Jäätyään yksin Darja Aleksandrovna tarkasteli huonetta emännän
silmin. Kaikessa, mitä hän oli nähnyt kartanoon tullessaan ja
astuessaan sisään ja mitä hän nyt näki huoneessaan, oli ihmetyttävää
yltäkylläisyyttä ja keikarimaisuutta sekä sellaista uutta
eurooppalaista upeutta, johon hän oli tutustunut vain englantilaisten
romaanien välityksellä, mutta jota hän ei ollut vielä koskaan
nähnyt Venäjällä, varsinkaan maalla. Kaikki oli uutta alkaen
uusista ranskalaisista tapeteista koko lattiaa verhoavaan mattoon
saakka. Joustinsänky patjoineen, erillisine päätyineen ja pienine
silkkipäällystyynyineen, marmorinen pesupöytä, peili, leposohva,
pöydät, uunilla oleva pronssinen kello, ikkuna- ja oviverhot --
kaikki oli kallista ja uudenaikaista.
Yhtä uudenaikainen ja kallisarvoinen kuin koko huone oli myös hieno
kamarineito, joka tuli tarjoamaan Dollylle palveluksiaan. Tyttö
oli sekä kampaukseltaan että puvultaan muodikkaampi kuin Dolly
itse, ja vaikka Dolly pitikin tämän kohteliaisuudesta, siisteydestä
ja palvelualttiudesta, hän ei voinut olla täysin luonteva tämän
seurassa. Aivan kuin kiusalla Dollylle oli sattunut mukaan paikattu
kampausnuttu, ja ne samat paikatut ja parsitut kohdat, joista hän
kotona ylpeili, vaivasivat nyt häntä. Kotona oli selvää, että kuuteen
nuttuun tarvittiin kaksikymmentäneljä arsinaa 65 kopeekan kangasta,
mikä teki lisätarvikkeita ja työpalkkaa lukuunottamatta yli 15
ruplaa, ja ne 15 ruplaa olivat säästyneet. Mutta palvelijan nähden
tuntui kiusalliselta olla paikatussa nutussa.
Darja Aleksandrovnan tuli paljon keveämpi olla, kun huoneeseen tuli
Annan vanha tuttu palvelijatar Annuska. Keikarimaista kamarineitoa
tarvittiin rouvan luo, ja Annuska jäi Darja Aleksandrovnan
avuksi. Annuska oli nähtävästi hyvin iloinen vieraan tulosta
ja puheli lakkaamatta. Dolly huomasi, että Annuskan teki mieli
lausua ajatuksensa rouvastaan ja puhua kreivin rakkaudesta ja
uskollisuudesta Anna Arkadjevnaa kohtaan, mutta Dolly hillitsi
taitavasti hänen yrityksensä.
-- Minä olen kasvavasta tytöstä asti ollut Anna Arkadjevnan luona ja
hän on minulle rakkaampi kuin kukaan muu. Eihän se meidän asiamme ole
ruveta arvostelemaan. Kun sillä lailla rakastaa...
-- Niin, ole hyvä, ja anna pestäväksi, jos mahdollista, keskeytti
Darja Aleksandrovna.
-- Kyllä, rouva. Meillä on varta vasten pyykinpesijöinä kaksi
naisihmistä, ja liinavaatteet pestään kaikki koneella. Kreivi itse
pitää kaikkea silmällä. On siinä sellainen mies...
Dollyn iloksi Anna tuli huoneeseen tehden siten lopun Annuskan
lörpöttelystä.
Anna oli pukeutunut hyvin yksinkertaiseen batistipukuun. Dolly
silmäili tarkasti tuota yksinkertaista pukua. Hän tiesi, mitä tuo
yksinkertaisuus merkitsi ja millaisia summia se vaati.
-- Vanha tuttu, sanoi Anna tarkoittaen Annuskaa.
Anna ei enää ujostellut. Hän oli täysin vapautunut ja rauhallinen.
Dolly näki, että Anna oli täysin toipunut hänen tulonsa
herättämästä alkuhämmennyksestä ja ottanut käyttöön pinnallisen
ja välinpitämättömän sävyn. Ovi siihen osastoon, mihin tunteet ja
syvemmät ajatukset oli kätketty, tuntui nyt olevan lukittu.
-- No, kuinka sinun pikku tyttösi voi? kysyi Dolly.
-- Aniko (näin hän kutsui tytärtään Annaa)? Hän voi oikein hyvin.
Tahtoisitko nähdä hänet? Mennään, niin minä näytän. Hoitajien
hankkimisessa on ollut kauhea vaiva, alkoi hän kertoa. -- Meillä on
ollut italialaisnainen imettäjänä. Muuten hyvä, mutta kauhean tyhmä.
Me aioimme jo lähettää hänet pois, mutta tyttö on niin tottunut
häneen, että pidämme häntä vielä.
-- Mutta kuinka te olette järjestäneet...? Dolly aikoi kysyä, kenen
nimi tytöllä tulisi olemaan, mutta huomatessaan Annan kasvojen äkkiä
synkistyvän hän muutti kysymyksensä toiseksi. -- Kuinka te olette
tehneet? Onko hänet jo vieroitettu?
Mutta Anna oli ymmärtänyt.
-- Sinä aioit kysyä muuta. Sinä aioit kysyä hänen sukunimeään, eikö
niin? Se kiusaa Alekseita. Tyttö on ilman sukunimeä, tarkoitan, että
hän on Karenina, sanoi Anna painaen silmäluomensa niin alas, että
silmiä ei näkynyt laskettujen ripsien takaa. -- No, puhutaan siitä
kaikesta myöhemmin, hänen kasvonsa kirkastuivat taas, -- Mennään,
minä näytän hänet sinulle. Elle est très gentille[42]. Liikkuu jo.
Lastenkamarissa ylellisyys oli vielä silmiinpistävämpää kuin muualla.
Siellä oli Englannista tilattuja pikku kärryjä, apuvälineitä kävelyn
harjoitteluun, erityinen biljardipöydän tapainen konttausikäisen
leikkikehä, keinuja ja uudenaikaisia kylpyammeita, kaikki lujaa,
englantilaista, laadukasta ja nähtävästi hyvin kallista tavaraa.
Huone oli suuri, korkea ja valoisa.
Heidän astuessaan sisään tyttö istui paitasillaan korkeassa
syöttötuolissaan pöydän ääressä ja söi lihalientä, jota hän oli
valuttanut aika lailla ruokalapulleen. Lasta syötti tämän kanssa
nähtävästi yhdessä aterioiva venäläinen kamarineiti. Imettäjää ja
hoitajaa ei näkynyt; he olivat viereisessä huoneessa ja kuuluivat
solkkaavan siellä outoa ranskaansa, ainoaa kieltä, jonka avulla
saattoivat vähänkään ymmärtää toisiaan.
Annan äänen kuultuaan koreasti pukeutunut, isokokoinen ja
epämiellyttävän näköinen englantilainen hoitajatar tuli ovesta
sisään, heilautti valkeita kiharoitaan ja alkoi heti puolustautua,
vaikkei Anna syyttänytkään häntä mistään. Jokaiseen Annan sanaan hän
vastasi nopeasti ja toistamalla useampaan kertaan: 'Yes, my lady'[43].
Pikku tyttö oli punaposkinen, mustakulmainen ja -tukkainen, ja
sen punakka vartalo näytti hyvin vankalta. Lapsi miellytti Darja
Aleksandrovnaa kovasti, vaikka se katselikin vierasta jokseenkin
jurosti. Hänen kävi oikein kateeksi tuon lapsen terve ulkonäkö.
Sen liikkumistapakin miellytti häntä. Yksikään hänen lapsistaan
ei ollut liikkunut niin. Kun tyttö pantiin istumaan matolle ja
pikku mekon helmat nostettiin ylös häiritsemästä, sen toimia oli
kerrassaan herttaista katsella. Lapsi katseli välähtelevin mustin
silmin ympärilleen kuin pieni metsänpeto ja hymyili, ilmeisesti
hyvillään osakseen saamasta ihailusta, nojautui sitten jalat haralla
tarmokkaasti käsiinsä ja veti nopeasti takaruumiinsa eteenpäin,
siirsi kätensä kauemmaksi ja jatkoi kulkuaan.
Mutta lastenkamarin yleinen henki ei miellyttänyt Darja
Aleksandrovnaa. Varsinkin englantilaishoitajatar oli hänestä
vastenmielinen. Kun Anna hyvästä ihmistuntemuksestaan huolimatta
oli ottanut lapselleen noin epämiellyttävän hoitajan, Dolly käsitti
asian johtuvan ainoastaan siitä, että hyviä lastenhoitajia oli vaikea
saada tulemaan niin epätavalliseen perheeseen kuin Annan oli. Lisäksi
Darja Aleksandrovna ymmärsi pian, etteivät Anna, imettäjä, hoitaja ja
lapsi oikein sopineet yhteen ja että äidin käynti lastenhuoneessa oli
harvinainen tapaus. Anna tahtoi antaa tyttärelleen erään leikkikalun,
mutta ei löytänytkään sitä.
Kaikkein ihmeellisintä oli se, että Anna erehtyi vastatessaan,
montako hammasta lapsella oli, eikä tiennyt mitään kahden viimeisen
hampaan ilmestymisestä.
-- Minusta tuntuu välillä raskaalta se, että olen täällä kuin liikaa,
sanoi Anna lähtiessään lastenkamarista laahus koholla, jottei
kaataisi oven luona olevia leikkikaluja. -- Toisin oli ensimmäisen
lapseni kamarissa.
-- Minä luulin päinvastoin, sanoi Darja Aleksandrovna arasti.
-- Oi ei! Tiedätkö, että minä tapasin hänet, Serjozhan, sanoi Anna
siristäen silmiään kuin katsellen jotain kaukana siintävää. -- Siitä
voimme puhua myöhemmin. Et voi uskoa, minä olen kuin nälkiintynyt,
jolle yhtäkkiä onkin katettu kukkurainen päivällispöytä ja joka ei
tiedä mihin kävisi käsiksi. Kukkurainen päivällispöytä olet sinä ja
kaikki ne asiat, joista saan nyt puhella kanssasi. Minullahan ei ole
ollut ketään, jonka kanssa olisin saanut niistä jutella. En vain
tiedä mistä aloittaisin. Mais je ne vous ferai grâce de rien[44].
Minun täytyy saada kertoa sinulle kaikki. Niin, täytyy kai ensin
antaa sinulle yleiskatsaus siitä seurueesta, jonka täällä tapaat,
aloitti hän. -- Aloitan naisista. Ruhtinatar Varvara. Sinä tunnet
hänet ja minä tiedän, mitä mieltä sinä ja Stiva olette hänestä. Stiva
sanoo, että koko hänen elämänsä tarkoituksena on näyttää, että hän on
täti Katerina Pavlovnan yläpuolella. Se kaikki on totta; mutta hän
on hyväluontoinen ja minä olen hänelle niin kiitollinen. Tietyllä
hetkellä Pietarissa un chaperon[45] oli minulle välttämätön. Ja hän
sattui juuri silloin paikalle. Hän on tosiaan hyväluontoinen. Hän on
helpottanut asemaani paljon. Huomaan, ettet sinä käsitä minun asemani
tukaluutta... siellä Pietarissa nimittäin, lisäsi hän. -- Täällä
minä olen aivan rauhallinen ja onnellinen. No, siitä myöhemmin.
Täytyy ensin luetella muutkin. Svijazhski on aatelismarsalkka ja
hyvin kunnollinen ihminen, mutta näyttää tarvitsevan Alekseita
liikaa. Ymmärräthän, että niin varakkaalla miehellä kuin Alekseilla
voi täällä maalla olla sangen suuri vaikutusvalta. Sitten Tushkevitsh
olet kai sinä nähnyt hänet, hänhän oli Betsyn kumppani. Nyt hänet on
pantu viralta ja hän tuli meille. Hän on, kuten Aleksei sanoo, niitä
ihmisiä, jotka ovat varsin miellyttäviä, jos heitä pitää sellaisina,
jollaisilta he tahtovat näyttää, et puis, il est comme il faut[46],
kuten ruhtinatar Varvara sanoo. Sitten Veslovski... hänethän sinä
tunnet. Sangen herttainen poika, hän sanoi, ja veitikkamainen
hymy väreili hänen huulillaan. -- Mitä hullua Levinillä tapahtui?
Veslovski on kertonut siitä Alekseille, mutta meidän on vaikea uskoa.
Il est très gentil et naif[47], lisäsi hän samalla lailla hymyillen.
-- Miehet tarvitsevat ajanvietettä ja Aleksei tarvitsee seuraa,
sen vuoksi minäkin koetan pitää arvossa pientä piiriämme. Onhan
hyvä, että meillä on elämää ja iloa ympärillämme, ettei Alekseikaan
rupea kaipaamaan mitään uutta. Sitten saat myös nähdä saksalaisen
tilanhoitajamme. Hän on hyvin kunnollinen ja osaava mies. Aleksei
pitää hänestä paljon. Sitten meillä on tohtori, nuori mies, ei ihan
nihilistikään, mutta tiedätkö, syö veitsellä... oikein hyvä lääkäri
tosin. Sitten vielä arkkitehti... Une petite cour[48].