Tiettömiä oli suuret salot.
Harvassa myös oli torpat, talot.
Mutta vaivoin, monin vastuksin
Tullut Maukonen on kumminkin —
Itse armollisen kuninkaan
Luokse pyrkimähän Ruotsinmaan.
Hoviväki katsoi kummissansa
Suomen miestä sarkavaatteissansa,
Pieksuineen ja eväskonttineen,
Josta luopunut ei erilleen,
Pitäen sen päivät seljässään,
Öisin ollut on se tyynynään.
Mutta sitten hämmästyttiin vasta,
Kuultihin kun hänen kuningasta
Haluavan päästä tapaamaan.
Mahdottomaksi se sanotaan.
"Jätä anomus", niin neuvotaan.
"Kyllä, mutta käteen kuninkaan!"
Koiteltiin jos kuinka vastaan panna,
Mutta Maukonen ei perään anna:
Suomalaisen itsepäisyyden
Ansioksi merkitä voi sen,
Että lopultakin ukko tuo
Astua sai kuninkaansa luo.
Konttia kun suvaittu ei mukaan,
Kirjat, joit' ei saanut nähdä kukaan,
Perkasi hän sieltä kätköstään
Sekä kuljetti ne mennessään,
Käyden varmana, kuin suoramies,
Totuuden ken omaksensa ties.
Kumarrus ei ollut orjamainen,
Eikä myöskään onnenonkivainen,
Kun hän paperinsa ojentaa
Kuninkaalle, joka viittoaa
Hoviherransa ne ottamaan,
Kuulla tahtoen ne kokonaan.
Oli talon kiinnekirjain tukko,
Jonka siinä jätti Maukosukko.
Käännöstäjän, johon luottaa voi,
Anomuksen ruotsintaa hän soi —
Päällimmäisenä se olikin,
Pistäen siis heti silmihin.
Kansanmiehen kieltä korutonta
Lauseet oli, eikä niitä monta.
Mitään ei, mi Maukosen ei ois,
Oltu lisätty tai pantu pois.
Sisällys sen osapuillehen
Oli ollut tämänlaatuinen:
"Kuulkoon armollisin kuninkaani
Alamaisensa — mun — asiaani.
Pelkään, kunnioitan Jumalaa,
Kuningasta tahdon rakastaa,
Tottelen ja koitan täyttää lain,
Laiminlyö en veronmaksuain.
Laki ennen onpi turvan taannut.
Mut se onko olemasta laannut?
Sillä eräs herra uhkoaa
Kodistani minut karkoittaa.
Lain kun isä onpi kuningas,
Suokoon avun mulle armias".
Kysyttäissä sitten kokonansa
Kertoi uhkauksen kuulemansa.
Ja kun kiinnekirjain tarkastus
Näytti: hänellä on oikeus,
Kuningas nyt lausui hymysuin,
Veljellensä haastelisi kuin:
"Vielä voimassaan on laki yhä!
Niinkuin ennenkin se myös on pyhä!
Kuninkaan ja kansan yhteistöin
Valvovi se päivin sekä öin
Turvaa kuninkaan ja kansan, maan —
Rikkojat sen aina rangaistaan.
Mene rauhassa taas taloasi
Viljelemään aivan omanasi.
Vakuudeksi kiinnekirjahan
Tämän lisäyksen panetan:
'Väkivallan ken käy tekohon,
Hirsipuussa saapi palkkion.
Kerro terveisinä Suomenmaassa:
Oikeudentunto kuninkaassa
Rehellisiin suomalaisihin
Harras onpi sekä lämpimin.
Suomalaiset, teistä olla saa
Ylpeänä aina Ruotsinmaa!"
Majesteetti poistui kättä lyöden.
Kohta sitten Maukosukko syöden
Hovipöydän päässä herkkuisan
Istui peloittavan komean.
Konttikin taas oli vierellään,
Jossa paperit on kätkössään.