Vastavalittu lääninmarsalkka ja monet voitostaan riemuitsevan uuden
puolueen jäsenistä oli sinä päivänä kutsuttu Vronskin järjestämille
juhlapäivällisille.
Vronski oli tullut vaalipäiville monestakin syystä. Hän oli ollut
ikävystynyt maalla ja hän oli tahtonut osoittaa Annalle, että hänellä
täytyi olla oikeus käyttää vapauttaan. Sitä paitsi hän oli katsonut
velvollisuudekseen vaaleissa kannattaa Svijazhskia, joka oli puhunut
zemstvon kokouksissa niin paljon hänen hyväkseen. Tärkein syy hänen
osanottoonsa oli kuitenkin se, että hän tahtoi tarkasti täyttää ne
velvollisuudet, joita katsoi maanomistaja-aatelistolla olevan.
Mutta hän ei ollut voinut aavistaakaan, että vaaliasiat voisivat
innostaa häntä siinä määrin ja että hän pystyisi hoitamaan niitä niin
hyvin. Hän oli aivan uusi tulokas tässä aateliston piirissä, mutta
saavutti ilmeistä menestystä eikä erehtynyt, kun arveli jo saaneensa
vaikutusvaltaa sen keskuudessa. Siihen vaikuttivat monet tekijät:
hänen rikkautensa ja ylhäisyytensä; komea kaupunkiasuntonsa, jonka
hän oli saanut käyttöönsä vanhalta tuttavaltaan Sirkovilta, joka oli
rahamies ja Kashinin kukoistavan pankin perustaja; oivallinen kokki,
jonka hän oli tuonut maatilaltaan; ystävyys kuvernöörin kanssa, joka
oli aikoinaan ollut hänen toverinsa ja jopa suojattinsakin; ja ennen
kaikkea hänen suora, kaikkia kohtaan tasaveroinen käytöksensä, joka
sai aateliston valtaosan pian muuttamaan mielensä hänen luullusta
ylpeydestään. Vronski tunsi itse, että ellei otettu lukuun tuota
Kitty Shtshertbatskajan kanssa naimisissa olevaa mieletöntä herraa,
joka à propos de bottes[72] oli raivokkaan vihaisena ladellut hänelle
aivan tarkoituksettomia tyhmyyksiä, hän oli saanut puolelleen
jokaisen aatelismiehen, johon hän oli tutustunut. Hän näki selvästi
ja toisetkin myönsivät sen, että Nevedovskin vaalimenestys oli
suureksi osaksi hänen ansiotaan. Juhliessaan nyt päivällispöydässään
Nevedovskin valintaa Vronski tunsi suloista voitonriemua valitun
puolesta. Vaalit olivat niin kovasti Vronskin mieleen, että hän
päätti itsekseen, että jos hän olisi naimisissa kolmen vuoden päästä,
jolloin taas tulisi uudet vaalit, hän suostuisi itsekin ehdokkaaksi,
-- samoin kuin hänen usein teki mieli ratsastaa itse oman ratsurengin
voitettua kilpailut.
Mutta nyt juhlittiin ratsurengin voittoa. Vronski istui pöydän
päässä. Hänen oikealla puolellaan istui läänin nuori kuvernööri,
seuruekenraali. Kaikki vieraat kohtelivat vaalipäivät juhlallisesti
avannutta kuvernööriä kuten ainakin läänin isäntää, ja Vronski
huomasi orjamaista kunnioitusta häntä kohtaan; Vronskille hän sen
sijaan oli pelkkä Katka Maslov -- kuten häntä paashikoulussa oli
nimitetty --, joka ujosteli hänen edessään ja jota Vronski koetti
mettre à son aise[73]. Vasemmalla istui Nevedovski nuorekkaine,
järkkymättömine ja myrkyllisine kasvoineen. Häntä Vronski kohteli
arvokkaasti ja kunnioittavasti.
Svijazhski kesti iloisesti tappionsa. Eikä se ollutkaan hänelle
tappio, kuten hän itse sanoi, malja kädessä Nevedovskin puoleen
kääntyen: tätä parempaa edustajaa se uusi suunta, jota aateliston
tuli seurata, ei olisi voinut löytää. Ja siksi kaikki rehelliset
voimat, kuten hän sanoi, olivat tämänpäiväisen voiton puolella ja
riemuitsivat siitä.
Stepan Arkadjevitsh oli myös hyvillään, kun oli saanut viettää
aikaansa miellyttävästi ja kun kaikki olivat tyytyväisiä. Erinomaisen
hienon aterian aikana muisteltiin vaaleissa sattuneita kohtauksia.
Svijazhski esitti koomisesti marsalkan kyynelehtivää puhetta ja
huomautti Nevedovskille, että hänen ylhäisyytensä joutuu valitsemaan
hiukan konstikkaamman rahastojen-tilitystavan kuin pelkät kyyneleet.
Toinen leikkisä aatelismies kertoi, että lääninmarsalkan juhliin oli
tilattu sukkajalkaisia lakeijoita ja että ne oli nyt lähetettävä
takaisin, jollei uusi lääninmarsalkka järjestäisi juhlia, joissa
sukkajalkaisia tarvittiin.
Aterian kestäessä Nevedovskia puhuteltiin kaiken aikaa sanoilla
"meidän lääninmarsalkkamme" ja "teidän ylhäisyytenne". Noita
nimityksiä käytettiin yhtä mielellään kuin nuorta aviovaimoa
puhutellaan miehen sukunimellä. Nevedovski koetti näyttää siltä
kuin hän olisi ollut täysin välinpitämätön kunniavirastaan, jopa
halveksinutkin sitä, mutta näkyi selvästi, että hän oli onnellinen ja
piteli itseään aisoissa ollakseen ilmaisematta riemuaan. Se ei olisi
sopinut tyyliin siinä uudessa, vapaamielisessä piirissä, johon kaikki
kuuluivat.
Päivällisiltä lähetettiin useita sähkösanomia henkilöille, jotka
seurasivat kiinnostuneina vaalien sujumista. Ja Stepan Arkadjevitsh
joka oli jo kovin iloisella tuulella, lähetti Darja Aleksandrovnalle
näin kuuluvan sähkösanoman: "Nevedovski valittu kahdenkymmenen äänen
enemmistöllä. Onnittelen. Kerro muillekin." Stepan Arkadjevitsh
luki sen ääneen ja sanoi: "Täytyy heitä ilahduttaa." Mutta kun
Darja Aleksandrovna sai sähkösanoman, hän vain huokasi sen ruplan
takia, joka siihenkin oli mennyt, ja arvasi miehensä taas olleen
juhlapäivällisillä. Hän tiesi, että Stivalla oli päivällisten lopussa
taipumus "faire jouer le télégraphe".[74]
Kaikki oli hienostunutta, korutonta ja iloista, niin itse päivällinen
ulkomaisine viineineen kuin pöytäseurustelukin. Svijazhski oli
valinnut pöydässä istuvan kaksikymmenhenkisen seurueen uuden
vapaamieliseen puolueen piiristä, sen älykkäimmistä ja parhaimmista
aineksista. Juotiin maljoja, puoleksi leikillisiäkin, uuden
lääninmarsalkan, kuvernöörin, pankinjohtajan ja "vieraanvaraisen
isännän" menestykseksi.
Vronski oli tyytyväinen. Hän ei ollut mitenkään voinut odottaa
tapaavansa täällä maaseudulla niin miellyttävää seuraa.
Päivällisten päättyessä seurasi vieläkin hauskempaa. Kuvernööri
pyysi Vronskia tulemaan konserttiin, jonka hänen vaimonsa järjesti
veljeskansan hyväksi; hän sanoi vaimonsa haluavan tutustua Vronskiin.
-- Lopussa on tanssiaiset ja sinä saat nähdä meidän parhaan
kaunottaremme. Hän on tosiaan jotain.
-- Not in my line[75], vastasi Vronski, joka piti tuosta
sanontatavasta, mutta hymyili ja lupasi tulla.
Istuttiin vielä pöydässä ja poltettiin sikareja ja savukkeita, kun
Vronskin kamaripalvelija toi herralleen tarjottimella kirjeen.
-- Pikalähetti Vozdvizhenskojesta, sanoi kamaripalvelija merkitsevä
ilme kasvoillaan.
-- Hän on tavattomasti syyttäjän apulaisen Sventitskin näköinen,
sanoi eräs vieras ranskaksi silmäillen kamaripalvelijaa, kun Vronski
kulmat kurtussa luki kirjettä.
Kirje oli Annalta. Vronski tiesi sen sisällön jo ennen kuin oli
lukenutkaan. Hän oli luullut kokouksen kestävän vain viisi päivää ja
luvannut tulla kotiin perjantaina. Nyt oli lauantai, ja hän tiesi,
että kirje sisältäisi nuhteita siitä, ettei hän ollut palannut
aikanaan. Kirje, jonka hän oli eilen lähettänyt, ei luultavasti ollut
vielä saapunut perille.
Sisällys oli sellainen kuin hän oli odottanutkin, mutta muoto oli
odottamaton ja vaikutti hyvin ikävästi. "Ani on hyvin kipeä, lääkäri
sanoo, että voi tulla tulehdus. Olen yksinäni aivan neuvoton.
Ruhtinatar Varvara on enemmän haitaksi kuin avuksi. Odotin sinua
toissapäivänä ja eilen ja lähetän nyt tiedustelemaan, missä olet ja
mikä sinun on. Aioin tulla itse, mutta arvelin sinun pahastuvan. Anna
jokin vastaus, että tiedän mitä tehdä."
Lapsi sairaana ja aikoi itse tulla tänne... Lapsi sairaana ja tuo
vihamielinen sävy...
Vaalipäivien viaton ilo ja tuo synkkä, raskas rakkaus, johon hänen
täytyi palata, tuntuivat Vronskista viiltävän vastakkaisilta. Mutta
täytyi lähteä, ja hän matkusti ensimmäisessä yöjunassa.