Vaikka Saksa nykyään onkin yhtenäinen kansallinen valtakunta, niin
kuvastuu sen valtiollisessa kartassa yhä vieläkin selvään entinen
historiallinen hajanaisuus. Saksan valtakunta on yhä liittovaltakunta,
vaikka entistä paljon lujempi sekä perustuslakinsa, että johtavan
valtion suuren ylivoiman vuoksi. Sen muodostaa 26 eri valtiota,
joista kuitenkin suurin luku on aivan pieniä, vain valtiollisia
muinaisjäännöksiä. Suurempi kuin kaikki muut valtiot yhteensä on
Preussin kuningaskunta, jonka sekä alue että väkiluku on noin 60 pros.
koko valtakunnan alueesta ja väkiluvusta. Baijeri, joka on Preussin
jälkeen suurin, on alaltaan vain 14 pros. valtakunnan koko alueesta;
väkiluku 11 pros. koko väkiluvusta. Suuruudessa seuraavat viisi
valtiota käsittävät vain kukin 2 1/2-4 pros. valtakunnan alueesta, ja
kokonaista 17 on semmoista, joitten alue on 1 pros. pienempi.
_Saksan valtakunnan_ pinta-ala on yhteensä 540,745 neliökilometriä,
väkiluku (1905) 60,600,000.
Tästä alueesta kuuluu _Preussin kuningaskuntaan_ 348,658
neliökilometriä, asukasluvusta 37,300,000.
Saksan eri maitten pinta-alat ja väkiluvut näkyvät seuraavasta
luettelosta:
Valtiot Pinta-ala Väkiluku Pääkaupunki
km2 1.12.I905
Preussin kuningaskunta 348,658 37,278,820 Berlin
Baijerin kuningask. 75,870 6,512,824 München
Saksin kuningask. 14,993 4,502,350 Dresden
Württembergin k. 19,514 2,300,330 Stuttgart
Badin suurherttuakunta 15.081 2,009,320 Karlsruhe
Hessin " 7,68l 1,210,104 Darmstadt
Mecklenburg-Schwerinin 13,127 624,881 Schwerin
suurherttuakunta
Saksi-Weimarin " 3,6l7 387,892 Weimar
Mecklenburg-Strelitzin 2,930 103,251 Strelitz
suurherttuakunta
Oldenburgin " 6,427 438,195 Oldenburg
Braunschweigin herttuakunta 3,672 485,655 Braunschweig
Saksi-Meiningin " 2,468 268,859 Meiningen
Saksi-Altenburgin " 1,324 206,500 Altenburg
Saksi-Coburg-Gothan " 1,977 242,292 Gotha ja Coburg
Anhaltin " 2,299 328,007 Dessau
Schwarzburg-Rudolstadtin 940 96,830 Rudolstadt
ruhtinaskunta
Schwarzburg-Sondershausin 862 85,177 Sondershaus
ruhtinaskunta
Waldeckin " 1,121 59,135 Arolsen
Vanh. Reussin " 317 70,590 Greiz
Nuor. Reussin " 827 144,570 Gera
Schaumburg-Lippen ruht.k. 340 44,992 Bückeburg
Lippen ruhtinaskunta 1,215 145,610 Detmold
Vapaakaupunki Lübeck 298 105,857 Lübeck
Vapaakaupunki Bremen 256 263,426 Bremen
Vapaakaupunki Hampuri 415 875.090 Hampuri
Valtakunnanmaa Elsass- 14.513 1,814,626 Strassburg
Lothrinki
Saksan valtakunta 540,743 60,605,183 Berlin
Saksan valtakunnan nykyisessä valtiojaossa ilmenee jotenkin selvästi
maan maantieteellinen pintamuodostus. Pohjois-Saksan alanko, joka on
maantieteellisesti yhtenäisin alue, käsittää suurimman valtionkin,
Preussin kuningaskunnan. Etelä-Saksan joki- ja vuorimaa on jakautunut
useiksi keskikokoisiksi valtioiksi, Keski-Saksan vuoristokynnyksellä
taas ovat säilyneet, maanmuodostuksen epätasaisuuden mukaisesti,
useimmat pienet valtiot. Niitä on varsinkin Thüringissä, jossa niitä
yhteisellä nimityksellä nimitetään _Thüringin pieniksi valloiksi_.
Johdamme lyhyesti muistoon, miten nykyiset valtioalueet ovat
kehittyneet.
_Preussin kuningaskunnan_ varsinainen kantamaa on v. 931 perustettu
_Nordmark_, nykyinen _Altmark_, joka on Elben mutkassa, Magdeburgista
pohjoiseen. Albrecht Karhu valtasi 12. vuosisadalla _Mittelmarkin_,
jossa Berlin on, sekä sen luoteispuolella olevan _Priegnitzin_ alueen
ja kutsui itseään Brandenburgin markkikreiviksi. Seuraavalla
vuosisadalla liitettiin tähän alueeseen _Ukermark_, Berlinistä
pohjoiseen, ja _Neumark_, Mittelmarkin itäpuolella. V. 1411, jolloin
Nürnbergin linnankreivi, Hohenzollerin Fredrik, sai nämä maat ja pian
korotettiin vaaliruhtinaaksi, kuului Brandenburgiin vasta noin 23,300
neliökilometriä maata. Aina seitsemännentoista vuosisadan alkuun oli
Brandenburgin kasvu vähäinen. Vasta Kolmenkymmenen vuoden sodan jälkeen
alkoi tämä alue, yhteensä tuskin 40,000 neliök., nopeammin kasvaa sekä
itää että länttä kohti. V. 1614 siihen perinnön kautta tulivat alisen
Rheinin varrelta Kleven herttuakunta ynnä Markin ja Ravensburgin
kreivikunnat, sekä koillisessa Preussin herttuakunta, Saksalaisen
ritarikunnan entinen maa. Suuri vaaliruhtinas sai Westfalin rauhassa
Taka-Pommerin slaavilaisen herttuakunnan ynnä Magdeburgin,
Halberstadtin, Mindenin ja Kamminin entiset hiippakunnat, hän vapautti
Preussin Puolan yliherruudesta ja rakensi näistä hajanaisista osista
valtion, joka jo käsitti 111,000 neliökilometriä maata ja ulottui
Itämereen saakka. Mutta tämän valtion alueet olivat vielä hajallaan,
Itä-Preussin ja Rheinin alueet päämaasta aivan erillään. V. 1701 tästä
valtakunnasta tuli Preussin kuningaskunta. V. 1720 siihen lisättiin
Etu-Pommerin itäinen osa ynnä Stettin ja Oderin suistamo. Seuraava
melkoisin lisäys oli Schlesian vallotus, sen jälkeen Puolan jaon kautta
anastetut alueet, vaikka osa näistä maista myöhemmin menetettiinkin
Venäjälle. Länsi-Preussi ja Posen jäivät pysyvästi valtakunnan osiksi.
Tämän lisäyksen kautta tulivat Preussin Pohjois-Saksassa olevat alueet
yhtenäiseen kappaleeseen. Wienin kongressissa, jossa Napoleonin
kukistumisen jälkeen Europan karttaa uudelleen muovailtiin, Preussi sai
Ruotsilta Uuden Etu-Pommerin, Saksin pohjoisen osan, Erfurtin, Mainzin
vaaliruhtinaskunnan maat Thüringissâ, ynnä koko joukon muita
hengellisiä ruhtinasalueita Rheinin rannoilta ja Westfalista. Siitä
syntyi valtakunnan länsiosasta yhtenäinen preussiläinen alue, joka
jaettiin kahdeksi maakunnaksi, _Rheinin maakunnaksi_ ja _Westfaliksi_.
Preussistä oli näin tullut suurvalta, jonka alue käsitti 275,000
neliökilometriä maata. Mutta läntinen pienempi osa oli vielä erillään
itäisestä suuremmasta. Maayhteys niitten välillä saatiin aikaan vasta
v. 1866, Itävaltaa ja sen saksalaisia liittolaisia vastaan käydyssä
sodassa, jossa Preussi anasti Slesvig-Holsteinin, Hannoverin, Hessin
vaaliruhtinaskunnan; Nassaun ja Mainin Frankfurtin, yhteensä 73,000
neliökilometriä maata. Preussi käsitti silloin yhdessä kappaleessa
lähes 350,000 neliôkilometriä Pohjois-Saksan alangolla ja
vuoristokynnyksen pohjoisella rinteellä. Ainoastaan hallitsijahuoneen
vanha sukumaa, schwaabilainen ruhtinaskunta _Hohenzollern_, on aivan
erillään, keskellä Württembergiâ. Mutta Preussin eri osain, varsinkin
idän ja lännen uskonnolliset, taloudelliset ja yhteiskunnalliset olot
eroovat suuressa määrin toisistaan.
Hallinnon puolesta Preussi nykyään jakaantuu 12 maakuntaan, jotka vain
osaksi noudattavat historiallisia rajoja.
Muista Pohjois- ja Keski-Saksan valloista on vain _Saksi_ tärkeämpi.
Kauan aikaa oli se Preussin tasavoimainen kilpailija. Samoin kuin
Preussi kehittyi Nordmarkista Elben alijuoksulla, samoin Saksi
kehittyi _Mark Meissenistä_ Elben keskijuoksun varsille. Myöhemmin
siihen liitettiin Thüringin maakreivikunta, ynnä Saksin vanha
herttuakunta. 1423 se korotettiin vaaliruhtinaskunnaksi, mutta jaettiin
v. 1485. Läntinen osa, etupäässä Thüringin maat, hajaantui
perinnönjakojen kautta moneen pieneen valtioon. Itäinen osa, joka pysyi
vaaliruhtinaskuntana, sai v. 1635 _Lausitzin_ markkikreivikunnan, mutta
1815 sekä tämä alue että Saksin pohjoinen osa joutuivat Preussille.
Saksin kuningaskunta -- Napoleon antoi tämän arvonimen -- on tosin
nykyään pieni, mutta erinomaisen taajan asutuksensa vuoksi on sillä
aluettaan paljon suurempi merkitys.
_Baijerin kuningaskunnan_ kantamaa on Baijerien vanha, jo v. 912
perustettu heimoherttuakunta, joka käsitti Lechin ja Innin välisen
ylätasangon. Ajottaiset jaot eivät ole olleet pysyväisiä. V. 1777
Baijeri sai takaisin Rheinin Pfalzin, joka jo aikaisemmin oli sille
kuulunut, mutta 1806 sen täytyi luovuttaa siitä Rheinin oikealla
puolella oleva osa Badille. Korvaukseksi se sai koko frankkilaisen
Mainin maan ja Illerin ja Lechin välisen osan Schwaabia. Nykyinen
Baijeri on siis kahteen osaan jakautunut, varsinaiseen Baijeriin ja
Pfalziin, joka tosin on pieni alaltaan, mutta erinomaisen taajaan
asuttu. Baijerinkin eri osien kansalliset, yhteiskunnalliset ja
uskonnolliset olot ovat hyvinkin vaihtelevat.
_Württembergin kuningaskunta_ käsittää likimain Schwaabien vanhan
heimoherttuakunnan, vaikkei olekaan siitä välittömästi syntynyt. Vanha
heimoherttuakunta keskiajalla hajaantui moneksi maalliseksi ja
hengelliseksi ruhtinasalueeksi ja valtakunnankaupungiksi. Näitten
joukossa Württembergin kreivikunta, jonka sukulinna on lähellä
Cannstattia, voimistui muita tärkeämmäksi, anastaen vähitellen koko
Neckarin maan ja sen frankkilaisenkin osan. V. 1806 se sai Illerin
länsipuolella olevan osan Schwaabin ylänköä ja kuningaskunnan arvon.
Alueeltaan on Württemberg Saksia koko joukon suurempi, mutta sen
asukasluku on tuskin muuta kuin puolet Saksin asukasluvusta.
_Badin suurherttuakunta_ ei ole vanhain heimoherttuakuntain pohjalle
kehittynyt. Se on syntynyt markkikreivikunnasta, joka sijaitsi Rheinin
rannalla Badenin kaupungin ympärillä ja ajottaisten jakojen kautta
hajaantui vielä pienempiin osiin. Vähitellen siihen liitettiin muitakin
pienempiä alueita, mutta valtakunnan arvoiseksi se kasvoi vasta v.
1806, jolloin se sai Itävallan maat Rheinin oikealla rannalla
(_Breisgaun_), toisen puolen Pfalzista ja kappaleita Mainin Frankkien
maasta. Badin pohjoisosassa asuu frankkilainen, eteläosassa
allemanninen väestö.
_Hessin suurherttuakunnan_ kantamaa on Hessin vanha maakreivikunta,
joka v. 1247 erotettiin Thüringistä. V. 1479 se sai nykyisen
Darmstadtin seuduilla olevat maat. Vaihtelevien kohtaloitten kautta on
tämä alue sitten milloin lisääntynyt, milloin vähentynyt, mutta
valtiona se on pysynyt näihin saakka.
_Valtakunnanmaahan Elsass-Lothringiin_ kuuluu kaksi aivan erilaista
osaa. Elsass, joka käsittää Rheinin vasemmalla puolella olevan osan
Ylä-Rheinin laaksoa, oli aikanaan osa Schwaabien heimoherttuakunnasta.
Tämän hajottua Elsass hajosi useihin pieniin ruhtinasalueihin, jotka
Ranska anasti seitsemännellätoista vuosisadalla. Nykyinen Saksan
Lothring taas oli aikanaan osa Lothringin herttuakunnasta, toinen osa
siitä kuului Mainzin hiippakuntaan. Molemmat alueet Ranska vallotti. V.
1871 Saksa vihdoin voitti takaisin nämä molemmat maat ja yhdisti ne
valtakunnanmaaksi, jota hallitsee keisarin nimittämä maaherra.
Siirtomaat.
Saksan valtakunta myöhään valmistui, myöhään saattoi ruveta merillä
liikkumaan, vallottaakseen takaisin osansa merille siirtyneestä
maailmankaupasta, myöhään sen vuoksi saattoi ruveta itselleen
siirtomaitakin hankkimaan. Saksan ilmestyessä merille oli merentakaiset
maat jo enimmäkseen jaettu. Aivan osattomaksi ei kuitenkaan Saksakaan
jäänyt. Se ryhtyi hankkimaan siirtomaita sekä kauppansa, että
lisääntyvän siirtolaisuutensa tueksi.
Ylä-Guinean rannalla on Saksa vallannut kapeanlaisen, maan sisälle
ulottuvan palstan, _Togomaan_, joka on Englannin ja Ranskan vanhempien
siirtomaitten välissä. Tällä alueella ei kuitenkaan ole luonnollisia
kehitysmahdollisuuksia, koska takamaa on Ranskan oma.
Laajempi alaltaan on _Kamerun_, Guinealahden pohjukassa; sen rajat
ulottuvat kauemmaksi sisämaahan, aina Tshad-järvelle saakka, joten
Kamerunin kauppa voi kehittyä aina Sudanin sydämeen saakka.
_Saksan Lounais-Afrika_ käsittää suurimman osan Etelä-Afrikan läntistä
rannikkoa; pieni kulma siitä ulottuu itäänpäin aina Sambesijoelle
saakka. Tällä enimmäkseen aroja sisältävällä alueella -- jossa
suomalaiset lähetyssaarnaajat ovat kauan vaikuttaneet Ovambojen kesken
-- on osittaisesta karuudestaan ja kuivuudestaan huolimatta lauhkean
ilmastonsa vuoksi suurempia kehitysmahdollisuuksia kuin troopillisilla
mailla. Lounais-Afrikassa voi kehittyä laaja karjanhoito, ilmaston
puolesta siellä tulevat toimeen europpalaiset uudisasukkaat, ja jos
sieltä vielä löydetään kultaa ja muita metalleja, niin suuntautuu sinne
epäilemättä nopeaan saksalainen siirtolaisvirta, joka tähän saakka on
enimmäkseen kulkenut Yhdysvaltoihin.
_Saksan Itä-Afrika_ on troopillista maata, jossa europpalaisella
uudisasutuksella tuskin on menestymisen edellytyksiä. Rannikko on karua
ja kuivaa maata, suurien järvien seutu sitä vastoin taajaan asuttua ja
hyvin viljeltyä. Siellä sen vuoksi epäilemättä, kun hallinto on saatu
järjestetyksi käytännölliselle kannalle, kehittyy tuottava troopillinen
maanviljelys.
Tyynessä meressä on Saksa onnistunut hankkimaan itselleen montakin
saaristoa. Sille kuuluu osa _Uudesta Guineasta, Bismarckin saaristo_,
joka on Uuden Guinean koillispuolella, osa _Salomonin saarista,
Karolinit, Marianit, Palau-saaret ja Marschallin saaret_. V:sta 1899
kuuluu myös suurin osa _Samoa-saarista_ Saksalle. Tyvenen meren
saarilla on lauhkean ilmastonsa vuoksi mitä parhaat edellytykset
troopillisen maanviljelyksen kehittämiseksi.
Kiinassa on Saksa Tientsinissa ja Hankaussa hankkinut omaa maata
kauppasiirtokunnalleen ja Shantungin niemimaalla vuokrannut
_Kiautshoun_ lahden ja 600 neliökilometriä maata. Tästä alueesta se
vähitellen levittää kauppaansa varsinkin Shantungin niemimaan taajaan
asuttuihin sisäseutuihin.
Siirtolaisuus.
Saksan siirtolaisuus enimmäkseen suuntautuu Pohjois-Amerikaan, etenkin
Yhdysvaltoihin. Vuosikymmenenä 1894-1904 muutti Yhdysvaltoihin 280,000
siirtolaista, Kanadaan ja muuhun Amerikaan 11,500, Brasiliaan 7,700,
Afrikaan 5,600, Australiaan 1,600, Aasiaan 830. Pohjois-Amerikaan
pyrkii varsinkin eteläsaksalainen ja itäsaksalainen siirtolaisuus,
muihin maihin Luoteis-Saksa ja Hansa-kaupungit.
Melkoinen oli siirtyminen Venäjälle aikaisempina vuosikymmenmä.
Vuodesta 1857 vuoteen 1878 muutti Venäjälle kaikkiaan 685,000
saksalaista.
Aikaisempi saksalainen siirtolaisuus, sekä Venäjälle ja Unkariin, että
merentakaisiin maihin pyrkivä, lähti etupäässä Etelä-Saksasta, Badista,
Württembergistä ja Pfalzista; viime vuosikymmeninä on merentakainen
siirtolaisuus sitä vastoin lähtenyt varsinkin Itämeren saksalaiselta
rannikolta.
Tämä siirtolaisuus on vaikuttanut, että saksan kieli on maailmassa
laajalle levinnyt. Se olisi vielä paljon yleisempikin, elleivät
saksalaiset uusissa oloissa yleensä pian luopuisi kielestään.
Otaksutaan Yhdysvalloissa nykyään elävän 6 tai 7 miljonaa saksalaista,
Kanadassa 300,000, Etelä-Brasiliassa 250,000.
Vaikka merentakaisissa sivistysmaissa asuvat saksalaiset eivät voikaan
ajaa Saksan valtiollisia asioita, niin on niistä kuitenkin suuri apu
Saksan vaikutusvallan leviämiselle kaikkialla maailmassa.
Vuodesta 1821 on merentakaisiin maihin muuttanut kaikkiaan noin
seitsemän miljonaa saksalaista. Ainoastaan Suur-Britanniasta ja
Irlannista on siirtolaisuus ollut vielä suurempi, nimittäin 13 miljonaa
samalla ajalla. Irlanti on siirtolaisuuden kautta menettänyt suurimman
osan asukkaistaan, jota vastoin Saksan asukasluku siirtolaisuudesta
huolimattakin on lisääntynyt nopeammin kuin minkään muun Europan maan.
Väkiluvun suuruuteen nähden on Saksan siirtolaisuus vähäpätöinen.
Irlannissa on 100,000 asukkaasta vuosittain 12 tarttunut matkasauvaan;
Saksassa vastaava luku on ainoastaan 2 ja Saksan väkiluku yhä kasvaa
paljon nopeammin kuin Ranskan, vaikka Ranskan siirtolaisuus on
ainoastaan neljäskymmenes osa Saksan siirtolaisuudesta.
Ennen aikaan Saksan siirtolaisuus, ikäänkuin luonnollista kaltevuutta
seuraten, suuntautui itään. Sen kautta anastettiin saksalaisuudelle
koko Itä-Preussi. Nykyään sitä vastoin on Saksan rajamaitten väestö
siksi tihennyt, etteivät ne enää voi vastaanottaa sanottavaa
saksalaista siirtolaisuutta. Valtiollisistakin syistä olisi saksalainen
virtaus sekä Venäjälle että Itävalta-Unkarille nykyään epämieluinen --
ennen vanhaan Venäjä sitä kaikin tavoin edisti. Saksan sen vuoksi
täytyy pitää liikaväelleen tietä avoinna semmoisiin lauhkean vyöhykkeen
maihin, joitten väestö vielä on siksi harva, että niissä on
siirtolaisille sijaa. Uuden Seelannin väestö on 70 kertaa, Sa.
Catherinan maakunnan väestö Brasiliassa 30 kertaa harvempi kuin Saksan.
Saksan politika pitää alati silmällä, että tiet maan siirtolaisvirralle
pysyisivät avoinna.
Suuressa määrin levittää Saksan vaikutusvaltaa merentakaisissa maissa
sekin siirtolaisuus, johon maan oppineet säädyt osaa ottavat. Melkein
kaikkiin niihin nuoriin kultuurimaihin, jotka viime vuosisadalla ovat
pyrkineet ajan saavutuksien tasalle kohoomaan, on kutsuttu saksalaisia
tiedemiehiä laskemaan perustus korkeammalle opetukselle. Saksan
loistavalla menestyksellä käydyt sodat ovat vaikuttaneet, että Saksan
upseereita on kutsuttu kaikkiin maailman ääriin sotaväkeä opettamaan.
Saksalaiset upseerit ovat harjottaneet Turkin uuden armeijan, he ovat
olleet mukana Japanin sotalaitoksen järjestämisessä. Useimmissa
Etelä-Amerikan valloissa, varsinkin eteenpäin pyrkivässä Chilessä, ovat
he suorittaneet saman työn. Etelä-Amerikassa on sitä paitsi
tieteellinen elämä suureksi osaksi saksalaisten oppineitten perustama.
Uskonnot.
Uskontojen puolesta Saksanmaa on erinomaisen hajanaista. Pääuskonnot
ovat lutherilais-evankelinen ja roomankatolinen. Koko väestöstä on 63
pros. protestantteja, 36 pros. room. katolisia, 1 pros. juutalaisia.
Koko Pohjois-Saksa, puolalaisia osia ja länsipuoltaan lukuun ottamatta,
on jotenkin yhtenään evankelista oppia. Länsi-Saksa ja Etelä-Saksa sitä
vastoin ovat etupäässä katolilaisia. Mutta Etelä-Saksassakin on suurin
osa Württembergiä ja siihen idässä rajottuva osa Baijeria jotenkin
yhtenäistä evankelista aluetta. Rheinin varsilla on uskontunnustuksien
jako erinomaisen kirjava. Tämä uskonnollinen hajaannus perustuu
uskonpuhdistuksen taisteluaikoina noudatettuun periaatteeseen, että
kukin maa omisti uskonnon sen mukaan, mitä uskoa sen hallitsija
tunnusti. Sen kautta säilyivät varsinkin Rheinin rannoilla ja
Länsi-Saksassa katolilaisten kirkkoruhtinaitten hallitsemat maat
katolilaisina.
Juutalaisten luku on suurin Posenissa ynnä Ylä-Rheinin laaksossa,
Hessissä ja Frankissa. Viime aikoina juutalaisia on keräytynyt
varsinkin valtakunnan pääkaupunkiin, Berliniin, jossa juutalaisten luku
nousee sataantuhanteen. Kaikkiaan oli juutalaisten luku Saksassa v.
1900:n vaiheilla noin 600,000, siis 1 pros. koko väestöstä. Mutta
verraten paljon suurempi on juutalaisten vaikutus kaikilla elämän
aloilla, koska he hallitsevat paljon suurempaa suhdelukua valtakunnan
varallisuudesta, ja varallisuutensa ja yritteliäisyytensä nojalla
ovat voineet vallata verrattomasti suuremman sijan sekä tieteen
että käytännöllisen opin aloilla. Saksassakin on sen vuoksi
juutalaisvihollinen liike, vaikkei se olekaan yhtä kiivas kuin
naapurimaassa Itävalta-Unkarissa. Juutalaisia tukee voimakas
sosialidemokratinen puolue, jonka johtajista useat ovat olleet
juutalaisia.
Valtiomuoto ja hallinto.
Saksan valtakunta on perustuslain mukaan "valtioitten liitto", jonka
saksalaiset ruhtinaat ja vapaakaupungit ovat "ikuisiksi ajoiksi"
solmineet.
Liittoutuneitten valtioitten puolesta hoitaa valtakunnanvaltaa
liittoneuvosto, jonka esimiehen Preussin kruunu nimittää. Hallitsijan
arvonimi on "Saksalainen keisari", eikä Saksan keisari, koska
hän on vain ensimäinen ruhtinaitten kesken, _primus inter pares_.
Preussin kuninkaana keisarilla on oikeus eräissä asioissa
kieltää liittoneuvoston päätökset, ja 17 äänellään Preussi voi
liittoneuvostossa estää kaikki perustuslain muutokset. Liittoneuvoston
hyväksymät lakiehdotukset esitetään keisarin käskystä yhdistettyjen
hallitusten nimessä valtiopäiville. Keisari kutsuu kokoon, avaa ja
sulkee sekä liittoneuvoston että valtiopäivien istunnot. Valtiopäiväin
hajottaminen tapahtuu liittoneuvoston päätöksestä, keisarin
suostumuksella. Keisari on koko valtakunnanhallinnon päämies. Hän
nimittää valtakunnan-virkamiehet. Keisari edustaa valtakuntaa
kansainvälisissä asioissa, hän valtakunnan nimessä julistaa sodan,
solmii rauhan, tekee liittoja vieraitten valtain kanssa. Mutta sodan
julistamiseen hän tarvitsee liittohallituksen luvan, ellei vihollinen
maahan hyökkää; siinä tapauksessa hän omin valloin paikalla julistaa
sodan. Vieraitten valtain kanssa tehdyt sopimukset, jotka koskevat
valtakunnan lainsäätöä, ovat sekä liittoneuvoston että valtiopäivien
vahvistettavat.
Keisari on valtakunnan armeijan ja laivaston ylin päällikkö.
Valtakunnan armeija on yhteinen. Ainoastaan Baijerilla on oma
armeijansa, jonka päällikkö rauhan aikana on Baijerin kuningas. Sodan
aikana on keisari Baijerinkin armeijan ylipäällikkö. Sotalaivasto on
valtakunnan yhteinen ja keisari on sen ylin esimies.
Keisari valtakunnan nimessä hallitsee Elsass-Lothringia, (jolla
liittoneuvostossa on vaan neuvotteleva sija), sekä Saksan siirtomaita.
Yhteiseen valtakunnan-lainsäädäntöön kuuluvat m.m. seuraavat asiat:
koti- ja asuntoseikat (Baijeria lukuun ottamatta) ja valtakunnan
määräykset kansalaisoikeudesta, passilaitos, muukalaisten
poliisivalvonta, ammattilainsäädäntö ja vakuutuslaitos (lukuun
ottamatta kiinteimistövakuutusta Baijerissa) ynnä siirtolaisuus muihin
maihin, tulli- ja kauppalainsäädäntö ynnä valtakunnan hyväksi
kannettavat verot, mittain, rahain ja painojen määrääminen, ynnä
paperirahan liikkeeseen laskeminen, pankkilaitos, patentit, Saksan
meriliikkeen turvaaminen, ynnä Saksan konsuliedustus ulkomailla,
rautatielainsäädäntö (Baijeria lukuun ottamatta), ynnä
maanpuolustukseen tai yleiseen liikkeeseen tarvittavain maa- ja
vesiteitten rakentaminen, posti- ja sähkölennätinlaitos (Baijeria ja
Württembergiä lukuun ottamatta), koko sivililainsäädäntö,
rikoslainsäädäntö ja oikeudenkäyntiä koskeva lainsäädäntö, maasotaväki
ja laivasto, terveydenhoito, sanomalehtien ja yhdistyksien
valvominen. Kaikki semmoiset asiat, joita ei nimenomaan ole mainittu
valtakunnan-lainsäädäntöön kuuluviksi, kuuluvat eri valtioitten
sisälliseen lainsäädäntöpiiriin. Niinkuin luettelosta näkyy, on Baijeri
pidättänyt erikoisoikeutenaan useita semmoisia asioita, jotka ovat koko
muulle Saksalle yhteisiä valtakunnanasioita.
Valtakunnan lakiasäätävät mahdit ovat liittoneuvosto ja valtiopäivät.
Valtiopäivät valitaan yleisen äänioikeuden perustuksella. Keisarin
edustajana liittoneuvostossa on valtiokansleri, jonka keisari nimittää.
Kaikkien Saksan valtioitten kansalaiset ovat sinään myös valtakunnan
kansalaisia. Raha-asiain hoito on jotenkin monimutkainen. Valtakunta
omiin tarpeisiinsa kantaa veroja. Osan yhteisistä tuloista se on
velvollinen suorittamaan maavaltioille. Mutta näiden puolestaan tulee
suorittaa valtakunnan rahastoon yhteisiä menoja varten summia, jotka
tavallisesti ovat näitä jako-osuuksia paljon suuremmat. Maavaltiot siis
sisäisen lainsäädännön ja verotuksen kautta hankkivat osan niistä
menoista, joita valtakunnan hallinto vaatii.
Maavaltioissa on sisällinen lainsäädäntö ja hallinto eri tavoilla
järjestetty. Kaikilla on edustuskuntansa -- Elsass-Lothringillakin,
jonka eduskunnan päätöksiä valtiopäivät kuitenkin voivat kumota ja
säätää niiden sijaan uusia lakeja. Eri tavalla on hallinto, eri tavalla
kansanedustus järjestetty. Yleensä ne valtioissa ovat paljon
vanhoillisemmalla kannalla kuin valtakunnassa, jonka vuoksi
edistyneempien puolueitten voima esim. Preussin maapäivillä on paljon
pienempi kuin valtiopäivillä, ja Baijerissa katolisilla puolueilla on
lainsäätäjäkunnassa ehdoton enemmistö.