I
Darja Aleksandrovna vietti kesää lastensa kanssa Pokrovskojessa
sisarensa Kitty Levinan luona. Hänen oman maatilansa asuinrakennus
oli kerta kaikkiaan rappeutunut, ja Levinit olivat hartailla
pyynnöillään saaneet hänet tulemaan kesäksi Pokrovskojeen asumaan.
Stepan Arkadjevitshin mielestä asia oli järjestynyt mainiosti. Hän
sanoi kovasti pahoittelevansa, että virka esti häntä viettämästä
kesää perheensä kanssa maalla, mitä hän olisi pitänyt korkeimpana
onnenaan, ja jäi itse Moskovaan, mistä tuli joskus päiväksi tai
pariksi maalle omaistensa luo. Paitsi Oblonskit kaikkine lapsineen
ja kotiopettajattarineen, Levinien luona vieraili tänä kesänä myös
vanha ruhtinatar Shtsherbatskaja, joka piti velvollisuutenaan olla
valvomassa kokematonta tytärtään hänen nykyisessä tilassaan. Lisäksi
Varenka, Kittyn ulkomaanmatkan aikainen ystävä, oli täyttänyt
lupauksensa ja tullut vierailemaan naimisiin menneen ystävänsä
luo. Kaikki edellä mainitut olivat Levinin vaimon sukulaisia
ja ystäviä. Ja vaikka Levin pitikin heistä, hänen oli hieman
sääli omaa leviniläistä maailmaansa ja järjestystään, jota tuo
"shtsherbatskilaisen aineksen" tulva huomattavasti järkytti. Levinin
sukulaisista heillä oli tänä kesänä vain Sergei Ivanovitsh mutta
tämäkään ei ollut leviniläistä, vaan Koznysheviläistä ihmislajia,
joten siis leviniläinen henki oli kokonaan alakynnessä.
Levinin ennen niin autiossa talossa oli nyt niin paljon ihmisiä,
että melkein kaikki huoneet olivat käytössä, ja vanha ruhtinatar
sai melkein joka päivä pöytään istuuduttaessa laskemalla laskea,
olivatko kaikki läsnä, ja asettaa kolmannentoista tyttärenpojan tai
-tyttären eri pöydän ääreen. Taloudesta huolta pitävä Kitty sai nähdä
paljon vaivaa hankkiessaan kanoja, kalkkunoita ja sorsia, joilla
oli vieraiden ja varsinkin lasten kesäisen ruokahalun johdosta kova
menekki.
Koko perhe istui päivällisellä. Dollyn lapset tekivät
kotiopettajattarensa ja Varenkan kanssa suunnitelmia sieniretkistä.
Sergei Ivanovitsh, joka nautti vieraiden keskuudessa miltei
pelonsekaista kunnioitusta viisautensa ja oppineisuutensa vuoksi,
hämmästytti kaikkia sekaantumalla keskusteluun, joka koski
sieneenmenoa.
-- Ottakaa minutkin mukaan. Pidän kovasti sieniretkistä, hän sanoi
katsoen Varenkaan, -- se on minusta hyvin hauskaa.
-- Mikäpä siinä, mielellämme, vastasi Varenka punastuen.
Kitty vilkaisi merkitsevästi Dollyyn. Viisaan ja oppineen Sergei
Ivanovitshin aie lähteä Varenkan kanssa sieneen antoi tukea
muutamille Kittyn viimeaikaisille oletuksille. Hän kiiruhti sanomaan
jotain äidilleen, jottei hänen katsettaan olisi huomattu. Päivällisen
jälkeen Sergei Ivanovitsh istuutui vierashuoneen ikkunan ääreen
juomaan kahvia ja jatkamaan keskustelua veljensä kanssa. Hän vilkuili
ovelle, josta sieniretkelle valmistautumaan menneiden lasten oli
määrä tulla. Levin istuutui ikkunalle veljensä viereen.
Kitty seisoi miehensä luona ja odotti nähtävästi tuon ikävystyttävän
keskustelun loppua sanoakseen hänelle jotakin.
-- Sinä olet muuttunut kovasti eduksesi sen jälkeen kun menit
naimisiin, sanoi Sergei Ivanovitsh veljelleen ja hymyili Kittylle,
nähtävästi tuntematta mielenkiintoa aloitettuun keskusteluun,
-- mutta sinulla on yhä tuo entinen intohimosi paradoksaalisiin
väitteisiin.
-- Katja, sinun ei ole hyvä seistä, sanoi Levin vaimolleen nostaen
hänelle tuolin ja katsoen häneen merkitsevästi.
-- No niin, nyt ei ole enää aikaa väittelyyn, lisäsi Sergei
Ivanovitsh nähdessään lasten syöksyvän ovesta.
Etummaisena rynnisti Tanja sivulaukkaa ihonmyötäisissä sukissaan,
heilutellen koppaansa ja Sergei Ivanovitshin hattua. Hän juoksi
suoraa päätä Sergei Ivanovitshin luo, kauniit, isältä periytyneet
silmät säteillen, tarjosi tälle hattua ja osoitti itse tahtovansa
panna sen tämän päähän. Hän pehmensi rohkeaa toivettaan ujolla,
viehkeällä hymyllä.
-- Varenka odottaa, hän sanoi painaen varovasti hatun Sergei
Ivanovitshin päähän arvattuaan miehen hymystä, että sai niin tehdä.
Varenka seisoi ovensuussa keltainen karttuunipuku yllään ja valkea
liina sidottuna päälaelle.
-- Tulen heti, Varvara Andrejevna, sanoi Sergei Ivanovitsh juoden
kahvinsa loppuun ja työntäen taskuihinsa nenäliinan ja sikarikotelon.
-- Kyllä Varenka sitten on suloinen! Eikö ole? sanoi Kitty
miehelleen, kun Sergei Ivanovitsh oli noussut lähteäkseen metsään.
Hän sanoi sen tahallaan niin kovasti, että Sergei Ivanovitsh saattoi
kuulla sen. -- Ja miten kaunis hän on, ylevän kaunis! Varenka!
huusi Kitty, -- menettekö myllyn takana olevaan metsään? Me tulemme
hevosella jäljestä.
-- Sinä et ollenkaan muista tilaasi, Kitty, sanoi vanha ruhtinatar
tullen hätäisesti ovesta sisään. -- Sinä et saa huutaa niin kovasti.
Kuultuaan Kittyn äänen ja hänen äitinsä nuhtelun Varenka kiiruhti
kevein askelin Kittyn luo. Vilkkaat liikkeet ja eloisien kasvojen
väri kielivät, että hänen mielessään oli meneillään jotain
erikoista. Kitty tiesi, mitä tuo erikoinen oli, ja seurasi häntä
tarkkaavaisesti. Hän huusikin nyt Varenkan luokseen vain sitä varten,
että saisi ajatuksissaan siunata hänet sen tärkeän tapauksen varalle,
jonka Kittyn arvelun mukaan oli määrä tapahtua tänä iltapäivänä
metsässä.
-- Varenka, minä olen hyvin onnellinen, mutta tulen vielä
onnellisemmaksi, jos eräs asia tapahtuu, kuiskasi Kitty hänelle
suudellen häntä.
-- Lähdettekö te meidän mukaamme? kysyi Varenka Leviniltä
hämmentyneenä, koettaen näyttää siltä kuin ei olisi kuullut, mitä
Kitty hänelle kuiskasi.
-- Lähden, mutta ainoastaan puimahuoneelle saakka ja jään sinne.
-- Mitä sinä siellä nyt teet? sanoi Kitty.
-- Täytyy käydä tarkastamassa uudet kuormarattaat, sanoi Levin. --
Mutta mihin sinä menet?
-- Minä menen kuistille istumaan.