VII

Seuraavana päivänä oli sunnuntai. Stepan Arkadjevitsh ajoi ensin

Ison teatterin balettiharjoitukseen, antoi Masha Tshibisovalle,

hänen suosituksestaan otetulle sievälle tanssijattarelle, edellisenä

päivänä lupaamansa korallihelmet ja ehti hämärän teatterin kulissien

suojassa suudella hänen sieviä, lahjan ansiosta sädehtiviä kasvojaan

ja sopia kohtaamisesta baletin jälkeen. Selitettyään mahdottomaksi

päästä baletin alkuun hän lupasi saapua viimeisen näytöksen ajaksi ja

lähteä sitten yhdessä illalliselle. Teatterista Stepan Arkadjevitsh

ajoi Ohotny Rjadin kauppahalliin ja valitsi itse kalan ja parsan

päivälliseksi, ja kahdentoista aikaan hän oli jo Dussot'lla, missä

hänen oli käytävä tervehtimässä kolmea eri henkilöä, jotka aivan kuin

hänen onnekseen olivat kaikki sattuneet asettumaan samaan hotelliin:

Leviniä, joka oli äskettäin tullut ulkomailta ja asettunut hotelliin,

uutta päällikköään, joka vastikään oli astunut virkaansa ja oli nyt

tarkastusmatkalla Moskovassa, ja lankoaan Kareninia, jonka hän tahtoi

ehdottomasti saada luokseen päivälliselle.

Stepan Arkadjevitsh piti yleensä hyvistä päivällisistä, mutta

kaikkein hauskinta hänestä oli tarjota itse -- ei suuret, mutta sekä

ruoan ja juoman että vieraiden puolesta -- erityisen aistikkaat

päivälliset. Tämän päivän päivällisohjelmaan hän oli sangen

tyytyväinen; saataisiin tuoreita ahvenia ja parsaa ja -- la pièce

de résistance'ina -- ihanaa, joskin yksinkertaista häränpaistia

ja senmukaisia viinejä. Vieraiksi tulisivat Kitty ja Levin ja --

jottei se herättäisi huomiota -- lisäksi eräs naisserkku sekä nuori

Shtsherbatski, ja vieraitten la pièce de résistance'ina Sergei

Koznyshev ja Aleksei Aleksandrovitsh Karenin. Sergei Ivanovitsh oli

moskovalainen ja filosofi, Aleksei Aleksandrovitsh pietarilainen

ja käytännön mies, ja kun näiden lisäksi tulisi vielä Pestsov,

vapaamielinen liukaskieli, musiikkimies, historioitsija ja mitä

miellyttävin viisikymmenvuotias nuorukainen, niin hänestä saataisiin

myös sopiva kastike Koznysheville ja Kareninille. Hän tulisi olemaan

kiihottajana ja uhittelijana.

Metsäkaupasta tuleva summa oli jo kokonaan saatu, mutta osa oli

vielä käyttämättä. Dolly oli viime aikoina ollut erityisen kiltti

ja ystävällinen, ja ajatus näistä päivällisistä oli kaikin puolin

ilahduttava, ja siksi Stepan Arkadjevitsh olikin mitä parhaimmalla

tuulella. Oli tosin kaksi hiukan ikävää asiaa, mutta ne vajosivat

ihan itsestään hänen mielessään läikkyvän iloisuuden mereen.

Tavatessaan eilen kadulla Aleksei Aleksandrovitshin hän oli huomannut

tässä erityistä kuivuutta ja tylyyttä, ja yhdistäessään Aleksei

Aleksandrovitshin ilmeen sekä sen seikan, ettei tämä ollut käynyt

heillä eikä edes ilmoittanut mitään tulostaan, niihin huhuihin, joita

oli kuullut kerrottavan Annasta ja Vronskista, Stepan Arkadjevitsh

arvasi, ettei kaikki ollut oikein puolisoitten kesken.

Se oli ikävä asia. Toinen hiukan ikävä asia oli, että uudesta

päälliköstä kerrottiin kuten kaikistakin uusista päälliköistä, että

hän oli hirveä ihminen, joka nousi kuuden aikaan aamuisin työhön,

teki työtä kuin hevonen ja vaati samaa alaisiltaankin. Sitä paitsi

kerrottiin, että hän käyttäytyi kuin karhu ja oli huhujen mukaan

aivan päinvastaisen suunnan mies kuin edellinen päällikkö, jonka

suuntaa Stepan Arkadjevitsh tähän asti oli kannattanut. Eilen Stepan

Arkadjevitsh oli tavannut hänet virkatakissaan, ja uusi päällikkö oli

ollut hyvin ystävällinen ja puhutellut häntä kuin vanhaa tuttavaa;

sen vuoksi piti Stepan Arkadjevitsh velvollisuutenaan käydä nyt

hänen luonaan pitkässä takissa. Se ajatus, että uusi päällikkö voisi

ottaa hänet epäystävällisesti vastaan, oli tuo toinen ikävänlainen

asia. Mutta Stepan Arkadjevitsh tunsi vaistomaisesti, että kaikki

setviytyisi hyväksi. "Kaikki ihmisethän ovat syntisiä niin kuin

mekin: mitä syytä kellään sitten on riitaan ja kiukkuun?" hän

ajatteli astuessaan hotelliin.

-- Päivää, Vasili, hän sanoi tutulle lakeijalle kulkiessaan hattu

kallellaan käytävää pitkin. -- Jaaha, sinä olet kasvattanut

poskiparran! Numero seitsemässäkö Levin asuu? Saata minut sinne, ole

hyvä. Ja kysy ottaako kreivi Anitskin -- se oli uuden päällikön nimi

-- vastaan?

-- Kyllä, herra! vastasi Vasili hymyillen. -- Ette ole pitkään aikaan

käynytkään meillä.

-- Kävin eilenkin, mutta toisen oven kautta. Tämäkö on seitsemän?

Levin seisoi tveriläisen talonpojan kanssa keskellä huonetta ja

mittasi paraikaa tuoretta karhun nahkaa, kun Stepan Arkadjevitsh

astui sisään.

-- Ahaa, oletteko kaatanut sen? huudahti Stepan Arkadjevitsh. --

Mainio kapistus! Onko se emäkarhu? Terve, Arhip!

Hän puristi talonpojan kättä ja istuutui tuolille heittämättä pois

päällystakkiaan ja hattuaan.

-- No, ota pois päällystakkisi! Levin sanoi vetäen sitä hänen yltään.

-- Ei, ei ole aikaa, tulin vain silmänräpäykseksi, vastasi Stepan

Arkadjevitsh lehauttaen päällystakkinsa auki. Mutta pian hän

riisui sen pois ja istui kokonaisen tunnin jutellen Levinin kanssa

metsästyksestä ja muista hauskoista asioista. -- No kerrohan, ole

hyvä, mitä sinä teit siellä ulkomailla ja missä kävit, Stepan

Arkadjevitsh sanoi kun talonpoika oli lähtenyt pois.

-- Minä olin Saksassa, Preussissa, Ranskassa ja Englannissa, mutta en

pääkaupungeissa vaan tehdaspaikoissa, ja näin paljon uutta. Ja olen

hyvilläni, että kävin.

-- Niin, minä kyllä tiedän, että sinä ajat innokkaasti työväen asiaa.

-- En ollenkaan. Mitään työväenkysymystä ei Venäjällä voi olla.

Venäjällä on kysymys työtätekevän kansan suhteesta maahan. Se kysymys

on sielläkin, mutta siellä se on pilaantuneen paikkaamista, kun taas

meillä...

Stepan Arkadjevitsh kuunteli häntä tarkkaavasti.

-- Niin, niin! hän sanoi. -- On hyvinkin mahdollista, että sinä

olet oikeassa. Mutta minua ilahduttaa eniten, että olet virkeällä

tuulella, käyt karhunajossa, teet työtä ja olet innostunut. Johan

minä ihmettelinkin, kun Shtsherbatski, joka oli tavannut sinut,

kertoi sinun olevan alakuloisuuden vallassa, ajattelevan vain

kuolemaa...

-- Entä sitten? En ole vieläkään lakannut sitä ajattelemasta, Levin

sanoi. -- Totta on, että viisainta olisi kuolla ja että kaikki muu on

roskaa. Minä en valehtele sanoessani, että pidän äärettömän suuressa

arvossa työtäni ja ajatustani, mutta oikeastaanhan, se täytyy

sinunkin myöntää, koko tämä meidän maailmamme on vain pienenpienen

taivaankappaleen pinnalle kasvanutta hometta. Ja me luulemme, että

meillä voi olla joitakin suuria ajatuksia, suuria tekoja! Ne ovat

kaikki vain hiekanjyväsiä.

-- Se on, veli hyvä, iänikuisen vanha asia!

-- Niin onkin, mutta tiedätkö, kun käsittää sen selkeästi, kaikki käy

mitättömäksi. Kun ymmärtää, että kuolema tulee eikä mitään jää, niin

kaikki on niin mitätöntä. Minä pidän ajatustani hyvin tärkeänä, mutta

sekin on -- vaikkapa se toteutuisikin -- yhtä mitätön asia kuin tuon

taljan yli kävely. Ja siksihän sitä elämässä hakee harrastuksistaan

ja työstään huvitusta, että pääsisi ajattelemasta kuolemaa.

Stepan Arkadjevitsh hymyili kevyesti ja ystävällisesti kuunnellessaan

Leviniä.

-- Tiettävästi! Sinäpä sen nyt sanoit! Muistatko, kun hyökkäsit

kimppuuni sen vuoksi, että minä etsin elämästä nautintoja? Ällös

olko, oi moralisti, niin ankara, ällös!...

-- Niin, mutta onhan kuitenkin elämässä hyvää se, että on... Levin

sekosi sanoissaan. -- Enkä tiedä. Tiedän vain, että kuolemme pian.

-- Miksikä pian?

-- Ja tiedätkö, että jos elämässä onkin vähemmän viehätystä, kun

ajattelee kuolemaa, niin olo on kuitenkin rauhallisempi.

-- Ja viime hetkillä vielä hauskempikin. Mutta nyt minun täytyy

viimeinkin lähteä, Stepan Arkadjevitsh sanoi nousten varmaankin jo

kymmenennen kerran.

-- Ei, istu nyt vielä! pyysi Levin. -- Ei tiedä koska taas

tapaammekaan. Minä lähden huomenna pois.

-- No, olen minäkin! Minähän tulin sitä varten... Tulet ilman muuta

meille päivälliselle tänään. Veljesi tulee ja lankoni Karenin.

-- Onko hän täällä? kysyi Levin ja aikoi myös kysyä Kittyä. Hän

oli kuullut, että Kitty oli alkutalvella ollut Pietarissa toisen

naimisissa olevan sisarensa luona, mutta ei tiennyt, oliko tämä jo

palannut kotiin vai ei, eikä viitsinyt kysyä. "Tulipa tai ei, vähät

siitä väliä."

-- Tulethan siis.

-- Tulen tietenkin.

-- Siis viiden aikaan ja pitkässä takissa.

Stepan Arkadjevitsh nousi ja meni alakertaan uuden päällikkönsä luo.

Vaisto ei ollut pettänyt häntä. Uusi pelätty päällikkö osoittautui

mitä kohteliaimmaksi mieheksi, ja Stepan Arkadjevitsh söi hänen

kanssaan aamiaista ja istui niin pitkään, että ehti Aleksei

Aleksandrovitshin luo vasta kellon käydessä neljää.