-- No, ruhtinatar, tässä on nyt Dolly, jota te olette niin halunnut
tavata, sanoi Anna astuen Darja Aleksandrovnan kanssa suurelle
kiviselle ulkoparvekkeelle, jonka varjoisammalla puolella ruhtinatar
Varvara istui ompelukehyksensä ääressä kirjailemassa tuolinpäällystä
kreivi Aleksei Kirillovitshille. -- Hän sanoo, että ei tahdo mitään
ennen päivällistä, mutta käskekää sentään tuomaan aamiaista; minä
menen hakemaan Alekseita ja tuon heidät kaikki tänne.
Ruhtinatar Varvara otti Dollyn ystävällisesti ja hieman holhoavasti
vastaan ja alkoi heti selittää asettuneensa Annan luo siitä syystä,
että oli aina pitänyt hänestä enemmän kuin Katerina-sisko eli
ruhtinatar Katerina Pavlovna, joka oli kasvattanut Annan, ja että
nyt, kun kaikki olivat hylänneet Annan, hän piti velvollisuutenaan
auttaa tätä tänä mitä vaikeimpana ajanjaksona.
-- Kun hän saa avioeron, minä poistun takaisin yksinäisyyteeni, mutta
nyt minä voin olla hyödyksi, ja täytän velvollisuuteni, niin raskasta
kuin se minulle onkin, toisin kuin muutamat muut. Kuinka herttaisesti
sinä teit kun tulit! He elävät aivan kuin kaikkein parhaimmat
aviopuolisot; Jumala olkoon heidän tuomarinsa, se ei ole meidän
ihmisten asia. Ovatko he muka ensimmäiset? Entäs Birjuzovski ja rouva
Avenjeva... Itse Nikandrovkin, ja Vasiljev ja rouva Mamonova, ja Liza
Neptunova... Eikä kukaan puhunut mitään. Loppujen lopuksi kaikki
avasivat heille ovensa. Ja toiseksi, c'est un intérieur si joli, si
comme il faut. Tout-á-fait à l'anglaise. On se ré-unit le matin au
breakfeast et puis on se sépare[49]. Ennen päivällistä saa jokainen
tehdä mitä tahtoo. Päivällinen on kello 7. Stiva teki oikein kiltisti
lähettäessään sinut. Hänen ei pidä halveksia heitä. Tiedätkö, kreivi
Vronski voi äitinsä ja veljensä avulla saada aikaan mitä hyvänsä.
He tekevät täällä paljon hyvää. Eikö hän ole puhunut sinulle
sairaalastaan? Ce sera admirable[50], kaikki on tuotu Pariisista.
Puhelu keskeytyi, kun Anna, joka oli löytänyt herrat
biljardihuoneesta, palasi heidän seurassaan parvekkeelle.
Päivälliseen oli vielä aikaa, ilma oli ihana, ja siksi tehtiin
useampia ehdotuksia jäljellä olevien kahden tunnin viettämiseksi.
Ajanviettotapoja oli Vozdvizhenskojessa hyvin paljon, ja ne olivat
kokonaan toisenlaisia kuin Pokrovskojessa.
-- Une partie de lawn tennis[51], Veslovski ehdotti hymyillen
kaunista hymyään. -- Me rupeamme taas samalle puolelle, Anna
Arkadjevna.
-- On liian kuuma. Emmekö mieluummin kävelisi hiukan puutarhassa
ja menisi sitten soutelemaan näyttääksemme Darja Aleksandrovnalle
rantoja, ehdotti Vronski.
-- Minä suostun kaikkeen, sanoi Svijazhski.
-- Luullakseni Dollykin tahtoisi mieluummin kävellä, eikö niin?
Sitten menemme vähän soutelemaan, sanoi Anna.
Niin päätettiinkin. Veslovski ja Tushkevitsh lähtivät edellä
uimahuoneelle laittamaan veneitä kuntoon.
Toiset lähtivät hiljalleen kävelemään pitkin puutarhakäytävää; Anna
ja Svijazhski kulkivat edellä, Dolly ja Vronski jäljessä. Dollyä
kahlitsi ja masensi hiukan tämä kokonaan uusi ympäristö, johon hän
oli joutunut. Teoreettisesti järkeilemällä hän saattoi puolustaa
Annan tekoa, jopa suorastaan hyväksyäkin sen. Kuten monet siveellisen
elämän yksitoikkoisuuteen väsyneet, nuhteettoman siveelliset naiset,
hänkin oli välimatkan päästä täysin suvaitsevainen rikollista
rakkautta kohtaan ja tunsi miltei kadehtivansa sitä. Sitä paitsi hän
sydämestään rakasti Annaa. Mutta kun hän nyt näki tämän ilmielävänä
noiden hänelle vieraiden, nykyajan tapaan käyttäytyvien ihmisten
parissa, hänen tuli paha olla. Erityisesti häntä vaivasi ruhtinatar
Varvara, joka antoi kaiken anteeksi niiden mukavuuksien takia, joista
sai nyt nauttia.
Ylipäätään Dolly hyväksyi Annan teon abstraktilla tasolla, mutta
silti hänestä tuntui epämiellyttävältä nähdä miestä, jonka tähden
Anna oli toiminut sillä tavoin. Sitä paitsi hän ei ollut koskaan
pitänyt Vronskista. Tämä oli Dollyn mielestä ylpeä ilman mitään
syytä ylpeilyyn, ellei otettu lukuun rikkautta. Täällä kotonaan hän
teki Dollyyn vielä mahtailevamman vaikutuksen kuin ennen, eikä Dolly
voinut olla vapautunut hänen seurassaan. Dollyä vaivasi samanlainen
tunne kuin paikatussa nutussa kamarineidon edessä seisoessa. Silloin
häntä olivat kiusanneet nutun paikat, nyt hänen oli paha olla oman
itsensä tähden.
Dolly tunsi näyttävänsä nololta ja haki puheenaihetta. Vaikka hän
arvelikin, ettei niin ylpeä mies kuin Vronski pitäisi siitä, että
hänen taloaan ja puutarhaansa kehuttaisiin, hän mainitsi paremman
aiheen puutteessa olevansa niihin hyvin ihastunut.
-- Niin, se on hyvin kaunis rakennus ja hyvää, vanhanaikaista tyyliä,
vastasi Vronski.
-- Pidin kovasti kuistin edessä olevasta pihamaasta. Onko se ollut
sellainen ennenkin?
-- Ei toki! sanoi Vronski ja hänen kasvonsa kirkastuivat
mielihyvästä. -- Jospa te olisitte nähnyt sen nyt keväällä!
Ja hän alkoi ensin varovasti ja sitten yhä enemmän ja enemmän
innostuen kiinnittää vieraan huomiota talon ja puutarhan koristeiden
yksityiskohtiin. Näkyi, että Vronski, joka oli uhrannut niin paljon
vaivaa kartanonsa parantamiseen ja kaunistamiseen, oli kaivannut
tilaisuutta saadakseen hieman kerskailla siitä vieraalle ja että hän
iloitsi vieraan kehuista sydämestään.
-- Jos haluatte vilkaista sairaalaa ettekä ole väsynyt, niin se
on tässä lähellä. Menemmekö? hän sanoi katsahtaen Dollya silmiin
vakuuttuakseen siitä, ettei se ikävystyttänyt tätä.
-- Lähdetkö, Anna? lisäsi hän kääntyen Annan puoleen.
-- Lähdemme kai. Vai mitä? kysyi Anna Svijazhskilta. -- Mais il ne
faut pas laisser le pauvre Veslovski et Tushkevitsh se morfondre
là dans le bateau[52]. Täytyy lähettää sanomaan... Niin, se on
muistomerkki, jonka hän jättää jälkeensä, sanoi Anna kääntyen
Dollyn puoleen, huulillaan samanlainen veikeän tietävä hymy kuin
aikaisemminkin hänen puhuessaan sairaalasta.
-- Se on suurtyö! sanoi Svijazhski. Mutta jottei näyttäisi
siltä, että hän tahtoo mairitella Vronskia, hän lisäsi
huudahdukseensa pienen moitteen tapaisen huomautuksen. -- Minä en
voi olla ihmettelemättä, kreivi, hän sanoi, -- kuinka te, joka
terveydellisessä suhteessa teette niin paljon kansan hyväksi, olette
niin välinpitämätön kouluista.
-- C'est devenu tellement commun, les écoles[53], sanoi Vronski. --
Ei nyt oikeastaan siitäkään syystä, mutta minä innostuin nyt tähän,
ymmärrättehän. Tästä pääsemme suorinta tietä sairaalaan, hän sanoi
Darja Aleksandrovnalle osoittaen puistotiestä haarautuvaa käytävää.
Naiset avasivat päivänvarjonsa ja kääntyivät sivukäytävälle, joka
muutaman mutkan jälkeen johti pienelle portille. Tultuaan portista
Darja Aleksandrovna näki edessään suuren, punaisen, monimutkaisen
rakennuksen. Se oli jo melkein valmis ja sen maalaamaton peltikatto
välkkyi häikäisevänä kirkkaassa päivänpaisteessa. Sen rinnalla kohosi
keskeneräinen telineiden ympäröimä rakennus. Esiliinoin itsensä
suojanneet työmiehet seisoivat telineillä ja asettelivat tiiliä
paikoilleen, ammensivat ämpäreistä muurauslaastia ja tasoittelivat
kerrosta muurauslaudoilla.
-- Nopeastipa teillä työ edistyy! sanoi Svijazhski. -- Kun viimeksi
kävin, ei ollut kattoakaan.
-- Syksyksi valmistuu kokonaan. Sisältä on jo melkein kaikki
kunnossa, sanoi Anna.
-- Mikä tuo toinen rakennus on?
-- Siihen tulee lääkärin asunto ja apteekki, vastasi Vronski. Samassa
hän näki, että lyhyeen takkiin sonnustautunut arkkitehti käveli heitä
kohti. Vronski pyysi naisilta anteeksi ja lähti häntä vastaan.
Kierrettyään kalkkikuopan, josta työmiehet ottivat kalkkia, hän ja
arkkitehti pysähtyivät, ja Vronski alkoi kiivaasti puhua jotakin.
-- Päätykolmiosta tulee sittenkin matalampi, hän vastasi Annalle,
joka kysyi, mistä he puhuivat.
-- Minähän sanoin, että olisi pitänyt kohottaa perustusta, sanoi Anna.
-- Niin olisi tietenkin ollut parasta, Anna Arkadjevna, sanoi
arkkitehti, -- mutta nyt on jo myöhäistä.
-- Niin, se kiinnostaa minua kovasti, vastasi Anna Svijazhskille,
joka ihmetteli hänen arkkitektonisia tietojaan. -- Uudisrakennuksen
tulisi olla sopusuhdassa sairaalan kanssa. Mutta se on myöhemmin
keksitty ja pantu alulle ilman suunnitelmaa.
Keskusteltuaan arkkitehdin kanssa Vronski tuli taas naisten luo ja
vei heidät sisään sairaalaan.
Vaikka ulkona vielä viimeisteltiinkin räystäslistoja ja alakerrassa
maalattiin, oli yläkerrassa melkein kaikki jo kunnossa. Noustuaan
leveitä kiviportaita ylös he tulivat ensimmäiseen suureen huoneeseen.
Seinät olivat marmorinvärisiksi kalkitut, suuret, yksiruutuiset
ikkunat olivat jo paikoillaan, ainoastaan parkettilattia oli vielä
keskeneräinen, ja neliöitä höyläävät puusepät jättivät työnsä ja
vetäisivät siteet pois tukastaan tervehtiäkseen herrasväkeä.
-- Tämä on vastaanottohuone, sanoi Vronski. -- Tänne tulee
lukupulpetti, pöytä ja kaappi eikä mitään muuta.
-- Sitten menemme tänne. Älä mene lähelle ikkunaa, sanoi Anna ja
koetti, oliko maali jo kuivunut. -- Aleksei, maali on jo kuivunut,
lisäsi hän.
Vastaanottohuoneesta he tulivat käytävään, missä Vronski selitti
heille uudenaikaisen tuuletusjärjestelmänsä. Sieltä hän vei
heidät katsomaan marmorisia kylpyammeita ja erikoisjousin varustettuja
vuoteita. Sitten hän näytti heille kaikki potilashuoneet, säilytys- ja
pesuhuoneet, uudenaikaisen leivinuunin, käytävissä käytettävät
työntörattaat, joilla voi kolisuttamatta kuljettaa tarvittavia
tavaroita, ja paljon muuta. Svijazhski kiitteli kaikkea ja esiintyi
joka paikassa edistyksen uusimpien saavutusten erikoistuntijana. Dolly
vain ihmetteli näitä kaikkia ennennäkemättömiä ihmeitä ja kyseli
tarkasti kaikkea, mikä tuotti Vronskille ilmeistä iloa.
-- Niin, luulen, että tämä tulee olemaan ainoa täysin ajanmukaisesti
järjestetty sairaala koko Venäjällä, sanoi Svijazhski.
-- Tuleeko teillä olemaan erillinen synnytysosasto? kysyi Dolly. --
Se on tarpeellinen maalla. On usein...
Kohteliaisuudestaan huolimatta Vronski keskeytti hänet:
-- Tämä ei ole synnytyslaitos, vaan sairaala, joka on avoinna
kaikille sairaille paitsi tartuntatautisille, hän sanoi. -- Katsokaas
tätä... ja hän työnsi Darja Aleksandrovnan eteen äskettäin saapuneen
toipilastuolin. -- Katsokaahan. Hän istuutui tuoliin ja alkoi itse
kuljettaa sitä. -- Sairas ei voi kävellä, hän on vielä heikko tai
hänen jalkansa ovat kipeät, mutta hän kaipaa raitista ilmaa ja ajelee
tällä...
Darja Aleksandrovnaa huvitti ja miellytti kaikki, mutta eniten
häntä miellytti Vronskin luonnollinen, lapsekas innostus. "Kuinka
herttainen, hyvä ihminen", hän ajatteli väliin eikä kuunnellut
Vronskin sanoja, katseli vain tätä, tutki tämän ilmettä ja asettui
ajatuksissaan Annan sijalle. Hän oli nyt niin ihastunut tuohon
innostuneeseen Vronskiin, että ymmärsi, kuinka Anna oli voinut
rakastua häneen.