Levin osallistui tuon päivän mittaan moniin keskusteluihin ikään kuin
älynsä ulkoisella puolella, ja vaikka hän joutuikin pettymään sen
muutoksen suhteen, jonka oli luullut itsessään tapahtuneen, aisti hän
kuitenkin iloisena sydämensä täyteyden.
Sateen jälkeen oli liian märkää mennä kävelemään; sitä paitsi
etäämpänä taivaalla näkyi yhä ukkospilviä ja välillä jyrisikin. Koko
seurue vietti jäljellä olevan osan päivästä kotona.
Väittelyä ei enää syntynyt, päinvastoin kaikki olivat päivällisen
jälkeen mitä parhaimmalla tuulella.
Aluksi Katavasov huvitti naisia omituisilla sutkauksillaan, jotka
aina kovasti miellyttivät hänen uusia tuttaviaan, ja kertoi sitten
Sergei Ivanovitshin kehotuksesta mielenkiintoisia huomioitaan
uros- ja naaraspuolisten huonekärpästen luonteiden ja ulkonäön
eroavaisuuksista ja niiden elämästä yleensä. Sergei Ivanovitsh oli
myös iloinen ja esitti teepöydässä veljensä pyynnöstä kantansa idän
kysymyksen tulevaisuudesta ja teki sen niin hyvin, että kaikki
syventyivät kuuntelemaan häntä.
Kitty vain ei voinut kuunnella loppuun asti: hänen täytyi mennä
kylvettämään Mitjaa.
Muutamia minuutteja myöhemmin kutsuttiin Leviniäkin hänen luokseen
lastenkamariin.
Levin jätti teensä ja lähti harmitellen, että täytyi jättää kesken
niin mielenkiintoinen keskustelu. Hän ihmetteli hieman levottomana,
miksi hänet oli kutsuttu, sillä sellaista oli ennen sattunut vain
kaikkein tärkeimmissä tapauksissa.
Joskin Sergei Ivanovitshin suunnitelma siitä, kuinka
nelikymmenmiljoonainen slaavilainen heimokunta vapauduttuaan
aloittaisi Venäjän kanssa historiassa uuden ajanjakson, kiinnosti
häntä suuresti uutuudellaan, ja joskin häntä vaivasi epätietoisuus
siitä, miksi hänet oli kutsuttu lapsen luo, hän muisti heti salista
lähdettyään ja yksinäisyyteen päästyään kaikki aamuiset ajatuksensa.
Kaikki nuo mietteet slaavilaisuuden merkityksestä maailmanhistoriassa
kävivät niin mitättömiksi hänen sisäisen sieluntilansa rinnalla, että
hän unohti heti ne kaikki ja siirtyi aamuiseen mielialaansa.
Hän ei enää muistellut silloista ajatuskulkuaan. Hän tavoitti ilman
sitäkin heti sen tunteen, joka oli johtanut häntä ja ollut hänen
silloisten ajatustensa pohjana, ja huomasi sen käyneen sielussaan
vielä entistä voimakkaammaksi ja selvemmäksi. Nyt hänen ei tarvinnut,
kuten ennen mielenrauhaa tavoitellessaan, seurata tarkasti entistä
ajatuskulkuaan löytääkseen häipyneen tunteensa. Nyt sielun täytti
taas entistä elävämpänä ilon ja rauhan tunne, mutta ajatus ei pysynyt
perässä.
Hän kulki kuistin poikki ja katsoi kahta tummenneella taivaalla
erottuvaa tähteä ja muisti äkkiä: "Niin, minä katsoin taivasta ja
ajattelin, että taivaankansi, jonka minä näen pääni päällä, ei ole
valhetta... mutta siinä jäi jotain kesken, minä salasin jotain
itseltäni", hän ajatteli. "Mutta olipa mitä hyvänsä, sitä vastaan se
ei voi todistaa. Kunhan mietin, niin kaikki selkenee!"
Lähestyessään lastenkamaria hän jo muistikin, minkä ajatuksen hän
oli itseltään salannut. Se oli se ajatus, että jos jumaluuden
päätodisteena on Hänen ilmoituksensa siitä, mitä hyvä on, niin miksi
tuo ilmoitus rajoittuu ainoastaan kristillisen kirkon piiriin. Missä
suhteessa tuohon ilmoitukseen ovat buddhalaiset ja muhamettilaiset
uskonnot, jotka myös tunnustavat ja tekevät hyvää?
Hän luuli löytäneensä vastauksen tähän kysymykseen, mutta ei ehtinyt
vielä päästä selville siitä, kun tuli jo lastenkamariin.
Kitty seisoi hihat käärittynä pienen kylpyammeen luona. Miehensä
askeleet kuullessaan hän käänsi kasvonsa tätä kohti ja kutsui
tätä hymyllään luokseen. Toisella kädellään hän kannatti vedessä
selällään kellottavan ja jaloillaan harottelevan lapsen päätä, toisen
käsivarren lihas supistui rytmikkäästi, kun hän puristeli sienestä
vettä lapsen päälle.
-- Kuules, katsohan, katsohan! hän sanoi, kun Levin oli tullut hänen
luokseen. -- Agafja Mihailovna on oikeassa: se tunnistaa.
Asia oli niin, että Mitja näytti todellakin tästä päivästä alkaen
tuntevan kaikki omaisensa.
Heti kun Levin oli astunut ammeen luo, hänelle näytettiin koe, joka
onnistui täydellisesti. Varta vasten huoneeseen kutsuttu kyökkipiika
kumartui lapsen luo. Poika rypisti kulmiaan ja pudisti hyljeksivästi
päätään. Kitty kumartui ammeen yli ja pojan kasvot seestyivät hymyyn,
hän kurotteli käsiään pesusientä kohti ja purskutti huuliaan niin
tyytyväisesti ja erikoisesti, että Kittyn ja lastenhoitajan ohella
myös Levin joutui odottamattoman ihastuksen valtaan.
Lapsi nostettiin ammeesta, huuhdeltiin, käärittiin lakanaan,
kuivattiin ja annettiin kimeästi huutavana äidilleen.
-- Olen niin hyvilläni, kun sinäkin alat pitää hänestä, sanoi
Kitty miehelleen istuuduttuaan rauhallisena, lapsi rinnoillaan,
tavalliselle paikalleen. -- Olen niin iloinen siitä. Se alkoikin jo
surettaa minua, tiedätkö. Sinä kun sanoit, ettet tunne häntä kohtaan
mitään.
-- En suinkaan minä niin sanonut, etten tunne. Minä vain sanoin
jollain tavoin pettyneeni.
-- Kuinka niin?
-- Ei häneen, vaan omaan tunteeseeni; olin odottanut enemmän. Olin
luullut, että minussa puhkeaa yllättäen jokin uusi suloinen tunne.
Mutta tulikin vastenmielisyyden ja säälin tunne...
Kitty kuunteli häntä tarkasti imettäessään ja pisteli samalla
kylvetyksen ajaksi riisumiaan sormuksia takaisin kapeisiin sormiinsa.
-- Ennen kaikkea siihen liittyy paljon enemmän pelkoa ja sääliä
kuin mielihyvää. Tänään, tuon ukonilman synnyttämän pelon jälkeen,
tajusin, kuinka paljon rakastan häntä.
Kittyn kasvot valaisi säteilevä hymy.
-- Säikähditkö sinä kovastikin? hän sanoi. -- Minä myös, mutta
minusta tuntuu vielä hirveämmältä nyt, kun kaikki on ohi. Minä menen
katsomaan sitä tammea... Kyllä tuo Katavasov sitten on herttainen!
Niin, ja koko päivän on muutenkin ollut niin mukava olo. Sinäkin
osaat olla Sergei Ivanovitshia kohtaan oikein kiltti, kun vain
tahdot... No, mene nyt toisten luo. Täällä tulee aina niin kuumakin
kylvyn jälkeen...