Mä lähden — mietti — kirkkohon,
Kas, jumal'äidin kuva on
Niin kaunis siellä ihanainen.
Kun kuvaa palvon, kumarran
Ja sydämeni avajan,
Suo avun äiti taivahainen.
Ja ennenkuin hän huomaakaan,
Jo kirkkoon onpi matkallaan,
Kun intoon hukkui heikkouskin.
Ja ulkoilma virkistää,
Pois vaivat, tuskat häviää —
Hän tilannettaan muistaa tuskin...
Ja sitten vasta havahtaa,
Kun kirkonkellot kumajaa
Ja huomaa, että kauttaaltansa
Sen kirkon saartaa santarmit
Ja sotilaat ja poliisit,
Mut loitos karkoitetaan kansa.
Näät, hallitsija perheineen
Ja kanssa loistoseurueen
On palvoin temppelissä tuolla.
Ja siksi hoviväki vaan
Nyt sisään sinne lasketaan —
Muut saavat olla ulkopuolia.
Ah, onko käännyttävä pois?
Mut toiste tuskin tulla vois,
Jos sairaus taas sitten estää...
Ei, juuri nyt nuor äiti tuo
Hän jumal'äidin kuvan luo
Sois päästä koko sydämestä.
Ja joukon sekaan rynnistäin,
Hän tungeteksen eteenpäin
Ja pääsi ovensuulle asti.
Mut vahtimiehet korskeat
Tien siinä pystyyn nostavat,
Pois käännyttäen ankarasti.
Kun hangoitteli vastahan,
Niin hartioille vartijan
Hän pian joutui nostetuksi.
Ja silloin sattui silmihin
Myös kuva jumal’äidinkin —
Näät auki oli kirkon uksi.
Ja näytti, kuin ois hymyillyt
Ja kuva hälle nyökännyt —
Se sielun sisimpähän koski.
Vaan siitä vahdit tienneet ei,
He joukon taakse naisen vei,
Min kyynelistä kastui poski.
Ja samalla myös uupumus
Ja tauti, mielenliikutus
Niin otti hänet valtahansa,
Ett' ainoastaan turvaten
Hän lyhtypatsaan puolehen
Vain pysyä voi seisallansa.
Tuon huomas läsnäolijat
Ja monet luokse tulivat,
Ken udellen, ken säälin vuoksi,
Ja eräs kutsui ajurin
Ja maksoi kyytipalkankin —
Ja kohta hepo joutuin juoksi.
Kun pääsi kotiportilleen,
Löys kivihiililohkareen,
Min korjasi hän taltehensa.
Ja huoneeseensa tultuaan,
Sen lieteen pisti palamaan
Ees lämpimyyttä saadaksensa.
Nyt uupunutta itkustaan
Hän lasta riensi vaalimaan
Ja itse vuoteelle myös vaipui,
Kun taudinpuuska jällehen
Taas alkoi kera tuskien —
Hän horrostilanteeseen haipui...
Kun pelti jäikin tukkohon,
Niin savussa — hän luuli — on
Nyt jumal'äiti Pojan kanssa
Ja hymyileepi hänellen
Taas jälleen päätä nyökäten,
Kuin äsken teki kuvassansa.
Hän puolestaan myös tervehtää
Ja hiljaa päätään nyökkäjää
Ja koittaa hymyellä vastaan.
Ja kuten jumal'äitikin,
Nyt käsivarsin molemmin
Hän painaa rintahansa lastaan...