Levin oli muuttanut syyskuussa Moskovaan Kittyn tilan vuoksi. Hän
oli jo asunut siellä toimettomana kokonaisen kuukauden, kun Sergei
Ivanovitsh jolla oli Kashinin läänissä maatila ja jota tulevat
vaalit suuresti kiinnostivat, pyysi häntä mukaansa vaalipäiville,
koska hänelläkin oli siellä äänestysoikeus. Lisäksi Levinin oli
toimitettava Kashinissa eräs hyvin tärkeä holhousta ja lunastusrahoja
koskeva asia, jonka hänen ulkomailla asuva sisarensa oli jättänyt
hänen valvottavakseen.
Levin epäröi kauan, mutta Kitty, joka oli nähnyt hänen ikävystyvän
Moskovassa, neuvoi häntä lähtemään ja tilasi omin päin hänelle
aatelispuvun, joka maksoi kahdeksankymmentä ruplaa. Ja nuo
juhlapuvusta maksetut kahdeksankymmentä ruplaa olivat pääsyynä
siihen, että Levin lähti.
Levin oli jo kuudetta päivää Kashinissa ja kävi joka päivä
kokouksessa ajaen samalla sisarensa asioita, jotka eivät ottaneet
luontuakseen. Esimiehet olivat vaalipäivillä ja oli mahdoton saada
järjestelyksi mitä yksinkertaisinta holhouskunnasta riippuvaa
asiaa. Samanlaiset esteet kohtasivat toistakin asiaa, joka koski
rahansaantia. Pitkän vaivannäön jälkeen rahat olivat valmiit
luovutettavaksi: mutta notaari, mitä kohteliain ja palvelevaisin
herra, ei voinut antaa talonkia, kun siitä puuttui esimiehen
allekirjoitus, ja esimies taas oli vaalipäivillä. Kaikki nämä puuhat,
juoksentelu paikasta toiseen, keskustelut noiden kunnon ihmisten
kanssa, jotka hyvin ymmärsivät hänen ikävän asemansa, mutta eivät
voineet auttaa asiaa, koko tuo pitkä, tulokseton jännitys -- tämä
kaikki synnytti Levinissä samantapaisen harmillisen voimattomuuden
tunteen kuin tahtoessaan unessa käyttää fyysistä voimaa eikä
voi. Tämän piinallisen tunteen vallassa hän oli usein puhuessaan
erittäin hyväluontoisen asianajajansa kanssa. Tuo asianajaja näytti
kyllä tekevän kaiken voitavansa ja panevan koko älynsä liikkeelle
auttaakseen häntä pulasta. "Koettakaapa sitä keinoa", ehdotteli
asianajaja milloin mitäkin, "menkää sinne ja sinne", ja hän teki
perusteellisen suunnitelman, miten voisi kiertää sen kohtalokkaan
seikan, joka oli esteenä kaikelle. Mutta samassa hän lisäsi: "Eivät
varmaan päästä; mutta voihan sitä koettaa." Niinpä Levin koetti
ja kävi jos missäkin. Kaikki olivat hyviä ja kohteliaita, mutta
kierretty vastus tuli loppujen lopuksi taas eteen ja salpasi tien.
Kiusallisinta oli, ettei Levin mitenkään voinut käsittää, ketä
vastaan hän taisteli ja kenelle oli hyötyä siitä, että hänen asiansa
pitkittyi. Sitä ei näyttänyt tietävän kukaan, ei asianajajakaan.
Jos Levin olisi voinut ymmärtää sen, niin kuin hän esimerkiksi
ymmärsi, miksi rautatieasemalla ei päässyt lippuluukulle muuten kuin
asettumalla jonoon, hän ei olisi harmitellut eikä kiusaantunut;
mutta syytä niiden esteiden olemassaoloon, joita hän näissä asioissa
kohtasi, ei kukaan osannut hänelle selittää.
Mutta Levin oli muuttunut paljon naimisiin mentyään; hän oli
kärsivällinen, ja jollei hän aina ymmärtänytkään tämän elämän
järjestystä, hän päätteli, että varmaan oli joitakin pakottavia
seikkoja, joita hän ei tiennyt, ja koetti olla kiukuttelematta.
Myös vaalipäivillä hän pidättyi tuomitsemasta ja kiistelemästä
ja koetti mahdollisuuden mukaan päästä perille asioista, joita
hänen kunnioittamansa rehelliset ja hyvät ihmiset niin vakavina
ja innostuneina pohtivat. Naimisiinmenonsa jälkeen Levin oli
havainnut elämässä niin paljon uusia, vakavia puolia, jotka ennen
pinnalta katsottuina olivat näyttäneet joutavilta, että hän oletti
vaalipäivilläkin olevan vakavaa merkitystä ja koetti löytää sen.
Sergei Ivanovitsh oli selittänyt hänelle, mikä tärkeä uudistus
näillä vaalipäivillä oli suunniteltu tapahtuvaksi. Lääninmarsalkka
Snetkov, josta lain mukaan riippui moni tärkeä yhteiskunnallinen
asia, kuten holhouslaitos, aateliston rahastot, tyttö-, poika- ja
sotilaskoulut, kansanvalistus ja zemstvolaitos, oli vanhanaikainen,
suuren omaisuutensa kuluttanut aatelisherra, tavallaan kylläkin
hyvä ja rehellinen, mutta kokonaan ajastaan jälkeen jäänyt mies.
Hän piti kaikessa aateliston puolta, vastusti kansanvalistusta
ja koetti antaa zemstvolle, jolla oli määrä olla niin merkittävä
rooli, säätylaitoksen luonteen. Hänet oli välttämättä vaihdettava
uuteen, nuorempaan, nykyaikaiseen, pystyvään mieheen, ja asiat
oli järjestettävä niin, että voitaisiin hyödyntää kaikki
itsehallinnolliset edut, joihin aateliston -- ei aatelistona, vaan
zemstvon osana -- saamat oikeudet antoivat mahdollisuuden. Rikkaalla
Kashinin läänillä, joka oli aina ollut toisten edelläkävijänä,
oli nyt käytettävänään sellaisia voimia, että jos asia nyt täällä
ajettaisiin oikein, se voisi olla hyvänä esikuvana koko Venäjälle.
Siksi koko asialla oli suuri merkitys. Lääninmarsalkaksi Snetkovin
sijaan ajateltiin joko Svijazhskia tai entistä professori
Nevedovskia, joka oli harvinaisen viisas mies ja Sergei Ivanovitshin
hyvä ystävä.
Kokouksen avasi kuvernööri pitämällä aatelistolle puheen, jossa
hän kehotti tätä valitsemaan luottamushenkilönsä puolueettomasti,
ansioiden mukaan, päämääränään isänmaan onni, ja lausui toivovansa,
että Kashinin jalosukuinen aatelisto nyt, kuten entisinäkin
vaalipäivinä, oli pyhästi täyttävä velvollisuutensa ja osoittava
olevansa yksinvaltiaan hallitsijan korkean luottamuksen arvoinen.
Lopetettuaan puheensa kuvernööri lähti salista, ja aatelisherrat
seurasivat häntä iloisen äänekkäinä, jopa innostuneinakin,
ja ympäröivät hänet, kun hän pani turkkia ylleen ja puheli
lääninmarsalkan kanssa. Levin, joka halusi päästä perille kaikesta,
seurasi joukon mukana ja kuuli kuvernöörin sanovan: "Olkaa hyvä
ja sanokaa Marja Ivanovnalle, että vaimoni tulee olemaan hyvin
pahoillaan siitä, ettei hän voi nyt tulla." Ja sen jälkeen
aatelisherrat ottivat iloisina turkkinsa ja lähtivät kirkkoon.
Seuraten toisten esimerkkiä ja kohottaen kätensä ylös Levin vannoi
toisten keralla ylipapin sanelun mukaan mitä hirveimmät valat kaiken
sen täyttämisestä, mitä kuvernööri oli toivonut. Kirkonmenot olivat
aina vaikuttaneet Leviniin, ja nytkin lausuessaan sanat "suutelen
ristiä" ja katsahtaessaan tuohon samoja sanoja toistavaan nuorten ja
vanhain joukkoon hän tunsi liikutusta mielessään.
Toisena ja kolmantena päivänä keskusteltiin aateliston rahastoista
ja naiskymnaaseista. Nämä eivät Sergei Ivanovitshin selityksen
mukaan olleet tärkeitä asioita, ja Levin, jolla oli niin paljon
puuhaa sisarensa asiain selvittämisessä, ei niinä päivinä ottanut
osaa istuntoihin. Neljäntenä päivänä oli esillä lääninrahaston
tilien tarkastus. Ja tässä istunnossa tapahtui ensimmäinen
yhteentörmäys uuden ja vanhan puolueen välillä. Komitea, jonka
tehtäväksi oli jätetty rahastojen tarkastaminen, ilmoitti että
rahastot olivat kunnossa. Lääninmarsalkka nousi ja kiitti aatelistoa
luottamuksesta kyynelsilmin. Aatelisto tervehti häntä äänekkäästi
ja monet puristivat hänen kättään. Mutta samaan aikaan eräs Sergei
Ivanovitshin puolueeseen kuuluva aatelismies sanoi kuulleensa, ettei
komitea ollutkaan tarkastanut rahasummia, se kun piti sellaista
tarkastusta loukkauksena lääninmarsalkkaa kohtaan. Eräs komitean
jäsenistä myönsi varomattomuudessaan asianlaidan olevan niin. Silloin
alkoi eräs pieni, hyvin nuoren näköinen, mutta hyvin myrkyllinen
herra puhua, että lääninmarsalkka olisi luultavasti hyvinkin
mielellään tehnyt tiliä rahainhoidostaan ja että komitean jäsenten
liiallinen hienotunteisuus oli riistänyt häneltä sen siveellisen
tyydytyksen. Silloin komitean jäsenet peruuttivat ilmoituksensa,
ja Sergei Ivanovitsh alkoi loogisesti todistella, että täytyi
myöntää toinen kahdesta: joko että rahastot oli tarkastettu tai että
niitä ei ollut tarkastettu, ja kehitteli yksityiskohtaisesti tuota
päätelmäänsä. Sergei Ivanovitshille vastasi vastapuolueen puhuja.
Sitten puhui Svijazhski ja taas se myrkyllinen herra. Väiteltiin
kauan eikä sittenkään tultu mihinkään tulokseen. Levin ihmetteli
pitkää kiistelyä, sillä kun hän kysyi Sergei Ivanovitshilta, luuliko
tämä, että rahoja oli käytetty väärin, Sergei Ivanovitsh vastasi:
-- Eikö mitä. Hän on rehellinen mies. Piti vain hieman horjuttaa
tuota vanhanaikaista perheenomaista tapaa, jolla aateliston asioita
on tähän asti hoidettu.
Viidentenä päivänä oli kihlakuntamarsalkkojen vaalit. Muutamissa
kihlakunnissa vaali muodostui melko myrskyisäksi. Seleznjevin
kihlakunnasta valittiin Svijazhski yksimielisesti ilman äänestystä,
ja sinä päivänä hän tarjosi päivälliset.