Kun Levin pöydästä noustuaan lähti Gaginin kanssa korkeiden huoneiden
poikki kohti biljardisalia, hän tunsi käsiensä heiluvan erityisen
tasaisesti ja kevyesti kävelyn tahdissa. Suuressa salissa hän tapasi
appensa.
-- No, mitäs pidät meidän joutilaisuuden temppelistä? kysyi ruhtinas
ottaen häntä käsikoukusta. -- Lähdetäänpäs katselemaan.
-- Niin juuri aioinkin tehdä. On mukava katsella.
-- Niin kai. Mutta minua se huvittaa jo toiselta kannalta kuin
sinua. Sinä katselet noita ukonköriläitä, sanoi ruhtinas osoittaen
kumaraista, riippuhuulista vanhaa herraa, joka lyhyin askelin tulla
tepsutteli heitä vastaan pehmeissä kengissään, -- ja luulet niiden
syntyneenkin hyytyneiksi.
-- Hyytyneiksi?
-- Niin, sinä et tiedäkään sitä nimitystä. Se kuuluu meidän klubimme
sanastoon. Tiedäthän, että jos munaa pääsiäisleikeissä vieritellään
pitkään maassa, se hyytyy. Niin on meikäläisenkin laita: sitä käy
ja käy klubissa ja aikanaan hyytyy. Niin, sinä vain naurat, mutta
meikäläinen miettii jo, koska joutuu itse hyytyneiden kirjoihin.
Tunnethan Tshetshenskin? ruhtinas kysyi, ja Levin näki, että hän
aikoi kertoa jotain lystikästä.
-- Ei, en tunne.
-- Et tunne! No se tunnettu ruhtinas Tshetshenski. Kova
biljardinpelaaja... No yhdentekevää, vaikket tunnekaan. Kolmisen
vuotta sitten hän ei vielä kuulunut hyytyneisiin, ylpeili siitä
ja nimitti muita sillä nimellä. Mutta sitten kerran, kun hän taas
tulee tänne, on ovella vastassa Vasili, tiedäthän? Se meidän tanakka
ovenvartijamme, mainio leikinlaskija. Tshetshenski tulee ja kysyy:
"No, Vasili, keitä ja keitä on tullut? Onko hyytyneitä?" Vasili
vastaa: "Vasta olette kolmas." Kas sillä lailla se käy, veliseni!
Puhutellen ja tervehtien tuttuja vastaantulijoita ruhtinas ja Levin
kulkivat huoneesta toiseen, läpi korttisalin, jonka pöytien ääressä
hääräili jo innokkaimpia pelaajia, läpi shakkihuoneen, jossa Sergei
Ivanovitsh istui puhelemassa erään herran kanssa, ja biljardihuoneen,
jonka nurkassa olevan sohvan luo oli kokoontunut iloinen
samppanjaseurue, Gagin sen joukossa. He vilkaisivat myös "infernoon",
missä erään pöydän ääressä istui Jashvin, joukko arpapelin
harrastajia ympärillään. Hiljaa ja varovasti he astuivat hämärään
lukuhuoneeseen, missä nuori, äkäisennäköinen mies istui kupulamppujen
ääressä selaillen nopeasti aikakauskirjoja, ja lukemiseen syventynyt
kaljupää kenraali. Mentiin myös siihen huoneeseen, jota ruhtinas
nimitti viisaaksi. Siinä huoneessa oli kolme herraa, jotka
keskustelivat innokkaasti viimeisistä valtiollisista tempauksista.
-- Ettekö tule jo, ruhtinas, kaikki on valmista? sanoi eräs ruhtinaan
pelitovereista löytäessään etsimänsä. Ruhtinas meni ja Levin jäi
vähäksi aikaa istumaan. Mutta hänen mieleensä muistuivat kaikki
tämänpäiväiset keskustelut ja hänen tuli yhtäkkiä kauhean ikävä. Hän
nousi kiireesti ja lähti etsimään Oblonskia ja Turovtsynia, joiden
seurassa oli hauskaa.
Turovtsyn istui biljardisalin korkealla sohvalla, ryyppylasi
edessään, ja Stepan Arkadjevitsh ja Vronski puhelivat jostain oven
luona, huoneen peränurkassa.
-- Ei hän oikeastaan niinkään ikävöi, mutta se epämääräinen ja
epävarma asema, Levin kuuli ja aikoi kiiruhtaa pois, mutta Stepan
Arkadjevitsh kutsui häntä.
-- Levin! huudahti Stepan Arkadjevitsh, ja Levin huomasi, että hänen
silmänsä olivat kosteat kuten aina kun hän oli juonut liikaa tai
liikuttunut. Nyt hän oli kumpaakin. -- Levin, älähän mene, hän sanoi
ja tarttui lujasti Levinin kyynärvarteen tahtoen nähtävästi kaikin
mokomin pidätellä häntä.
-- Hän on minun vilpitön ja miltei paras ystäväni, hän sanoi
Vronskille. -- Sinä taas olet minulle vieläkin läheisempi ja
rakkaampi. Minä tahdon ja tiedän, että teidänkin pitää olla läheisiä
ystäviä keskenänne, sillä te olette kumpikin hyviä ihmisiä.
-- No ei kai meillä sitten ole muuta neuvoa kuin syleillä toisiamme,
sanoi Vronski hyvänsävyisen leikillisesti ja ojensi Levinille kätensä.
Levin tarttui nopeasti tarjottuun käteen ja puristi sitä lujasti.
-- Olen hyvin iloinen, sanoi Levin puristaessaan hänen kättään.
-- Tuokaa pullo samppanjaa, sanoi Stepan Arkadjevitsh lakeijalle.
-- Minä olen myös hyvin iloissani, sanoi Vronski.
Mutta huolimatta Stepan Arkadjevitshin ja myös heidän keskinäisestä
toivomuksestaan heillä ei ollut mitään puhumista keskenään, ja
kumpikin tunsi sen.
-- Tiedätkö, että hän ei ole tuttu Annan kanssa? sanoi Stepan
Arkadjevitsh Vronskille. -- Minun pitää välttämättä viedä hänet Annan
luo. Lähdethän, Levin?
-- Tosiaanko? sanoi Vronski. -- Hän tulee hyvin iloiseksi. Minä
lähtisin myös mielelläni kotiin nyt heti, lisäsi hän, -- mutta
Jashvin ei suo minulle rauhaa, ja minun täytyy jäädä tänne, kunnes
hän lopettaa.
-- Meneekö huonosti?
-- Häviää häviämistään, ja vain minä voin pidättää häntä.
-- Entäs meidän "pyramidimme"! Levin, pelaathan sinä myös? No
hyvä, sanoi Stepan Arkadjevitsh. -- Aseta pyramidi, lisäsi hän
pelimerkitsijälle.
-- On jo kauan ollut valmiina, vastasi merkitsijä, joka oli jo
asettanut pallot kolmioon ja huvikseen kieritteli punaista.
-- No, alkakaamme sitten.
Biljardin jälkeen Vronski ja Levin istuutuivat Gaginin pöytään ja
Stepan Arkadjevitshin ehdotuksesta pelattiin ässää. Vronski puheli
väliin tuttaviensa kanssa, joita tuontuostakin tuli pöydän ääreen,
ja väliin taas kävi "infernossa" katsomassa Jashvinia. Levin tunsi
olevansa suloisessa levossa aamupäivän henkisen väsymyksen jälkeen.
Häntä ilahdutti Vronskin kanssa tehty sovinto, eikä tyyneyden,
yleisen sopivaisuuden ja mielihyvän tunnelma jättänyt häntä.
Kun peli oli loppunut, Stepan Arkadjevitsh otti Leviniä kädestä.
-- No, lähdetään nyt Annan luo. Nyt heti, vai mitä? Hän on kotona.
Minä olen jo kauan sitten luvannut hänelle tuoda sinut joskus
mukanani. Minne sinä aioit illalla?
-- En oikeastaan minnekään. Lupasin vain Svijazhskille tulla
maatalousseuran kokoukseen. Lähdetään sitten, sanoi Levin.
-- No hyvä, lähdetään! Kysypäs, ovatko minun vaununi tulleet, sanoi
Stepan Arkadjevitsh lakeijalle.
Levin meni pöydän luo, maksoi "ässässä" menettämänsä neljäkymmentä
ruplaa ja suoritti kaikki klubikulunkinsa oven luona seisovalle
ylilakeijalle, joka jollain salaperäisellä tavalla tiesi tarkalleen,
mitä kukin oli kuluttanut. Sitten hän lähti erikoisesti käsiään
heilutellen salien poikki eteiseen.