Stepan Arkadjevitshin asiat olivat huonolla tolalla.
Kaksi kolmannesta metsän hinnasta oli jo kulutettu, ja hän oli
ottanut melkein koko viimeisen kolmanneksen kauppiaalta etukäteen
kymmenen prosentin vähennystä vastaan. Kauppias ei enää antanut
rahaa, semminkin kun Darja Aleksandrovna, joka tänä talvena oli
ensimmäisen kerran ilmaissut pitävänsä kiinni omistusoikeudestaan,
oli kieltäytynyt kirjoittamasta sopimukseen kuittausta viimeisen
kolmanneksen saannista. Koko palkka kului kotoisiin menoihin ja
pienten velkojen maksuun. Rahaa ei siis ollut ollenkaan.
Se oli ikävää ja noloa, eikä tällainen saanut Stepan Arkadjevitshin
mielestä jatkua pitempään. Tilanne johtui hänen mielestään siitä,
että hänellä oli liian pieni palkka. Hänen virkansa oli kyllä
ollut varsin hyvä noin viisi vuotta sitten, mutta nyt olivat asiat
toisin. Petrov sai pankinjohtajana 12 000 ruplaa; Sventitski
erään yhtiön jäsenenä sai 17 000. Mitin sai perustettuaan pankin
50 000. "Minä olen nähtävästi uinahtanut ja minut on unohdettu",
Stepan Arkadjevitsh ajatteli itsekseen. Hän alkoi kuulostella ja
katsella ympärilleen ja sai kevättalvella näköpiiriinsä sangen
hyvän paikan. Hän ryhtyi rynnäkköön ensin Moskovasta käsin tätien,
setien ja ystävien avulla ja sitten, kun asia oli kypsynyt, hän
lähti itse keväällä Pietariin. Se oli niitä paikkoja, joita nykyään
on entisaikojen lihavia lahjuspaikkoja enemmän ja joissa palkka
vaihtelee suuresti -- 1.000:sta 50.000:een ruplaan vuodessa --; se
oli jäsenen paikka "Etelä-Venäjän rautateiden ja pankkilaitosten
keskinäisen luottotaseen yhdystoimiston komiteassa". Tämä paikka,
kuten kaikki sentapaiset paikat, vaati niin suunnatonta tietomäärää
ja toimintaa, että sellaista ei juuri yhdestä miehestä löytynyt. Kun
sellaista miestä ei siis ollut, niin olihan joka tapauksessa parempi,
että paikan saisi rehellinen kuin epärehellinen mies. Eikä Stepan
Arkadjevitsh ollut ainoastaan rehellinen mies (ilman korostusta),
vaan rehellinen mies (korostettuna) siinä erityismerkityksessä, joka
tällä sanalla on Moskovassa kun sanotaan "rehellinen työntekijä,
rehellinen kirjailija, rehellinen aikakauslehti, rehellinen laitos
ja rehellinen suunta" ja joka ei suinkaan merkitse ainoastaan sitä,
että se ja se ihminen tai laitos ei ole epärehellinen, vaan myös
sitä, että ne voivat tarpeen tullen piikitellä hallitusta. Stepan
Arkadjevitsh seurusteli Moskovassa niissä piireissä, joissa tätä
sanaa käytettiin, ja häntä pidettiin niissä rehellisenä miehenä, ja
siksi hänellä oli muita paremmat oikeudet tuohon paikkaan.
Se tuotti seitsemästä kymmeneen tuhanteen vuodessa, ja Oblonski voisi
hoitaa sen jättämättä valtionvirkaansa. Sen saanti riippui kahdesta
ministeriöstä, yhdestä hienostonaisesta ja kahdesta juutalaisesta, ja
vaikka hän olikin jo hankkiutunut noiden henkilöiden tietoisuuteen,
hänen täytyi käydä heidän puheillaan Pietarissa. Sitä paitsi hän
oli luvannut sisarelleen Annalle hankkia Kareninilta lopullisen
vastauksen avioeroasioissa. Niinpä hän pyysi Dollyltä viisikymmentä
ruplaa ja lähti Pietariin.
Istuessaan Kareninin työhuoneessa ja kuunnellessaan hänen pitkää
mietintöään Venäjän raha-asiain huonon tilan syistä Stepan
Arkadjevitsh odotti vain, milloin Karenin lopettaisi, jotta voisi
puhua omasta asiastaan ja Annasta.
-- Se on kyllä aivan totta, hän sanoi, kun Aleksei Aleksandrovitsh
oli ottanut nenältään lasit, joita ilman hän ei enää voinut
lukea, ja luonut entiseen lankoonsa kysyvän katseen, -- se on
yksityiskohdiltaan aivan oikein, mutta meidän aikamme periaate on
kuitenkin vapaus.
-- Niin, mutta minä esitän toisen periaatteen, joka sisältää senkin,
sanoi Aleksei Aleksandrovitsh korostaen sanaa "sisältää" ja pani taas
lasit nenälleen lukeakseen uudelleen sen kohdan, missä se oli sanottu.
Ja lehteiltyään hetken kauniisti kirjoitettua, leveämarginaalista
käsikirjoitustaan Aleksei Aleksandrovitsh luki uudelleen tuon
vakuuttavan kohdan.
-- Minä en tahdo holhousjärjestelmää yksityishenkilöiden
eduksi, vaan yleiseksi hyväksi niin ylemmille kuin alemmillekin
yhteiskuntaluokille, puhui hän katsoen lasien yli Oblonskiin. --
Mutta ne eivät voi käsittää sitä, niillä on päämääränään vain
henkilökohtainen etu ja niitä viehättävät vain korulauseet.
Stepan Arkadjevitsh tiesi, että Kareninin nyt alettua puhua siitä,
miten toimivat ja ajattelevat hänen suunnitelmiensa vastustajat,
jotka ovat kaiken pahan alku ja juuri Venäjällä, tämä pian
lopettaisi, ja siksi hän nyt mielihyvin perääntyi vapausperiaatteesta
ja oli täysin samaa mieltä. Aleksei Aleksandrovitsh vaikeni ja
lehteili mietteissään käsikirjoitustaan.
-- Muistaessani tahtoisin pyytää sinua, sanoi Stepan Arkadjevitsh --
kun satut tapaamaan Pomorskin, sanomaan hänelle pari sanaa siitä,
että tahtoisin kovasti saada vapautumassa olevan jäsenen paikan
Etelä-Venäjän rautateiden keskinäistaseen yhdystoimiston komiteassa.
Stepan Arkadjevitsh oli jo tottunut lausumaan tuon hänen sydämelleen
läheisen paikan nimen ja lausui sen nytkin erehtymättä alusta loppuun.
Aleksei Aleksandrovitsh kysyi, mitä tuon uuden komitean toiminta piti
sisällään, ja vaipui mietteisiin. Hän ajatteli, olisiko tuon komitean
toiminnassa mitään mikä sotisi hänen ehdotuksiaan vastaan. Mutta
koska tuon uuden laitoksen toiminta oli hyvin monimutkaista ja hänen
lakiehdotuksensa ulottuivat sangen laajalle, hän ei päässyt heti
varmuuteen asiasta, ja sanoi ottaen lasit nenältään:
-- Epäilemättä, voinhan kyllä sanoa: mutta mitä varten sinä
oikeastaan haluat tuota tointa?
-- Siinä on hyvä palkka, lähes yhdeksän tuhatta, ja minun varani...
-- Yhdeksän tuhatta, toisti Aleksei Aleksandrovitsh ja rypisti
kulmiaan.
Tuo korkea luku muistutti hänelle, että siltä kannalta
Stepan Arkadjevitshin haluama paikka oli ristiriidassa hänen
säästäväisyyteen pyrkivien ehdotustensa kanssa.
-- Minun mielestäni -- olen kirjoittanut siitä erillisen
muistutuksenkin -- aikamme suuret virkapaikat todistavat hallintomme
väärää taloudellista assiette'ia[83].
-- Kuinka sinä tahtoisit asian olevan? sanoi Stepan Arkadjevitsh. --
Saahan esimerkiksi pankinjohtaja kymmenen tuhatta ja kyllä hän on sen
ansainnut. Tai insinööri saa kaksikymmentä tuhatta. Totista työtä,
sano mitä sanot.
-- Minun mielestäni palkka on maksusuoritus tavarasta ja sen täytyy
olla kysynnän ja tarjonnan lain alainen. Jos palkan määräämisessä
poiketaan tästä laista, kuten esimerkiksi tapahtuu, kun kahdesta
saman opiston käyneestä yhtä etevästä insinööristä toinen saa
neljäkymmentätuhatta ja toinen saa tyytyä pariin tuhanteen, tai
kun pankinjohtajaksi määrätään juristeja ja husaareja, joilla ei
ole mitään erityisansioita niissä asioissa, ja heille annetaan
suunnattomat palkat, niin silloin minulla on oikeus päätellä, että
palkka ei ole määräytynyt kysynnän ja tarjonnan lain mukaan vaan
suorastaan puolueellisesti. Siinä on kyse jo itsessään vaarallisesta
väärinkäytöksestä, joka lisäksi vaikuttaa vahingollisesti
valtionvirkoihin. Minun mielestäni...
Stepan Arkadjevitsh kiiruhti keskeyttämään lankonsa.
-- Niin, mutta täytyyhän sinun myöntää, että on kysymyksessä, uusi,
epäilemättä tärkeä laitos. Halusit tai et, se vaatii totista työtä!
Kuuluvat arvostavan erityisesti sitä, että työ tehdään rehellisesti,
sanoi Stepan Arkadjevitsh korostaen viimeistä sanaa.
Mutta Aleksei Aleksandrovitsh ei ymmärtänyt rehellinen-sanaa
moskovalaisessa merkityksessä.
-- Rehellisyys on vain kielteinen ominaisuus, hän sanoi.
-- Mutta minulle sinä tekisit suuren palveluksen, sanoi Stepan
Arkadjevitsh -- jos virkkaisit pari sanaa Pomorskille. Noin vain,
muun puheen lomassa.
-- Mutta luullakseni se riippuukin enemmän Bolgarinovista, arveli
Aleksei Aleksandrovitsh.
-- Bolgarinov on omasta puolestaan täysin suostuvainen, sanoi Stepan
Arkadjevitsh punastuen.
Stepan Arkadjevitsh punastui, sillä hän oli tänä aamuna käynyt
mainitun juutalaisen luona, ja tästä käynnistä oli jäänyt epämieluisa
muisto.
Stepan Arkadjevitsh tiesi kyllä vallan hyvin tahtovansa palvella
uutta ja rehellistä asiaa; mutta tänä aamuna, kun Bolgarinov
nähtävästi tahallaan oli antanut hänen odottaa pari tuntia toisten
anojien kanssa odotushuoneessa, hänestä oli alkanut tuntua pahalta.
Vaivasiko häntä se seikka, että hän, Rurikin jälkeläinen, ruhtinas
Oblonski, sai odottaa kaksi tuntia juutalaisen odotushuoneessa, vai
sekö, että hän ensimmäisen kerran poikkeaisi esi-isien poluilta,
hallituksen toimivallan alueilta, uudelle alalle, -- joka tapauksessa
hänellä oli kiusallisen paha olla. Noiden kahden tunnin aikana Stepan
Arkadjevitsh oli reippaasti astellut edestakaisin odotushuoneessa
poskipartaansa sivellen, jutellut toisten anojien kanssa ja miettinyt
jotain vitsiä juutalaisen luona käynnistään, salaten noloutensa
tarkoin niin muilta kuin itseltäänkin. Mutta koko ajan häntä oli
nolostuttanut ja harmittanut ties mistä syystä; siitäkö, ettei
vitsistä tahtonut tulla mitään, vai jostain muusta. Kun Bolgarinov
vihdoin oli erinomaisen kohteliaasti ottanut hänet vastaan ilmeisesti
riemuiten hänen nöyryytyksestään ja antanut hänelle miltei kieltävän
vastauksen, Stepan Arkadjevitsh oli kiiruhtanut unohtamaan koko
käyntinsä niin pian kuin suinkin. Nyt vasta hän muisti sen ja
punastui.