Tuntien, että täysi sovinto oli aikaansaatu, ryhtyi Anna aamusta
alkaen valmistautumaan matkaan. Vaikkei ollutkaan päätetty,
lähtisivätkö he maanantaina vai tiistaina, koska kumpikin oli eilen
antanut toisilleen periksi, Anna teki innokkaasti muuttovalmisteluja
tuntien olevansa täysin välinpitämätön siitä, lähtisivätkö he päivää
aiemmin vai myöhemmin. Hän seisoi huoneessa avoimen arkun ääressä
järjestellen tavaroitaan, kun Vronski tuli tavallista aikaisemmin
hänen luokseen täysissä pukeissa.
-- Minä lähden heti äidin luo, hän saa lähettää minulle rahat Jegorin
välityksellä. Ja huomenna olen valmis matkaan, hän sanoi.
Niin hyvällä tuulella kuin Anna olikin, hän tunsi Vronskin matkan
kreivittären huvilalle sittenkin vaivaavan mieltään.
-- Enhän minä itsekään ehdi valmiiksi siihen mennessä, sanoi Anna
ja ajatteli samassa: "Olisipas siis kuitenkin voinut tehdä niin
kuin minä tahdoin." -- Ei, tee sinä vain niin kuin aioit. Mene
ruokasaliin, minä tulen heti pantuani vain pois nämä tarpeettomat
tavarat, hän sanoi lisäten vielä Annushkan sylissä olevaa
vaatekuormaa.
Vronski söi pihviään, kun Anna astui ruokasaliin.
-- Sinä et usko kuinka minua kyllästyttävät nämä huoneet, sanoi
Anna istuutuen Vronskin viereen juomaan kahviaan. -- Ei ole mitään
kauheampaa kuin tällaiset chambres garnies. Niissä ei ole mitään
ilmettä eikä sielua. Tuo kello, ikkunaverhot ja varsinkin tapetit
ovat kuin mikäkin painajainen. Minä ajattelen Vozdvizenskojea kuin
luvattua maata. Ethän sinä lähetä vielä hevosia?
-- En, ne saavat tulla jäljestäpäin. Aiotko ajaa jonnekin?
-- Aion käydä Wilsonilla. Minun täytyy viedä sinne vaatteitani. Siis
varmastiko huomenna? hän sanoi iloisella äänellä; mutta yhtäkkiä
hänen kasvonsa muuttuivat.
Vronskin kamaripalvelija tuli pyytämään Pietarista tulleen
sähkösanoman kuittia. Siinä, että Vronski oli saanut sähkösanoman,
ei ollut mitään erikoista, mutta näytti siltä kuin hän koettaisi
salata jotain. Hän sanoi kuitin olevan kirjoituspöydällä ja kääntyi
kiireesti Annan puoleen:
-- Huomenna saan varmasti kaikki asiat toimitetuksi.
-- Keneltä on tullut sähkösanoma? kysyi Anna kuuntelematta hänen
sanojaan.
-- Stivalta, vastasi Vronski vastahakoisesti.
-- Miksi et ole näyttänyt minulle? Mitä salaisuuksia voi olla Stivan
ja minun välillä?
Vronski huusi kamaripalvelijan takaisin ja käski tuomaan sähkösanoman.
-- Minä en tahtonut näyttää, sillä Stivalla on tapana lähetellä
sähkösanomia ilman aikojaan; ei ollut syytä tehdä sitä nytkään, kun
mitään ei vielä ole päätetty.
-- Onko se avioerosta?
-- On, hän ilmoittaa, ettei ole vielä saanut mitään aikaan ja että
ratkaiseva vastaus on luvattu antaa näinä päivinä. Niin, lue itse.
Vapisevin käsin Anna otti sähkösanoman, ja luki, mitä Vronski oli
sanonut. Lopussa oli vielä lisää: "Toivoa vähän, mutta koetan kaikkia
mahdollisia ja mahdottomia keinoja."
-- Minä sanoin eilen, että minulle on aivan yhdentekevä, koska saan
tai saanko ensinkään avioeron, sanoi Anna punastuneena. -- Ei ollut
mitään syytä salata sitä minulta. "Samalla lailla hän voi salata ja
sälääkin minulta kirjeenvaihtonsa naisten kanssa", ajatteli Anna.
-- Jashvin aikoi tulla tänään aamupäivällä tänne Voitovin kanssa,
sanoi Vronski, -- luullakseni hän on voittanut Pevtsovilta kaiken
ja kenties enemmänkin kuin mitä se mies voi maksaa, -- lähes
kuusikymmentä tuhatta.
-- Ei, sanoi Anna hermostuen siitä, että Vronski puheenaihetta
vaihtamalla osoitti niin ilmiselvästi pelkäävänsä hänen ärtymystään,
-- miksi sinä luulet tuon tiedon niin koskevan minuun, että se piti
salata? Minähän sanoin, etten tahdo ajatella sitä, ja toivoisin,
ettet sinäkään välittäisi asiasta sen enempää.
-- Minä välitän vain siksi, että pidän selvyydestä, sanoi Vronski.
-- Selvyys ei riipu muodoista, vaan rakkaudesta, sanoi Anna
hermostuen yhä enemmän Vronskin viileän ja rauhallisen sävyn vuoksi.
-- Miksi sinä haluat sitä niin kovasti?
"Oi, hyvä Jumala! Taas rakkaudesta!", ajatteli Vronski rypistäen
kulmiaan.
-- Sinähän tiedät miksi: sinua ja tulevia lapsiamme varten, sanoi
Vronski.
-- Muita lapsia ei meillä tule olemaan.
-- Se on hyvin ikävää, Vronski sanoi.
-- Sinä tahdot sitä lapsia varten; mutta minua sinä et ajattele,
sanoi Anna kuurona sille, että Vronski oli sanonut: sinua ja
lapsiamme varten.
Kysymys tulevista lapsista oli kauan ollut eripuran aiheena heidän
välillään, ja se hermostutti Annaa nytkin. Vronskin halu saada lapsia
merkitsi Annan mielestä sitä, ettei Vronski pitänyt arvossa hänen
kauneuttaan.
-- Oi, minähän sanoin, että sinuakin varten. Ennen kaikkea juuri
sinua varten, hän toisti rypistäen kasvojaan kuin kivusta, -- sillä
olen varma siitä, että sinun hermostuneisuutesi suurimmaksi osaksi
johtuu tilanteen epämääräisyydestä.
"Nyt hän on lakannut teeskentelemästä ja hänen kylmä vihansa minua
kohtaan näkyy selvästi", ajatteli Anna; hän ei kuunnellut Vronskin
sanoja, vaan katseli kauhuissaan sitä kylmää ja armotonta tuomaria,
joka ärsyttävänä katsoi Vronskin silmistä.
-- Se ei ole syy, sanoi Anna, -- enkä minä edes ymmärrä, kuinka minun
hermostuneisuuteni syynä, kuten sinä sanot, voisi olla se, että
minä olen kokonaan sinun vallassasi. Siinä ei ole mitään tilanteen
epämääräisyyttä, päinvastoin...
-- On hyvin ikävää, ettet tahdo ymmärtää sitä, Vronski keskeytti
hänet haluten itsepäisesti saada ajatuksensa lausutuksi, --
epämääräisyys on siinä, että sinä luulet minun olevan vapaa.
-- Sen suhteen voit olla täysin rauhallinen, sanoi Anna kääntyen
sivuttain Vronskiin ja ryhtyi juomaan kahviaan.
Hän tarttui kuppiinsa pikkusormi harallaan ja kohotti sen huulilleen.
Juotuaan muutamia kulauksia hän katsahti Vronskiin ja ymmärsi
selvästi tämän ilmeestä, että Vronskia inhotti hänen kädenliikkeensä
ja hänen siemailustaan syntyvä ääni.
-- Minulle on aivan yhdentekevää, mitä sinun äitisi ajattelee ja
millaisiin naimisiin hän sinut tahtoo, sanoi Anna laskien kupin
vapisevin käsin teevadille.
-- Mutta emmehän me siitä puhu.
-- Juuri siitä. Ja saat olla varma, ettei kukaan sydäntä vailla oleva
nainen, olipa hän vanha tai nuori, äitisi tai vieras, liikuta minua
vähääkään.
-- Anna, minä pyydän, ettei puhuisi loukkaavasti äidistäni.
-- Nainen, joka ei ole sydämellään arvannut, mikä on hänen poikansa
onni ja kunnia, on vailla sydäntä.
-- Minä toistan pyyntöni, ettet puhuisi loukkaavasti äidistäni, jota
minä kunnioitan, sanoi Vronski korottaen äänensä ja katsoen ankarasti
häntä silmiin.
Anna ei vastannut. Katsellessaan kiinteästi Vronskia, tämän kasvoja
ja käsiä, hän muisti yksityiskohtia myöten eilisen sovinnonteon ja
tämän kiihkeät hyväilyt. "Samanlaisia hyväilyjä hän on tuhlannut ja
tulee tuhlaamaan toisillekin naisille!" ajatteli hän.
-- Sinä et pidä äidistäsi. Nuo puheet ovat pelkkiä korulauseita! hän
sanoi katsoen vihaisesti Vronskiin.
-- Jos niin on, niin täytyy...
-- Täytyy tehdä ratkaisu, ja minä olen sen tehnyt, sanoi Anna ja
aikoi lähteä huoneesta, mutta samassa tuli Jashvin sisään. Anna
tervehti vierasta ja pysähtyi.
Miksi hänen, jonka sielussa myrskysi ja joka tunsi seisovansa
elämänsä tienkäänteessä, miksi hänen piti tällä hetkellä teeskennellä
vieraalle ihmiselle, joka ennemmin tai myöhemmin saisi tietää kaiken,
sitä Anna ei itsekään ymmärtänyt. Mutta hän tukahdutti heti sisäisen
myrskynsä ja istuutui puhelemaan vieraan kanssa.
-- No kuinka ovat asianne? Oletteko jo saanut velkanne? kysyi hän
Jashvinilta.
-- Nähtävästi en saakaan kaikkea, ja perjantaina minun täytyy lähteä.
Entä koskas te? sanoi Jashvin katsellen silmät sirissä Vronskia ja
arvaten, mitä oli tapahtunut.
-- Luultavasti ylihuomenna, sanoi Vronski.
-- Tehän olette jo kauan tehneet lähtöä.
-- Mutta nyt päätös on varma, sanoi Anna katsoen Vronskia suoraan
silmiin tavalla, joka sanoi, ettei sovinnon mahdollisuutta
kannattanut toivoakaan.
-- Eikö teidän todellakaan ole sääli tuota Pevtsov-raukkaa? jatkoi
Anna keskusteluaan Jashvinin kanssa.
-- En ole koskaan kysynyt itseltäni, Anna Arkadjevna, onko sääli vai
eikö. Minun koko omaisuutenihan on tässä, hän osoitti povitaskuaan,
-- ja nyt minä olen rikas mies; mutta tänään menen taas klubille ja
palaan kenties keppikerjäläisenä. Tahtoohan jokainen, joka istuutuu
pelaamaan minun kanssani, riistää paidankin minun yltäni, ja samoin
minä hänen. Ja me ottelemme, ja siinähän se huvi onkin.
-- Mutta entä jos olisitte naimisissa, sanoi Anna, -- millaista olisi
teidän vaimonne elämä?
Jashvin nauroi.
-- Senpä tähden nähtävästi en ole joutunutkaan naimisiin enkä ole
koskaan aikonutkaan.
-- Entäs Helsingissä? sanoi Vronski yhtyen keskusteluun ja
katsahtaen hymyilevään Annaan. Kohdatessaan hänen katseensa Anna
otti kasvoilleen kylmän, ankaran ilmeen, kuin tahtoen sanoa: "Ei ole
unohdettu. Kaikki on niin kuin äskenkin."
-- Oletteko tosiaan ollut rakastunut? hän sanoi Jashvinille.
-- Voi, hyvä isä, kuinka monta kertaa! Mutta niin kuin toinen voi
istuutua korttien ääreen ollakseen aina valmis nousemaan, kun tulee
rendez-vous'n hetki, niin minäkin voin antautua rakkauden valtaan,
mutta en silti myöhästy illalla, kun peli alkaa. Ja niin olen
tehnytkin.
-- En minä puhu sellaisesta vaan oikeasta rakkaudesta, Anna sanoi
aikoen kysyä, mitä oli tapahtunut Helsingissä, mutta ei tahtonut
toistaa Vronskin lausumaa sanaa.
Huoneeseen astui Voitov, joka ostatteli oria; Anna nousi ja poistui
huoneesta.
Ennen kaupungille lähtöään Vronski poikkesi Annan huoneeseen. Anna
oli etsivinään jotain pöydältä, mutta häpesi teeskentelyään ja
katsahti kylmästi Vronskia suoraan silmiin.
-- Mitä te tahdotte? kysyi hän ranskaksi.
-- Otan "Gambertan" kantakirjan; minä myin sen, sanoi Vronski sillä
äänellä, joka selvemmin kuin sanat ilmaisi: "Minulla ei ole aikaa
selvittelyihin eivätkä ne mitään auta."
"Minä en ole tehnyt mitään ", ajatteli Vronski, "Jos hän tahtoo
rangaista itseään, tant pis pour elle".[98] Mutta huoneesta
lähtiessään hän luuli Annan sanoneen jotain, ja hänen sydämensä
värähti yhtäkkiä säälistä häntä kohtaan.
-- Mitä, Anna? hän sanoi.
-- Ei mitään, Anna vastasi yhtä kylmästi ja tyynesti.
-- "Jollei mitään, niin tant pis", ajatteli Vronski kylmeten jälleen
ja kääntyi pois. Huoneesta lähtiessään hän näki Annan kalpeat kasvot
ja värähtelevät huulet. Hän olisi tahtonut pysähtyä ja sanoa Annalle
lohduttavia sanoja, mutta jalat veivät pois huoneesta ennen kuin
hän ehti ajatella mitä sanoisi. Koko tämän päivän hän oli poissa
kotoa, ja kun hän illalla myöhään palasi, sanoi palvelustyttö, että
Anna Arkadjevnan päätä särki ja että tämä oli pyytänyt, ettei tämän
huoneeseen tultaisi.