Paljon kauemmaksi, kuin mikään kirjotettu historia tai muistokirjotus,
ulottuvat Saksassa ihmiselämän jäljet. Jo jääkauden jälkiajalla, ehkä
kymmeniä tuhansia vuosia ennen ajanlaskumme alkua, asui Saksassa
ihmisiä. Maantieteellisten olojen muuttuessa muuttui asutuskin,
kehittyen raakalaisuudesta korkeampiin viljelysmuotoihin, kivikaudesta
pronssikauteen ja rautakauteen. Asutuksesta niinä vuosituhansina, jotka
ennen ajanlaskumme alkua kuluivat, voimme saada ainoastaan vaillinaisia
yleisiä tietoja muinaislöytöjen johdolla.
Vanhimmat löydöt viittaavat siihen aikaan, jolloin pohjoisen
maajäätikön peräydyttyä Saksanmaalla oli aroilmasto, arokasvullisuus
ja -eläimistö. Ihminen asui luolissa, luolissa on säilynyt jäännöksiä,
joista hänen elämänlaatunsa voidaan arvata. Tunnetaan jo monta
tämänkaltaista luolaa, niitä on löydetty Harzista, Thüringistä,
Schwaabin Albista. Luolissa on tavattu sekä ihmisenluita, että hänen
kaatamainsa eläinten luita, ynnä kaikenlaisia kiviaseita ja
talouskapineita ja myös eläinten luista valmistettuja aseita ja
talouskapineita. Sen aikuinen ihminen oli voimallinen, vaikka hänen
aseensa olivatkin alkuperäiset, hän ryhtyi pelkäämättä taisteluun
voimallisimpiakin petoeläimiä vastaan. Hohefelsin luolasta (Schwaabin
Achin laaksosta) on löydetty kaikkein vanhimpia limsiöveitsiä, aseena
käytettyjä peuran kulmahampaita, hevosen, karhun luurankoja,
terotettuja peuransarvia, norsunluitten kappaleita, sarvikuonojen,
antiloppien ja vielä nykyistä tiikeriäkin melkoista suurempien
kissaeläinten luurangon osia. Mutta varsinkin nämä luolaihmiset
pyytävät kolmen metrin mittaista luolakarhua, jonka pääkallo
muserrettiin, alaleuka otettiin irti ja muodostettiin kirveeksi, luut
halkaistiin ytimen saamiseksi ja kylkiluut huolellisesti pilkottiin
nuolenkärjiksi. Karhun leukaluu muodostettiin kirveeksi sillä tavalla,
että terävästä kulmahampaasta tuli kirveen varsinainen terä.
Peuran kalloja käytettiin juoma-astioina. Paljon etelämpää, aina
Bodenjärven rannoilta, on soitten säilöstä löytynyt luita ja
jäännöksiä, jotka todistavat peuran niihin aikoihin olleen Saksanmaalla
yleisimmän eläimen.
Myöhemmiltä, vaikka yhä vielä ammoisilta esiajoilta, näyttävät olevan
ne ateriatunkiot, jotka ensinnä tutkittiin Tanskan rannikolla ja siellä
laadultaan selitettiin. Niitä on Itämeren etelärannallakin, esim.
Slesvig-Holsteinin, Rügenin ja Preussin rannoilla. Ne ovat enimmäkseen
valtaavia simpukankuorikasoja, todistaen sen aikuisten ihmisten
suureksi osaksi eläneen simpukoilla, mutta seassa on myös paljon sekä
aseita, että metsästettyjen eläinten luita, joista voidaan tehdä
johtopäätöksiä, minkälaiset ilmastolliset olot, kasvisto ja eläinkunta
olivat näitten ihmisten aikoina. Kurisches Haffin kielekkeellä
vaeltavan dyynin alta on paljastunut moisia kasoja melkein
yhtämittaisia riuttoja. Siihen aikaan kasvoi Saksanmaalla jo valtaavat
metsät, ateriatunkioitten kansa kaikesta päättäen oli tuhansia, ehkä
kymmeniätuhansia vuosia myöhäisempi, kuin jääkauden jälkeiset
luolaihmiset. Jotenkin samanaikuisia näyttävät olleen paalukylät,
joitten jäännöksiä on Etelä-Saksassa tavattu, varsinkin Bodenjärven
rannoilla. Paalukyläin asukkaat rakensivat kylänsä järven pohjaan
upotettujen paalujen varaan. Vanhimmat paalukyläläiset käyttivät jo
sirosti hiotuita kiviaseita, mutta kylät näyttivät olleen asuttuja niin
pitkiä aikoja, että niiden kuluessa aseet ja viljelys ennättivät
muuttua, toiset vielä roomalaisella ajalla. Niitä on löydetty
Etelä-Saksan soistakin, joihin ne lienee rakennettu niihin aikoihin,
kun nämä suot vielä olivat järvinä. Paalukyläläisillä oli jo kehittynyt
talous, heillä oli ajoneuvoja, veneitä, koira ja vuohi. Luista päättäen
he metsästivät hirveä, kauriita, metsäkarjua, peuraa, karhua, majavaa,
kettua, alkuhärkää, vuorikaurista, jänistä, kissaa, sutta, y.m. Kun
metallit tulivat tunnetuiksi, niin heidän kesken jo epäilemättä
kehittyi jotenkin edistyneet yhteiskunnalliset olot. Samaan
metallittomaan kivikauteen viittaavat myös vanhimmat esiaikaiset
haudat, nuo jätinhaudat (Hünengräber), joita yhä on kaikkialla Saksassa
runsaasti, vaikka niitä onkin niin paljon hävitetty. Yksin Lüneburgin
nummella on vielä 400 tämmöistä hautaa, Slesvig-Holsteinissa monta
tuhatta. Schliebenin seudulla, jonka läpi Musta Elster juoksee, oli
vielä v. 1833 kokonaista 1,022 hautakumpua. Ne ovat osaksi jykevän
suurista paasista rakennettuja. Toiset ovat avoimia, toiset paasilla
peitettyjä kammioita. Toiset ovat pitkäveteisiä kivillä ympäröityjä
kumpuja, joissa on monta kivikammiota kussakin. Toisista kammioista on
löydetty monien kymmenien ruumiitten luut. Arvellaan, että nämä
jätinhaudat ehkä jo ovat germanien esi-isäin ajoilta.
Suuremmoisia muinaislöytöjä on tavattu pronssiajan haudoista. Niissä on
sirojen pronssiesineitten joukossa vielä runsaasti kivikauden esineitä.
Metalliesineet viittaavat siihen, että ne oli valmistettu Välimeren
maissa, ja että siis jo puolentoista vuosituhatta ennen ajanlaskumme
alkua Keski-Europan ja Välimeren maitten välillä oli vilkas
tavaranvaihto. Samaa tietä saapuivat esiaikaiseen Saksaan rautaesineet.
Pronssiajan ja varhaisemman rauta-ajan runsaimmat löydöt on tavattu
Hallstattin luota Salzkammergutissa. Sieltä löydetyt erinomaisen sirot
esineet todistavat jo kehittynyttä kultuuria. Tämän viljelyskauden
loistoaika näyttää olleen ensimäisen vuosituhannen keskivaihe ennen
ajanlaskumme alkua. Saman kultuurikauden esineitä on löydetty
pohjoisesta aina Harzia myöden. Pohjois-Saksan muinaislöydöt samalta
ajalta sitä vastoin viittaavat samanlaiseen kultuuriin, joka siihen
aikaan vallitsi Skandinavian niemellä.
Nämä esiaikaiset löydöt tarjoovat tyhjentymättömän rikkaan kentän
muinaistutkimukselle. Niitten avulla vähitellen voidaan valaista
Saksanmaan esiaikaisia viljelysmuotoja. Jossain määrin ne, etenkin
vanhat jätinhaudat, ovat huomattavana osana Saksan maisemassakin. Mutta
Saksanmaan varsinainen kansallinen maantieto, historia ja viljelyskuva
alkavat kehittyä vasta siitä, kun historian valo lankee Saksanmaan
nykyisten asukkaitten esi-isäin oloihin, ne alkavat vanhain germanien
taisteluista ja suhteista roomalaisiin, kansainvaelluksista ja
kansainvaelluksien aikana menetetyn maan takaisin vallottamisesta.