VI

Elokuun 17. p:n komitean istunnossa oli Aleksei Aleksandrovitsh

saanut loistavan voiton, mutta sen seuraukset olivat tulleet

hänelle tuhoisiksi. Oli määrätty uusi komitea vierasheimoisten

tilan kaikenpuolista tutkimista varten, ja se oli lähetetty matkaan

tuotapikaa Aleksei Aleksandrovitshin ihmeellisen nopeuden ja tarmon

ansiosta. Kolmen kuukauden kuluttua komitea oli antanut selontekonsa.

Vierasheimoisten tilaa oli tutkittu valtiolliselta, hallinnolliselta,

taloudelliselta, kansatieteelliseltä, aineelliselta ja

uskonnolliselta näkökannalta. Kaikkiin kysymyksiin oli saatu selvät

vastaukset, joissa ei voinut olla mitään epäilyksenalaista, koska ne

eivät olleet erehdyksille alttiin ihmisajatuksen vaan täsmällisen

virkatoiminnan tuloksia. Vastaukset perustuivat kaikki virallisiin

tietoihin, kuvernöörien ja piispojen tiedonantoihin, jotka taas

perustuivat piiripäällikköjen ja rovastien tiedonantoihin, ja ne taas

kunnallishallintojen ja seurakuntapappien tiedonantoihin, ja siksi

nuo vastaukset olivat ehdottoman varmat. Kaikki kysymykset esim.

siitä, miksi sattuu katovuosia, miksi väestö pitää kiinni vanhoista

menoistaan jne., -- kysymykset, joita ilman virkakoneiston apua ei

voida ratkaista vuosisadoissa, olivat saaneet selvän ja varman

ratkaisunsa. Ja ratkaisu oli antanut tukea Aleksei Aleksandrovitshin

mielipiteelle. Mutta Stremov, jota Aleksei Aleksandrovitsh oli

piikitellyt edellisessä istunnossa, olikin äkkiä mennyt vastustajansa

puolelle ja ryhtynyt innokkaasti puolustamaan Kareninin ehdottamien

keinojen toimeenpanoa tehden uusia samansuuntaisia mutta vielä paljon

jyrkempiä ehdotuksia. Ja niin olivat Aleksei Aleksandrovitshin

ehdottamat toimenpiteet tulleet komiteassa hyväksytyiksi paljon

jyrkemmässä muodossa kuin hän itse oli tahtonut. Ja sitä Stremov

oli juonellaan tarkoittanutkin. Äärimmäisyyteen vietyinä nuo keinot

osoittautuivat niin typeriksi, että niin valtiomiehet kuin yleinen

mielipide, viisaat naiset ja sanomalehdet, -- kaikki hyökkäsivät

niitten kimppuun ilmaisten suuttumuksensa sekä itse keinoja että

niiden kummisetänä tunnettua Aleksei Aleksandrovitshia kohtaan.

Stremov puolestaan vetäytyi syrjään, ikään kuin hän olisi vain

sokeasti seurannut Kareninin suunnitelmaa ja olisi nyt itsekin ollut

hämmästyksissään siitä, mihin oli jouduttu. Se katkaisi Aleksei

Aleksandrovitshin siivet. Mutta heikkenevästä terveydestään ja

perhesuruistaan huolimatta hän ei sittenkään antautunut. Komiteassa

syntyi hajaannus. Toiset jäsenet, Stremov etunenässä, puolustivat

virhettään sillä, että olivat luottaneet Aleksei Aleksandrovitshin

johtamaan tarkastuskomiteaan, joka oli antanut tiedot, ja sanoivat

tuon komitean tiedonantojen olevankin pelkkää hölynpölyä ja suotta

tuhrittua paperia. Aleksei Aleksandrovitsh sekä useat muut,

jotka pitivät vaarallisena tuota kumouksellista suhtautumista

asiapapereihin, pitivät yhä kiinni tarkastuskomitean hankkimista

tiedoista. Tämä hajaannus sai aikaan sen, että ylimpien piirien ja

yleisönkin keskuudessa syntyi sekaannusta, ja vaikka asia kiinnosti

kaikkia suuresti, ei kukaan voinut päästä selville siitä, oliko

vierasheimoisten tila tosiaan surkuteltava vai kukoistava. Tämän

sekasotkun ja osaksi myös vaimon uskottomuudesta johtuvan ylenkatseen

takia Aleksei Aleksandrovitshin asema kävi horjuvaksi. Tällöin

hän teki tärkeän päätöksen. Komitean ihmetykseksi hän ilmoitti,

että saatuaan asianomaisen luvan hän tulee itse matkustamaan

vierasheimoisten asuinpaikoille tutkimaan asiaa. Ja kun lupa oli

myönnetty, hän lähti matkalle etäisiin lääneihin.

Aleksei Aleksandrovitshin lähtö aiheutti paljon hälyä, jota vielä

lisäsi se seikka, että hän oli juuri ennen lähtöään palauttanut

virallisesti takaisin kahdentoista kyytihevosen varalle myönnetyt

matkarahat.

-- Minusta se oli jalo teko, sanoi Betsy puhellessaan siitä

ruhtinatar Mjahkajan kanssa. -- Miksi annetaankaan hevoskyytirahaa,

kun kaikki tietävät, että kaikkialla on jo rautateitä?

Mutta ruhtinatar Mjahkaja ei ollut samaa mieltä, ja ruhtinatar

Tverskajan huomautus hermostutti häntä.

-- Hyvähän teidän on puhua, hän sanoi, -- kun teillä on miljoonia

tie kuinka paljon, mutta minusta on hyvin hauskaa, kun mieheni

pääse kesäisille tarkastusmatkoilleen. Hänelle on matkustaminen

terveellistä ja minä saan niillä kyytirahoilla ylläpidetyksi omat

vaunut ja ajajan.

Matkalla etäisiin lääneihin Aleksei Aleksandrovitsh pysähtyi kolmeksi

päiväksi Moskovaan.

Sinne tulonsa jälkeisenä päivänä hän lähti vieraskäynnille

kenraalikuvernöörin luo. Gazetny-poikkikadun kulmauksessa, jossa on

aina tungokseen asti vaunuja ja ajureita, Aleksei Aleksandrovitsh

kuuli äkkiä nimeään huudettavan niin kovalla ja iloisella äänellä,

ettei hän voinut olla vilkaisematta taakseen. Katukäytävän kulmassa

seisoi Stepan Arkadjevitsh lyhyessä muodikkaassa päällystakissaan

ja matala, muodikas hattu kallellaan päässä; hän näytti iloiselta,

nuorekkaalta ja aurinkoiselta. Valkeat hampaat loistivat punaisten,

hymyilevien huulten lomasta, ja hän vaati itsepintaisesti ajajaa

pysähtymään. Hän piti toisella kädellään kiinni kadunkulmaan

pysähtyneiden vaunujen ikkunasta, josta kurkistivat samettihattuisen

naisen ja kahden lapsen päät, ja hymyili ja viittoili langolleen.

Naisen kasvot olivat myös ystävällisessä hymyssä, ja hänkin vilkutti

kättään. Se oli Dolly lapsineen.

Aleksei Aleksandrovitsh ei ollut tahtonut tavata ketään Moskovassa,

kaikkein vähiten vaimonsa veljeä. Hän kohotti hattuaan ja aikoi ajaa

ohi, mutta Stepan Arkadjevitsh käski hänen kuskinsa pysähtyä ja

juoksi lumen yli vaunujen luo.

-- Kuinka sinä olet voinut olla lähettämättä tietoa! Oletko jo ollut

kauankin? Olin eilen Dussot'lla ja näin matkustajataulussa nimen

Karenin, mutta ei minun päähäni pälkähtänyt, että se olit sinä!

puhui Stepan Arkadjevitsh pistäen päänsä sisään vaunujen ikkunasta.

-- Olisin toki muuten poikennut katsomaan. Miten hauska taas nähdä

sinua! puheli hän pudistellen jalkojaan vastakkain karistaakseen

niistä lumen. -- Miksi et ole lähettänyt tietoa?

-- Ei ole ollut aikaa, on niin paljon asioita, vastasi Aleksei

Aleksandrovitsh kuivasti.

-- Etkö tule vaimoani tervehtimään, hän niin tahtoisi tavata sinua.

Aleksei Aleksandrovitsh aukaisi villavaipan, johon hänen viluiset

jalkansa oli kääritty, astui ulos vaunuista ja harppoi lumen yli

Darja Aleksandrovnan luo.

-- Mitä se sellainen on, Aleksei Aleksandrovitsh? Olette Moskovassa

ettekä käy meillä! Dolly sanoi hymyillen.

-- On ollut niin paljon asioita. Hauska nähdä teitä, virkkoi hän

sangen laimeaan sävyyn. -- Kuinka olette voinut?

-- No, miten minun herttainen Annani jaksaa?

Aleksei Aleksandrovitsh mumisi jotain ja aikoi lähteä. Mutta Stepan

Arkadjevitsh pidätti häntä.

-- Kuule, minulla olisi ehdotus! Dolly, pyydä häntä tulemaan meille

huomenna päivällistä syömään. Pyydämme Koznyshevin ja Pestsovin

mukaan kestitäksemme teitä moskovalaisella intelligenssillä.

-- Niin, olkaa hyvä ja tulkaa, Dolly sanoi. -- Me odotamme teitä

viiden tai kuuden aikaan, kuinka vain teille sopii... Kuinka minun

herttainen Annani voi? Miten kauan...

-- Hän on terve, mumisi Aleksei Aleksandrovitsh synkän näköisenä. --

Oli hauska tavata! ja hän lähti vaunujaan kohti.

-- Tulettehan? huusi Dolly.

Aleksei Aleksandrovitsh sanoi jotain, mitä Dolly ei katumelun tähden

saattanut erottaa.

-- Minä poikkean huomenna katsomaan! huusi Stepan Arkadjevitsh

menijän jälkeen.

Aleksei Aleksandrovitsh astui vaunuihin ja vetäytyi näkymättömiin.

-- Kumma mies! sanoi Stepan Arkadjevitsh ja vilkaistuaan kelloaan

hän viittasi hyvästiksi vaimolleen ja lapsilleen ja lähti reippaasti

astelemaan katukäytävää pitkin.

-- Stiva! Stiva! huudahti Dolly punastuen. Stepan Arkadjevitsh

kääntyi katsomaan.

-- Minunhan täytyy ostaa päällysvaatteet Grishalle ja Tanjalle.

Annahan nyt rahaa.

-- Osta vain ja sano, että kyllä minä maksan! ja hän poistui

nyökäyttäen iloisesti ohiajavalle tutulleen.