Agafja Mihailovna poistui varpaisillaan huoneesta; lapsenhoitaja veti
alas rullaverhon, ajoi kärpäset pois kehdon musliinikaihtimen alta,
päästi ulos ikkunaruutuja hakanneen paarman ja istuutui sitten äidin
ja lapsen luo leyhyttelemään kuihtunutta koivunoksaa.
-- Helle on, helle! Kunpa antaisi Jumala sateen tulla, sanoi hän.
-- Niin, niin, sh-sh-sh... Kitty vastasi vain keinutellen hiljaa
vartaloaan ja puristaen hellästi pientä pulleaa kättä, joka oli
ranteesta kuin näkymättömän rihman kiristämä ja jota Mitja hiljaa
heilutteli, milloin avaten, milloin sulkien silmänsä. Tuo käsi
ei antanut rauhaa Kittylle: hänen olisi tehnyt mieli suudella
sitä, mutta hän pelkäsi herättävänsä lapsen. Viimein käsi lakkasi
liikkumasta ja silmät painuivat umpeen. Vain silloin tällöin
lapsi kohotti imiessään pitkät silmäripsensä ja katsahti äitiinsä
kostein, puolihämärässä tummilta näyttävin silmin. Hoitaja lakkasi
leyhyttelemästä ja torkkui. Yläkerrasta kuului vanhan ruhtinaan äänen
jyminä ja Katavasovin nauru.
"Ovatpa päässeet keskusteluun ilman minuakin", ajatteli Kitty, "mutta
ihme, ettei Kostjaa kuulu. On kai taaskin poikennut mehiläistarhaan.
Vaikka onkin vähän surullista, että hän on siellä niin paljon, olen
siitä kuitenkin hyvilläni. Se kiinnostaa häntä. Nyt hän on tullut
paljon iloisemmaksi ja tyynemmäksi kuin keväällä. Silloin hän olikin
niin synkkä ja rauhaton, että minua oikein pelotti. Kuinka hassu hän
on!" mietti hän hymyillen.
Kitty tiesi mikä hänen miestään oli vaivannut. Hänen oma epäuskonsa.
Vaikkakin Kittyn, jos häneltä olisi sitä kysytty, olisi täytynyt
myöntää, että hänen miehensä joutuisi tulevassa elämässä kadotukseen
epäuskonsa tähden, ei tuo epäusko tehnyt Kittyä kovinkaan
onnettomaksi; hän, joka uskoi, ettei epäuskoinen voinut pelastua,
ja rakasti miehensä sielua enemmän kuin mitään koko maailmassa, voi
ajatella hymyillen tämän epäuskoa ja pitää tätä hassuna.
"Mitä varten hän sitten vuosikaudet lukee kaiken maailman
filosofeja?" mietti Kitty. "Totta kai hän ymmärtää mitä niissä on.
Jos niissä on valhetta, niin mitä niitä lukee? Hänhän itse sanoo
tahtovansa uskoa. Miksi hän ei sitten usko? Kaiketi siksi, että
ajattelee liiaksi. Ja sen hän tekee seuran puutteessa. Kun hän on
aina vain yksin. Eihän hän meidän kanssamme voi kaikesta puhua.
Luulisi hänen ilostuvan vieraistaan. Hän juttelee varmaan mielellään
Katavasovin kanssa", mietti Kitty ja siirtyi samassa ajattelemaan
sitä, olisiko mukavampi antaa Katavasovin nukkua samassa huoneessa
Sergei Ivanovitshin kanssa vaiko erikseen. Silloin hänen mieleensä
johtui äkkiä ajatus, joka sai hänet vavahtamaan ja häiritsi
Mitjaakin, joka sen vuoksi katsahti ankarasti äitiinsä. "Pyykkäri
ei ole vielä tuonut liinavaatteita, ja kaikki vieraslakanat ovat
likaiset. Kunpa Agafja Mihailovna ei panisi Sergei Ivanovitshille
toisten käyttämiä lakanoita." Pelkkä ajatuskin sai Kittyn punastumaan.
"No, minä hoidan sen", päätti hän; ja palatessaan entisiin
mietteisiinsä hän muisti jonkin tärkeän ajatuksen jääneen kesken ja
alkoi muistella, mitä se oli. "Niin, Kostjan epäusko", muisti hän ja
hänen suunsa vetäytyi hymyyn.
"Niin, olkoon hän vain sellainen kuin on. Eipähän ainakaan näyttele
uskonnollisuutta niin kuin rouva Stahl ja niin kuin minäkin olin
vähällä ruveta tekemään silloin ulkomailla ollessani."
Hänen mieleensä palasi taas elävänä ja voimakkaana Levinin hyvyys,
joka äskettäin oli taas tullut selvästi ilmi. Pari viikkoa sitten
Dolly oli saanut Stepan Arkadjevitshilta katuvaisen kirjeen, jossa
tämä rukoili vaimoaan pelastamaan hänen kunniansa ja myymään oman
maatilansa hänen velkojensa maksuksi. Dolly oli ollut epätoivoissaan,
vihannut, halveksinut ja surkutellut miestään, päättänyt ottaa
avioeron ja olla myöntymättä hänen pyyntöönsä, mutta oli lopulta
kuitenkin suostunut myymään osansa perintötilasta. Väkisinkin
heltymyksestä hymyillen Kitty muisteli, kuinka Levin oli ujosti
ja kömpelösti sekaantunut asiaan ja kuinka hän keksittyään ainoan
keinon, jolla saattoi loukkaamatta auttaa Dollyä, oli ehdottanut,
että Kitty antaisi sisarelleen oman osansa perintötilasta, mikä ei
aikaisemmin ollut johtunut Kittyn mieleen.
"Voiko sellainen ihminen olla jumalaton? Jolla on niin hellä ja
hienotunteinen sydän, ettei tahtoisi loukata lastakaan! Kaikki
muille, ei mitään itselleen. Sergei Ivanovitshkin pitää Kostjaa
luonnollisena työnjohtajana tilalla. Samoin hänen sisarensa. Nyt
on Dolly lapsineen hänen holhottavanaan. Ja kuinka paljon hänen
luonaan käy joka päivä talonpoikia, ikään kuin hän olisi velvollinen
palvelemaan heitä."
"Niin, tule vain sellaiseksi kuin isäsi, tule vain sellaiseksi",
sanoi Kitty antaen Mitjan hoitajalle ja koskettaen huulillaan lapsen
poskea.