Kuudenneksi päiväksi oli määrätty koko lääniä koskevat vaalit.
Suuret ja pienet salit olivat täynnä juhlapukuista aatelistoa.
Monet olivat saapuneet vasta täksi päiväksi. Monet vanhat tuttavat,
jotka eivät olleet pitkään aikaan nähneet toisiaan tapasivat nyt
toisensa aatelisklubin saleissa, kuka Krimiltä, kuka Pietarista,
kuka ulkomailta tulleena. Keskustelu tapahtui läänisalissa, ja kukin
puhuja esitti ajatuksensa katederilta, keisarin muotokuvan alta.
Suuriin ja pieniin saleihin oli muodostunut eri leirejä, ja karsaista
ja epäluuloisista silmäyksistä, kiihkeästä puheensorinasta, joka
vaikeni aina vieraan lähestyessä, ja muutamien kuiskailevien
pikkuryhmien vetäytymisestä aina kaukaiseen peräkäytävään saakka
näkyi selvästi, että kukin puolue salasi jotain toiselta.
Ulkonäöltään aatelisto jakaantui jyrkästi kahteen lajiin;
nuoriin ja vanhoihin. Vanhat olivat enimmäkseen joko ahtaissa,
vanhanaikaisissa, puhvihihaisissa ja kiinni napitetuissa
aatelispuvuissaan tai erikoisissa täysinpalvelleiden meri-, ratsu- tai
jalkaväenupseerien virkapuvuissa. Nuoret taas olivat avonaisissa,
lyhytselkäisissä ja leveäharteisissa aatelispuvuissa ja valkeissa
liiveissä tai oikeusministeriön laakerikirjailulla koristelluissa
mustakauluksisissa virkapuvuissa. Olipa jokunen hovipukukin
koristamassa joukkoa.
Mutta puolueryhmitys oli täysin riippumaton nuoruudesta tai
vanhuudesta. Monet nuorista kuuluivat vanhaan puolueeseen, ja
muutamat kaikkein vanhimmista herroista kuiskailivat Svijazhskin
kansa ja olivat nähtävästi uuden puolueen innokkaimpia kannattajia.
Levin seisoi pienessä ravintolasalissa oman ryhmänsä luona
kuunnellen, mitä puhuttiin, ja pinnisti turhaan kaikki henkiset
voimansa ymmärtääkseen, mitä tarkoitettiin. Sergei Ivanovitsh oli
ryhmänsä keskellä ja kuunteli Svijazhskin ja Hljustovin, toisen
kihlakunnan marsalkan, keskustelua. Hljustov ei tahtonut suostua
menemään kihlakuntineen pyytämään Snetkovia ehdokkaaksi, mutta
Svijazhski kehotteli häntä tekemään niin, ja Sergei Ivanovitsh
hyväksyi tuon suunnitelman. Levin ei käsittänyt, miksi tämän puolueen
piti pyytää ehdokkaaksi sitä marsalkkaa, jonka he tahtoivat saada
syrjäytetyksi.
Stepan Arkadjevitsh joka vastikään oli haukannut voileipää ja ottanut
viinaryypyn ja jolla oli yllään kamariherran virkapuku, astui samaan
joukkoon pyyhkien suutaan hienolla batistisella nenäliinallaan.
-- Varustaudutaan hyökkäykseen, hän sanoi silitellen poskipartaansa.
Ja kuunneltuaan keskustelua hän antoi täyden kannatuksensa
Svijazhskin ehdotukselle.
-- Yksikin kihlakunta riittää, ja Svijazhski on jo ilmeinen
vastavoima, hän sanoi, ja näiden sanojen merkitys oli selvä kaikille
paitsi Levinille.
-- No, Kostja, sinäkin näytät päässeen makuun, lisäsi hän kääntyen
Levinin puoleen ja ottaen häntä käsivarresta. Levinillä ei olisi
ollut mitään makuun pääsemistä vastaan, jos hän vain olisi voinut
ymmärtää, mistä oli kyse; ja astuttuaan Stepan Arkadjevitshin kanssa
hiukan sivummalle muista hän ilmaisi tälle ihmettelynsä, miksi vanhaa
marsalkkaa sittenkin oli pyydettävä.
-- O sancta simplicitas! Stepan Arkadjevitsh sanoi ja selitti hänelle
lyhyesti ja selvästi, kuinka asia oli.
Jos kaikki kihlakunnat olisivat entiseen tapaansa pyytäneet vanhaa
marsalkkaa, olisi hänet valittu yksimielisesti. Niin ei saanut
käydä. Nyt suostui kahdeksan kihlakuntaa pyytämään häntä; jos kaksi
kieltäytyisi sitä tekemästä, voisi Snetkov luopua ehdokkuudesta.
Silloin saattaisi vanha puolue valita toisen omistaan, koska koko
toivo menisi hukkaan. Mutta jos ainoastaan Svijazhskin kihlakunta
oli häntä pyytämättä, suostuisi hän ehdokkaaksi. Hänet valitaankin
ja hänelle annetaan tahallaan niin paljon ääniä, että vastapuolue
menee sekaisin, ja kun sitten meidän puoleltamme asetetaan ehdokas,
antavat he myös äänensä hänelle. Levin ei vielä sittenkään oikein
käsittänyt asiaa ja aikoi tehdä muutamia kysymyksiä, kun yhtäkkiä
kaikki alkoivat puhua ja hälisten siirtyä suureen saliin.
-- Mitä? Ketä sitten? -- Valtakirja? Kenelle? -- Hylätäänkö? --
Ei ole valtakirjaa. -- Flerovia eivät päästä. Mitä siitä, jos on
syytteen alainen. -- Sitenhän voivat evätä kenet tahansa. Se on
katalaa.
-- Laki! kuuli Levin joka puolelta ja siirtyi hätäilevän joukon
mukana toisten tukemana suureen saliin ja lähestyi puhemiehen pöytää,
jonka luona lääninmarsalkka, Svijazhski ja muut puheenjohtajat
väittelivät jostain kiivaasti.