Tuolla Hankaveden rantamalla[1]
Paikallansa luonnonihanalla
Talo Maukolan on vieläkin,
Niinkuin Ruotsin vallan aikoihin,
Jolloin mukaan kansan muistelon
Sattunut tää seikka siellä on.
[1] Noin 21 1/2 kilometriä Rautalammin kirkolta eteläänpäin.
Kerran oli olleet Maukolaiset —
Nuoret, vanhat, miehet sekä naiset —
Kaikki häärimässä pellollaan,
Kooten kypsyneitä viljojaan,
Eikä Maukosukko tarmokas
Itsekään myös ollut joutilas.
Niinkuin oisi oltu kilpasilla,
Ukko liikkehillä vilkkahilla
Aumaa tehdessänsä ahkeroi,
Samalla kuin neuvojansa soi,
Käskein, komennellen väkeään
Tehtävätään hyvin täyttämään.
Kesken kiireen pitkin Hanhiselkää
Vilkui purtta kulkevaa — ja pelkää
Vieraita nyt sieltä tulevan
Saamaan häiriötä aikahan...
Mutta toisaallenpa pyörähtäin
Vene kiiti Susisalmeen päin.
Kolme miestä oli soutamassa,
Poikkilaudalla taas korskeassa
Asennossa istui herrasmies —
Lähin kuningasta kukaties,
Koska alennu ei pitämään
Venehessä edes perääkään?
Herra, tarkastellen ympärilleen,
Oli lausahtanut soutajilleen:
"Talo kaunis tuo on kohta mun!"
Virkkoi soutajansa: "Entäs kun
Maukonen ei taloansa myö?"
"Karkoittaa on hänet helppo työ!"
Tämän uhkauksen kauhuksensa
Maukosukko kuuli aumallensa —
Pystyyn karkasi jo huutamaan:
"Mitä, saastainen, sä haastatkaan?"
Mielensä hän toki malttaa voi,
Vaikka katse tulta salamoi.
Sydän täynnä oli suuttumusta,
Päässä pyöri monta ajatusta:
Väkivaltako nyt kodin vie?
Eessäkö on mierolaisen tie?
Missä laki on ja oikeus?
Missä vääryydelle rangaistus?
Sitten kovaäänisesti huutaa,
Käskevästi sekä täyttä suuta:
"Joudu, eukko, evään laitantaan
Sekä puhdas paita antamaan.
Jussi, nouda ruuna haasta pois,
Niinkuin pihassa se nyt jo ois!"
Pannen toisen miehen sijahansa,
Ukko hyppäs alas aumaltansa,
Mennen juoksujalkaa talohon.
Hetkessä hän matkavalmis on!
"Herran haltuun", virkahti hän vaan,
Ratsastain kun lähti ajamaan.
Miksi lähti? Yksikään ei tunne,
Eikä myöskään, pyrkivi hän kunne.
Itse tiesi kyllä määränpään,
Oli vaikeuskin selvillään.
Luojaan, tarmoonsa ja totuuteen
Luottaen hän lähti matkalleen.