Mut aivan onnen-auringon
Hän tullehensa loistohon
Jo luuli, sattumalta kerran
Kun kohtas suuren kunnian:
Pääs tuttavaksi mahtavan
Ja loisteliaan sotaherran.
Kas, siinä oli miesten mies!
Hän kohtelias olla ties!
Ja rikas on, kuin rahapankki.
Hän aulis oli ostamaan
Ja antamahan lahjojaan,
Myös yksityisen huoneen hankki.
Nyt neulan saattoi heittää pois
Ja koetella, kuinka vois
Vain rakastajan mieliks olla,
Mi kyyhkyksensä nimittää
Ja viettää suopi elämää
Niin kevyttä kuin korennolla.
Ei päivin muuta tehtävää,
Kuin väsymystä levähtää
Ja yksin olla muisteloissa.
Mut illat, yötkin uudelleen
Taas käydä rakastajineen
Vaan huveissa ja nautinnoissa.
Mut sitten tuli yllätys,
Kun huomattihin: äiteys
On pian odotettavissa....
Tuo tieto rakastajan vei:
Hän kyyhkyn luokse tullut ei,
Vaan kerrassaan on kadoksissa.
Ei saavu lahjoin upeoin,
Ei nouda parivaljakoin.
Kuin ennen oli tapanansa.
On turhaa kyyhkyn odotus
Ja etsiminen, kaipaus —
Ja siitä on hän murheissansa.
Niin virtaa, vuotaa kyyneleet,
Ett' ovat silmät turvonneet —
Voi surkeutta, onnettuutta!
Kun mistään apua ei näy,
Niin lapsuuskotiin aatos käy:
Ah, voisikohan sinne muuttaa.
Mut kuinka saattaisikaan hän
Tään kanssa suuren häpeän
Nyt turvautua kodin puoleen!
Työkumppanitko lohduttais?
He naurain ehkä pilkkajais?
Saa yksin menehtyä huoleen...
Kun puuttui raha sekä työ,
Hän panttaileepi ynnä myö
Nyt sormuksia, vaatteitansa.
Ei niistä suurin summin saa:
Ne arvoa on halvempaa,
Kuin luullut oli saadessansa...
Kuin kala kiiltouistimen,
On irstaajan siis petosten
Hän uhriks tullut kaikinpuolin.
Ja ikävintä: tila vaan
Käy yhä suuntaan pahempaan,
Sen huomajaapi raskain huolin.
Näät, pakko muuttaa asuntoon
On ollut kehnoon komeroon
Ja kylmään, kosteaankin vielä.
Sen lisäks puut on lopussaan
Ja ruokaa tuskin ollenkaan —
Jo aivan kurjuus uhkaa niellä.
Kuin mikä ihmeilmestys
On lapsosensa syntymys —
Muut ihmiset ei siitä tiedä...
Jos tuonne kanavaan sen veis?
Ja itse mukaan heittäiteis?
Niin toki ei hän tehdä siedä...
Tään kaiken ajatuksillaan
Nyt näki, niinkuin kirja vaan
Ois luettavanansa aivan.
Ja lisäks tauti ankarin
Ja tuskat omantunnonkin
Ne vielä suurentavat vaivan.