-- Ehkä nyt ei oteta vastaan? sanoi Levin astuttuaan kreivitär Bollin
talon pääovesta sisään.
-- Otetaan kyllä, olkaa hyvä vain, sanoi ovenvartija ryhtyen heti
auttamaan turkkia vieraan yltä.
"Onpa harmi", ajatteli Levin ja riisui huoaten kädestään toisen
hansikkaansa ja oikoi hattuaan. "Mitä ihmettä varten minä menen? Mitä
minulla on heille sanomista?"
Tultuaan ensimmäiseen vierashuoneeseen Levin tapasi ovella kreivitär
Bollin, joka huolestuneena ja ankaran näköisenä sanoi jotain
palvelijalle. Huomattuaan Levinin hän puhkesi hymyyn ja pyysi
vierasta käymään seuraavaan pieneen vierashuoneeseen, josta kuului
ääniä. Siellä istui nojatuoleissa kreivittären kaksi tytärtä ja
Levinille tuttu moskovalainen eversti. Levin astui sisään, tervehti
heitä ja istuutui sohvan viereen hattu polvellaan.
-- Kuinka rouvanne voi? Olitteko konsertissa? Me emme päässeet. Äidin
piti olla sielunmessussa.
-- Niin, minä kuulin... Kovin äkillinen kuolema, sanoi Levin.
Kreivitär tuli huoneeseen, istuutui sohvalle ja kysyi myös, kuinka
rouva voi ja oliko Levin ollut konsertissa.
Levin vastasi ja toisti sanansa rouva Apraksinan äkillisestä
kuolemasta.
-- Hänen terveytensä oli kyllä aina heikko.
-- Olitteko te eilen oopperassa?
-- Olin.
-- Eikö Lucca ollutkin hyvä?
-- Oli, erinomainen, hän sanoi, ja koska hänestä oli vallan
yhdentekevää mitä hänestä arveltiin, hän toisti, mitä oli jo sadat
kerrat kuultu laulajattaren poikkeuksellisesta lahjakkuudesta.
Kreivitär oli kuuntelevinaan. Kun Levin oli mielestään puhunut
tarpeeksi, hän vaikeni, ja eversti, joka tähän asti oli ollut vaiti,
alkoi puhua. Eversti puhui myös oopperasta ja sen valaistuksesta ja
sanottuaan lopuksi muutaman sanan Tjurinin suunnittelemasta folle
journeesta remahti nauramaan, nousi ja lähti. Levin nousi myös, mutta
kreivittären ilmeestä hän ymmärsi, ettei hänen ollut vielä aika
lähteä. Pari minuuttia oli vielä oltava. Levin istuutui.
Mutta kun hän ajatteli koko ajan, miten tyhmää tällainen vierailu
oli, hän ei keksinyt mitään keskustelunaihetta ja oli vaiti.
-- Ettekö mene Balkanin-komitean kokoukseen? Sanovat siellä olevan
hyvin mielenkiintoista.
-- Lupasin kälylleni tulla hakemaan hänet sieltä.
Seurasi äänettömyys. Äiti ja tyttäret katsahtivat toisiinsa vielä
kerran.
"No nyt kai jo riittää", arveli Levin ja nousi. Naiset antoivat
hänelle kättä ja pyysivät viemään rouvalle mille choses[76].
Ovenvartija kysyi häneltä tarjotessaan turkkia: -- Saisinko kysyä
missä asutte? ja kirjoitti heti osoitteen suureen kauniisti sidottuun
kirjaan.
"Vähät minä siitä, mutta noloa se on kumminkin ja niin kauhean
tyhmää", ajatteli Levin lohdutellen itseään sillä, että kaikki niin
tekivät, ja ajoi komitean kokoukseen, jossa hänen piti tavata kälynsä
ajaakseen yhdessä tämän kanssa kotiin.
Komitean julkisessa kokouksessa oli paljon kansaa ja melkein koko
korkeampi seurapiiri. Kun Levin tuli, luettiin yleiskatsausta, jota
kaikki sanoivat hyvin mielenkiintoiseksi. Sen loputtua seurapiiriväki
kokoontui yhteen, ja Levin tapasi Svijazhskin (tämä kutsui häntä
illaksi tulemaan maatalousyhdistyksen kokoukseen, jossa pidettäisiin
merkittävä esitelmä), Stepan Arkadjevitshin, joka oli vastikään
tullut kilpa-ajoista, sekä useita muita tuttavia, ja sai kuulla
erilaisia lausuntoja kokouksesta, uudesta kappaleesta ja yleisesti
tunnetusta oikeusjutusta. Oikeusjutusta puhuessaan Levin erehtyi,
luultavasti henkisen väsymyksensä takia, ja tämä erehdys kiusasi
häntä pitkän aikaa. Puhuessaan Venäjän oikeuslaitoksen tuomittavana
olevan ulkomaalaisen rankaisemisesta ja maastakarkotuksen
soveltumattomuudesta sellaisessa tapauksessa Levin toisti eräältä
tuttavaltaan eilen kuulemansa ajatuksen.
-- Rajan taa karkottaminen on tässä tapauksessa yhtä viisasta kuin
rangaista haukea päästämällä se veteen, sanoi Levin. Vasta myöhemmin
hän muisti, että tämä toiselta saatu ajatus, jonka hän lausui
omanaan, olikin alkuaan Krylovin eläinsadusta, ja että se tuttava,
joka oli sen hänelle sanonut, oli saanut sen sanomalehden alakerrasta.
Poikettuaan kälynsä seurassa kotiin, missä kaikki oli hyvin, Levin
lähti klubille.