Yhä samoissa olosuhteissa eläen ja tekemättä mitään avioeron
hankkimiseksi Vronski ja Anna olivat viettäneet maalla koko kesän ja
osan syksyä. He olivat päättäneet olla lähtemättä mihinkään; mutta
mitä pitemmälle syksy ehti ja mitä kauemmin he elivät keskenään,
ilman vieraita, sitä selvemmäksi heille kävi, etteivät he kestäisi
tätä elämää ja että muutos oli välttämätön.
Pinnalta katsoen heidän elämänsä näytti vastaavan vaativimpiakin
toiveita. Olihan talossa kaikkea kyllälti, oli terveyttä, oli
lapsi, ja heillä kummallakin oli omat askareensa. Anna huolehti
ulkonäöstään samoin kuin vieraidenkin aikana ja lueskeli paljon
romaaneja sekä muodissa olevia vakavampiakin kirjoja. Hän tilasi
kaikki ne kirjat, joita kiiteltiin hänelle tulevissa ulkomaisissa
sanoma- ja aikakauslehdissä, ja luki ne tarkkaan läpi niin kuin
ainoastaan yksinäisyydessä luetaan. Lisäksi hän tutki kirjoista
ja ammattilehdistä kaikkia niitä asioita, joita Vronski harrasti,
joten Vronski sai usein turvautua hänen tietoihinsa maanviljelys- ja
rakennusasioissa, vieläpä hevoshoitoa ja urheiluakin koskevissa
kysymyksissä. Vronski ihmetteli hänen tietojaan ja muistiaan, mutta
ei aluksi uskaltanut täydellisesti luottaa niihin; silloin Anna
tavallisesti näytti hänelle kirjoista saman vastauksen.
Sairaalan järjestelytyöt kuuluivat myös Annan harrastuksiin. Siellä
hän ei ainoastaan auttanut, vaan keksi ja järjesteli itse monia
asioita. Mutta hänen päähuolenpitonsa kohdistui kuitenkin häneen
itseensä, siihen, missä määrin hän oli Vronskille rakas ja miten
saattoi korvata tälle kaiken sen, minkä tämä oli jättänyt taakseen.
Vronski antoi kyllä arvoa sille, että Anna tahtoi kaikessa miellyttää
ja palvella häntä, mutta samalla häntä vaivasivat ne rakkauden
verkot, joihin Anna koetti hänet kietoa. Mitä pitemmän aikaa kului,
sitä useammin Vronski näki itsensä kiedottuna noihin verkkoihin ja
sitä enemmän hän halusi, jos nyt ei päästä niistä, niin koetella,
eivätkö ne häirinneet hänen vapauttaan. Jollei olisi ollut tuota yhä
kasvavaa vapaudenhalua ja kohtauksia, jotka toistuivat joka kerran,
kun hänen oli lähdettävä kaupunkiin kokoukseen tai kilpa-ajoihin,
Vronski olisi ollut täysin tyytyväinen elämäänsä. Hänen valitsemansa
osa, sellaisen rikkaan maanomistajan osa, jollaisten oli määrä
muodostaa Venäjän ylimystön ydinjoukko, oli hänen maalla viettämänsä
puolen vuoden aikana tuottanut hänelle yhä kasvavaa tyydytystä.
Ja hänen asiansa, jotka kiinnostivat häntä yhä enemmän, luistivat
hyvin. Huolimatta niistä suunnattomista rahasummista, joita meni
sairaalaan, koneisiin, Sveitsistä tilattuihin lehmiin ja paljoon
muuhun, hän oli varma siitä, että hänen varallisuutensa oli tästä
vain lisääntynyt. Kun oli kyse tuloista, metsän, viljan ja villan
myynnistä tai maan vuokraamisesta, Vronski oli kova kuin piikivi
ja osasi ottaa hyvän hinnan. Suuremmissa maatalousasioissa Vronski
noudatti sekä tällä että muilla tiloillaan mitä tavallisimpia ja
vaarattomimpia menettelytapoja ja oli erittäin säästeliäs ja tarkka
taloudellisissa pikkuseikoissa. Niin taitavasti ja ovelasti kuin
saksalainen tilanhoitaja viekoittelikin häntä ostoksiin, tehden
kaikki arviolaskunsa niin, että ensin näytti aina tarvittavan paljon
suurempia summia ja vasta sitten harkittaessa ilmeni, että saman
voi tehdä paljon halvemmallakin ja hyötyä siitä heti, Vronski ei
taipunut. Hän kuunteli ja kyseli tarkasti ja myöntyi tilanhoitajan
ehdotukseen vain silloin, kun oli kysymyksessä jokin Venäjällä
vielä tuntematon uutuus, joka saattoi herättää ihmettelyä. Eikä hän
hyväksynyt suuria menoeriä kuin silloin, jos hänellä sattui olemaan
ylimääräistä rahaa, ja tällöinkin hän piti tarkkaa huolta siitä, että
tavara oli hyvää.
Lokakuussa pidettiin aateliston vaalipäivät Kashinin läänissä, jossa
Vronskin, Svijazhskin ja Koznyzevin maatilat ja pieni osa Levinin
tiluksia olivat.
Nämä vaalipäivät olivat monista syistä yleisen huomion kohteena.
Niistä oli puhuttu paljon ja niihin oli valmistauduttu innokkaasti.
Monet pietarilaiset, moskovalaiset ja ulkomaalaiset, jotka eivät
olleet koskaan käyneet aateliston kokouksissa, saapuivat katsomaan
näitä vaalipäiviä.
Vronski oli jo kesällä sanonut Svijazhskille tulevansa kokoukseen.
Vähän ennen vaalipäivien alkua saapui Svijazhski, joka kävi usein
Vronskin luona, Vozdvizhenskojeen häntä hakemaan.
Edellisenä päivänä Vronskin ja Annan kesken oli ollut vähällä syntyä
riita Vronskin matkan vuoksi. Oli meneillään yksitoikkoinen syksyn
aika, joka tuntui maalla kovin painostavalta, ja siksi Vronski
arvatessaan, että tulisi riita, oli ilmoittanut Annalle matkastaan
ankaramman ja kylmemmän näköisenä kuin koskaan ennen. Mutta hänen
hämmästyksekseen Anna oli ottanut tiedon vastaan hyvin tyynesti ja
kysynyt vain, koska hän palaisi. Vronski oli katsonut Annaa tarkasti
silmiin käsittämättä tuota tyyneyttä. Mutta Anna oli vain hymyillyt.
Vronski tiesi, että Anna osasi sulkeutua itseensä ja teki sen
tavallisesti silloin, kun oli päättänyt jotain eikä kertonut hänelle
suunnitelmiaan. Vronski pelkäsi sitä; mutta hän tahtoi niin kovasti
välttää kohtauksia, että oli uskovinaan Annan järkevyyteen, ja osaksi
hän siihen todella uskoikin, koska niin teki mieli tehdä.
-- Toivottavasti sinulle ei tule ikävä?
-- Toivottavasti ei, Anna sanoi. -- Minä sain eilen kirjalaatikon
Gautier'ltä. Ei minulle tule ikävä.
"Hän tahtoo koettaa tuota sävyä. Sitä parempi", ajatteli Vronski,
"eipähän ole aina yhtä ja samaa."
Siispä Vronski lähti vaalipäiville pyytämättä ja saamatta Annalta
avomielistä selitystä. Koskaan ennen he eivät olleet eronneet
toisilleen avautumatta. Se huolestutti Vronskia toisaalta, mutta
toisaalta hän taas arveli sen olevan hyvä merkki. "Aluksi siinä on
jotain epäselvää ja salattua, kuten nyt, mutta sitten hän tottuu.
Joka tapauksessa voin antaa hänelle kaiken muun, paitsi miehistä
riippumattomuuttani", ajatteli hän.