ASUTUKSEN KESKUSTAT.

Keskiajalla, jolloin Saksan kansan valtiollinen mahti oli suuri,

jolloin se maantieteellisen asemansa mukaisesti oli koko Keski-Europan

liikkeiden keskusta ja välitti kauppasuhteita ja kultuuria joka

puolella olevain naapurien kesken, kehittyi Saksassa, osasta vanhalla

roomalaisella pohjalla, melkoinen luku vilkkaita kauppakaupunkeja. Tämä

historiallinen pohja on yhä vielä ilmeinen suuressa osassa Saksan

kaupungeista. Mutta vanhain keskustain rinnalla on uusien kulkusuuntien

vaikutuksesta kehittynyt aivan uusiakin, ja Saksanmaalla sen vuoksi

tapaamme rinnan sekä vanhaa historiallista, että aivan uudenaikaisinta

kaupunkiasutusta.

Etelä-Saksan kaupungit.

Alppien eteismaan kaupungeista on muistorikkaimpia _Konstanz_. Se on

sillä kohdalla, jossa Rhein lähtee varsinaisesta Bodenjärvestä,

levitäkseen lyhyen virran kuljettuaan pienemmäksi Alajärveksi

(Untersee). Kaupunki on yksinään, ilman maaseutua, Sveitsin puolella

virtaa. Nykyään Konstanz on, samoin kuin Bodenjärven muutkin kaupungit,

tärkeä liikepaikka. Noin miljona matkustajaa kulkee vuodessa

Bodenjärven satamain välillä, ja suuren osan tästä liikkeestä saa juuri

vanha Konstanz (noin 20,000 a.). Konstanzissa pidettiin tuo kuulu

kirkonkokous, jossa Huss tuomittiin; yhä vielä on pystyssä vanha

tuomiokirkko, jossa kirkolliskokous enimmäkseen istui, se kun oli niin

lukuisa, ettei kaupungissa ollut muita rakennuksia, joihin niin suuri

joukko olisi mahtunut. Tuomiokirkossa vielä osotetaan matkailijalle

paikkaa, jossa muka Huss tuomittaessa seisoi. Kaupungin ulkopuolella

tämä uskonpuhdistuksen tienraivaaja poltettiin.

Konstanz kuuluu Badiin. Kun sieltä kuljemme itäänpäin Bodenjärven

ihanaa pohjoisrantaa, niin tulemme _Friedrichshafeniin_, joka on

Württembergin puolella. Matkustaja tuskin huomaa tulleensa toisen

valtakunnan alueelle, kun tullirajaa ei ole. Friedrichshafen, ihana

kaupunki kuninkaallisine linnoineen, köynnös- ja hedelmäpuistoineen, on

nykyään kuuluisin siitä, että kreivi Zeppelin on siellä ilmaretkensä

suorittanut. Kauas ei tarvitse kulkea siitä edelleen, ennenkuin ollaan

Lindaussa, hauskassa kaupungissa, joka on rakennettu Bodenjärven

saareen ja on vilkas liikepaikka. _Lindau_ on Baijerin puolella,

kapealla kaistaleella, joka Württembergin ja Itävallan välitse pistää

Bodenjärven rantaan.

Nämä rannat ovat leudoimpia seutuja, mitä on koko Saksassa, kaupunkien

välimaatkin ovat melkein yhtämittaista kylää, puutarhaa, viinimäkeä.

Mutta kun kuljemme pohjoista kohti sisämaahan, niin kohoomme piankin

karunpuoleisiin ylämaihin. Metsiä ja soita on laajalti, kyliä

harvemmassa. Mutta omavaraista, juurevaa maanviljelysväestöä asuu

näillä ylämailla, joihin uudenaikainen teollisuus soveliaitten

luonnonetujen puutteessa ei ole pystynyt. Mutta ennen on koko tämä

Alppien eteismaa ollut tärkeä liikeasemansa vuoksi. Sen kautta ovat

toiselta puolen kulkeneet liikkeet lännestä itään, toiselta puolen

pohjoisesta etelään, Alppien poikki Italiaan. Monta vanhaa kaupunkia

täällä sen vuoksi tapaamme, mutta enimmät näistä kaupungeista ovat

muinoin olleet nykyistään mahtavammat.

Augsburg.

Tämän ylänkömaan pääkaupunki oli ennen Augsburg, roomalaisten _Augusta

Vindelicorum_, josta nykyinen nimi on perintö. Augsburgissa yhtyivät ne

roomalaiset valtatiet, jotka Splügenin ja Brennerin solain välillä

kulkivat Alppien poikki. Asemansa puolesta oli kaupunki muutoinkin

sovelias sotilaspaikaksi, koska se on Lechin ja sen syrjäjoen Wertachin

yhtymäpaikassa, ja on rakennettu laajalle mäelle, joka hallitsee koko

ympärillä olevaa ylätasankoa.

Augsburg oli mahtavimmillaan keskiajalla. Silloin se Italian kaupan

välittäjänä rikastui niin, että se aikanaan vallitsi koko Europan

rahamarkkinoita. Siellä elpyi ensimäiseksi Saksan kelpo keskiaikainen

taidekin; augsburgilainen oli kuulu maalari Holbein. Olemme jo ennen

kertoneet Fugger- ja Welsersuvuista, jotka olivat keskiajan mahtavimmat

rahaylimykset, keisarien ja ruhtinaitten ystäviä. He olivat

augsburgilaisia. Eräästä Fuggerista kerrotaan, että hän tilasi

Italiasta itse kuulun Tiziano maalarin taloaan koristamaan. Mutta

Fuggerien palatsi olikin niin upeasti sisustettu, niin rikas uusista ja

vanhoista taideteoksista, etteivät ruhtinaittenkaan linnat sille

vertoja vetäneet. Esimerkkiä matkivat parhaan kykynsä mukaan Augsburgin

muut kunnon porvarit. Heillä oli siihen varoja. Kaupunki kohosi täyteen

upeita rakennuksia, maaseutu huvilinnoja. Kolmenkymmenen vuoden sodassa

tämä komeus suurimmaksi osaksi tuhoutui, kaupunki menetti puolet

asukkaistaan. Augsburg oli silloin muutamia vuosia myös Ruotsalaisten

ja Suomalaisten hallussa. Lähellä on Lechin kuulu taistelukenttä. Mutta

hävityksistä huolimatta on Augsburgissa kuitenkin säilynytkin paljon

rakennuksia entisiltä ajoilta. Muutamilla kaupunginosilla on yhä vielä

varsin keskiaikainen sävy. Useimmat ovat kuitenkin muuttuneet

aivan uudenaikaisiksi, sillä Augsburg on jälleen toimelias

teollisuuskaupunki, joka vuolaasta Lechistä saa melkoisen liikevoiman.

Kaupungin rakennuksista on vanhin tuomiokirkko, joka rakennettiin

ensimäisen vuosituhannen viime vuosina. Augsburg olikin ensimäisiä

paikkoja Saksassa, missä kristinusko pääsi juurtumaan. Ja

uskonpuhdistuksen aikana se taas oli ensimäisiä, joissa evankelinen

oppi sai jalansijaa, vaikka katolilaisuus myöhemmin väkipakolla

palautettiin Augsburgissa. Luther siellä laati Augsburgin

uskontunnustuksen, siellä puhdistetun uskon pykälät annettiin keisari

Kaarlo V:lle. Tuomiokirkko, joka on alkuaan rakennettu romanilaiseen

tyyliin, myöhemmin osaksi gootilaiseksi muutettu, sisältää paljon

arvokasta keskiajan taidetta, kuten Holbein vanhemman maalaamia

alttaritauluja ja Saksan kaikkein vanhimpia lasimaalauksia. Pari

muutakin vanhaa komeata kirkkoa kaupungissa on. Mutta kaikkein

merkillisimpiä sen vanhoista rakennuksista on raatihuone, jonka

"kultainen sali" on seitsemännentoista vuosisadan kauneimpia

rakennustaiteellisia muistomerkkejä. Raatihuoneen läheisyydessä on

11:llä vuosisadalla rakennettu "Perlachin torni", jonka vanhaa

taidokasta kellolaitosta nykyään enimmän ihmetellään. Joka vuosi

arkkienkeli Mikael nimipäivänään joka kellon lyönnillä keihäällään

lävistää jalkainsa juureen kyyristyneen saatanan. Säilynyt on myös

vielä Fuggerien komea vanha talo, ja se on yhä vielä, kautta

vuosisatain, saman suvun hallussa. Tätä perhettä muistuttaa vielä

kokonainen kaupunginosa, jonka kolme Fugger-veljestä v. 1519 rakennutti

köyhäin kaupunkilaisten tyyssijaksi; vielä tänä päivänä Augsburgin

köyhät perheet siellä saavat asumuksen muutaman markan vuotuista

vuokraa vastaan; taloja on yli puolen sataa, asumuksia kahta vertaa

enemmän. -- Augsburgin nykyinen väkiluku lähentelee pian 100,000:tta.

Keskiajalla se tuskin oli puoltakaan tästä määrästä, mutta kaupungin

kauppa oli nykyistään monta vertaa laajempi.

Augsburg säilytti vapaakaupunkioikeutensa viime vuosisadan alkuun

saakka. Silloin se lopullisesti liitettiin Baijeriin. Kaupunki on

kahden maakunnan rajalla. Lechin länsiranta, jolle kaupunkikin on

rakennettu, on Schwaabia, itäranta taas varsinaista Baijeria.

Muutaman tunnin matkan päässä itää kohti on Augsburgin entinen

kilpailija, München, joka nykyään sen joka suhteessa monin verroin

voittaa. Autioitten ja osaksi aivan viljelemättömäin nummien ja soitten

poikki kulkee tie itäänpäin, Isarin rannalle.

München.

Baijerin pääkaupunki on laajalla, hedelmättömällä ylätasangolla,

jotenkin koleassa ilmastossa, se kun on noin 520 metriä meren pintaa

korkeammalla. Talvi on ankaranlainen, kesä lämmin. Kustaa II Adolf

sanoi Münchenistä, että "se on kuin kultainen satula hevoskonin

selässä."

Jos nousemme Münchenin ulkopuolella olevalle kukkulalle, jossa Baijerin

kuparinen suojelusneitsyt kohoo "Kunniahallin" (_Ruhmeshallen_)

edustalla, niin avautuu sieltä kuitenkin niin viehättävä näköala, että

se melkein saa unohtamaan maaseutujen karuuden. Etelässä hohtavat

Alppien lumiset kukkulat taivaanrannan autereista, niiden edustalla

aaltoilevat matalampain esivuorien siintävät piirteet. Mäen

pohjoispuolella hohtavat rakennusaavikon keskeltä tornit, kirkot,

palatsit ja talojen välistä vihannat puistot ja lehtokujat. Kaupungin

läpi virtaa viheriävetinen, vuolas Isar, jonka rannalla, kaupungin

pohjoispuolella, on Münchenin laaja kansanpuisto. Semmoinen on päältä

nähden Baijerin suosittu pääkaupunki.

Münchenin perusti Henrik Leijona, joka v. 1150 tälle paikalle

rakensi sillan, rahapajan ja suolavaraston. Nimensä se sai vanhasta

luostarista (_Muniha_) ja siitä sen vaakunassakin on munkin kuva. Jo

kolmannellatoista vuosisadalla Baijerin herttuat valitsivat tälle

paikalle kasvaneen kaupungin pääkaupungikseen. Se sai ympärysmuurit ja

laajat kaupunkioikeudet. Vielä tänä päivänä ovat pystyssä vanhat

portit, jotka kaupungin aikaisempaa ahdasta piiriä merkitsevät. Mutta

kauan pysyi München siitä huolimatta varjossa kuuluisain naapurien,

etenkin Augsburgin ja Nürnbergin vuoksi. München oli keskiajalla ja sen

jälkeenkin ahtaasti rakennettu, kadut olivat väärät ja likaiset,

merkillisempiä rakennuksia oli vähän. Nykyisen loistavan ulkomuotonsa

se on saanut vasta 19:llä vuosisadalla. On Münchenillä kuitenkin vanha

raatihuoneensa ja myöhäisgootilainen "Jumalan äidin kirkko", jotka

vielä pitävät paikkansa uusien rakennuksien rinnalla. Kaupungin

varsinainen "sydän" on sen vanhassa osassa "Maarian tori", joka

kaikista uudenaikaisista rakennuksista huolimatta yhä vielä on

Saksanmaan hauskimpia vanhoja toreja. Sillä on yhä vielä keskiaikainen

sävynsä, joka vaikuttaa varsinkin myöhään illalla, kun suurkaupungin

vilkas elämä on jonkun verran asettunut. Neljä suurta liikeväylää

johtaa torilta kaupungin uudenaikaisiin osiin, jotka uusien leveäin

katujen, laajain torien erottamina piirittävät vanhaa kaupunkia. Näillä

valtakaduilla uudenaikainen liike-elämä on kerrassaan karkottanut

kaiken vanhanaikaisuuden. Mutta kun valtakaduilta poikkeaa

syrjäkaduille, niin joutuu jälleen menneiden aikojen muistoihin.

Vanhemmista rakennuksista on, paitsi äsken mainittua kirkkoa,

huomattavin laaja kuninkaallinen linna monine pihoineen,

muistopatsaineen, sivustarakennuksineen, kappeleineen, arvokkaine

taidekokoelmineen. Uusista rakennuksista taas ovat merkillisimmät

suurenmoinen, gootilaisen tyyliin rakennettu raatihuone, molemmat

oikeuspalatsit, teknillinen korkeakoulu, molemmat "Pinakotekit"

runsaine taidekokoelmineen ja valtaava pääasemahuone. Puolensa

niinikään pitävät muitten rakennusten joukossa kaupungin laajat ja

osasta taiteellisesti rakennetut olutpanimot. Kaupungin kaunein tori on

"Maximilianin tori"; se on kauniine puistikkoineen ja suurenmoisine

kaivoineen koko Saksan kauneimpia toreja.

München nykyisessä haahmossaan on, niinkuin lausuimme, melkein kokonaan

viime vuosisadan luoma. Sen on nopeasta kehityksestään kiittäminen

Baijerin kuninkaita, varsinkin Ludwig I:tä, joka siitä teki

Etelä-Saksan ja ehkä koko Saksankin ensimäisen taidekaupungin. Hän

rakennutti suuren osan kaupungin komeista julkisista rakennuksista ja

kiinnitti niitten koristamiseen parhaita taiteellisia voimia, keräsi

kokoelmat täyteen taideaarteita, ja siitä pitäen ovat taiteilijat

erinomaisesti viihtyneet tässä Isar-Atheenassa, joka maisemainsakin ja

Alppien läheisyyden vuoksi on omiaan taiteilijoita houkuttelemaan.

Ludwig I olikin kruununprinssinä luvannut tehdä Münchenistä semmoisen

kaupungin, ettei kukaan voisi "sanoa Saksaa tuntevansa, joka ei olisi

Müncheniä nähnyt."

München on Saksan ehkä ensimäinen matkailijakaupunki. Sinne kertyy sekä

saksalaisia, että ulkomaalaisia matkailijoita, sillä mikäpä toinen

kaupunki samassa määrässä yhdistäisi suurkaupungin nautinnot, taiteen

viehätykset ja suuripiirteisen luonnon? Kaupungin läheisyydessä, lyhyen

rautatiematkan päässä, ovat ensimäiset ihanat järvet Alppien

eteismaalla, rannat täynnään huviloita, terveyslaitoksia, ravintoloita,

majataloja. Muutamassa tunnissa on matkailija Alppien juurella, jopa

niiden keskellä.

Mutta Münchenin väestökin on sen luontoista, että siellä matkailija

viihtyy. Paremmin kuin missään muualla Saksassa on Baijerin rahvas

säilyttänyt juurevan kansanomaisuutensa ja herttaisen, vaikka

vanhoillisen mielialansa. Baijerin kaupunkien porvaristokin suureksi

osaksi yhä vielä elää poroporvarillisinta "vanhaa kulta-aikaa"; ei edes

Münchenissä ole vielä niin lukuisaa työväki-köyhälistöä, että se olisi

voinut muuttaa kaupungin hauskaa, pesiytynyttä elämänlaatua. Mutta

varsinainen tehdastyöväestökin elää täällä koko joukon paremmissa

oloissa kuin esim. Rheinin teollisuusalueissa. Arkina se juo samaa

oivallista olutta kuin rikkaimmatkin, ja pyhäpäivinä sitä sekä puvun

että ulkonaisen esiintymisensä puolesta on vaikea erottaa

parempiosaisista. Oluestaan München tosiaan on melkein laajemmalle

kuulu kuin taiteestaan. Sitä juovat ylhäiset ja alhaiset, nuoret ja

vanhat, ja oivallista se on ja vaikeata on semmoisenkaan, joka

parhaimmilla raittiusharrastuksilla kulkee, Baijerin pääkaupungissa

vastustaa oluthaarikan viettelyä. Se täyttää samalla ravintoaineen ja

nautintoaineen tehtäviä.

Maidon sijasta Saksassa yleensäkin, mutta varsinkin Baijerissa

nautitaan olutta. Mutta vaikka sitä Münchenissä väärinkäytetäänkin

ylenmääräiseen ahmailuun, niin on kuitenkin muistettava, ettei

Münchenin olut pääkaupungissa itsessään sisällä yhtä paljon alkoholia,

kuin muualle vietäväksi valmistettu olut. Alkoholia on vientiolueen

lisättävä, jotta se kestäisi matkan. Müncheniläinen itse juo koko

joukon lauhkeampaa ohramehua, ja pelättävää on, että Baijerin

pääkaupunki on viimeisiä, joka mielijuomansa uhraa raittiusaatteelle,

vaikkapa ylenmääräisen oluenjuonnin turmiolliset seuraukset

näkyisivätkin siellä paremmin kuin muualla.

Alppien juurella ei ole suuria teollisuuspaikkoja, ei liikekeskuksia,

mutta siellä on pienempiä kaupungeita, jotka ovat erinomaisen vilkkaan

matkailijaliikkeen keskustoja. Muita laajemmalti tunnettu on aivan

vähäinen _Oberammergau_ Kristuksen piinanäytelmien vuoksi, joita siellä

on esitetty joka kymmenes vuosi monta vuosisataa yhteen mittaan. Ne

vietetään muinoin raivonneen ruton muistoksi. Vanhuutensa vuoksi nämä

näytelmät, joissa kaupunkilaiset itse ovat näyttelijöinä ja toiset osat

periytyvät suvuissa polvesta polveen, herättävät suurta mielenkiintoa,

ja niihin tulvaa väkeä läheltä ja kaukaa. Viime aikoina niitä on

koetettu muovata yhä taiteellisemmiksi. Näytelmien tuottamat melkoiset

tulot jaetaan näyttelijäin ja kaupungin yleisten laitosten kesken. --

Suosittu paikka kansanomaisuutensa vuoksi on _Tölz_. Mutta ylämaan

kaikkein kaunein matkailijapaikka on _Berchtesgaden_ Baijerin

kaakkois-kolkassa, lähellä Salzachin jylhän kaunista laaksoa.

Tonavan rantueen kaupungit.

Münchenin erinomainen kehitys on suuressa määrin lamannut eteismaan

muitten vanhojen ja aikanaan mahtavien kaupunkien toimeentuloa. _Ulm_,

jonka kohdalla Iller purkaa Tonavaan vetensä, oli keskiajalla mahtava

kauppa- ja teollisuuskaupunki. Ulmin kukoistusaika oli 15:nnen

vuosisadan keskivaiheilla. Se oli vapaa valtakunnankaupunki, joka

monella tavalla itsenäisesti sekaantui asiain menoon. Nykyään kaupunki

kuuluu Württembergiin, mutta vastapäätä Tonavan toisella puolella on

_Uusi-Ulm_, joka on Baijeria. Ulm on nykyään Saksan lujimpia

linnotuksia. Se on muutoin vanhanaikainen ja epäsäännöllisesti

rakennettu kaupunki, jolla kuitenkin on melkoinen teollisuus

(yli 50,000 a.).

Ulmin gootilainen, 14:llä ja 15:llä vuosisadalla rakennettu

tuomiokirkko, on koko Saksanmaan kauneimpia. Torni, joka valmistui

vasta viime vuosisadan jälkipuoliskolla, on 161 metriä korkea, vielä 5

metriä korkeampi Kölnin tuomiokirkon torneja. 15:llä vuosisadalla

rakennetussa raatihuoneessa on paljon vanhoja taideteoksia ja

erinomaisen taidokas kellolaitos. Taidokkaat kellolaitokset olivat

Saksassa keskiajalla erinomaisessa suosiossa, ja jokainen varakkaampi

kaupunki koetti semmoisen hankkia jonkin julkisen rakennuksensa

kuuluksi.

Jos Ulmista kuljemme Tonavaa pitkin alaspäin, niin kohtaamme ensinnä

alavia, rämeisiä maita, kunnes Tonava _Kelheimin_ luona poikkee

Laaka-Juran sisään. Välillä on sen rannalla _Ingolstadtin_ kaupunki.

Siinä missä Alpeilta tulevista syrjäjoistaan jo melkoisesti paisunut

joki poistuu vuoristosta ja missä se suuntaansa muuttaen polveaa

kaakkoa kohti, on _Regensburgin_ kaupunki. Regensburg on Saksan

vanhimpia, ja keskiajalla Etelä-Saksan mahtavimpiakin kaupungeita. Se

oli asutuskeskustana jo siihen aikaan, kun näiden seutujen väestö vielä

oli keltiläinen. Nimikin on keltiläinen (Radasbona, josta kaupunki sai

latinalaisen nimensä Ratisbona). Roomalaisten aikana se oli tärkeä

linnotus. Marcus Aurelius sieltä kävi sotaa Böhmin Markomanneja

vastaan. Keskiajalla kaupunki oli saksalaisuuden etuvartija; sieltä

käsin laajensivat Saksalaiset uudisasutuksen ja vallotuksen kautta

aluettaan alaspäin Tonavaa pitkin. Silloin muun muassa rakennettiin

Tonavan poikki silta, joka oli keskiajan kuuluimpia rakennustöitä.

Regensburgista lähtivät Saksan keisarit ristiretkilleen Palestinaan.

Saksan valtiopäivät kokoontuivat siellä yhtämittaa vuodesta 1663

vuoteen 1806, jolloin Regensburg joutui Baijerin omaksi ja menetti

valtakunnankaupunki-oikeutensa. Regensburgillakin on jalo vanha

gootilainen tuomiokirkko. Se on yhä vielä tärkeä liikekeskusta, vaikka

nykyään muutoin vähänläntä kaupunki (noin 50,000 a.). Regensburg elää

pääasiallisesti Böhmerwaldin puutavarateollisuudella, vie alaspäin

Tonavaa pitkin rautaa ja teollisuustuotteita, tuo alamaista viljaa.

Tonavaa alaspäin kulkiessamme tapaamme Baijerin ja samalla Saksan

valtakunnan rajalla _Passaun_ erinomaisen kauniilla paikalla, siinä

missä Inn laskee Tonavaan. Tonavan laakso tekee matkustajaan hauskan

vaikutuksen vanhanaikaisen asutuksensa kautta. Tuskin missään muualla

Saksassa ovat sekä kaupungit että maaseutu säilyttäneet niin

entisaikaisen leiman, kuin Tonavan ja sen pohjoisten ja eteläisten

syrjäjokien rannoilla. Kukkulat ovat täynnään vanhoja, enimmäkseen jo

raunioiksi rauenneita linnoja. Väestö asuu yhä ikivanhoissa taloissaan,

kaupunkien kadut ovat kapeat, väärät, torit ahtaat, siellä täällä on

vielä säilynyt vanhoja keskiaikaisia kaupunginmuureja tornineen ja

porttineen. Uuden ajan teollinen elämä on suureksi osaksi uponnut

näihin vanhoihin muotoihin, mutta paremmin kuin muualla ovat täällä

myös säilyneet kansan varhaisemmat elinkeinomuodot. Vanhanaikainen

haahmo on varsinkin Nördlingenin kaupungilla, joka on kappaleen matkaa

Tonavasta pohjoiseen omituisessa, maan vajoomisen kautta syntyneessä

kehälaaksossa (Ried). Nördlingin luona Ruotsin ja Suomen armeija 30:n

vuoden sodassa kärsi verisen tappion. Sen aikuiset kaupunginmuurit

tornineen ja porttineen ovat vielä jäljellä.

Kun Tonavan laaksosta kuljemme pohjoista kohti, niin kohoomme jotenkin

jyrkkiä rinteitä Laaka-Juraan, jonka kuivilla, vedettömillä ylängöillä

asutus on päässyt entistä parempiin oloihin, kun viime vuoden

jälkipuoliskolla yleisillä varoilla rakennetut suurenmoiset

vedennostolaitokset valmistuivat. Ennen oli Laaka-Juran kylissä

vedenpuute ainaisena haittana, vesi oli tuotava kaukaa vuoriston

juurelta. Harvaa on täällä ylängöllä kuitenkin yhä vieläkin asutus.

Sitä taajempaa on se vuoriston pohjoisilla liepeillä, jossa kaikilla

kukkuloilla on vanhoja linnoja, joka laaksossa taajaan ahdettuja kyliä.

Siellä ovat Württembergin viehättävimmät seudut. Maa on jaettu aivan

pieniin palstoihin, tuottavaisuus mitä korkeimmalle kehitetty.

Kaikkialla vallitsee myös vireä teollinen elämä. Mutta se ei ole täällä

noennut hauskoja, lehtoisia kaupungeita, niinkuin Saksan varsinaisissa

teollisuusalueissa, se on vain niitä nuorentanut; ne ovat pitäneet

kotoisen, idyllisen haahmonsa ja elämänsä.

Neckarin laakso.

Albin juurella on _Reutlingen_ tärkeä kutomakeskusta, _Tübingen_ vanha

yliopistokaupunki; _Gmündillä_ on vireä jalokiviteollisuus. Siinä,

missä Neckar loittonee vuoriston liepeiltä, ovat _Esslingen ja

Cannstatt_, molemmatkin vireitä kaupungeita. Canstattiin lämpöisessä,

herttaisessa laaksossa oli jo roomalais-ajalla kaupunki. Siihen päättyi

ennen Neckarin laivaliike. Nykyään Cannstatt on vain ikäänkuin

Württembergin pääkaupungin, Stuttgartin esikaupunki. _Stuttgart_ on

omassa suljetussa syrjälaaksossaan, hieman sivussa yleisistä

liikeväylistä, mitä viehättävimmässä maisemassa, kauniisti rakennettu,

vireä ja valistunut kaupunki laajain viinimäkien keskellä. Stuttgart

oli jo siksi kaukana Tonavan laakson tärkeistä kaupungeista, että se

saattoi kehittyä melkoiseksi keskustaksi omassa hedelmällisessä

ympäristössään. Tuskin olisi Stuttgart kuitenkaan päässyt kehittymään

nykyiseen loistoonsa, elleivät Württembergin hallitsijat olisi sitä

valinneet pääkaupungikseen. Nykyään siinä asuu lähes 26,000 asukasta.

Stuttgart on Etelä-Saksan kirjakaupan keskus. Joka vuosi siellä

pidetään suuret eteläsaksalaiset kirjakauppa messut. Ainoastaan Leipzig

voittaa Stuttgartin kirjakaupan. Württembergin pääkaupunki on

uudenaikaisesti ja uljaasti rakennettu ja viihdykkäimpiä Saksanmaan

uusista kaupungeista. Se ei ole olutmaan kaupunki, kuten München, vaan

suuren viinialueen keskusta. Siitä väestön luonnekin on leikillisempi,

lyyrillisempi kuin Baijerin juurevan rahvaan.

Alempana on Neckarin rannalla _Heilbronn_ tärkeiden liikereittien

keskusta ja yhä vieläkin vilkas kauppakaupunki. Kaupungin keskusta on

vielä aivan vanhanaikainen, laidat sitä vastoin uudenaikaiset

ja kauniisti rakennetut. Heilbronn oli keskiajalla tärkeä

valtakunnankaupunki, joka usein ratkaisevasti puuttui näitten maitten

vaiheisiin.

Neckarin laakson itäpuolella ovat Frankin osasta hyvinkin karut,

harvaan asutut ylängöt. Mainiin laskevain latvavesien varrella tapaamme

kaupungin, joka on Saksanmaan muistorikkaimpia. Regnitzin laaksossa,

jonka kautta lyhyin kauppatie kävi Etelä-Saksasta Pohjois-Saksaan,

kehittyi kauppakaupunki, joka aikanaan oli Saksanmaan mahtavin. Se oli

Nürnberg.

Nürnberg.

Nürnbergin vanhat kaupunginmuurit mahtavine tornineen ja porttineen,

vanhoine vesottuneine vallinhautoineen, olivat pystyssä vielä viime

vuosisadan keskivaiheilla; vasta v. 1866 niitä aljettiin murtaa,

vallihautoja täyttää, koska pahoin rappeutunut vanha kaupunki silloin

alkoi nopeasti kasvaa. Mutta on näitä vanhoja varustuksia säilynytkin,

kuusi vanhaa porttia on vielä pystyssä, ja näitten lisäksi kymmeniä

vanhoja julkisia rakennuksia, vieläpä keskiaikaisen kaupungin koko

ulkonainen haahmokin, koska uusiakin rakennuksia on koetettu pysyttää

vanhassa rakennusmallissa, mikäli se on ollut mahdollista. Vanhoja

rakennusmuistoja on Nürnbergissä enemmän kuin missään muussa Saksan

kaupungissa. "Kun vieras sinne saapuu, varsinkin pohjoisesta tullen,

niin hän asemahuoneen laajan nykyaikaisen lasiholvin alta ulos

astuessaan hämmästyksekseen huomaa edessään leveän keskiaikaisen

vallinhaudan ja korkean torniniekan kaupunginmuurin. Ja kun hän

jykevän, monisakaraisen porttitornin alatse astuu kaupunkiin, niin

hänet melkein valtaa sama tunne, kuin poikana tullessaan isoisän

vanhanaikaiseen kotiin." Talojen pystyt päädyt, seinäpesäkkeet,

lukemattomat tornit, mutkailevat kadut, sillat ja portaat,

kaivot ja kuvapatsaat, ne tuntuvat hänestä oudoksestaan melkein

lapsuudenaikaiselta unelta. Joka puolella puhuvat kaupungin piirteet

entisajan omituisesta, monimuotoisesta, värikkäästä elämästä.

Tuntikausia voi vieras vaeltaa Nürnbergin katuja ja ihailla muotojen

vaihtelevaisuutta, rakennusten syrjäviivoja ja rintamia, pilareita,

koristeltuja akkunoita, portteja, korutakeita ja taidokkaita

puuleikkauksia, vanhaa kivityötä, maalarityötä, Pyhän neitsyeen kuvia

y.m. Jokainen talo on itsenäinen, eikä ainoastaan muotonsa, vaan usein

myös epäsäännöllisen asentonsa kautta naapuritaloihin verraten.

Numeroiden asemesta taloissa vielä on keskiaikaiset talonmerkkinsä,

millä punainen hevonen, millä makaileva sonni, millä takajaloillaan

seisova oinas. Tämän keskiaikaisen kaupungin sisällä hyörii vilkas

uudenaikainen elämä rautateineen ja raitioteineen, automobilineen, ja

tuo alussa tekee omituisen oudon vaikutuksen, kunnes vieras siihen

tottuu ja sitä suuremmalla mielenkiinnolla alkaa ympäristöänsä tutkia.

Kaikkialla näkee Nürnbergissä vielä keskiajan eteväin taiteilijain

teoksia, kuuluisain maalarien, kuvanveistäjäin, rakennusmestarien,

puunleikkaajain, seppäin käsialaa. Kuuluimpain mestarien asuintalotkin

vielä ovat melkein ennallaan ja heidän nimensä elävät paikoissa.

Nürnbergin asukkaat ovat kohteliasta, älykästä, ystävällistä rahvasta.

Hepä ovatkin Frankkien vilkasluontoista heimoa. Pitkäin rappioaikain

jälkeen pääsi kaupunki viime vuosisadalla uuteen vauhtiin, entinen

toimeliaisuus, kekseliäisyys, teollinen taito ovat elpyneet, laaja

metsä tehtaanpiippuja on kohonnut vanhanaikaisen kaupungin ympärille,

mutta siitä huolimatta Nürnberg sitkeästi säilyttää historiallista

rakennusmalliaan ja vaalii muinaismuistojaan.

Nürnbergin vanhin osa lienee syntynyt 11:llä vuosisadalla Konrad II:n

perustaman linnan ympärille. Ympäristön karuudesta huolimatta kaupunki

jo aikaisin ryhtyi kaikenlaista teollisuutta ja kauppaa harjottamaan.

Se nopeaan vaurastui ja alkoi tuota pikaa rakentaa komeita kirkkoja,

niinkuin keskiajan kaupunkien oli tapana. Kolmannentoista vuosisadan

keskivaiheilla valmistui Sebalduksen, kaupungin suojeluspyhimyksen

kirkko, joka yhä vielä on pystyssä, täynnään historiallisia muistoja ja

arvokkaita entisajan taide-esineitä. Vähän myöhemmin aljettiin rakentaa

Laurin kirkkoa. Hallitsijain suosioon Nürnberg jo aikaiseen pääsi ja

sai niiltä toisen vapaakirjan toisensa jälkeen. Viidennentoista

vuosisadan alussa Nürnbergillä oli Frankin pengermaassa yhtä vallitseva

asema, kuin Kölnillä Rheinin rannoilla. Venetsiasta sinne kulki

Itämaitten kauppatavaroita, Puola ja Unkari saapuivat sinne ostamaan

Saksan teollisuuden tuotteita. Kaupunkia hallittiin tasavallan

tavoin, mutta valta oli muutamain harvain ylimyssukujen käsissä.

Rakennusmuistomerkki toisensa jälkeen kohosi kaupunkiin, entisiä

rakennuksia yhä kehitettiin ja koristettiin. Kuvanveisto, maalaus,

kuvapainotaiteet kehittyivät korkeammalle kuin missään muualla

Saksassa.

Nürnbergiin kokoontui tiedemiehiäkin monelta taholta, sillä he eivät

missään muualla olleet niin vilkkaassa yhteydessä muun maailman kanssa,

kuin laajalti asioivassa Nürnbergissä. Niinpä kuuluisa tähtitieteilijä

Müller (Regiomontanus) asettui Nürnbergiin, koska hän sieltä käsin

saattoi parhaiten ylläpitää yhteyttä Europan muitten tiedemiesten

kanssa ja käsityöläisten etevän taidon kautta sai parhaiten koneensa

valmistetuksi. Martin Behaim siellä laati ensimäisen pallokarttansa.

Tämän etevän maantieteilijän ja tutkimusretkeilijän synnyintalo on yhä

vielä pystyssä. Nürnbergissä Henlein valmisti ensimäisen taskukellon,

"Nürnbergin munan", siellä keksittiin monta parannusta ampuma-aseihin,

messingin valaminen, rautalangan vetäminen, vieläpä klarinettikin. Jo

v. 1470 Nürnbergissä oli kirjapainokin, josta tuli maailman ensimäisiä.

Nämä vanhat muistot elävät vielä nykyisessä Nürnbergissä. Pyhän

Sebalduksen kirkossa seisoo yhä Pietari Vischerin valama Sebalduksen

hautapatsas, joka on Saksan vanhan kuvanveistotaiteen mestariteoksia.

Vischer, jonka taidevalimo oli saavuttanut laajan maineen, valmisti sen

viiden poikansa avulla. Veistoksista ovat huomattavimmat kaksitoista

apostolia. Samassa kirkossa on monen muunkin kuuluisan Nürnbergin

taiteilijan käsialaa, kuten Adam Kraftin ja Veit Stossin. Kuorin

akkunat ovat Hirschvogelin, Saksan etevimmän vanhan lasimaalausmestarin

sommittelemat. -- Pyhän Laurin kirkko taas, gootilaiseen tyyliin

rakennettu, on Saksanmaan jaloimpia muistomerkkejä. Kuori ja tornien

välinen akkunaruusu varsinkin ovat kuulut. Lasimaalaukset ovat parhaita

mitä on olemassa. Jalo rakennus on niinikään "Jumalan äidin kirkko"

torin varressa, edessään Vischerin valmistama kuulu "Kaunis kaivo".

Kirkko on sekä ulkoa että sisältä myöhemmin korjattu, palautettu

keskiaikaisten maalausten alkuperäinen väriloisto. "Kaunis kaivo" on

lähes parinkymmenen metrin korkuinen, gootilaiseen tyyliin rakennettu

ja koristettu lukuisilla kuvanveistoksilla; siinä ovat Saksanmaan

seitsemän vaaliruhtinasta, kristikunnan, juutalaisuuden ja pakanuuden

tärkeimmät sankarit, ynnä Mooses ja profeetat. Vesi valuu kahden hanhen

suusta, joita mies kainalossaan kantaa.

Nürnbergissä asui ja vaikutti Albrecht Dürer, nerokkain Saksan

vanhoista taiteilijoista. Pystyssä on yhä vielä se talo, jossa hän asui

ja maalasi. Museoissa on hänen oivallisia taulujaan, piirustuksiaan ja

kaiverruksiaan, vaikka suurin osa onkin maailmalle hajaantunut. Laurin

kirkossa on hänen "Kristuksen syntymää" esittävä maalauksensa.

Nürnbergin vanhalla hautausmaalla on hänen hautansa ja monen muun

kuulun ja aikanaan mahtavan kaupunkilaisen hauta. Siellä lepäävät

mestarilaulaja ja ajattelija Hans Sachs ja puukuvain vuolija Veit

Stoss, muita mainitsematta.

Mutta Nürnberg ei ole vain muistojen kaupunki, se yhä elää. Se elää

kaksinaista elämää, menneisyyden ja nykyisyyden elämää. Kaupungissa on

katuja, joilla kulkija lämpöisenä kesäpäivänä, auringon sinisenä

helottaessa, luulisi olevansa vanhassa Italiassa. Hän näkee samanlaisia

pilarikäytäväin ympäröimiä pihoja, leveitä kiviportaita, hiljaisia

saleja, kauppahuoneita, joitten pimeistä ovista, ristikkoikkunoista,

mahtavista kellariholveista kostean ilman keralla henkii väkevän

viinin, oliviöljyn, etelämaan hedelmäin tuoksut. Toiset sisäkaupungin

vääristä ja ahtaista kaduista kankurineen ja läiskyvine ruoskineen taas

paremmin johtavat muistoon Nürnbergin vapaakaupunkiaikoja. Melkein joka

talolla on historiansa. Vielä on pystyssä Viatiksen, vielä Pellerin

talo, joka oli niin komea, että kaupunki kauan odotti, ennenkuin se

piti itseään kyllin rikkaana, voidakseen sen lunastaa. Muitten vanhain

käsityöläistalojen rinnalla pitää yhä vielä suutari Hans Sachsinkin

talo puoliaan. Ja Pietari Vischerin talossa työskentelee vielä tänä

päivänä "jöljuutari". Eivätkä ainoastaan elottomat muistomerkit ole

säilyneet, Nürnbergissä yhä vielä elävät kuuluisimmat niistä suvuista,

joilla on sen historiassa sijansa. Kaikki siellä juurtuu

mainehikkaaseen ja mahtavaan menneisyyteen.

Kolmenkymmenen vuoden sota ja monet myöhemmät sodat mursivat Nürnbergin

mahtavuuden, saivat sen niin suuresti velkaantumaan, että se jo rahan

puutteessa rupesi myymään vanhoja taideteoksiaan. Niinpä on Pietarhovin

puutarhassa sieltä ostettu taiteellinen kaivo, jonka jäljennökseen

nykyinen Nürnberg saa tyytyä. Kun kaupunki v. 1806 yhdistettiin

Baijeriin, niin oli se siihen määrään rappeutunut, että asukaslukukin

oli vähentynyt vain 27,000 henkeen, velkakuorma sitävastoin kohonnut 10

miljonaan guldeniin. Mutta uusissa oloissa kaupunki alkoi nopeaan

vaurastua, vanha yritteliäisyys virkosi. Ensimäinen veturi, mitä

Saksassa on milloinkaan kulkenut, juoksi v. 1835 Nürnbergistä

naapurikaupunkiin Fürthiin. Muitten teollisuuksien ohella on Nürnberg

uskollisesti kohottanut uudelleen kunniaan vanhojakin. Siellä on

valimoita, joissa useat Saksan etevimmistä kuvapatsaista on valettu,

siellä on Faberin lyijykynätehdas, jonka etevät tuotteet ilahduttaisivat

itse Albrecht Düreriäkin. Korkealle kehittynyt on niinikään rauta- ja

koneteollisuus, ynnä kaikenlainen sähköteollisuus. Kaupungin

olutpanimot vetävät vertoja Münchenin parhaille. Mutta kaupunkipa onkin

parhaassa humalamaassa ja humalakaupan keskustoja.

Nürnbergin muista nähtävyyksistä on mainittava "Germanilainen museo",

jonka hajanainen, moniosainen rakennustapa on Helsingin kansallismuseon

kohtaloihin ratkaisevasti vaikuttanut. Museoon kuuluu melkoinen ryhmä

rakennuksia, kaikkiaan 80 kokoelmahuonetta, joihin on Saksan kaikista

ääristä kerätty valtakunnan kulturihistoriaa valaisevia esineitä.

Muistorikas on vanha kuninkaallinen linna kalliollaan, kaupungin

korkeimmalla paikalla. Kolmisenkymmentä keisaria on aikanaan loistavine

seurueineen ajanut tähän linnaan. Linnan pihassa on vielä ikivanha

lehmus, joka jo Albrecht Dürerin aikana oli vanha. Nürnberg ei tosin

Dürerin aikana ollut varsin suuri kaupunki nykyaikaisella mitalla

mitattuna. Siinä eli ehkä enintäin 30,000 asukasta (nykyään noin

300,000 a.). Mutta se oli loistavin esimerkki ilman ruhtinasten

suosiota, ilman piispain holhousta, omain kansalaisten kunnon kautta

kehittyneestä yhteiskunnasta, joka henkisen elämänsä vilkkauden,

valistuneen käsityksensä, taiteellisen luomiskykynsä ja teollisen

kekseliäisyytensä puolesta saattoi kestää vertauksen vaikka minkä muun

kaupungin kanssa silloisessa sivistysmaailmassa.

Mainin laakso.

Kun Nürnbergistä vähäisen Regnitzin vartta kuljemme Mainin laaksoon,

niin tulemme mainion olutkaupungin _Erlangenin_ ohi karulta ylämaalta

erinomaisen hedelmälliseen, lauhkeaan laaksoon, jossa _Bamberg_ on

ensimäinen suurempi kaupunki. Tämä kunnianarvoinen vanha piispakaupunki

tuomiokirkkoineen on vielä jonkun matkan päässä Mainista, laajain

humalatarhain piirittämänä, "maalaisin" kaikista Saksanmaan

keskikokoisista kaupungeista. Ylempänä on Mainin lähteillä _Bayreuth_,

tunnettu ulkomailla varsinkin R. Wagnerin oopperain esityksestä --

säveltäjä asui siellä ja on sinne huvilaansa "Wahnfriediin"

haudattunakin. Alempana on rannalla Mainin varrella _Schweinfurt_,

tunnettu väriteollisuudestaan, vielä sitäkin alempana kauniissa

ympäristössä, viinimäkien piirittämänä vanha piispankaupunki _Würzburg_

(80,000 a.), jonka kautta kulkee Schwaabin liike Thüringiin.

Würzburgin kauppa olisi vilkkaampikin, ellei Main erinomaisen pitkäin

mutkainsa vuoksi olisi epäedullinen jokiliikkeelle, vaikka sen juoksu

muutoin onkin tasainen. Siitä syystä ei kanavakaan, joka Bambergin ja

Nürnbergin kautta, lähes 90 sulkuporttia käyttäen, kulkee Mainista

Tonavaan, ole voinut kehittää suurta liikettä. Baijerin hallitus aikoi

kuitenkin kanavan uusia, ehkä oikoa Mainin mutkia ja silloin siitä

tulee mitä tärkein laivareitti, joka Europan manteren poikki yhdistää

toisiinsa Pohjanmeren ja Mustanmeren.

Ylä-Rheinin laakso.

Vuoret, jotka kahden puolen reunustavat Ylä-Rheinin laaksoa, eivät

sisällä arvokkaita mannun aarteita, mutta Saksan kauneimmat metsät

kasvavat niitten rinteillä. Laajain metsästysmaitten keskelle syntyi

keskiajalla luostareita, joista käsin viljelys vähitellen tunkeutui

metsäin sisään. Uudisasukkaiden elinkeinona oli vaivalloinen, huonosti

kannattava maanviljelys ja metsänhakkuu. Vuoriston latvajokia pitkin

mahtavat vanhat rungot laskettiin alas valtajokiin. Vasta 18:lla

vuosisadalla kehittyi Schwarzwaldissa väestön yhä lisääntyessä

monenlaista teollisuutta, joka varsinkin 19:lla vuosisadalla oli

vilkkaimmillaan. Schwarzwaldin pohjoispäässä on _Pforzheim_

jalokivi- ja kultasepänliikkeen keskusta, kaupungista nämä teollisuudet

ovat levinneet läheisiin maalaiskyliinkin. Keski-Schwarzwaldissa

kukoistaa _Furtwangenin_ luona kuulu kelloseppäteollisuus. Korkeammalla

vuoristossa, Feldbergin ympäristössä, harjotetaan kylissä

harjateollisuutta. Wutachin ja Wiesen etelää kohti aukeneviin

laaksoihin on kutomateollisuus, etenkin puuvillaa kutominen

tunkeutunut. Mutta kaikki nämä teollisuuskeskustat ovat vain aukioita

laajoissa metsäalueissa. Metsän raikas hengähdys ulottuu aina Rheinin

laakson taajaan asuttujen viljelysseutujen reunaan, jossa

hedelmällisillä, lössmullan peittämillä mäkilöillä viinitarhat,

hedelmäpuistot, tupakkavainiot piirittävät teollisuuden elähyttämiä

kyliä. Tämän vuoriston välillä, jossa asutus on erittäin taaja ja maa

pieniin palstoihin jaettu, ja Rheinin välillä on kosteata niittymaata,

joka siellä täällä helposti suottuisi, elleivät asukkaat väsymättömänä

uutteruudella sitä estäisi ja pitäisi maata kasvukunnossa. Mutta

näitten niittymaitten ja Rheinin välillä on leveähkö vyöhyke

soramaitakin, joilla on melkoisia metsiä. Samanlainen on laakson

muodostus valtajoen länsipuolella. Vuolaana, melkoisesti laskien, Rhein

rientää tämän lakeuden kautta pohjoista kohti. Suurien perkkaustöitten

kautta on se uomaansa vihdoinkin sidottu, mutta laivaliike yhä vielä

kulkee mieluummin kanavia, jotka sen rantoja seurailevat.

Ylä-Rheinin laakso on Saksanmaan viljelyksen vanhin seutu. Roomalaiset

saapuivat sinne ensiksi "Burgundin portin" kautta, joka erottaa Vogesit

Poimu-Jurasta. Portin edustalle syntyi _Colonia Raurica_, Baselin

ensimäinen edeltäjä. Kun sitten Rheinistä tuli Rooman valtakunnan raja,

niin syntyi sen vasemmalle rannalle lukuisia sotilasleirejä ja näitten

ympärille kaupungeita. Tärkein niistä oli _Mogontiacum_, nykyinen

_Mainz_, vastapäätä Mainin suistamoa. Illin suuhun taas syntyi

_Argentoratum_, josta myöhemmin kehittyi _Strassburg_. Nämä kaupungit

pysyivät kauan Ylä-Rheinin laakson tärkeimpinä. Vasta sitten kun Basel

erosi ja liittyi Sveitsiin, syntyi Elsassiin _Mülhausen_, joka nykyään

on maakunnan tärkein teollisuuskaupunki. Rheinin oikealla rannalla

kaupungit sitävastoin syntyivät kauemmaksi joesta, vuoriston juurelle,

jossa niitä, Roomalaisten anastettua tämänkin rannan, yhdisti kuulu

Vuoritie. Vuoriston ja alangon rajalle syntyi etelässä _Freiburg_

(Breisgaun Freiburg, maakunnan nimen mukaan, erotukseksi Saksin

Freiburgista), _Heidelberg_ Neckarin rannalle ja Mainin rannalle

_Mainin Frankfurt_. Nämä mainitut ja monet muut vanhat keskustat

Rheinin rannalla olivat keskiajalla tärkeitä kaupungeita, mutta uuden

ajan alkupuolella koko tämä ihana laakso joutui kamalan kohtalon

alaiseksi, kun Ludwig XIV sen vallotti, järjestelmällisesti hävitti

kaupungit ja asutukset ja yhdisti laakson länsipuoliskon Ranskaan. Kun

Elsass viime vuosisadan jälkipuoliskolla uudelleen liitettiin Saksaan,

niin sille alkoi uusi kehityksen aika.

Ruhtinaitten mielijohteista ovat Badin pääkaupunki _Karlsruhe_ ja

Hessin pääkaupunki _Darmstadt_ syntyneet hedelmättömiin ympäristöihin,

joilla ei ole edes liikkeen edellytyksiä. Viime vuosisadan kuluessa on

Ylä-Rheinin laaksoon kasvanut monta uuttakin tärkeätä keskustaa, kuten

Rheinin Pfalziin _Mannheimin_ ja _Ludwigshafenin_ oivallisesti

menestyvät satamakaupungit ja Taunuksen rinteille _Wiesbadenin_ vilkas

kylpypaikka.

_Mülhausen_ (100,000 a.) on Rheiniä ja Rhônea yhdistävän kanavan

varrella, jonka Ranskalaiset aikanaan rakensivat. Mülhausen on koko

Keski-Europan tärkein puuvillakutomakeskusta. Badin puolella oleva

_Freiburg_ on ihanassa ympäristössään vuoriston liepeellä kehittynyt

erittäin vilkkaaksi kaupungiksi. Freiburgin yliopisto on Saksan

parhaita. Elsassin puolella on sitä vastoin vanha _Colmar_ jäänyt

takapajulle.

Ylä-Rheinin laakson luonnollinen keskusta on vanha _Strassburg_,

maineessa varsinkin tuomiokirkostaan, joka on gootilaisen

rakennustaiteen ylevimpiä muistomerkkejä, vaikka se ei olekaan yhtä

yhtenäinen tyyliltään kuin Kölnin tuomiokirkko, vaan yhdistää monenkin

eri aikakauden makusuuntia eri osissaan. Näitä mahtavia temppeleitä

rakennettiin niin monia aikoja, vuosisatoja, että rakennustaide ennätti

rakennusajalla moneen kertaan muuttua ja moni tyylisuunta painaa

rakennuksen leimansa. Tornit useimmiten jäivät keskeneräisiksi. Niinpä

Strassburgin tuomiokirkossa vain toinen torni on valmis. Saksan-Ranskan

sodassa kirkko v. 1870 kärsi melkoisia vaurioita pommituksen kautta;

nämä on, mikäli mahdollista, korjattu. Mutta Strassburgin vanha arkisto

joutui samalla tulen uhriksi, ja sitä vahinkoa on mahdoton korvata.

Strassburg oli keskiajalla mahtava valtakunnankaupunki; jo silloin ja

myöhemminkin se myös oli tärkeä yliopistokaupunki.

Vähän pohjoisempana on Rheinin oikealla puolella, Schwarzwaldin

juurella, erinomaisen ihanassa seudussa, vanhastaan kuulu kylpypaikka

_Baden-Baden_, joka varsinkin oli ennen sekä saksalaisen että

ulkomaalaisen ylhäisön yhtymäpaikka, täynnään loisteliasta elämää,

kaikenlaisia huvituksia. Jo Roomalaisten aikana Baden-Badenin

terveysvedet olivat kunniassa. Paitsi palatsimaista rakennustapaansa,

lukuisia huviloitaan, on kaupungilla verraton ympäristökin, ihanat

tammi-, pyökki- ja jalavametsät, mäet ja kalliot, joilla Badin

ruhtinaitten perhelinnan rauniot kohoovat, taustana Schwarzwaldin tumma

jalokuusirintama.

V. 1715 eräs Badin maakreiveistä, vanhan pääkaupunkinsa asukkaihin

suuttuneena, rakensi hovilinnansa suureen mäntymetsään ja piirsi tästä

säteen tavoin katusuuntia joka puolelle, ja sen yksinkertaisen

suunnitelman mukaan siihen syntyikin kaupunki, nykyinen _Karlsruhe_.

Virastojen, valtion rakennuksien ja rautateitten yhtymisen kautta

siitä syntyi melkoinen suurkaupunki, liikepaikka, vieläpä

teollisuuskeskustakin, jossa on joukon toistasataatuhatta asukasta.

Ihanassa Pfalzissa Rheinin rannat kohoavat ja asuntakeskustat

lähestyvät joen äyräille. Ikivanhat valtakunnankaupungit

_Speyer_ ja _Worms_, joitten tuomiokirkot ovat Saksan vanhimpia

rakennusmuistomerkkejä, eivät ole voineet kokonaan elpyä siitä

hävityksestä, jonka alaisiksi ne joutuivat Ludwig XIV:nen käskystä, ja

joka inhottavine julmuuksineen vielä tänä päivänä kirvelee Saksalaisten

rinnassa. Mutta sangen vanhanmallisia ja muistorikkaita kaupungeita

ne ovat. Niihin liittyvät Saksalaisten vanhimmat sankaritarut,

Niebelungien satukuvat. Speyerin tuomiokirkkoon haudattiin

saksalais-roomalaiset keisarit. Mutta näitten molempien kaupunkien

välillä on _Mannheim_, Neckarin suulla, noussut häviöstään ja

yhdessä vastapäätä olevan _Ludwigshafenin_ kanssa kehittynyt

Etelä-Saksan tärkeimmäksi liikekeskustaksi. Molemmissa ja varsinkin

Ludwigshafenissa, joka on Baijerin alueella, on erinomaisen vilkas

teollisuus; siellä muun muassa ovat Lanzin maanviljelyskonetehtaat,

joissa työskentelee lähes 4,000 työmiestä. Kummallakin kaupungilla on

suurenmoinen satama. Rheinin uoma on saatu niin perkatuksi, että

pienemmät merilaivat voivat nousta jokea pitkin tänne saakka.

Tavaranvaihto on kasvanut valtaavaksi, kaupungeissa on yhteensä jo

lähes neljännes miljonaa asukasta. Valtameren takaiset tavarat

enimmäkseen Rotterdamissa siirretään merilaivoista kuorma-aluksiin,

joita hinaajat kuljettavat ylämaahan. Ja niin on täällä Ylä-Saksan

sydämessä eräs valtakunnan vilkkaimmista satamista. Mannheimiin

saapuvat Amerikan vilja, Venäjän paloöljy, Ruhrin alueen hiilet,

kulkeakseen edelleen kautta Etelä-Saksan toisilla kulkuneuvoilla, osa

rautateitse, osa pienemmillä kanava-aluksilla.

Nämä molemmat kaupungit ovat kokonaan uuden ajan luomia. Mutta jos

Neckaria nousemme ylemmäksi, Odenwaldin juurelle, niin kohtaamme

kaupungin, joka raunioineen, vaiheineen on Saksan sekä muistorikkaimpia

että kauneimpia. Se kaupunki on _Heidelberg_, jonka komean linnan

Ranskalaiset hävittivät, jättäen vain perustuksia ja yksinäisiä

seiniä. Heidelbergiä sanotaan lauhkean ilmanalansa, etelämaisen

kasvullisuutensa, kauniitten näköalainsa vuoksi Saksanmaan ihanimmaksi

maaseutukaupungiksi. Siellä on tunnettu vanha yliopisto. Heidelbergin

linna oli ennen hävitystään Saksanmaan kaunein ruhtinaallinen linna,

jonka verraksi ei vielä tänä päivänäkään ainoakaan toinen linna ole

kohonnut. Raunioinakin se on kaunein, laajin ja melkein asemansakin

puolesta ihanin maan kaikista raunioista, yhä vielä Saksalaisten

ylpeys, heidän "Alhambransa".

Hessin pääkaupunki _Darmstadt_ on, samoin kuin Karlsruhekin,

ruhtinasten keinotekoinen luoma, mutta rautatieverkon solmukohtana

on sekin ottanut menestyäkseen, niin että se nyt on melkoinen

teollisuus- ja liikekeskusta (noin 80,000 a.). Tärkeämpi on yhä

vieläkin toinen Hessin suurista kaupungeista, vanha _Mainz_, siinä

missä Main laskee Rheiniin. Jo Roomalaiset oivalsivat paikan tärkeyden,

siitä kun voitiin vesitietä lähettää sotaväkeä ja sotatarpeita kolmelle

suunnalle. He rakensivat Mainzin paikalle linnotetun leirin, joka

sitten oli heidän tärkeimpiä tukikohtiaan taistelussa keltiläisiä ja

germanilaisia kansoja vastaan. Mainzista käsin rakennettiin alamaahan

pitkin Rheinin rantoja linnoja ja asemia aina Batavien maahan, Rheinin

suistamoon saakka, ja useat Rheinin nykyisistä kaupungeista ovat näistä

aluista vähitellen kehittyneet. Myöhemmin, kun Roomalaisten valta

sortui ja germanit tulivat Rheinin vasemmallekin rannalle, ei Mainz

enää ollut linnotuksena yhtä tärkeä kuin ennen, mutta sen sijaan alkoi

siitä tulla yhä tärkeämpi kaupan ja liikkeen keskusta. Mainz vähitellen

voimistui vapaaksi valtakunnankaupungiksi, jonka porvaristo harjotti

vilkasta laivaliikettä. Jo sitä ennen siitä tuli kirkollinen

pääkaupunki; Mainzin arkkipiispa hallitsi melkein puolta Saksaa.

Johtavan kirkollisen asemansa vuoksi sitä ruvettiin sanomaan

"Kultaiseksi Mainziksi". Uudella ajalla Mainzista jälleen tuli

linnotus. Se on nykyään, yhdessä Strassburgin ja Metzin kanssa,

Länsi-Saksan lujimpia asepaikkoja. Mainzissa keksi Gutenberg

kirjapainotaidon, siellä painettiin ensimäiset kirjat.

Mainz on nykyään vilkas satama- ja kauppakaupunki (n. 90,000 asukasta),

vaikka se onkin menettänyt koko joukon liikkeestään, senjälkeen kuin

merilaivaliike joenperkkausten kautta ulotettiin Mannheimiin ja Mainin

Frankfurtiin saakka. Sataman pääosa on Rheinin itärannalla

"Kustavinlinnassa", paikassa, johon Kustaa II Adolf Kolmenkymmenen

vuoden sodan aikana rakennutti linnotuksen. Mainz on Rheinin rantueen

kauneimpia kaupunkeja; sielläkin yhtyvät somasti vanha ja uusi aika.

Kaupungin keskiosa on yhä vanhanaikainen; piirtehikäs uusi kaupunki

taas, joka on sen ympärille syntynyt, komeasti ja ilmavasti rakennettu.

Ikivanha tuomiokirkko on nykyisessä muodossaan 13:nnen ja 14:nnen

vuosisadan työtä. Mainzin ympäristö on yhtenä hedelmäpuistona ja

viinimäkenä, taajaan asuttua seutua, joka on iloista sekä asukkaittensa

mielialan että maisemien kauneuden vuoksi.

Lähellä Mainzia on Rheinin toisella puolella, Taunuksen suojaisilla

rinteillä _Wiesbaden_, joka Mainzin kanssa kilpailee sekä maineen että

vanhuuden puolesta ja väkiluvun puolesta on sen jo voittanutkin (lähes

100,000 a.). Wiesbaden on Saksan suosituin kylpypaikka, Saksan

kansainvälisin kaupunki, sillä sinne saapuu terveyttään etsimään paljon

ulkomaalaisiakin Europan kaikista maista. Kaupunki on täynnään

huviloita ja palatseja, ja yhtenä kukkeana puutarhana on maaseutu tästä

Frankfurtiin saakka.

Mainin Frankfurt.

Frankfurt on Saksan elinvoimaisimpia kaupungeita. Elinvoimastaan on sen

ensi sijassa kiittäminen oivallisia liikkeitään. Frankfurtiin saakka

uivat nykyään Rheinin suuremmat laivat. Hessin syvännettä pitkin kulkee

sieltä Lounais-Saksan paras rautatiesuunta Pohjois-Saksaan. Frankfurtin

rautatieasema on Saksan suurimpia; siihen yhtyy kahdeksan valtalinjaa.

Frankfurt, joka vanhastaan on Saksan rahakkaimpia kaupungeita,

on nykyään suurimpiakin, kun esikaupungit on siihen liitetty

(n. 325,000 a.).

Vaikka Frankfurt nykyään on ensi sijassa vilkas uudenaikainen

suurkaupunki, niin on se siitä huolimatta Saksan historiallisimpia

kaupungeita. Sen perusti jo Kaarlo Suuri aikanaan, lähtiessään

Saksilaisia kukistamaan, koska kaupungin kohdalla on mukava kaalamo

Mainin poikki. Neljännellätoista vuosisadalla Frankfurt määrättiin

Saksan keisarien vaalipaikaksi ja paria vuosisataa myöhemmin

kruunauspaikaksikin. Viime vuosisadalla siellä istuivat, ennen nykyisen

valtakunnan perustamista, liittokuntapäivät. V. 1866 Frankfurt menetti

vanhat valtakunnankaupunkioikeutensa ja yhdistettiin Preussiin.

Frankfurtin messut olivat keskiajalla Saksan kaupan keskus, niihin

saapui tavaraa, ostajia ja myyjiä monesta Europan maasta. Sveitsiläisiä

ja italialaisia tuli Rheiniä pitkin ylhäältä, hollantilaisia alhaalta

päin, ranskalaiset kauppiaat tulivat Metzin ja Belfortin kautta, Mainia

pitkin taas Nürnbergin puoli, Hessin syvänteen kautta Weserin maa ja

koko Luoteis-Saksa. Tavaraa karttui niin monenlaista, että Ranskan

kuningaskin kiitteli Frankfurtia maailman melkeimpä mainioimmaksi

kauppapaikaksi. Vielä v. 1577 kaupungin raati mainitsi Saksan

keisarille, että yksi Nürnbergin kauppias oli tuonut enemmän kuin 1,000

kappaletta tavaraa ja että monet italialaiset heidän messuillaan

maksoivat monta tynnöriä kultaa sametista ja silkistä. Siitä syystä

Frankfurtista ja aikaisin kehittyi Saksan tärkein rahakaupunkikin,

sinne kokoontuivat juutalaiset, vaikka heidän aina 18:nnen vuosisadan

lopulle täytyi asua omassa ahtaassa kaupunginosassaan, jonka portit

illalla visusti suljettiin. Frankfurtista ovat kotoisin Rotschildit ja

monet muut Saksan mahtavimmista rahamiehistä.

Elämä Frankfurtin messuilla oli mitä vilkkainta. Ei ainoastaan kauppaa

siellä tehty, kaikenlaisia uutuuksia tuotiin sinne nähtäviksi ja

kuultaviksi, siellä oli tarjona kilpalaulantoa ja soitantoa,

miekkailua, pelipaikkoja, kaikenlaisia kisoja ja kummia maailman eri

osista. V. 1450 siellä nähtiin ensimäinen strutsi, v. 1480 elefantti,

v. 1532 pelikani, v. 1545 nuoralla tanssijat ensi kerran näyttivät

yleisölle temppujaan, jotka huomattiin niin merkillisiksi, että

kaupungin raati sen komelianteille todisti erityisellä päätöksellä.

Vielä Göthen aikana ratsasti kaupungin ratsuväki ennen messun alkamista

kaupungin porteille, saatellakseen vieraat kauppiaat, vanhaa tapaa

noudattaen, turvallisesti kaupungin läpi majataloihin. Kaikenlaisia

muita vanhoja markkinatapoja oli säilynyt. Kuudennellatoista

vuosisadalla Frankfurtin messut alkoivat menettää merkitystään, kun

Puola, Böhmi ja Preussi alkoivat tehdä kauppansa lähempänä, Leipzigissä

ja Oderin Frankfurtissa, joka oli Mainin Frankfurtista perustettu.

Mutta vielä tänä päivänäkin ovat kevätmarkkinat vilkkaat ja ostajia ja

myyjiä saapuu läheltä ja kaukaa. Rahakaupan alalla Frankfurt on

säilyttänyt vanhan valtansa, se on yhä Saksan tärkein pörssikaupunki,

jopa koko Europan tärkeimpiä rahapaikkoja.

Perinpohjin on kaupungin ulkomuoto muuttunut. Suotta siellä enää hakee

vanhoja torneja, muureja ja portteja, jotka ennen aikaan niin kauas

näkyivät. Yksi ainoa torni on jätetty muinaismuistoksi, entisten

muurien sijalla kiertää kaupunkia nykyään komeat varjoisat puistokujat.

Vanhan kaupunginosan läpi on avattu uusia leveitä katuja, vanhat talot

enimmäkseen revitty, uudenaikaisia palatseja rakennettu niitten sijaan.

Mutta on vielä jäänyt joku vanhakin rakennus. Göthen synnyintalo on

säilytetty samassa kunnossa, kuin se oli runoilijan aikana. Vanhoista

julkisista rakennuksista on kuuluin tuomiokirkko, jossa keisarit

kruunattiin, sekä vanhanaikainen raatihuone, "Der Römer", joka sisältää

monenlaisia muistoja Frankfurtin valtiollisilta mahtiajoilta.

Maaseutu Frankfurtin ympärillä ei ole niin luonnonihanaa, kuin monen

muun kaupungin piirissä. Se on matalahkoa mäkimaata, mutta sitä suosii

sama lauhkea ilmasto, kuin koko "Rheingauta", se on oivallisesti

viljeltyä, täynnään vilkkaita kyliä. Eikä Taunus ihanine metsineen ole

Frankfurtistakaan kaukana.

Lähellä Frankfurtia on kaksi pienempää tärkeätä teollisuuskaupunkia,

_Offenbach_, joka hienojen nahkateosten alalla on Saksan ensimäinen

kaupunki, ja _Hanau_, jossa jalokiviteollisuus on ylinnä.

Lyhyellä matkalla, Offenbachin ja Biberichin välillä, asuu tässä

Saksanmaan puutarhassa 600 neliökilometrin alalla 660,000 ihmistä.

Tämän seudun viljelty ulkonäkö on sitä elävämpi, kun se Mainin

eteläpuolella äkkiä päättyy petäjäkankaihin.

Länsi-Saksan kaupungeita ja teollisuusalueita.

Hardtin vuoriston länsirinteillä on Lothringin ihana maakunta, jonka

väestö suureksi osaksi on ranskalaista. Läntisen rajan turvaaminen sai

Saksan vallanpitäjät v. 1871 riistämään Ranskalta tämän osan sen

kansallisesta alueesta, sillä anastetussa maassa on Moselin rannalla

_Metz_, nykyisen Saksan tärkein linnotus. Kaupunki itse, jossa on

kaunis gootilainen tuomiokirkko, on osaksi saksalaistunut melkoisen

linnaväkensä kautta, mutta maaseutu on ranskalaista.

Moselin syrjäjoen Saarin laakso on mitä tuotteliain teollisuuskeskusta.

Sen perustuksena on melkoinen kivihiilialue, mutta monta muutakin

teollisuutta siellä kukoistaa. Seudun tärkein kaupunki on _Saarbrücken_

(30,000 a.), kivihiilikaupan ja melkoisen rautateollisuuden keskusta.

Kaupunki on saanut nimensä sillasta, jonka Roomalaiset rakensivat

Saarin poikki.

Alempana on Moselin varrella _Trier_, joka Roomalaisten aikana oli

näiden maiden tärkein kaupunki (_Augusta Trevirorum_), jopa komein

kaikista Alppien pohjoispuolella olleista kaupungeista, "Gallian

Rooma". Trierissä onkin enemmän kuin missään muualla Saksassa säilynyt

roomalaisajan rakennuksia. Kaupunki on väljässä, ihanassa laaksossa,

Rheinin liuskevuorien liepeillä, saksalaisen ja ranskalaisen asutuksen

rajalla. Merkillisin Trierin rakennuksista on uljas, kirjohiekkurista

rakennettu roomalainen "Musta portti" (_Porta nigra_), joka jo muutamia

vuosisatoja takaperin kokonaan kaivettiin esiin raunioittensa alta. Se

oli roomalaisajalla linnotus. Yhdennellätoista vuosisadalla se

muutettiin kirkoksi. Trierissä on vielä melkoisia raunioita

roomalaisista kylpylaitoksista. Viinitarhat ympäröivät keisari

Trajanuksen rakennuttamaa amfiteatteria. Trierin vanhan "basilikan"

rakennutti jo keisari Konstantinos Suuri kristilliseksi kirkoksi.

Myöhemmin se on ollut linnana, piispan palatsina, kasarmina, ja vihdoin

korjattu evankeliseksi kirkoksi. Vanha tuomiokirkko, joka alkuaan oli

roomalainen rakennus, on sekin aikain kuluessa joutunut monenlaisten

korjausten ja lisäysten alaiseksi, ja kaikki nämä muutokset näkyvät

rakennustavassakin. Kaupungin ympäristö on täynnään Rooman aikuisia

muistoja. Mutta Trieripä olikin silloin nykyistään kolmea kertaa

laajempi. (Nykyään n. 50,000 a.) "Nämä romantiset seudut ovat", lausuu

eräs saksalainen kirjailija, "maassamme ainoat, joissa entisyys saattaa

nykyisyyden varjoon, joissa vanhoin aikain kultuuri epäilemättä oli

meidän aikamme kultuuria etevämpi, eikä suotta runoilija Ausonius

verrannut näitä rakennuksia aikansa jaloimpiin."

Siinä missä Rhein tunkeutuu Liuskevuoriston sisään, missä sen komea

rotkolaakso alkaa, on Nahe nimisen pienen syrjäjoen suulla _Bingen_,

vanha pienehkö kaupunki, joka asemansa vuoksi on suosituimpia

matkailijapaikkoja. Roomalainen sotapäällikkö Drusus rakensi Bingenin

kohdalle linnan, jonka raunioita vielä on jäljellä, ja Nahen poikki

sillan, joka on pari vuosituhatta palvellut. Rheinissä oli ennen

Bingenin kohdalla kosken tapainen porras, joka oli laivakululle

vaarallinen, mutta se on nyt melkein kokonaan pois louhittu. Vastapäätä

on Rheinin toisella rannalla Niederwaldin muistopatsas, nykyisen Saksan

kansallisin ja suurenmoisinkin muistomerkki.

Niederwaldin kansallismuistopatsas.

"Suuria tapauksia ja tärkeitä keksinnöitä ylistävät Gutenbergin

muistopatsaat Mainzissa, Strassburgissa ja Frankfurtissa, Lutherin

muistopatsaat Leipzigissä ja Eisenachissa. Kreutzbergille lähellä

Berliniä pystytetty muistopatsas johdattaa mieleen 19:nnen vuosisadan

ensimäisiä vapaudentaisteluita, Regensburgin luona Walhalla-temppeli

nousevaa saksalaisuutta, Münchenissä 'Bavaria' baijerilaisuutta. Suuren

vaaliruhtinaan muistopatsaat Berlinissä ja Kielissä, Fredrik Suuren

patsaat Berlinissä ja Breslaussa, Fredrik Wilhelm III:nnen samoissa

kaupungeissa, Keisari Wilhelm I:sen Berlinissä, Koblenzissa ja monessa

muussa kaupungissa, ruhtinas Bismarckin patsaat Berlinissä ja jos miten

monessa muussa paikassa, ne johtavat mieleen Preussin mainehikkaita

suurtöitä. Schillerin ja Göthen muistopatsaat Weimarissa, Humboldt

veljesten Berlinissä, Kantin Königsbergissä ja monen monet muut on

pystytetty runoilijain, tutkijain ja ajattelijain ylistykseksi.

Teutoburgin metsässä Grotebergillä muistuttaa mahtava Hermannin patsas

Saksan kansan ensimäisiä herääviä yhteyden ja vapauden tunteita,

Kiffhäuserillä kohoova mahtava muistorakennus Saksan kansan yhteyden

toteutumista, monet muut niitä valtaavia taisteluita, jotka ovat tähän

yhteyteen johtaneet. Mutta ennen kaikkia muita puhuu Niederwaldin

'Germania' saksalaiselle hänen isänmaansa yhdistymisestä. Se on

jokaiselle saksalaiselle pyhitetty paikka. Tämä muistomerkki lausuu

julki vuosituhantisen taistelun voitontunteen, vahvan luottamuksen

tulevaisuuteen. Sitä varten on sen paikaksi valittukin Rheinin ranta,

saksalaisen historian vanhin maa. Vastapäätä Niederwaldia lähtivät v.

1870 ensimäiset joukot liikkeelle Ranskaa vastaan, sinne saapui

ensimäisten taisteluitten jälkeen haavotettujen murheellinen joukko.

Mutta ennen kaikkia on tämä muistomerkki kokoomushuuto koko Saksan

kansalle. Se kuvaa 'Rheinin vartijoita' (Die Wacht am Rhein), se

muistuttaa kaikille saksalaisille, että heidän tulee hätäpäivän päälle

saadessa ponnistaa kaikki voimansa, estääkseen vihollista enää

pääsemästä heidän maataan pilkkomaan, riistämään Saksalta jaloa

Rheiniä."

Kun Mainzista käsin noustaan virtaa pitkin, niin näkyy Germanian

keisarikruunua pitävä käsi ja hulmuavat hiukset jo pitkän matkan päähän

oikeanpuolisen rannan äyräältä. Kun sitten Rüdesheimistä noustaan

äyräälle, niin muistopatsas ajaksi katoo, ilmestyäkseen sitä

äkillisemmin vaeltajan eteen, kun hän tammimetsän poikki kuljettuaan

alkaa sitä lähestyä. Se tenhoo mielen sekä kookkaalla mahtavuudellaan,

että muotojensa, ympäristönsä runollisen kauneuden kautta. Ylhäälle

patsaan luo näkyy laajalta Rheinin laaksoa, näkyy viinamäkiä, vanhoja

kaupungeita ja linnoja, paikkoja, joista jokaisella on tuhatvuotinen

historiansa, mutta joita lauhkea ilmasto ainiaan verhoo kukkeimpaan

vihantaan vaippaansa.

Jalustan juureen on kuvattu Rhein-vanhus ja nuori Mosel, jolle Rhein

antaa vartijatorven, muistuttaen sille, että sen vuoro on nyt hälyttää

kansa hädän tullen, koska maan raja nyt on siirtynyt Moselin rannoille.

Vähän erillään on jalustan kulmilla kaksi vertauskuvallista henkilöä,

toisella puolella "Sota", toisella "Rauha". Edellinen on Saksan

sotilasyhdistyksien lahjottama, jälkimäisen ovat pystyttäneet koulut ja

ylioppilaat. "Sota" on nuorukainen, joka toisessa kädessään pitää

sotaluikkua ja puhaltaa raikuvaa hälytysmerkkiä, toisessa paljastettua

miekkaa, "Rauhaa" esittää lempeä neito, oikeassa kädessään rauhan

lehvä. "Sodan" miekka on päälle 4 metriä pitkä. Näitten molempien

siivekkäitten kuvapatsaitten välillä on muistopatsaan pääreliefi,

"Rheinin vartijajoukko": Keskellä näkyy iäkäs keisari Wilhelm I hevosen

selässä, ympärillään Saksan kaupunkien liput. Hänen seurueessaan ovat

1870-71 vuoden sodan johtajat, ruhtinaat, valtiomiehet, kaikkiaan pari

sataa henkilöä, useimmat luonnollisessa koossa ja niin tarkkaan

kuvattuna, että he ovat tunnettavat. Reliefin molemmissa päissä on

kuvattuna, toisessa ensimäiset taistelut, toisessa saksalaisten

armeijain voittokulku. Veistokseen alla on runo:

"Lieb' Vaterland, magst ruhig sein,

Fest steht und treu die Wacht am Rhein."

(Isänmaa armas, huoleti ollos, vahva on ja uskollinen vartijajoukkosi

Rheinin rannalla).

Reliefin päällä on kotka, siivet levällään, kahden puolen Saksan

suurempien valtioitten vaakunat. Jalustan sivuilla on muita reliefejä,

toisella puolella "Sotilaan jäähyväiset", toisella "Sotilaan kotia

paluu". Edellisessä näemme Alppimaisemassa nuoren ratsumiehen, joka

lausuu jäähyväiset äidilleen ja vanhalle isälleen. Vieressä näkyy

toinen ryhmä, sulho hyvästelemässä lemmittyään. Monen monet jäähyväiset

siihen sotaan lähdettäissä lausuttiin -- ainiaaksi. Vielä näemme

maanpuolustusmiehen Pohjanmeren rannalta, purjehtijan ja kalastajan,

joka jättää verkkonsa ja pyydyksensä. Kuninkaan kutsua noudattaen hän

eroo vaimostaan ja lapsistaan ja rientää rajalle. "Kotia paluu" huokuu

syvää vakavuutta jälleen näkemisen ilon ohella. Liian valtaavat ovat

olleet ne kamppailut, joissa sotilas on mukana ollut, liian monta on

taistelutanterelle jäänyt, että hän voisi antautua kevyeen iloon.

Laakeri- ja tammiseppelettä kantaen kotolaiset rientävät palaavia

vastaan. Ryhmän keskellä on haavotettu maanpuolustaja, jota vaimo,

tytär ja pojat kilvan tervehtivät hellällä riemulla. Koko

taideteoksesta puhuu sama ajatus: "Se oli taistelu isänmaan ja

kotilieden puolesta." Ja syvän vaikutuksen muistopatsas jättääkin

katsojaan.

Mutta kaikkia näitä reliefejä ylempänä seisoo jalustalla voitokas

"Germania", otsa tammenlehvillä koristettuna, oikeassa kädessään

laakereilla kiedottu keisarikruunu, sodan kautta saavutetun kansallisen

yhteyden tunnusmerkki. Ylevyyteen, vakavuuteen ja innostukseen yhtyy

immen kasvoissa hempeä naisellisuus, sielun jalous. Kasvot ovat

täyteläät, germanilaisen naissulon ylevin ilmaus. Tuulessa liehuvat

immen runsaat kauniit hiukset.

Tämän Saksan muistopatsaista kuvarikkaimman ja kauneimman on muovaillut

kuvanveistäjä Schilling. Monessa valimossa eri osassa maata sen

osakuvat valmistettiin. Kaikkialta Saksasta oli saapunut juhlivaa

yleisöä sitä vihkimään, muitten etupäässä vanha keisari Wilhelm.

Muistopatsas paljastettiin 28 p. syysk. 1883.

Rheinin ihana rotkolaakso on täynnään vanhoja pieniä kaupungeita ja

linnanraunioita, mutta tilan ahtauden vuoksi ei tällä välillä mikään

ole päässyt suureksi kasvamaan. Ainainen liike kulkee virtaa ylös ja

alas, eikä ainoastaan virralla, vaan molemmilla rannoillakin, joilla

rautatiet leikkelevät jokeen pistäviä nokkia ja ovat melkoisesti

maisemia rumentaneet. Vanhain kirkontornien ohi tuikuttaa laaksoista

ilmaan lukuisia tehtaanpiippuja, eivätkä nekään maiseman suloa lisää.

Paljon on tämä ylistetty väli teollisuuden ja höyryliikkeen

vaikutuksesta menettänyt romantisesta kauneudestaan, mutta siitä

huolimatta lukemattomat matkailijat yhä sen kulkevat, ja milloin sattuu

savuton aamu, tyyni rauhallinen ilta, on Rhein yhä vieläkin lumoavan

kaunis.

Siinä missä Mosel laskee Rheiniin, on _Koblenzin_ vanha kaupunki

(Roomalaisten _Confluentes_, joka merkitsee jokien yhtymää). Koblenz on

vahva linnotus ja tärkeä liikepaikka, koska siitä avautuu Moselin

laaksoa pitkin tie ylimaahan ja vähän ylempänä Lahnin laaksoa pitkin

ura vastaisen rannikon ylämaihin (50,000 a.).

Mutta ainoastaan jokien laaksot ovat näillä seuduin varakkaat ja

taajaan asutut. Ylämaissa, heti äyräiden päälläkin, on asutus laajalti

köyhää ja harvalukuista. Lahnin laaksossa on Ems tunnettu kylpypaikka.

Alempana on Rheinin rannalla Bonn (noin 55,000 a.) roomalaisajan

kaupunki sekin, nykyään yliopistokaupunki. Vielä jonkun verran

alempana, siinä missä Rheinin laakso laajenee Pohjois-Saksan alangon

lounaiseksi pohjukaksi, on vanha kuulu Köln, Saksan muistorikkaimpia

kaupunkeja, sen kauneimman rakennustaiteellisen muistomerkin omistaja.

Köln.

Köln (_Colonia Agrippina_) oli roomalaisajalla melkoinen sotilasleiri

ja kaupunki. Sen vanhoista torneista on vielä muuan säilynyt. Vitellius

huudettiin Kölnissä keisariksi, Trajanus sai sinne kutsun saapua

maailmanvaltakuntaa hallitsemaan. Erinomaisen vilkkaan kauppansa kautta

Köln keskiajan loppupuolella oli varttunut Saksanmaan suurimmaksi

kaupungiksi. Oltuaan kauan piispain vallan alla Köln voimistuttuaan

asevoimalla taisteli itsensä vapaaksi. Arkkipiispat asettuivat asumaan

kaupungin ulkopuolelle linnoihinsa. Kölnin kehityksen pääedellytyksenä

oli, että sen kautta vanhastaan kulki kauppatie Rheinin poikki

lounaasta luodetta kohti, ja vielä enemmän se, että Rhein ennen

perkkaamistaankin oli Kölniin saakka siksi syvää, että sitä voitiin

kulkea vähemmillä merialuksillakin. Köln saattoi harjottaa laajaa

laivaliikettä, varsinkin Englantiin, jonne se möi viiniä ja silliä ja

myös oman melkoisen kutomateollisuutensa tuotteita, aseita ja

kultatakeita. Köln kuului Hansaan, ollen Hansa-kaupunkien johtaja

Rheinin rannoilla, vaikka se usein joutui meren rannalla olevain

Hansa-kaupunkien kanssa riitoihin. Se sai kolmannellatoista

vuosisadalla tapulioikeuden ja saattoi varsinkin sen jälkeen estää

muita Rheinin kaupungeita vaurastumasta, kunnes tämä oikeus,

ruhtinasvallan voimistuttua, kääntyi sille vahingoksi, maaruhtinaat kun

rupesivat vapaakaupungin kauppaa sortamaan. Kaupungin entistä

mahtavuutta todistavat yhä vielä vanhat kauniit rakennukset,

raatihuoneet ja muut ja varsinkin sen lukuiset kirkot, Kölnin väestö on

vanhastaan ollut harraskatolista, ja vielä tänä päivänäkin nämä seudut

ovat katolilaisuuden varsinaisia kantamaita Saksassa. Tämä on sitä

omituisempaa, kun ylempänä Rheinin varrella, lähempänä Roomaa ja vanhan

keisarivallan pääpaikkoja, vapaat valtakunnan kaupungit Strassburg ja

muut enimmäkseen hartaasti kannattivat uskonpuhdistusta. Kölnissä oli

keskiajalla yliopisto, joka oli Saksan parhaita. Siihen saapui

ulkomaalaisiakin opiskelijoita sadottain, kunnes tämä yliopisto

uskonpuhdistuksen vastustajana kadotti suurimman osan ylioppilaistaan,

lopuksi lakkautettiin ja viime vuosisadalla siirrettiin Bonniin. Kölnin

mahtavuuden häviöön oli, paitsi uskonpuhdistuksen sotia, syynä

varsinkin Alankomaitten vapautuminen, jonka kautta Rheinin suistamo

suljettiin. Kaupunki köyhtyi, niin ettei se edes voinut valmistaa

kuuluisaa tuomiokirkkoansa. Vasta viime vuosisadalla kirkko vihdoin

valmistui, Kölnin jouduttua Preussin yhteyteen ja virottua uuteen

kukoistukseen. Rheinin laivaliikkeen elpyminen, kun sen suistamo

kansainvälisen sopimuksen kautta julistettiin liikkeelle vapaaksi, ja

lukuisain rautateitten yhtyminen saivat Kölnin nopeaan kehittymään

suurkaupungiksi, jossa nykyään on koko joukon yli 400,000 asukasta.

Vanhat muurit on purettu, nopeaan on kaupunki kasvanut joka suunnalle.

Sen ympärille on kohonnut aivan uusia melkoisia teollisuuskaupungeita,

jotka vähitellen kasvavat emäkaupunkiin kiinni. Satama rakennettiin

kokonaan uudestaan, se on nyt suoranaisessa höyrylaivayhteydessä

Lontoon sekä Pohjanmeren ja Itämeren tärkeimpien paikkain kanssa.

Kölnin vanhat ja uudet julkiset rakennukset ovat liian lukuisat, että

niitä rupeisimme luettelemaan. Ne todistavat samalla kaupungin entistä

mahtavuutta ja sen nykyistä voimistumista. Mutta kaikista vie voiton

vanha gootilainen tuomiokirkko. Suurenmoinen on sen suunnitelma,

valtaavat sen suhteet. Se ei ole yhden mestarin luoma, vaan monet

sukupolvet ovat sitä miettineet ja rakentaneet. Tuomiokirkon peruskivi

laskettiin v. 1248, Hohenstaufien aikana. Suunnitelman laatijasta ei

ole vielä tänäpäivänäkään tietoa uutterista tutkimuksista huolimatta.

V. 1322 oli vasta kuori valmis, v. 1347 aljettiin rakentaa päälaivaa ja

toista tornia. Mutta kaikenlaisten valtiollisten rettelöitten vuoksi

työ edistyi niin hitaasti, että vielä uskonpuhdistuksen aikana

päälaivakin oli vain osaksi valmis, tornit aivan keskeneräiset. V. 1560

työ kokonaan seisahtui. Ranskalaiset vallankumouksen jälkeisissä

sodissa käyttivät sitä heinälatona. Vasta yhdeksännellätoista

vuosisadalla heräsi kaikkialla Saksassa halu valmistaa tämä

suurenmoinen rakennustyö, joka uhkasi puolitekoisena luhistua

raunioiksi. Ruhtinaat ja kansalaiset uskontunnustukseen katsomatta

alkoivat koota varoja, ja alkuperäisiä suunnitelmia noudattaen

ryhdyttiin kirkkoa valmiiksi rakentamaan. Mutta monta vuosikymmentä

vaati yhä vielä työ. Vasta kesällä 1880, 632 vuotta peruskiven

laskemisen jälkeen, olivat tornien huiput saaneet valtaavan suuret

ristikukkansa, ja samana syksynä kirkko, keisarin, keisarillisen

huoneen ja lukemattomain virallisten ja virattomain henkilöitten

kokouksessa juhlallisesti vihittiin.

Kölnin tuomiokirkko on suurin Saksan kaikista rakennuksista.

Strassburgin tuomiokirkon pinta-ala on 4,087 neliöm., Kölnin

tuomiokirkon sitä vastoin 6,166 neliöm. Tornit, joitten korkeus on 156

metriä, ovat 18 metriä korkeammat Rooman Pietarinkirkkoa, 19 metriä

korkeammat Keopsin pyramidia. Koko rakennus aina tornien ristikukkasiin

saakka on hiekkakiveä.

Saadaksemme käsityksen tämän kirkon valtaavista suhteista ja sen osain

ihmeteltävästä sopusoinnusta, nousemme parville ja torneihin.

Eteläisestä ovesta nousemme kiertoportaita 137 porrasta kirkon

ulkopuolitse kiertävälle ulkoparvekkeelle, jolle näkyy lukematon joukko

pilareita, rohkeita kaaria, sakaroita, ja joita rakentajat ovat

koristaneet kaikenlaisilla sadevettä syytävillä hirviöillä. Valtaavan

rakennustaiteellisen runoelman tavoin vaikuttaa kirkko katsojaan.

Noustuamme vielä 98 porrasta olemme kattoa kiertävällä ylemmällä

ulkoparvekkeella, jonka pituus on puolen kilometriä. Täältä vasta

näemme, kuinka mahtavan suuria kaikki nuo sakarat, ristit ja muut

koristeet ovat, vaikka ne alhaalta nähden näyttävät niin

vähäpätöisiltä. Unohtumattoman vaikuttava on täältä näköala kuoron

puolelle, 94 porrasta noustuamme olemme kirkon harjalla, rautaisessa

tornissa, "harjanratsastajassa", josta avautuu ympärystöön laaja

näköala. Sieltä varsinkin näkyy itse kirkon perusmuoto, selvä risti.

Ainoastaan toisessa päässä kohoavat vielä molemmat tornit

voittamattomaan korkeuteen. Niitten reunapilarien sisällä kulkevat

portaat edelleen yhä korkeammalle, aina ylimpäin ristikukkasten

juurelle, jotka sieltä nähden ovat kuin melkoisia puita. Samalla kun

Kölnin tuomiokirkko on mahtavimpia, on se myös nykyisessä asussaan

tyylinmukaisimpia gootilaisia kirkkoja, mitä yleensä on olemassa.

Kölnin alapuolella Rhein tulee Saksan vilkkaimpaan teollisuusseutuun.

Keski-Europassa tuskin on toista aluetta, jossa asutus olisi yhtä

taaja, kuin Wuppernin ja Ruhrin laaksoissa. Krefeldin, Dortmundin ja

Remscheidin välillä on helppo piirittää 2,000 neliökilometrin alue,

jolla asuu 3 miljonaa ihmistä, s.o. 1,500 ihmistä neliökilometrillä.

Jo Siegin laaksoa Rheinistä noustessamme tulemme piankin seutuun, jossa

vuorimiehen tervehdys ja vuorimiehen puheenparret kaikuvat ylinnä,

koska melkein koko väestö saa toimeentulonsa vuoriteollisuudesta ja

malminsulatuksesta. Monen monessa paikassa näkee täällä maan joka aamu

nielevän sisäänsä sadottain vuorimiehiä, jotka päiväkauden raatavat sen

uumenissa ja vasta yöksi pääsevät jälleen ihmisten ilmoille. Maanpinta

on kauttaaltaan täynnään kaivosreikiä; sulatusuunien piippuja ja savuja

kohoo joka puolella. Täällä louhitaan sekä kuparia että hopeata, mutta

varsinkin rautaa, joka on Saksan metalliteollisuuden perustus, vaikkei

oma maa kykenekään tuottamaan niin paljoa harkkorautaa, kuin

koneteollisuus tarvitsee. Siegenin sulatusuunit ovat Saksan suurimmat.

Rheinin teollisuusalue.

Mutta vasta kun täältä kuljemme pohjoiseen, tulemme varsinaiseen

teollisuusmaahan. Sikäläinen teollisuus etupäässä perustuu mannun

aarteihin. _Iserlohnin_ luona saadaan melkoiset määrät sinkkiä ja

valmistetaan messinkiä. Mutta vielä paljon tärkeämpiä ovat Ruhrin

alueen mahtavat kivihiilikerrokset, joita on kaikkiaan noin 2,000

neliökilometrin alalla; tästä alueesta 1,200:lla kaivetaan.

Kivihiilikaivoksien läheisyyden vuoksi on varsinkin vanha

westfalilainen _Dortmund_ kehittynyt suureksi teollisuus- ja

vuorikaivantokaupungiksi, ja monessa muussa vanhassa rappeutuneessa

kaupungissa on vuoriteollisuus virittänyt uutta elämää. Uusia

kaupungeita ja kyliä on noussut kuin sieniä sateen jälkeen,

taaja rautatieverkko on punoutunut kautta maan, kaikkialla on

kivihiilikaasutehtaita, rautatehtaita, kaikkialla vallitsee vireä

teollinen elämä valo- ja varjopuolineen. Seudusta on rauha kadonnut,

ainainen savu kattaa maata, nokee niityt ja vainiot; vanhat lehmukset,

joitten loppuiällä tämä teollisuus on kehittynyt, alkavat sen vuoksi

lakastua ja kuolla. Parisataatuhatta työmiestä työskentelee täällä

yksistään hiilenkaivamisessa.

_Essen_, Ruhrin pohjoispuolella, on kuulu varsinkin Krupin

valuterästehtaista, jotka laatuaan ovat maailman suurimmat. Jo matkan

päästä vaeltaja arvaa lähestyvänsä sotajumalan työpajoja, sillä kaiket

päivät jymisevät siellä tykit -- tehtaan koeammunnoista. Saapuessaan

kaupunkiin, jossa jo on 210,000 asukasta, hän näkee jättiläistehtaan,

joka kaikkine rakennuksineen valtaa noin 350 hehtaaria maata. Neljä

masuunia ja yli 1,500 muunlaista uunia kohoo ympärystöään korkeammalle

nokisten tehdasrakennusten monimuotoisesta ryhmästä. Muutamat näistä

jättiläisuuneista ovat 70 metriä korkeat. Suuren lasiholvin alla voimme

täällä nähdä molemmat kuulut jättiläisvasarat työssä. Ihmeteltävää on,

kuinka tarkasti enemmän kuin 50,000 kiloa painava hehkuva teräsmöhkäle

kulkee alasimelle. Tunnustellen valtaava moukari ensin lähestyy

teräsmöhkälettä, sitten kuuluu lyhyt vihellys, miehet väistyvät

syrjään, ja nyt alkaa moukari iskeä, niin että maa tärisee jalkain alla

ja näyttää siltä, kuin täytyisi teräsmöhkäleen valtaavien iskujen alla

hajota pirstaleiksi. Yhtä suunnattomat kuin ovat tehtaan voimat, yhtä

suurenmoiset ovat valmistuksetkin. Täältä käyvät useimmat maailman

vallat tykkejään tilaamassa, sillä Krupin tehtaat ovat yhä tykkien

valmistuksen puolesta maailman ensimäiset. Tehdas valmistaa

myös panssarilevyjä, jotka ovat kaikkia tunnetuita paremmat,

rautatiekiskoja, pyöriä y.m. Kymmeniätuhansia työmiehiä on siinä

työssä, suunnattomat ovat ne raaka-ainemäärät, mitä tehdas kuluttaa,

sekä hiiliä, joita saadaan paikalta, että rautamalmeja, joita on osaksi

tuotava ulkomailta kotimaisten lisäksi, varsinkin Espanjasta.

Wupperin laakso on toinen suurteollisuusalue. Alkuaan sikäläinen

teollisuus enemmän mukautui seudun maantieteellisiin oloihin, jokeen,

y.m., mutta rautatieverkon laajentumisen, kanavain rakentamisen kautta

se on yhä enemmän vapautunut niistä. Nopeasti virtaavan, kirkasvetisen

Wupperin laaksossa kehittyi jo vuosisatoja takaperin palttinan

valkaisu. Vielä 18:n vuosisadan jälkipuoliskolla olivat joen vihannat

rannat täynnään valkoisia lankoja ja palttinoita, joita sadat

ihmiset lakkaamatta kastelivat ruiskuttamalla niitten päälle vettä.

Seitsenvuotisen sodan aikana levisi tänne turkinpunaisen värjäämisen

taito, joka pian kehittyi niin korkealle, että sikäläinen turkinpuna

alkoi vallita kaikkia markkinoita, jopa itse Turkissakin pitää puoliaan

oikean kotimaisen tuotteen rinnalla. Tästä vähäpätöisestä alusta on

kehittynyt _Elberfeld-Barmenin_ kaksoiskaupunki (yhteensä hyvän joukon

päälle 300,000 asukasta). Satoja tehtaanpiippuja kohoo tässä

vilkkaassa kaupungissa ilmoille, ainiaan kiitelevät junat edes ja

takaisin sen ympärillä, kaupungin kaduilla virtaa taukoomaton liike,

Manchesteriin verrattava on tämän keskustan kuuma teollisuuselämä.

Muita teollisuudenhaaroja ylinnä on Elberfeld-Barmenissa yhä

kutomateollisuus. Wupperin laakso on molemmille kaupungeille jo aikoja

sitten käynyt liian ahtaaksi, kilvan ne kiipeävät sen kaltaita mäkiä

kohti, joille pohatat ovat rakentaneet komeita huviloitaan.

Kehruutehtaita, palttinatehtaita, värjäystehtaita, verkatehtaita on

täällä loppumattomiin. Kutomateollisuuteen ja valkaisuun liittyi jo

aikaisin hienotakeitten valmistus, koska lähiseutu on rikasta raudasta.

_Iserlohn_ on kuulu varsinkin neuloistaan ja pronssitavaroistaan,

_Remscheidissä_ valmistetaan kaikenlaisia rauta- ja terästavaroita.

_Solingen_ on kautta maailman tunnettu teräasevalmistuksestaan,

veitsistään, saksistaan ja miekanteristä. Muita tehdaspaikkoja

mainittakoon _Bochum_, joka valmistaa rautatiekiskoja ja vaununosia,

sekä Rheinin rannalla _Düsseldorf_, joka on sekä satamakaupunki että

tehdaspaikka, vieläpä taiteenkin koti. Düsseldorfin maalausakatemiassa

sai moni vanhempi suomalainen maalari taiteellisen pohjauksensa.

Rheinin vasemmalla puolella, jonkun matkan päässä virrasta, on

_Crefeld_, Saksan silkkiteollisuuden pääpaikka, Ruhrin suussa taas

_Duisburg_ ja _Ruhrort_, jotka ovat etenkin tärkeitä satamakaupungeita.

Lukuisain rautateitten avuksi on täältä rakennettu itäänpäin maan

poikki kanavia, joita jo kuljetaan Weseriin ja Pohjanmereen, ja

suurenmoisen Keskimaan kanavan valmistuttua Elbeenkin. Näitten kanavain

määrä on huojentaa rautateiden työtaakkaa raskaan joukkotavaran,

etupäässä kivihiilen kuljetuksessa. Saksan agraarit ovat niitä

viimeiseen saakka vastustaneet, koska he pelkäävät Amerikan viljankin

sitä tietä entistä helpommin pääsevän maahan, kilpailullaan

vaikeuttamaan kotimaisen maanviljelyksen toimeentuloa. "Mutta ne

rakennetaan sittenkin", kuten nykyinen keisari sanoi, tämän alueen

tuotanto on niin suureksi kehittynyt, ettei taajakaan rautatieverkko

kykene sen vaatimuksia tyydyttämään.

Kauempana Rheinin rannasta, aivan Belgian rajalla, on vanha _Aachen_,

nykyään niinikään vilkkaan teollisuuden keskusta. Aachenin teollisuus

perustuu sikäläiseen kivihiileen, josta kuitenkin suurin osa on Belgian

puolella. Rauta-, sinkki- ja lyijytehtaitten keralla on täällä suuria

lasitehtaita, kutomateollisuuden aloista on varsinkin vanha

verkateollisuus aikaansa seurannut ja puoliaan pitänyt. Aachenissa on

nykyään 140,000 asukasta. Roomalaisten aikana se jo oli tärkeä

kylpypaikka, ja niin se on vielä tänä päivänäkin. Kaarlo Suuren aikana

se oli frankkilaisen valtakunnan pääkaupunki. Tämä hallitsija onkin

haudattu sen ikivanhaan tuomiokirkkoon, jonka vanhin osa on

kahdeksannelta vuosisadalta, bysantilaiseen tyyliin rakennettu; mutta

kuulun keisarin hautaa ei ole löydetty. Vanhan maineensa vuoksi Aachen

kauan oli Saksan kuninkaitten kruunauskaupunki. Mutta muutoin ovat sen

vanhat rakennukset enimmäkseen saaneet väistyä uuden ajan tieltä, kadut

ovat nyt leveät, talot uudenaikaiset, ja vilkas liike- ja

teollisuuselämä hukuttaa tohinaansa vanhain aikain muistot. Aachen

välittää melkoista kauppaa Saksasta Belgiaan.

Omituista kaikillekin näille seuduille on, että tuo erinomaisen taaja

asutus on syvällä jokien kaivamissa laaksoissa. Ylämaat itse Rheinin

kahden puolen ovat karuja, harvaan asuttuja, tuskin vilja niillä kypsyy

ilmaston kolkkouden vuoksi.

Hessin, Weserin vuoriston ja Westfalin alankomaan seutuja ei luonto ole

niin runsailla rikkauksilla varustanut, kuin Rheinin molempia rantoja.

Niitten valtiolliset vaiheetkaan eivät ole olleet yhtä vaihtelevia,

eikä niissä ole kehittynyt niin monipuolista taloudellista elämää.

Mutta nämä seudut, Khattien ja Kheruskien vanhat asuinpaikat, ovat

nykyisen Saksan kansan varsinainen kantamaa. Ne ovat olleet

saksalaisia, saksalaisina pysyneet, niin kauan kuin historian tiedot

taaksepäin ulottuvat. Tätä maata eivät milloinkaan muut kansat ole

vallinneet, kuten Roomalaiset ja Ranskalaiset Rheinin rantoja, taikka

slaavit Elben itäistä maata.

Hessin historiallinen merkitys perustui siihen, että sen kautta

kulkivat tärkeimmät luonnon tiet Pohjois-Saksasta Lounais-Saksaan.

Kolme laaksoa kulkee maan halki, Rhönin ja Vogelsbergin välitse ja

kahden puolen. Ne ovat Wetteraun, Keski-Hessin ja Länsi-Thüringin

laaksot. Näitten urien yhtymäkohtaan syntyi Hessin pääkaupunki,

_Kassel_ (114,000 a.). Mutta vasta Preussiin yhdistyttyään Kassel pääsi

täysin määrin nauttimaan näistä luonnon eduista ja kehittymään

suurkaupungiksi. Ennen se oli hiljainen pääkaupunki, jonka suurin

viehätys oli läheisyydessä oleva komea Wilhelmshöhen huvilinna

puistoineen. Ainoastaan liikeasemansa kautta Kassel saattoi kehittyä

suurkaupungiksi, Hessin maa itse on liian karua ja mannun aarteista

köyhää, voidakseen suurta keskustaa synnyttää. Noin 40 pros. maasta on

metsää, muusta osasta suuri osa laitumena ja niittynä. Köyhissä

vuoristokylissä rahvas osaksi elättää itsensä kotiteollisuudella,

etenkin kutomisella. Hessin lauhkein osa on Laimin laakso, _Marburgin_

ja _Giessenin_, kahden soman yliopistokaupungin välillä.

Weserin laakso Werran ja Fuldan yhtymästä aina Westfalin porttiin

saakka oli vuoteen 1866 saakka parhaita esimerkkejä siitä

hajaannuksesta, joka Saksassa valtiollisella alalla vallitsi. Paitsi

Hessin vaaliruhtinaskuntaa, Hannoveria ja Westfalia, jotka nyt on

Preussiin yhdistetty, juoksevat jokeen Braunschweigin, Lippe-Detmoldin

ja Schaumburg-Lipen rajat. Kaupungit ovat pienet, mutta enimmäkseen

varsin kauniissa asemissa jyrkillä korkeilla rannoilla. Niitten välillä

on joella jommoinenkin liike, joka vanhastaan on saanut ravintoa Hessin

oivallisista hiekkurilouhimoista. Jahka Weser on lopullisesti perkattu

ja yhdistetty kanavalla Elbeen, niin se epäilemättä saa entistä

suuremman merkityksen liikkeessä. Westfalin portissa, siinä missä Weser

vuorimaasta laskee lakeudelle, on _Minden_. Kaupungin läheisyydessä on

oivallisia rakennuskivilouhimoita ja merkelikaivoksia, vieläpä

hiili- ja mutakerroksiakin. Melkoisemmaksi kuin Minden on kuitenkin

kehittynyt Teutoburgin metsän alla _Bielefeld_ (71,000 a.); vaikka

etäämpänä joesta, on se vanhan palttinateollisuuden keskusta. Kauempana

luoteessa, niinikään Teutoburgin metsän liepeellä, on _Osnabrück_

(55,000), joka harjottaa monenlaista teollisuutta, tämän apuna

kaupungin läheisyydessä jonkin laajuiset hiilikerrokset. Teutoburgin

metsän vastakkaisella puolella on Westfalin lihavalla lakeudella,

lähellä Emsiä, vanha _Münster_ (67,000 a.), joka Hansan aikana oli

tärkeä piispankaupunki. Kaukana liikkeestä ja teollisuudesta se vielä

on suuressa määrin säilyttänyt vanhanaikaisen ulkomuotonsa. Viime

aikoina se kuitenkin on joutunut suurliikkeen yhteyteen sen kautta,

että Rheinin vesistöstä tuleva kanava sen ohi kulkee Emsiin.

Münsterissä on säilynyt paljon sekä yksityisiä että julkisia

keskiaikaisia rakennuksia. Kuulu kauneudestaan on raatihuone.

Kaupungin iäkkäässä tuomiokirkossa taas on romanilainen ja gootilainen

tyyli omituisella tavalla yhteen sulatettu. Münsterissä ja

Osnabrückissä allekirjotettiin v. 1648 Westfalin rauha, johon

Kolmenkymmenen vuoden sota päättyi. Kanava ei kuitenkaan vielä

Münsterin kohdalla yhdy Emsiin, vaan kulkee hyvän matkaa melkein rinnan

sen kanssa, lähelle Ibbenbüren nimistä vuorikaivospaikkaa, jonka luota

uuden Keskimaan kanavan on määrä alkaa.

Weserin itäpuolella on vuorimaassa useitakin runsaita hiilikerroksia.

Näistä saa _Hannoverin_ suuri teollisuus voimansa. Kauan oli Hannover

pieni kaupunki, mutta sen asema oli hyvä, ja viime vuosisadan kuluessa

se on nopeaan kehittynyt niin suureksi, että siinä nykyään on yli

neljännesmiljonaa asukasta. Yhdessä Leinen toisella rannalla olevan

_Lindenin_ kanssa on asukasluku koko joukon päälle 300,000. Tätä

kehitystä suuressa määrin edistää se seikka, että Hannover on tärkeä

rautatiesolmu. Hannoverista itään on Harzin pohjoisella puolella

Welfien vanha pääkaupunki _Braunschweig_ (135,000). Kaupungissa onkin

monta rakennusmuistomerkkiä keskiajan keskivaiheilta. Mutta sen

kukoistusaika oli varsinkin Hansa-aika; se kuului Danzigin, Lübeckin ja

Kölnin keralla Hansan johtaviin kaupunkeihin.

Mutta vielä kunnianarvoisemmat ovat ne muistot, jotka meitä kohtaavat

Harzin juurella, varsinkin vanhassa _Goslarissa_. Goslarissa

oleskelivat mieluimmin vanhat saksilaiset keisarit, ja siellä on vielä

säilynyt vanha keisarillinen linnakin, jonka Henrik III rakennutti

1050:n vaiheilla, ynnä myöhemmältä keskiajalta ja uuden ajan alulta

suuri joukko rakennuksia, samoin kuin näiden seutujen muissakin

vanhoissa kaupungeissa. Goslar sen vuoksi vanhoine tornineen,

kirkkoineen, tekee hyvin vanhanaikaisen vaikutuksen. Sen entinen

tärkeys perustui pääasiallisesti Harzin erinomaisiin metsästysmaihin ja

vuoriaarteihin. Niitten vuoksi keisarit siellä niin hyvin viihtyivät.

Pohjois-Saksan kaupungeita.

Jo varhaisella keskiajalla oli Elben korkea länsiranta Saalen suun

alapuolella tärkein paikka niillä mailla.

Magdeburg.

Kaarlo Suuren aikana syntyi tälle rannalle kaupunki, _Magdeburg_,

Saksalaisten itärajan etuvartioksi. Magdeburg oli myöhemmin tärkeä

tukipaikka slaavilaisten alueitten vallottamiseksi ja saksalaisen

asutuksen levittämiselle nykyiseen Brandenburgiin. Tämän jälkeen siitä

tuli tärkeä kauppapaikka -- siitä lähti kauppatie itäänpäin Rheinille,

se kuului Hansaan ja oli sen voimallisimpia jäseniä. Mutta Magdeburgin

mahdin musertivat keisarilliset Kolmenkymmenen vuoden sodassa,

vallottaessaan ja hävittäessään sen perinpohjin. Myöhemmin kaupunki

uudelleen virisi eloon brandenburgilaisena linnotuksena. Mutta vasta

19:llä vuosisadalla Magdeburg kohosi uuteen kukoistukseen. Sitä edisti

varsinkin kaupungin ympäristön, Magdeburgin "Bördin", erinomainen

viljavuus. Tällä lakeudella kehittyi niin voimaperäinen viljelys, että

harvat paikat sille taisivat vertoja vetää. Myöhemmin siitä tuli

varsinkin sikurin ja sokerijuurikkaan tärkeimpiä viljelysseutuja. Tämä

voimaperäinen viljelys kävi pitkän päällekin mahdolliseksi sen kautta,

että _Stassfurtin_ arvokkaat kalisuolakerrokset keksittiin ja niitä

aljettiin kaivaa. Siitä maanviljelys sai erinomaisen tärkeän

apulannotusaineen. Suunnattoman laajuutensa kautta nämä suolakerrokset

riittivät tyydyttämään paljon suuremmankin tarpeen, niitten pohjalle

kehittyi ensin vilkas kauppa, sitten erinomaisen tuottava kemiallinen

teollisuus. Tätä kehitystä helpottivat hyvät liiketietkin, koska Elbe

kulkee alueen kautta. Magdeburgista siten kasvoi mahtava kauppa- ja

teollisuuskaupunki. Jokea myöden se saa varsinkin kivihiiliä ja

petrolia, myötävirtaan se lähettää mahtavat määrät suoloja,

apulannotusaineita, kemikalioita ja sokeria. Seudun teollisuutta

suuressa määrin kannattavat ympäristön runsaat ruskohiilivarat.

Kaupunki kasvoi nopeaan vanhan linnotuspiirin ulkopuolelle (240,000

a.). Sillä on erinomaiset rautatieyhteydet tärkeimpien satamakaupunkien

kanssa. Kun Keskimaan kanava valmistuu, niin saa kaupunki uusia

tehtäviä vesiyhteyden kautta Weserin ja Rheinin kanssa. Asemansa kautta

Magdeburg silloin olisi omiaan olemaan koko Saksanmaan pääkaupunki.

Saksanmaan tärkein liikekeskusta siitä epäilemättä kehittyy. --

Magdeburgin huomattavin vanha rakennus on tuomiokirkko, joka sisältää

paljon teoksia Saksan keskiajan parhaimmilta taiteilijoilta. Se oli

ainoa rakennus, jonka keisarilliset säästivät, polttaessaan kaupungin

Kolmenkymmenen vuoden sodassa ja surmatessaan asukkaat melkein

sukupuuttoon.

Harzin juurella on melkoinen _Halberstadt_; lähellä sitä kohtaa taas,

missä Mulde laskee Elbeen, _Dessau_. Dessauta jonkun verran

ylempänä on vanha _Wittenberg_, jonka nimi niin läheisesti liittyy

uskonpuhdistuksen vaiheisiin. Wittenberg on vanhanaikainen, pienehkö

kaupunki (noin 20,000 a.), jossa vielä paikat ja rakennukset suureksi

osaksi ovat samat kuin Lutherin aikana. Torilla seisovat Lutherin ja

Melankthonin muistopatsaat. Mutta yliopistonsa, jossa niin moni

suomalainenkin on opiskellut, Wittenberg menetti viime vuosisadan

alussa, jolloin se yhdistettiin läheisen Hallen yliopistoon.

Saalen alueella näemme lähellä toistaan kahden suurkaupungin,

_Leipzigin ja Hallen_, kilpailevan toimeliaisuudessa. Ne ovat molemmat

samassa alankomaan poukamassa ja molemmatkin yhtä edullisessa asemassa

Etelä-Saksan liikkeen solmukohtina. Vuoristojen solien kautta eroo

täältä teitä Böhmiin, Frankiin ja Hessiin, ja tämä teiden haarautuminen

se on niin moneen kertaan koonnut armeijoja näille lakeuksille

valtaaviin taisteluihin. Kolmenkymmenen vuoden sodassa moni

suomalainenkin sortui täällä voitokkaissa taisteluissa. Vielä monta

vertaa suuremmat sotajoukot oli myöhemmin Napoleonin aikaisissa sodissa

näillä kentillä vastakkain. Leipzigistä lounaaseen on _Lützenin_

kenttä, jolla Kustaa II Adolf kaatui. Paikalla, mistä ruumis, pahoin

runneltuna, löydettiin, on suuri kulkukivi, jota sanotaan "Ruotsin

kiveksi" -- Ruotsista se lienee kotoisinkin. Taistelutanterella on

muistopatsas ja kappeli, Lützenin kylässä kuningas vainajan kuvapatsas.

Missä aseet niin usein vastakkain joutuivat, siinä on rauhallisenkin

liikkeen risteys.

_Halle_ oli jo keltiläisten aikana asutuskeskus. Osaksi sen lienee

siitä kiittäminen suolalähteitään, joista vielä tänä päivänä

valmistetaan suolaa. Hallessa on vielä säilynyt "hallorien"

ammattikuntakin, joka ennen aikaan oli varsin tärkeä, kun suolan

valmistus oli tuottavampaa. Nyt sitä vastoin suolan tuotanto on

vähäarvoinen kaupungin muun toimeliaisuuden rinnalla. "Hallorit" ovat

näihin saakka säilyttäneet omituisen pukunsa ja tapansa. Teollisuuden

pohjana ovat lähiseudun runsaat ruskohiilivarastot. Halle valmistaa

etenkin koneita, varsinkin maanviljelyskoneita. Hallen yliopisto on

Saksanmaan suurimpia. (Noin 166,000 a.).

Lähellä Hallea on Harzin itärinteillä vähäinen _Eisleben_, jossa

Luther syntyi ja loppuikänsä vietti. Eislebenissä vielä säilytetään

vanhassa kunnossaan Lutherin taloa, joka sisältää uskonpuhdistajasta

monta muistoa, vaikkei se enää olekaan aivan alkuperäisessä kunnossa.

Se seitsemännellätoista vuosisadalla suurimmaksi osaksi paloi, mutta

rakennettiin sitten uudelleen niin tarkalleen entisen mukaiseksi kuin

suinkin.

Leipzig.

Leipzig oli kahdennellatoista vuosisadalla slaavilainen kaupunki,

vaikka jo silloin saksalaisten ruhtinaitten vallassa. Jo silloin se

alkoi olla tärkeä kauppapaikka. Ensimäiset kauppiaat olivat

lombardialaisia, joita Konrad Wettiniläinen oli sinne tuottanut. Pian

se sai molemmat päämarkkinansa, "Jubilate", ja "Mikonpäivän markkinat",

joista kaupungin kauppa kasvoi. Vähitellen saksalainen porvaristo

kaupungissa lisääntyi ja vaurastui, niin että saksan kieli

neljännentoista vuosisadan keskivaiheilla oli yksinään virastoissa

kelvollinen. Leipzig kehittyi niin nopeaan, että se viidennentoista

vuosisadan alussa (1409) saattoi ottaa vastaan Pragin yliopiston

saksalaiset professorit ja ylioppilaat, kun mainittu yliopisto

muutettiin tshekkiläiseksi. Leipzigin yliopisto onkin Saksanmaan

suurimpia. Kuudennentoista vuosisadan alussa Leipzig sai

tapulioikeudet, joitten nojassa sen kauppa yhä vahvistui ja levitteli

laajemmalle aluettaan.

Ennen Napoleonin sotia Leipzig oli maineeltaan Saksanmaan hauskimpia ja

kauneimpia kaupunkeja. Laajan kauppansa ja kirjallisten harrastustensa

kautta se oli hienostunut enemmän kuin useimmat muut kaupungit. Paljon

kaupunki kärsi Napoleonin sodissa, joitten verisimpiä taisteluita sen

ympärillä taisteltiin, mutta vielä suurempaa hallaa sille tuotti Saksin

kuningaskunnan typistäminen, jonka kautta Leipzig sai ympärilleen,

melkeinpä porttiensa eteen, Preussin tullirajan. Preussin hallitus

koetti kaikella tavalla suosia läheistä Hallea, joka oli

preussiläiselle alueelle joutunut. Kun Saksan tulliliitto v. 1834

perustettiin, niin vapautui Leipzig kuitenkin haitallisesta syleilystä,

sen kauppa pääsi uudelleen vapaaksi, ja se on siitä pitäen kasvanut

niin nopeaan, että kaupunki nykyään on Saksanmaan kaikkein

tärkeimpiä keskustoita, jopa muutamilla aloilla kokonaan vallitsee

markkinat. Tärkeytensä ja keskellisen asemansa vuoksi se on saanut

yleisvaltakunnallisiakin laitoksia, kuten valtakunnanoikeuden.

Liepzig on Saksin monipuolisen teollisuuden tärkein myyntipaikka. Sen

vanhat messut ovat jonkin verran merkitystään menettäneet, sen jälkeen

kuin rautateitten, postin ja sähkölennätyksen kehityttyä kauppa on

saanut toiset muodot. Mutta yhä vieläkin saapuu messuihin väkeä läheltä

ja kaukaa, kaikki tyhjät tilat ovat silloin kaupungissa täynnään,

valtakatujen varrella on jokainen yksityisasuntokin muutettu

kauppahuoneeksi.

Tukkukaupan päätavaroita ovat varsinkin turkikset. Leipzig on melkein

koko maailman turkiskaupan keskusta; ainoastaan Lontoo vetää sille

vertoja. Leipzigiin saapuvat turkistavarat sekä Pohjois-Amerikasta että

Siperiasta. Suurenmoinen on niinikään nahkan, villatavarain,

kankaitten, lasitavarain ja palttinain myynti.

Mutta varsinkin kirjakaupan ja kirjateollisuuden alalla Leipzig on

Saksanmaan ensimäinen kaupunki. Siellä ovat maan suurimmat

kustannusliikkeet, mutta melkein vielä tärkeämpi on se välittävä

tehtävä, joka Leipzigillä on kirjakaupassa. Ennen aikaan

kirjankustannusliike ja myynti oli yliopiston suojeluksen ja

tuomarivallan alainen. Kaikki huutokaupat, suoritukset, myynnit

tapahtuivat silloin yliopiston huoneissa. Mutta nykyään on yliopisto

siitä kokonaan erillään, Leipzigin kirjakaupalla on osaksi

kansainvälinen luonne. Sadat, jopa tuhannet ulkomaalaiset

kustannusliikkeet ja kaupat pitävät siellä vakinaista edustajaansa.

Rakennuksiltaan on Leipzig melkein kauttaaltaan uudenaikainen.

Vanhempi osa kaupungista on 17 ja 18:lta vuosisadalta. Kaupungin

loistorakennukset ovat järjestään viime vuosisadan luomia. Niistä ovat

huomattavimmat "Saksan kirjateollisuustalo", uusi raatihuone,

Pietarin kirkko, useat museot, konserttitalo -- Leipzig on Saksan

musiikkielämänkin keskustoja -- sekä valtakunnanoikeuden suurenmoinen

palatsi, muita mainitsematta. Vanhain muurien sijalle on avattu

kauniita lehtokujia, ja näillä näemme enemmän rauhan ja edistyksen

miehille pystytettyjä muistopatsaita, kuin missään muussa Saksan

kaupungissa. Leipzig on silläkin tahtonut osottaa, että se on etupäässä

valistuksen kaupunki sotilasmielisessä ja ruhtinasmielisessä Saksassa.

Vanhastaan oli kaupunki kuulu lukuisista puutarhoistaan ja vihannista

ympärystöistään. Mutta tämä maalaisluonne suurkaupungissa alkaa yhä

enemmän kadota, puistojen sijaan on kaupungin ulkoreunoille kohonnut

sadottain uudenaikaisia tehtaanpiippuja. Leipzig on yhä enemmän

muuttunut tehdaskaupungiksi ja sen kautta jossain määrin entistä

luonnettaan muuttanut.

Thüringin kaupungit.

Thüringissä, joka käsittää kaikki Thüringerwaldin ja Harzin väliset

maat, on hyvinkin erilaisia seutuja. Pohjoisella reunalla ovat Harzin

malmirikkaat vuoret, sitten seuraavat Mansfeldin alastomat mäkimaat,

Saksan kupariteollisuuden ja hopeantuotannon kantamaa. Harzin

eteläpuolella on tuo "Kultainen laakso", jonka kautta kulkee tie

Hallesta vanhaan yliopisto- ja Hansa-kaupunkiin _Göttingeniin_.

Kultaisen laakson pääpaikka on _Nordhausen_. Laakson eteläpuolella

alkaa Thüringin kuorikalkkiaisalue, joka on kuivaa karunlaista maata,

harvaan asuttua. Taajempia asutuskeskustoita on ainoastaan

kuorikalkkiaisen syvennyksissä, joissa on nuorempia, hyötyisempiä

maalajeja, ynnä liikereittien varrella. Tärkeimpiä teitä on se, joka

Thüringerwaldin poikki tullen kulkee Eisenachista Gothan, Erfurtin ja

Weimarin kautta Saalen rannoille. Thüringin valtiollisen hajaannuksen

vuoksi on tämän tien varteen syntynyt useita somia keskikokoisia

kaupungeita, jotka pienien ruhtinaitten pääkaupunkeina ovat saaneet

omituisen "maalaisresidenssin" leiman. Näistä on varsinkin _Weimar_

jokaiselle saksalaiselle rakas, sillä Weimarin hovi oli Saksan

klassillisen kirjallisuuden lämmin suosija, Weimarissa ovat sekä

Schiller että Göthe asuneet ja runoilleet suuren osan ajastaan.

Gothassa on Saksan ja koko Europankin etevin karttapaino.

Melkoisemmaksi on Erfurt kasvanut (90,000 a.). Se on erittäin

hedelmällisessä laaksossa ja tärkeä puutarhakaupunki. _Jenassa_, joka

on kauniissa mäkiseudussa, on yliopisto.