu nummi ja suo, joka Berlinin

eteläpuolella lähestyykin aivan pääkaupunkiin kiinni.

Havelin varrella on _Potsdam_, Preussin kuninkaitten kaupunki, jossa

heidän mieluisimmat linnansa ja puistonsa ovat, jonka rakennusmaihin he

ovat kauttaaltaankin voineet leimansa painaa. Potsdam on kaunis

puisto- ja palatsikaupunki. Siellä on Fredrik Suuren kuulu huvilinna

Sanssouci, siellä nykyinenkin keisari mieluimmin oleskelee.

Grunewaldin ja Berlinin välissä on laaja maa-ala, joka on puoleksi

metsää ja puoleksi kaupunkia. Se on nimittäin suurena huvilakaupunkina,

täynnään upeita huviloita, ihanoita puistoja, lehteviä kujia ja mitä

oivallisimpia teitä.

Nousemme lopuksi Berlinin ainoalle korkeammalle paikalle,

_Kreuzbergille_, luodaksemme sieltä viimeisen silmäyksen Preussin

pääkaupunkiin. Kreuzberg on vanha lentohiekan muodostama dyyni. Sen

kukkulalla kohoo vapaussodan soturien muistoksi pystytetty patsas, ja

tätä muistopatsasta ympäröivältä kivipengermältä on laaja näköala

maailmankaupungin yli.

Berlin on kuin oikea talomeri, laajuutensa kautta valtaava, vaikka

kokonaisuutena yksitoikkoinen. Aikaisin kesäaamuin, ennenkuin vielä

tehtaitten savu on ennättänyt kietoa miljoonakaupungin harsoonsa,

käsittää silmä täältä aina itäiseen taivaanrantaan saakka kattoja ja

torneja, vastakkaisella puolella sitä vastoin havumetsiä, jokien ja

järvien rauhaisia pintoja. Toisella puolella alkaa vilkastuva elämä

kohottaa ilmaan savua ja auerta, toisella huokuu metsistä raikas

havuntuoksu ja niityiltä, vainioilta kesän metisiä henkäyksiä. Muita

näkyisämpänä kohoo talojen merestä valtiopäiväin mahtava rakennus

kultauksineen, uuden tuomiokirkon korkea kupukatto kupanneen,

lukemattomista akkunoista loistaa aamuauringon heijastuva välke. Mutta

vuoren takana leviää Tempelhofin laaja kenttä, jossa melkein aina on

harjottelevia sotajoukkoja ja vähän väliä loistavat sotaväen

katselmukset. Ne eivät missään maailmassa kutoudukaan niin kiinteästi

kansan elämään kuin täällä. Silloin on aina keisarikin liikkeellä

loistavine seurueineen, ratsastaen nopeata ravia mielinäytöksiinsä.

Ihmettelyn sekainen tunne valtaa mielen, kun täältä katsoo Berliniä ja

ajattelee sen erinomaisen nopeata kasvamista. Vielä puolen vuosisataa

takaperin oli tämä vuori monta kilometriä kaupungin reunasta, nyt sitä

vastoin ulottuu täyteen rakennettuja kortteereita aina tämän pienen

lentohiekkakukkulan juurelle saakka. Kolmisenkymmentä vuotta takaperin

Berlinissä oli tuskin 800,000 asukasta ja sen ympärillä olivat

_Charlottenburg, Schöneberg, Rixdorf_ ja monet muut paikat aivan

yksinäisiä esikaupungeita. Nyt ovat nämä esikaupungitkin paisuneet

mahtaviksi yhteiskunniksi, joissa on satojatuhansia asukkaita, ja

enimmäkseen ne ovat kokonaan kasvaneet kiinni nopeaan laajenevaan

pääkaupunkiin. Mutta iltapäivällä on näköala tältä mäeltä toisenlainen.

Lukemattomista tehtaanpiipuista leviävä savu peittää yhä sakeampaan

vaippaan kaupungin, julkisten rakennusten loisto katoo sen sekaan,

mustan harmaalta ja synkältä näyttää silloin Berlin. Likaisina ja

ilottomina kohoovat vain asematalojen valtavat kupukatot tai mahtavat

kaasukellot savun seasta kuin synkät haamut. Metsän reunakin on

kadonnut näkymättömiin ja painostava tunne laskeutuu katsojan mieleen.

Hän ajattelee, kuinka iloton oikeastaan miljonakaupunki kaikista

viettelyksistään, tiedonaarteistaan, laitoksistaan huolimatta kuitenkin

on. Joka vuosi versoo kaupungin reunasta ulospäin kokonaisia

kaupunkikorttereita. Länsipuolta lukuun ottamatta päättyy kaupunki

kaikkialla äkkiä melkein autioon maahan, näyttäen tulijalle vain

kaameita tiilisiä paloseiniä. Tuo maa ei ole kaupungin, vaan suurien

yhtiöitten käsissä, jotka pitävät sen hintoja niin kalleina, etteivät

vuokrat pääse pääkaupungissa alenemaan, ja asuntojen puute varattoman

väestön keskuudessa sen vuoksi on suuri.

Berlin on kauppiaitten, tehtaitten ja sotilaitten kaupunki. Se on

kaiken "preussiläisyyden" kukka. Senpä vuoksi se ei olekaan mikään

kaunis, mutta se on erinomaisen hyvin hallittu kaupunki. Vielä on

kaupungin keskustassa joitakuita ahtaita katuja entisiltä ajoilta,

mutta ne nopeaan katoovat, niitten joukossa ei ole ainoatakaan, joka

olisi siksi merkillinen, että sitä kannattaisi historiallisena muistona

säilyttää. Ja kuta kauemmaksi tästä vanhasta keskustasta kuljetaan

kaupungin laitoja kohti, sitä leveämmiksi, suoremmiksi, ilmavammiksi

kadut muuttuvat, kunnes niillä esikaupungeissa järjestään on joko

keskellä taikka sivuilla lehtokujansa ajotien ja leveitten

jalkakäytäväin varjoksi. Sama on laita Berlinin kaikissakin osissa.

Katujen puolesta köyhemmät kaupunginosat nauttivat samoja etuja kuin

rikkaammatkin. Berlinillä on kaikki edut, mitä nuorella, uudenaikaisten

käsitysten ja ehtojen vallitessa kasvaneella kaupungilla saattaa

olla, asfalttikadut, vihannat kujat, aukiot, istutukset. Kaikki

terveydenhoidon vaatimukset on sitä suunniteltaissa voitu huomioon

ottaa. Kesällä lehmusten latvatkin huuhdotaan pölystä, kaduilla vesi

valuu virtana. Yleinen valvonta on erinomaisen tarkka ja perusteellinen

kaikilla aloilla. Järjestys ja puhtaus, siinä Berlinin suurin

viehätys ja ansio. Se vallitsee kaupungin keskustasta, kuhisevasta

liike-elämästä, aina köyhimpiin ulkoreunoihin saakka.

Pohjanmeren rantakaupungit.

Hampuri.

Hampuri on vanha kaupunki, mutta tulipalojen ja valtaavan kasvunsa

kautta se on saanut kokonaan uudenaikaisen leiman. Varsinkin on

vapaasataman perustaminen erinomaisen suuressa määrässä muuttanut sen

ulkomuotoa. Siitä huolimatta on harvassa kaupunkia, jonka eri osilla

olisi niin erilainen ulkomuoto kuin Hampurin. Elben pohjoispuolella

ulottuu hyvään matkaan maan sisään viehättävä järvi, Alster, jonka

rannoilla on huviloita, reheviä puutarhoja, jonka pinnalla soutelevia

veneitä, purjealusten palttinoita, joutsenia. Alsterin rannat ovat

rauhalliset ja mitä huolellisimmin hoidetut. Omituinen huvilaluonnon

sävy on näillä seuduilla, vaikka ne ovatkin osa maailmankaupunkia.

Kapea kannas, lehtokujaa kantava, erottaa varsinaisen Alsterin

_Sisä-Alsterista_, joka on lähempänä Elbeä. Tämän lammikon

rannalla ovat Hampurin uljaimmat kadut, molemmat "Neitsytpolut"

(_Jungfernstieg_); Nikolain kirkon ja Mikaelin kirkon mahtavat tornit,

leveät sillat kuvastuvat sen kalvoon. "Missä maailmassa olisi toista

semmoista katua kuin 'Jungfernstieg' uusine palatsineen, komeine

puistokujineen, jotka kuvastuvat Alsterin kalvoon. Semmoisia ei ole

Lontoossa eikä Parisissa. Ainoastaan Konstantinopolilla lienee tämän

vertoja, 'Kultainen sarvensa,' jolla kapeat veneet sukkulana soutelevat

edes takaisin ja moskeain korkeat kupukatot kuvastuvat rannoilta lahden

pintaan." Alsterin seudut ovatkin aivan uudenaikaiset, sillä v. 1842

suuri tulipalo tuhosi koko tämän kaupunginosan, ja entistä monin

verroin ehompana se on tuhkasta noussut. Vaikka onkin kivihiilisavu

uudelleen liannut seinät, niin ovat nämä kadut siitä huolimatta

maailmankaupungin uljaimmat.

Jos vilkaisemme myymäläin suunnattomiin akkunoihin, niin huomaamme

piankin olevamme merikaupungissa. Joka puolella näemme merenhengen ja

etelämaitten tavaroita, joita tuskin missään mannermaan kaupungissa saa

niin tuoreina kuin Hampurissa. Lehväin kehyksissä, suihkukaivojen

loiskeessa hohtaa viinirypäleitä Malagan rannikolta, Lissabonin

oransseja, Algerian artisokkeja, jaloimpia ananaksia, etelämaan

herkkuja jos minkälaisia. Ja varsinkin meren ja vetten eväiset tai

kuoriniekat riistat ovat täällä parhaiten edustettuina, houkutellen

akkunoissa ohikulkijoita. Mutta on Hampurissa yleisöäkin, joka osaa

herkuille arvoa antaa, on kaikista maailman ääristä. Ja enimmäkseen se

on yleisöä, jolla ei ole rahasta puutetta, ei ainakaan satamapaikoissa,

joka pitkän merimatkan suoritettuaan, "paljon maita ja kansoja

nähtyään", tahtoo pitää jonkun ajan iloa pitkällisen paaston jälkeen.

Kuta enemmän täältä lähestymme Elbeä, sitä valtaavammaksi kasvaa liike.

Ajoneuvoja näkee verraten vähän. Aina viime aikoihin saakka on liike

suureksi osaksi tapahtunut kanavilla, "Dieeteillä", joita tunkeutuu

kaupungin sisään tuhka tiheässä. Elben monituiset suuhaarat on

enimmäkseen muodostettu suljetuiksi satamiksi, joissa valtaavaa

jokiliikettä välittävät alukset purkavat ja ottavat lastejaan. Tämä

jokiliike, joka ulottuu aina Böhmiin ja Schlesiaan saakka ja uusien

kanavarakennusten kautta vielä laajenee, on melkein yhtä suuri kuin

meriliike onkaan. Ne yhdessä luovat Hampurista maailman kolmannen

vesiliikekaupungin. Ainoastaan Lontoo ja New York vievät Hampuristakin

voiton. Hampurin laivaliike kehittyi varsinkin sen jälkeen, kun se

yhdistyi Preussin kanssa tulliliittoon ja uusi vapaasatama

rakennettiin, jossa kauttakulkevalla tavaralla on tyyssija ja

varastoita voidaan pitää tullaamatta, kunnes niitä tarvitaan. Kanavain,

satamain rannalla kohoo korkeita varastosuojia yhtämittaisena

rintamana. Kanavain varsilla on niitten alakerroissa verstaita ja

työläisten asunnoita. Takapäästään "Dieetit" yhä enemmän kapenevat,

siellä ovat piilossa kaikenlaiset luvalliset ja luvattomat alemman

asteen ilopaikat, joissa merimiehet nopeaan pääsevät matkalla

ansaitsemistaan rahoista.

Katharinan kirkon tornissa kello lyö yksi. Tarkkaan kuunnellen voimme

silloin kuulla pörssinkin kellon kimakan kilinän. Se on merkki

jokapäiväisen myynnin, "messun", alkamiseen. Pörssin suuri sali on

täynnään ostajia ja myyjiä. Katu suljetaan kaikelta hevosliikkeeltä,

ettei se häiritse hälinällään. Välikauppiaat juoksentelevat joukon

seassa kuin ravintolaviinurit, koettaen toisia yllyttää, toisia

rauhottaa, pitäen muistossa jokaisen asian, tietäen jokaiselle

vastauksen. He ovat ostajain ja myyjäin välttämättömät välittäjät

Hampurissa, samoin kuin kaikissakin suurissa kauppapaikoissa. Liikkeen

he ovat jakaneet keskenään laadun mukaan. On sokurivälikauppiaita,

tupakka-, viini- ja siirtomaatavarain ja kaikenlaisten arvopaperien

välikauppiaita. Joka päivä he pitävät suuria huutokauppoja tai ovat

läsnä muitten pitämissä, asioillistensa etuja valvomassa. Näissä

julkisissa huutokaupoissa myydään kokonaisia laivalasteja, heti kun

ovat satamaan saapuneet. Huutokaupat tapahtuvat pörssin yläkerrassa,

jossa niitä varten on erityiset huoneet. Siellä seisoo äsken saapunut

laivankapteeni, haarat hieman hajallaan, ikäänkuin lattia ei olisi

oikein vakava, ja hänen vieressään isännistön edustaja, tavallisesti

nuori, hienosti puettu mies, ja tämän vieressä ehkä hänen tropikin

auringon ruskettama veljensä, joka lastien kuljettajana jo on moneen

kertaan kulkenut päiväntasaajan poikki. Viimeksi mainittu edustaa tuota

kauppiasryhmää, joka tuntee koko maailman ja on kaikki meret

purjehtinut, kaikkiin kansoihin tutustunut. Täällä vasta oppii

älyämään, että juuri nämä kauppiaat ovat avanneet ihmiskunnalle

maailman aarteet ja toisiinsa yhdistäneet liikkeen juonilla

etäisimmätkin maanääret. Joutilas katselija saa salin parvelta seurata

tätä elämää. Hän ei kuule huutoja, ei erota toistaan kovempaa ääntä,

vaan salin täyttää omituinen pauhu, ikäänkuin hyökyisi aallokko rantoja

vastaan.

Lähdemme pörssistä Hampurin satamaan. Mahtavan vaikutuksen se tekee

valtaavan liikkeensä kautta. Sisämaan puolella ovat kaikki sillat

täynnään jokilaivoja, meren puolella -- vaikka meri on silläkin

puolella hyvän matkan päässä -- on valtamerihöyryjä ja purjelaivoja

loppumattomat jonot. Rantasiltain ääressä on varastohuone

toisensa vieressä. Tuskin on toista satamaa, joka nykyään vetäisi

Hampurille vertoja satamalaitosten yhtenäisyyden ja uudenaikaisen

käytännöllisyyden puolesta. Tuskin on toista satamaa, jossa olisi niin

viljalta oivallisia lastaus- ja purkaustiloja, nostokoneita ja

laitoksia meriliikkeen mukavuudeksi. Kaiken maailman lippuja liehuu

laivain mastoista, Englannin ja Yhdysvaltain liput saksalaisen ohella

muita ylinnä. Mutta hyvin moni pienemmistä laivoista ilmaisee

kotipuolensa joksikin Pohjoismaaksi. Täällä ei tarvitse kauaa kulkea

suomalaistakaan laivaa tapaamatta. Mastot ja köydet pimittävät ilman.

Kaiken kielistä meriväkeä tunkeilee rannoilla. Suurinta huomiota

herättävät valtaavat Amerikan kulkijat, jotka järjestään ovat

saksalaisia. Ne ovat kuin pieniä kaupunkeja, nielevät tuhansia ihmisiä

joka matkalla ja suunnattomat määrät kaikenlaisia tarpeita,

kuormatavarasta puhumattakaan. Kaikki jättiläiset eivät kuitenkaan ole

höyrylaivoja, purjelaivatkin ovat alkaneet samalla tavalla kasvaa.

Satamassa ehkä tapaa noita kaikkein uusimpia teräksestä rakennettuja,

teräsmastoisia jättiläisiä, jotka kerrallaan tuovat kokonaisia

viljamäkiä taikka apulannotusaineita molempain Amerikkain

länsirannikolta, Californiasta ja Chilestä.

Hampuri on Saksan ja koko maailmankin suurimman laivayhtiön,

"Hampurin-Amerikan pakettilaivayhtiön" kotipaikka. Yhtiöllä

on lähes puolitoistasataa merihöyryä, niistä osa suurimpia ja

nopeimpia, mitä valtamerillä liikkuu. Sen jälkeen suurin yhtiö on

"Hampurin--Etelä-Amerikan höyrylaivayhtiö", joka on vallannut

suurimman osan Etelä-Amerikan itärannikon laivaliikkeestä. Hampurin

satamalaitosten laajuudesta saamme käsityksen, kun harkitsemme muutamia

numeroita. Vapaasataman rantasiltain pituus on yhteensä noin 30

kilometriä, varastohuonerintamain yli 13 kilometriä. Jokilaivaliikettä

varten on toinen 30 kilometriä rantasiltoja. Siitä huolimatta ankkuroi

laivoja satamassa rinnakkaisriveissä ja purkaus osaksi tapahtuu

lehtareihin.

Mahtavaksi kauppapaikaksi on Hampuri tosiaan paisunut, mutta sepä onkin

Saksanmaan satamista köyhän valtamerirannikon pääsatama. Se on suuren

ja nopeaan kehittyvän suurvallan liikkeen välittäjä valtameren

takaisiin maihin. Luonto on pitänyt huolta siitä, ettei Hampurin

tarvitse peljätä kilpailijoita, niinkauan kuin Rheinin suistamo on

toisen valtakunnan hallussa, eikä aivan hevillä sittenkään, vaikka

Alankomaat kerran yhtyisivät Saksanmaan tullirajoihin. Suunnattomia

summia on Hampuri uhrannut satamaansa, mutta nämä summat kasvavat hyvää

korkoa. Hampurista on tullut miljonakaupunki -- yhdessä _Altonan_

kanssa nousee asukasluku jo toiselle miljonalle -- ja kehitys käy yhä

ripeään eteenpäin.

Hampuri on mahtavin niistä kolmesta vanhasta Hansakaupungista, jotka

ovat näihin saakka säilyttäneet vapaakaupunkioikeutensa ja saaneet ne

Saksan valtakunnan perustuslaissakin tunnustetuiksi. Kaupungin

sisällinen hallinto on täydellisesti itsenäinen, tasavaltaiselle

pohjalle järjestetty. Hallitusta hoitaa senaatti, jossa on 18 jäsentä,

sekä eduskunta, jonka jäsenluku on 160. Omaa rahaansakin vapaakaupunki

leimaa. Sillä on valtiopäivillä 3 edustajaa, liittoneuvostossa 1.

Kulunkiarvionsa suuruuden puolesta on Hampurilla neljäs sija kaikkien

Saksan valtioitten joukossa. Vapaakaupungin valtiovelka nousee yli

puolen miljardin. Mutta suppeat ovat tämän valtakunnan rajat, jo

Altona, vaikka onkin vapaakaupungin kanssa yhteen rakennettu, kuuluu

Preussiin.

Hampurin alueeseen kuuluu sitä vastoin Kuxhavenin ulkosatama Elben

suulahden rannalla.

Elben eteläisen suuhaaran rannalla on lähellä Hampuria Preussin

alueella _Harburg_ (n. 50,000 a.) tärkeä kauppa- ja teollisuuskaupunki.

Bremen.

Bremen on Weserin suistamossa. Bremenin historia ulottuu yli

vuosituhannen taaksepäin. Niistä kolmesta kaupungista, jotka

pelastuivat vanhan Saksan valtakunnan haaksirikosta ja vielä ovat

säilyttäneet Hansakaupungin nimen, on Bremen vanhin. Kaarlo Suuri

asetti siihen piispan, jonka piti Saksien maahan levittää kristinuskoa

ja sivistystä. Bremen oli Pohjanmeren rannikon harvoja kunnollisia

satamakaupungeita ja lisäksi niin syvällä kuivilla mailla, että se oli

maanteidenkin varressa. Kalastus, lauttaus ja marshimaitten viljelys

olivat kaupungin vanhimpien asukkaitten elinkeinot. Bremenistä kehittyi

sitten Pohjois-Saksan ja koko Pohjolankin tärkein kirkollinen keskusta,

varsinkin Adalbert piispan aikana, joka aikoi saada siitä uuden

patriarkkakunnan keskustan. Valtakunnankaupunkina Bremen monella

tavalla otti osaa vanhan keisarikunnan valtiollisiin vaiheisiin, se oli

muun muassa ristiretkien osallisena. Sitä myöden kuin kaupungin

porvaristo vaurastui, otti se itse asiainsa hoidon käsiinsä, levitellen

valtaansa läheisiinkin alueihin kukistaen muun muassa Friisit, jotka

merirosvouksillaan häiritsivät sen kauppaa.

Mutta vaikka Bremen on aikain kuluessa yleensä säilynyt sekä

vallottajilta että tulipaloilta, niin on siinä kuitenkin verraten vähän

keskiajan rakennuksia. Vanhat on hävitetty ja ajan mukana vähitellen

uudempia rakennettu niiden sijaan. Kaupungin vanhat kirkotkin ovat

aikain kuluessa muotoaan muuttaneet, jokainen aika on niihin leimansa

painanut. Kaunein ja muistorikkain Bremenin vanhoista rakennuksista on

sen _raatihuone_, koko Saksankin kauneimpia vanhoja rakennuksia. Se on

saksalaiseen renessanssityyliin rakennettu, vanhempi osa kuitenkin on

gootilainen. Rakennuksen sisässä herättävät huomiota varsinkin

raatihuoneen yläsali, jossa kaupungin senaatti ja porvaristo pitivät

istuntojaan. Siinä on vielä säilynyt runsaasti kauniita puuveistoksia

seitsemänneltätoista vuosisadalta ja seinämaalauksia. Katossa riippuu

Hansan vanhain sotalaivain malleja. Vanhoista ajoista tunnettu on myös

raatihuoneen vanha viinikellari, sekä holveistaan että ikivanhoista

viineistään. Se mainitaan jo neljännentoista vuosisadan asiakirjoissa.

Siihen aikaan vaati tapa, että kaupungin raatimiesten ja muiden

vallanpitäjäin piti kunnioittaa ylhäisiä vieraita, lähettiläitä ja

muita juomalla heidät pöydän alle, ja monta kaskua on säilynyt näistä

kemuista. Bremenin tapana oli antaa lahjaksi viinejä, ja harva korkea

herra näitä lahjoja halveksi. Raatihuoneen kellarissa on vielä nytkin

tynnöreitä seitsemänneltätoista vuosisadalta. Varastoja hyvinä

viinivuosina aina täydennetään, ostetaan noin 300,000 markan edestä

kerrallaan. Kaupungilla onkin myynnistä tuloja noin 100,000 markkaa

vuodessa.

Raatihuoneen vieressä seisoo kaupungin vanhin muistopatsas, Rolandin

patsas, joka pystytettiin viidennentoista vuosisadan alussa entisen

puisen tilalle. Tämmöisiä patsaita, jotka muistuttavat Kaarlo Suuren

voimallista vasallia, oli siihen aikaan Pohjois-Saksan useimmissa

kaupungeissa.

Mutta nykyinen Bremen on kuitenkin etupäässä 19:nnen vuosisadan lapsi.

Valtaavasti on kaupunki entisestään kasvanut. Sitä on nyt Weserin

kummallakin rannalla. Monta komeata uutta rakennusta on kohonnut,

mainitaksemme vain uljaan pörssin. Vanhin kaupunginosa on Weserin

rannassa. Siellä näkee vielä paljon vanhankin mallisia taloja, joissa

asuinhuoneet, myymälät ja makasiinit ovat saman katon alla ja tontit

sen vuoksi hyvin syviä, vaikka etusivu katua kohti on kapea.

Bremenin on satamastaan kiittäminen Weseriä, joka sen ohi matkaa

mereen. Mutta yhä epäluotettavammaksi on tämä virta käynyt, sitä myöden

kuin ylämaassa on raivaus edistynyt. Kesällä se on melkein kuivana,

talvella taas tulvillaan, niin että rantain suojaksi rakennettuja

valleja täytyy alati kohottaa. Weser kuljettaa mukanaan paljon

lietettä, joka kohottaa pohjaa; se olisi jo aikoja sitten avannut uuden

laskuväylän, elleivät kaupunkilaiset olisi sitä valleilla sitoneet

uomaansa. Kuitenkin murtuminen ehkä vihdoin tapahtuu. Se ei olisi ensi

kerta; ei ole kulunut kuin muutamia vuosisatoja siitä, kuin joki vielä

laski Jademutkaan. Suurenmoisilla kustannuksilla on kaupunki syventänyt

Weserin väylää siten, että merilaivat saattavat nousta aina kaupungin

satamaan saakka, josta osa on vapaasatama. Lisäksi on kauemmaksi virran

suuhun perustettu aivan uusi satamakaupunki, Bremerhaven, jonne etenkin

suuret valtamerihöyryt pysähtyvät. Bremerhaven on saanut enimmän osan

laivaliikkeestä, Bremen pitää kaupan.

Bremerhaven oikeastaan on ruotsalaisten perustama. Jo Kaarlo X rakensi

sille paikalle linnotuksen, Karlsborgin, jonka kuitenkin Hollantilaiset

ja Brandenburgilaiset hävittivät. Ankarat tulvavuokset täydensivät

hävitystyön ja enemmän kuin sata vuotta paikka sai olla kokonaan

autiona, kunnes Bremenille oli käynyt elinehdoksi hankkia itselleen

satama, joka paremmin vastasi merentakaisen laivaliikkeen vaatimuksia.

Hannoverilta ostettiin maakappale Weserin suulta, läheltä Pohjanmeren

rantaa, ja tälle alueelle syntyivät sitten kaikki ne suurenmoiset

rakennukset, joitten kautta Bremerhavenista on tullut Salsan toinen

satama. V. 1830 siihen saapui ensimäinen Amerikan kävijä. Tähän

satamaan on sitten etupäässä siirtolaisliike keskittynyt. Amerikasta

tuodaan tupakkaa, riissiä, puuvillaa ja muita tapulitavaroita. Nopeaan

on Bremerhaven sitten kasvanut kaikinpuolin uudenaikaiseksi ja siroksi

kaupungiksi. Melkein mahdoton on vieraan uskoa, että samalla paikalla

vielä yhdeksänkymmentä vuotta takaperin lehmät kävivät laitumella.

Pehmeä ranta kaivettiin täyteen laajoja satama-altaita, joissa

suurimmatkin valtamerilaivat pääsevät kääntymään, rakennettiin

telakoita, joissa laivat voidaan korjata. V. 1857 perustettiin

"Pohjois-Saksan Lloyd", Hampurin-Amerikan linjan jälkeen Saksanmaan

suurin laivayhtiö. Sillä on koko joukon toista sataa laivaa, joitten

tonniluku on lähes parikymmentä kertaa suurempi kuin Suomen suurimman

laivayhtiön. Paitsi Pohjois-Amerikaan se ylläpitää vilkasta

säännöllistä laivaliikettä Länsi-Intiaan, Etelä-Amerikaan, Itä-Intiaan,

Kiinaan, Japaniin ja Australiaan. Mutta niin runsaasti kuljettaa Weser

vielä Bremerhavenissakin lietettä, että vuosittain täytyy uhrata

satojatuhansia markkoja satama-altaitten perkaamiseksi. Eikä väylä

avomerelle ole vielä täältäkään likimainkaan vapaa. Vuoksiveden aikana

on tosin meri sileätä ja aavaa, mutta luodevedellä näkyy, kuinka vähän

tuolla aavalla on purjehdusvettä. Silloin paljastuu koko laaja watti,

jonka keskellä purjehdusväylä kiertelee ulkoväylälle. Erinomaisen

runsaasti on sen vuoksi täytynyt varustaa kaikenlaisia merimerkkejä

sekä päiväksi että yöksi, jotta laivat osaavat satamaan. Uloinna

meressä on "Weser"-niminen majakkalaiva antamassa tulijalle ensimäisen

ohjauksen oikealle väylälle.

Jademutkan vasemmalla rannalla on _Wilhelmshaven_, Saksan sotalaivaston

pääasema Pohjanmeren rannalla, viime vuosisadan keskivaiheilla

rakennettu. Vaikka mutka hiekottumisen vuoksi vaatiikin ainaista

ruoppausta, niin on siitä kuitenkin saatu uudenaikainen, suuriakin

vaatimuksia tyydyttävä sotasatama, jossa laivastoa varten ovat kaikki

tarpeelliset varastot ja korjauspajat. Kauppasatamaksi ei sitä vastoin

Wilhelmshaven ole voinut kehittyä. Pohjanmeren rannikko muutoin

on luonnon puolesta parhaiten suojelluita rantoja. Kaikista

merimerkeistäkin huolimatta on laivain vaarallinen lähestyä näitä

satamia ilman luotseja, koska matalikot alinomaa muuttelevat

paikkaansa. Kun sodan tullen merimerkit otetaan pois, niin on se vielä

vaikeampaa, melkeinpä mahdotonta, etenkin kun näillä "rautaisilla

rannoilla" myrskyt tiheään yllättävät sumuineen, sateineen.

Kaupungeita Itämeren rannalla.

Elben suulahdelmasta, hyvän matkaa Hampurin alapuolelta, lähtee

Juutinniemen kannan poikki Pohjan-Itämeren kanava ("Keisari Wilhelmin

kanava"), joka v. 1895 valmistui. Sen kautta on varsinkin Hampuri

saanut entistä suoremman kauppatien Itämereen, jossa kanava päättyy

Kielin lahteen. Mutta vielä tärkeämpi kuin kauppatienä on tämä kanava

sotalaivaston kulkutienä; sen kautta Saksan sotalaivasto tarpeen mukaan

saattaa siirtyä merestä toiseen, tarvitsematta kiertää Juutinnientä ja

Tanskan salmien kautta. Kanavan molemmissa päissä on sulkukammiot,

joista Itämeren puoleinen suljetaan vain myrskyllä. Pohjanmeren

puoleinen kammio suljetaan aina luodeveden ajaksi ja avataan vasta

sitten, kun meren pinta ja kanavan pinta ovat yhtä korkealla.

_Kiel_ on Saksan sotalaivaston pääsatama. Siellä ovat valtakunnan

tärkeimmät sotakoulut ja merivirastot. Satama onkin Saksan paras,

luonnonsyvä aina rantoihin saakka, niinkuin useimmat lahdet (Föhrdit)

Slesvig-Holsteinin itärannalla, ja erinomaisen tilava. Uuden kanavan

päätekohtana on Kiel alkanut nopeaan varttua kauppakaupungiksikin,

varsinkin Lübeckin kustannuksella. Tätä kehitystä edistää sekin seikka,

että Kielin kautta kulkee Hampurin nopein reitti Skandinaviaan

(Kiel--Korsör--Köpenhamina). Kielin väkiluku nousee jo 135,000:teen.

Slesvig-Holsteinin itärannan muista kaupungeista on _Flensborg_

(53,000 a.) pitänyt puoliaan parhaiten. Se harjottaa melkoista

laivaliikettä.

Lübeck.

Koko Itämeren valtias oli Hansan mahtavuuden aikana _Lübeck_, pienen

Traven rannalla, hyvän matkaa maan sisässä. Kaupunki alkoi paisua

Henrik Leijonan ajalla, suureksi osaksi slaavilaisen maakunnan

keskellä. Keisari Fredrik II:lta Lübeck sai valtakunnankaupungin

oikeudet (1226). Saksan valtakunnan painopiste oli siihen aikaan

Länsi-Saksassa, ja siitä syystä Lübeck ennen muita kehittyi Itämeren

mahtavimmaksi saksalaiseksi kaupungiksi. Ei kauaa kulunut, ennenkuin

nuori kaupunki omain ratsujoukkojensa kautta, liitossa Hampurin kanssa,

laajalti suojeli maakauppaansakin, rakensi teitä, noutipa rosvoritareja

heidän omista linnoistaankin torilleen tuomittaviksi ja telotettaviksi.

Myöhemmin liittyivät kaupunkien liittoon slaavilaiselle alueelle

perustetut _Wismar, Rostock, Stralsund ja Greifswald_. Vuodesta 1300

Lübeck oli Hansan pääkaupunki. Sen raatihuoneeseen kokoontuivat joka

kolmas vuosi Hansa-päivät päättämään kaupunkiliiton yhteisistä

asioista. Lübeckin laivasto oli Hansan sotalaivaston kantavoima.

Kaupungin pormestarit ryhtyivät mitä suurisuuntaisimpiin yrityksiin,

sotivat pohjoismaita, varsinkin Tanskaa vastaan, vallottivat moneen

kertaan Köpenhaminan, pitivät hallussaan Tanskan saaria, määräsivät

ehtoja Skandinavian kuninkaille, jopa kuninkaitakin. Omin voimin Lübeck

kauppansa mukavuudeksi rakensi kanavan Juutinniemen poikki Pohjanmereen

ja toisen Travesta Elbeen. Mutta uskonpuhdistuksen ajalla Lübeckin

mahti alkoi horjua. Kaupunki teki silloin vielä viimeisen yrityksen

pakottaakseen sodalla Ruotsin ja Tanskan sulkemaan Itämeren muitten

kansain kaupalta, mutta tässä sodassa Lübeck joutui tappiolle ja siitä

sen valta heikontumistaan heikontui. Siihen oli kuitenkin laajemmatkin

syyt: Amerikan ja Intian meritien löytö ja kaupan siirtyminen

väljemmille vesille. Laivojakin aljettiin sen mukaan rakentaa

suuremmiksi, eivätkä uudet valtamerilaivat enää mahtuneet Traveen,

eivätkä voineet käyttää Lübeckin kaivamia kanavia. Kolmenkymmenen

vuoden sodan aikana pidettiin Lübeckissä viimeiset Hansa-päivät, sitten

tämä liitto kokonaan hajosi. Yhdeksännelletoista vuosisadalle saakka

kesti rappion aikaa, mutta vapaakaupunki-oikeuttaan Lübeck siitä

huolimatta osasi säilyttää kautta aikain ja on yhä vieläkin

tasavaltaisesti hallittu jäsen Saksan valtakunnasta. Viime vuosisadalla

kaupunki ryhtyi tarmokkaihin ponnistuksiin kohottaakseen rappeutunutta

kauppaansa. Vuosisadan keskivaiheilla siinä tuskin oli 30,000 asukasta,

vuosisadan lopussa luku oli kasvanut kolmenkertaiseksi. Travea on

syvennetty, niin että suuretkin merilaivat nyt pääsevät nousemaan aivan

kaupungin satamaan saakka, ja omalla kustannuksellaan on kaupunki

rakennuttanut uuden 67 kilometriä pitkän, 2 metriä syvän kanavan

Travesta Elbeen, johtaakseen sitä tietä osan Sisä-Saksan liikkeestä

Itämerelle. Niinpä onkin kauppa uudelleen vironnut. Lübeckin satamassa

yhä edelleen näkee enimmän suomalaisia laivoja, sekä höyryjä että

varsinkin puutavaraa ja tervaa tuovia purjelaivoja. Lübeck on suurilla

uhrauksilla koettanut säilyttää; niin kiinteän sijan Suomen kaupassa

kuin suinkin. Venäjältä se tuo viljaa, voita, väkiviinaa, potaskaa,

petrolia ja hamppua, Ruotsista puutavaroita, tulitikkuja, rautaa,

kiviteoksia, kalaa, Tanskasta maanviljelyksen tuotteita, Ranskasta

viiniä. Ja kaikkiin näihin kaupunkeihin se myy Saksan laajan

teollisuuden tuotteita, mutta myös siirtomaatavaroita, jotka

enimmäkseen tulevat Hampurin kautta. Melkoinen omakin kauppalaivasto on

vanhalla Hansa-kaupungilla.

Enemmän kuin muissa Saksan rantakaupungeissa on Lübeckissä säilynyt

rakennuksia menneiltä ajoilta. Ne antavat elävän käsityksen siitä, mikä

mahti tämä kaupunki aikanaan oli. Jo kaukaa herättävät huomiota korkeat

kirkontornit, jotka parittain piirtävät pilviä suipoilla kärjillään. Ne

ovat jykeviä, ajan varressa tummuneita tiilirakennuksia, ilman

Etelä- ja Länsi-Saksan tuomiokirkkojen rikasta ulkopuolista koristusta,

mutta sisältä sitä runsaammin somistettuja. Paljon muinaismuistoja on

tosin hävitetty, etenkin silloin kun Trave laajennettiin ja

syvennettiin mukavaksi satamaksi. Vanhoista linnotuksista, joiden

tilalla nyt on varjoisat puistokujat, on säilytetty pari muhkeaa tornia

porttineen. Mahtava on yhä vieläkin viidennellätoista vuosisadalla

rakennettu _Holstenthor_, jonka veroista vanhaa varustusta tuskin on

säilynyt missään muussa Saksan kaupungissa. Kahta jykevää tornia

yhdistää keskirakennus, jonka alatse matala leveä portti johtaa. Nyt on

portti vapaalla paikalla, mutta ennen siitä lähti kahden puolen muurit.

Sen alatse tuli jokaisen astua, joka pohattain kaupunkiin saapui.

Pitkin kaupunkia, missä vain liikkuu, näkee yhä mitä vanhanaikuisimpia

rakennuksia, jotka katuja vastaan kääntävät päätynsä, niinkuin

yleensäkin näissä vanhoissa kaupungeissa. Mutta kaikkein kauneimmat

vanhat rakennukset ovat torin varressa, kunnianarvoisa kaunis

raatihuone ja monta vanhaa yksityistäkin rakennusta, joitten takaa

Maariankirkko jylhänä kohoo. Torin varressa oleva uusi postitalokin on

sopusoinnun vuoksi rakennettu samaan vanhaan malliin. Ainoastaan

Nürnbergissä tapaa enää niin tunnelmarikasta vanhaa kaupungintoria kuin

tämä on. Raatihuoneen vanhempi osa on gootilaista, uudemmat osat

renessanssityyliä. Talon kauneimpia saleja on vanha "sotatupa" rikkaine

seinäpintoineen ja puuleikkauksineen.

Maarian kirkko rakennettiin kolmannentoista vuosisadan lopulla. Jalon

varhaisgootilaisen tyylinsä ja valtavan kokonsa puolesta se on

pohjoismaitten komeimpia kirkkoja. Ulkoa se tosin on koruton, mutta

sitä rikkaampi on kirkon sisäkäsittely. Varsinkin kuori, pääalttari,

saarnastuoli ja hautakappelit ovat ylenpalttisen runsaasti koristetut.

Kauniit keskiaikaiset lasimaalaukset, mahtavat urut ja kello, joka

osottaa ajan ohella kaikki mahdolliset taivaan ilmiöt, harvinaiset

vanhat maalaukset, houkuttelevat tähän kirkkoon alati katsojia. Vanha

tuomiokirkko on Henrik Leijonan aikuinen rakennus, romanilaista tyyliä

suunnittelultaan, myöhemmin osaksi muutettu gootilaiseksi. Tässä

kirkossa on brüggeläisen mestarin laatima vanha alttari, jonka

taiteellinen arvo on korvaamaton.

Traven suussa on _Travemünden_ pieni kaupunki, joka aikanaan oli

Lübeckin satama, nyt sitä vastoin, kun joki on perkattu ja suuretkin

laivat uivat kaupunkiin saakka, on suosittu kylpypaikka.

Jos kuljemme rannikkoa pitkin Lübeckistä itäänpäin, niin tulemme

ensinnä Wismarin lahteen. _Wismar_, jonka mahtiaika oli 13:lla ja

14:llä vuosisadalla, joutui Kolmenkymmenen vuoden sodan kautta

Ruotsille ja pysyi Ruotsin hallussa aina viime vuosisadan alkuun

saakka, kunnes kuningas Kustaa IV Adolf v. 1803 sen antoi pantiksi

Mecklenburg-Schwerinille sadaksi vuodeksi. Sadan vuoden kuluttua (v.

1903) Ruotsilla olisi ollut muodollinen oikeus lunastaa panttinsa ja

omistaa jälleen kappale Saksanmaata, mutta se ei tätä oikeuttaan

käyttänyt; niin paljon olivat sadan vuoden kuluessa olot muuttuneet,

että paljas ajatus tuntui naurettavalta. Wismarin kauppa, joka

ruotsalaisajalla rappeutui, on sen jälkeen taas vironnut (lähes 20,000

a.). Wismarikin on samanlainen hauska vanhanaikainen kaupunki, kuin

niin monet muut tällä rannalla, jossa suurteollisuus ei vielä ole

tasotustaan tehnyt. Itään päin matkaa jatkaessamme kohtaamme

_Heiligendammin_ kylpylaitoksen, joka on Saksanmaan luonnonkauneimpia.

Siitä ei ole pitkä _Warnemündeen_, josta kapea väylä johtaa pienehköön

järveen ja sen takana Rostockin vanhaan kaupunkiin. Warnemünde on

menettänyt osan merkityksestään, kun Rostockinkin väylä on syvennetty

aina satamaan saakka, mutta pikareitti Köpenhaminasta Berliniin kulkee

yhä Warnemünden kautta. Gjedseristä tulevat nopeat laivat luovuttavat

siinä kuormansa rautatielle, joka kiiruimman kautta rientää sitä

edelleen viemään. Rostock on enemmän kuin Wismar menettänyt

vanhanaikaista luonnettaan; sitä ovatkin moneen kertaan sodat ja

tulipalot hävittäneet. Lisäksi se on jälleen päässyt vaurastumaan, niin

että se nyt on Itämeren rannikon toimeliaimpia keskustoja (52,000 a.).

Se on Mecklenburgin tärkein kaupunki Sillä on melkoinen oma laivasto,

teollisuutta ja yliopisto. Hansan ajoilta se on pelastanut jonkinlaisen

tasavaltaisen itsehallinnon. -- Mecklenburgin pääkaupunki Schwerin on

vähäpätöinen, mutta kauniine linnoineen ja ympäristöineen se on

ihanteellinen maaseuturuhtinaan pääkaupungiksi.

Rügenin ja mannermaan välisen salmen varrella on vanha _Stralsund_.

Sekin oli keskiajalla mahtava, kunnes se Kolmenkymmenen vuoden sodan

kautta joutui Ruotsin vallan alle ja enimmäkseen pysyi ruotsalaisena

kaupunkina viime vuosisadan alkuun saakka. Stralsundin kautta kulkee

nykyään Ruotsin tärkein pikareitti Berliniin. Trelleborgista, Skånen

rannikolta, kuljettavat nopeat höyrylautat junat täysineen meren

poikki, laskeakseen ne Saksan kiskoille _Sassnitzissa_, Rügenin

koillisrannalla. -- Samanlaiset kuin Stralsundin ovat olleet vanhan

yliopistokaupungin _Greifswaldin_ kohtalot, sekin vasta viime

vuosisadan alussa (1815) joutui Preussille, oltuaan aina Kolmenkymmenen

vuoden sodan ajoista enimmäkseen Ruotsin hallussa. Yliopisto

perustettiin jo viidennellätoista vuosisadalla.

Siinä missä Swine purkaa Oderhaffin ja samalla Oderinkin vedet

Itämereen, on _Swinemünde_, Stettinin vanha ulkosatama. Nyt on

kuitenkin Oderin väylä syvennetty, niin että suuretkin merilaivat uivat

Stettiniin saakka, ja Swinemünde on jäänyt kylpylaitokseksi. Stettinin

ja Berlinin läheisyyden vuoksi siinä onkin vilkas vierasliike, vaikkei

luonto olekaan niin kaunista kuin Rügenissä, Itämeren etelärannikon

suosituimmalla "kesälaitumella".

_Stettin_ on nykyään Preussin tärkein satamakaupunki Itämeren rannalla

(230,000 a.). Asemansa tärkeyden vuoksi se joutuikin jo aikaisemmin

pois Ruotsilta ja yhdistettiin Preussiin. Stettin on suurilla

kustannuksilla rakentanut itselleen väljän sataman. Lisäksi se

harjottaa suurenmoista laivanrakennusta. Vulkanin laivanrakennustelakat

ovat Europan suurimpia. Siellä on rakennettu monikin niistä

jättiläisistä, jotka Bremenin ja Hampurin satamista juoksevat

Pohjois-Amerikaan. "Vulkanin" pajoissa työskentelee 7,500 työmiestä.

Monenlaista muutakin teollisuutta Stettin harjottaa, erinomaisen

vilkkaaksi on elpynyt sen kauppa. Stettiniin johtaa Suomenkin nopein

Saksan-linja, koska Stettinistä on vain jonkun tunnin rautatiematka

Berliinin.

Weichselin suulla on _Danzig_, Saksan vanhanaikuisimpia kaupungeita.

Sen entiset vaiheet ovat kuitenkin olleet melkoisesti toisenlaiset

kuin edellä mainittujen. Danzig oli Hansan jäsen, mutta Hansan

vallan murruttua se ei joutunut Ruotsin vallan alaiseksi, kuten

Stettin ja muut lännemmät kaupungit, vaan sai yliherrakseen Puolan

kuninkaan. Kaupungin saksalaisen porvariston onnistui kuitenkin

vallanalaisuuteensa kiinnittää semmoisia ehtoja, että se säilytti

melkein täydellisen sisällisen itsehallinnon. Danzig lähetti kuitenkin

edustajia Puolan valtiopäiville. Puolan kukistuttua Danzig joutui

Preussille, mutta yhä vieläkin on Puola, vaikka valtakunnan rajan

erottamana, sille tärkeä kaupan takamaa.

Merenrannassa, josta laivaväylä johtaa kaupunkiin, on _Neufahrwasser_,

Danzigin ulkosatama. Siellä suuremmat laivat purkavat kuormansa.

Weichselin vanha suuhaara yhdistää Danzigin satamakaupunkiinsa ja

toiselta puolen pääjokeen. Pari Weichselin syrjäjokea virtaa kaupungin

läpi, muodostaen sen sataman. Weichsel itse murti uuden laskuväylän

rantasärkkäin kautta suoraan mereen.

Danzig ei ole, nykyisen takamaansa suppeuden vuoksi, kyennyt samassa

määrin kehittymään kuin rannikon muut kaupungit. Se ei ole enää

kohonnut vanhaan mahtiinsa, mutta sitä varten se ehkä onkin voinut

paremmin säilyttää vanhan ulkomuotonsa. Kaupungin kadut ovat ylen

vanhanaikaiset. Kapeat päädyt, jotka katuun antavat, ovat korkeat,

melkein tornimaiset ja kauniisti koristetut, akkunat taajoissa

riveissä, mutta talot tontin sisälle päin erinomaisen syvät.

Vanhoista julkisista rakennuksista on huomattava ensinnäkin korkea

kuudennellatoista vuosisadalla rakennettu portti ja sitä vielä paljon

vanhempi "hirsiportti". Kaunis, vaikka moneen kertaan parsittu rakennus

on raatihuone korkeine tornineen, mutta vielä paljon mainiompi vanha,

jaloon gootilaiseen tyyliin rakennettu "Artushovi", neljännentoista

vuosisadan luoma. Se oli alkuaan kaupungin ylhäisien pitotalo, josta se

sai nimensäkin -- se oli muisto kuningas Arturin pöytäpiiristä. Nykyään

sali on pörssin hallussa. Sen katot riippuvat täynnään laivankuvia,

kauniit holvit, puuleikkaukset y.m. sisustus johtavat kaikki muistoon

Danzigin entisiä mahtiaikoja. Danzigin "Maarian kirkko" on suurin ja

komein tämännimisten kirkkojen loistavasta sarjasta tällä vanhalla

rannikolla. Vaikka kirkko, joka on tiilestä rakennettu, monista

torneistaan huolimaatta näyttääkin päältä nähden niin jykevältä, niin

on sisusta sitä sirompi, pilarit solakoita, mahtava tähtiholvi

erinomaisen rikas ja kaunis. Tuomiokirkon paras aarre on

alankomaalaisen maalarin Memlingin maalaama "Viimeinen tuomio", jonka

vaiheet kuvaavat menneitten aikain tapoja. Danzigilainen laiva oli

eräässä sodassa anastanut Burgundin herttuan laivan, jossa

suunnattomien muitten aarteitten keralla oli tämä arvokas taideteos.

Iloissaan saaliistaan danzigilaisen laivan omistajat lahjottivat taulun

Maarian kirkolle. Napoleonin sotain aikana tämäkin taideteos vietiin

Parisiin, mutta danzigilaisten onnistui saada se takaisin, ja turhaan

on Berlinin taidemuseo sitten koettanut saada kaupunkia luopumaan

taulustaan. -- Uutta aikaa ovat Danzigissa melkoiset laivaveistämöt.

Pregelin suistamossa on _Königsberg_, sekin hyvän matkan päässä

mataloituneesta Frisches Haffista ja vielä kauempana merestä. Kaupunki

on kuitenkin kaivattanut itselleen 4 penikulmaa pitkän laivakanavan,

joka johtaa suoraan mereen, siitä on tullut uudelleen satamakaupunki,

ja suuretkin laivat voivat nyt laskea suoraan Königsbergin laitureihin.

Kaupunki on takamaansa pienuudesta huolimatta vaurastunut (noin 200,000

a.). Königsbergin yliopisto oli aikanaan uskonpuhdistuksen luja turva.

Sen kuuluisin opettaja oli filosofi Immanuel Kant, joka Königsbergissä

syntyi ja kaiken elämänsä eli. Uuden merikanavan valmistuttua on

_Pillaukin_, samoin kuin Lübeckin ja Stettinin ulkosatamat, saanut

väistyä kauppa-asemastaan ja tyytyä olemaan kylpypaikkana.

Niemenin rannalla on _Tilsit_ tunnettu rauhasta, jonka Napoleon teki

Preussin ja Venäjän välillä, ja josta muun muassa oli seurauksena, että

Venäjä ryhtyi Suomea vallottamaan.

Kurisches Haffin suussa vihdoin on _Memel_, Saksanmaan koillisimmassa

sopukassa. Memelillä olisi melkoinen kauttakulkupaikka, ahtaasta

takamaastaan huolimatta, ellei osaa Niemelin puutavaraliikkeestä olisi

kanavain kautta johdettu Königsbergiin.