Siihen krokettiseurueeseen, johon ruhtinatar Tverskaja oli kutsunut
Annankin, kuului varsinaisesti kaksi seurapiiridaamia ihailijoineen.
He olivat kumpikin uuden pietarilaisen seurapiirikerman edustajia,
ja jotain mukaelmaa mukaillen heitä nimitettiin maailman seitsemäksi
ihmeeksi, les sept merveilles du monde. Vaikka hekin liikkuivat
seuramaailman huipulla, heidän piirinsä oli vihamielisissä väleissä
sen piirin kanssa, jossa Anna seurusteli. Lisäksi Liza Merkalovan
ihailija, vanha Stremov, oli sangen vaikutusvaltainen pietarilainen
herra, Aleksei Aleksandrovitshin vastustaja ja vihamies. Tämän
kaiken takia oli Anna ensin päättänyt olla menemättä, ja tästä hänen
kieltäytymisestään johtui ruhtinattaren kirjelapun sävy. Mutta
toivoen tapaavansa Vronskin Anna päättikin nyt lähteä.
Anna tuli ruhtinatar Tverskajan luo ennen muita vieraita.
Juuri kun hänen piti mennä ovesta sisään, tuli Vronskin lakeija,
joka sileine poskipartoineen oli kuin kamarijunkkari. Tämä pysähtyi
ovelle, otti lakin päästään ja teki tietä Annalle. Anna tunsi hänet
ja samassa vasta muisti Vronskin eilen sanoneen, ettei hän tulekaan.
Luultavasti toi lakeija siitä nyt ilmoituksen.
Riisuessaan eteisessä päällysvaatteitaan kuuli Anna miten lakeija
-- ääntäen kamarijunkkarin tavoin r:nkin -- sanoi: "Kreiviltä
ruhtinattarelle", ja antoi kirjelapun.
Annan teki mieli kysyä, missä hänen herransa oli. Hänen teki mieli
kääntyä takaisin ja lähettää Vronskille kirje, että tämä tulisi hänen
luokseen tai että hän itse tulee sinne. Mutta mikään sellainen ei
käynyt päinsä; sisältä kuului hänen tulostaan ilmoittavan sähkökellon
soitto ja ruhtinattaren lakeija asettui jo avatun oven viereen
odottamaan hänen astumistaan sisään.
-- Ruhtinatar on puutarhassa, ilmoitamme heti. Suvaitsetteko itse
käydä puutarhassa? sanoi toinen sisällä oleva lakeija.
Hänen asemansa oli yhtä epävakaa ja epäselvä täällä kuin kotonakin;
tai kenties vieläkin hankalampi, koska hän ei voinut tehdä mitään:
ei saanut tavata Vronskia, vaan piti jäädä tänne vieraaseen seuraan,
joka ei vähääkään soveltunut hänen nykyiseen mielialaansa. Mutta
hänellä oli yllään puku, jonka hän tiesi pukevaksi: eikä hän ollut
yksin; ympäröihän häntä tuo ylhäisen joutilaisuuden tutuksi käynyt
juhlallisen ylellinen ilmapiiri. Ja hänen olonsa tuntui keveämmältä
kuin kotona; ei tarvinnut miettiä mitä teki, kaikki meni itsestään.
Tavatessaan Betsyn, joka tuli häntä vastaan hämmästyttävän hienossa
valkeassa puvussa, Anna hymyili tavalliseen tapaansa. Ruhtinattaren
vierellä kulki Tushkevitsh ja nuori sukulaisneiti, joka maalla
asuvien vanhempiensa onneksi ja ihastukseksi oli päässyt viettämään
kesää kuuluisan ruhtinattaren kanssa.
Luultavasti Annassa oli jotain erikoista, koska Betsy huomasi sen
heti.
-- Nukuin huonosti, vastasi Anna katsoen lakeijaa, joka tuli vastaan
tuoden -- kuten hän luuli -- Vronskin kirjelappua.
-- Kuinka hauska että tulitte, sanoi Betsy. -- Olen hiukan väsynyt
ja ajattelin juuri tulla juomaan kupin teetä ennen heidän tuloaan...
Menkää te Mashan kanssa, hän kääntyi Tushkevitshin puoleen, --
koettamaan krokettikenttää tuonne, mistä nurmi on leikattu pois, niin
me saamme rauhassa jutella teetä juodessamme, we'll have a cosy chat;
eikö niin? jatkoi hän Annalle puristaen suu hymyssä hänen kättään,
joka piteli päivänvarjoa.
-- Minä en ikävä kyllä voi jäädä pitkäksi aikaa, sillä minun
on käytävä vielä vanhan neiti Wreden luona. Minä olen tuhansia
kertoja luvannut, sanoi Anna, jolle valheesta, niin vieras kuin
se hänen luonteelleen olikin, oli tullut luonteva ja mieleinenkin
kanssakäymisen muoto. Hän ei mitenkään olisi voinut selittää, miksi
sanoi niin, sillä hän ei ollut sekuntiakaan aikaisemmin ajatellut
sitä. Hän sanoi sen vain muistaessaan, että Vronski ei tulekaan ja
että hänen täytyi vapautua päästäkseen jollain tavoin tapaamaan
tätä. Mutta miksi hän mainitsi juuri vanhan hovineiti Wreden, kun
oli olemassa paljon muita, joiden luona hänen olisi pitänyt käydä,
sitä hän ei osannut selittää. Ja kuitenkin kävi niin, että Anna --
kuten pian kävi ilmi -- ei olisi voinut keksiä mitään parempaa keinoa
Vronskin tapaamiseksi kuin tämä oli.
-- Ei, minä en päästä teitä millään ehdolla, sanoi Betsy tähyten
Annaa tarkasti kasvoihin. -- Minä aivan loukkaantuisin, ellen niin
pitäisi teistä. Te aivan kuin pelkäätte, että minun seurapiirini voi
saattaa teidät huonoon valoon. Tuokaa meille teetä vieraskamariin,
lisäsi hän siristäen silmiään kuten aina lakeijalle puhuessaan.
Hän otti tuodun kirjelapun ja luki sen.
-- Aleksei on tehnyt meille kepposen, hän sanoi ranskaksi: -- Hän
kirjoittaa, ettei voi tulla, lisäsi hän niin luonnolliseen ja
yksinkertaiseen sävyyn kuin ei hänelle koskaan olisi voinut tulla
mieleenkään, että Vronski voisi merkitä Annalle mitään muuta kuin
krokettipelitoveria. Anna tiesi Betsyn tietävän kaiken, mutta
kuunnellessaan, millä lailla Betsy puhui hänelle Vronskista, hän
vakuuttui aina vähäksi aikaa siitä, ettei Betsy tiennyt mitään.
-- Vai niin, Anna sanoi välinpitämättömästi, ikään kuin asia ei olisi
häntä liikuttanut, ja jatkoi hymyillen: -- Kuinka teidän seuranne
voisi saattaa ketään huonoon valoon?
Tuo sanoilla leikittely, tuo salaisuuden peitteleminen tuotti
Annalle suurta huvia kuten kaikille naisille. Eikä viehätys johtunut
salaamisen välttämättömyydestä eikä edes sen tarkoituksesta, vaan se
piili tuossa leikkivässä salailussa itsessään.
-- Minä en voi olla katolisempi kuin paavi itse, sanoi Betsy. --
Stremov ja Liza Merkalova ovat seuramaailman kerman kermaa. He ovat
kaikkialle tervetulleet, enkä minä, hän korosti sanaa minä, -- ole
koskaan ollut ankara ja suvaitsematon. Minulla ei yksinkertaisesti
ole ollut aikaa siihen. Ehkä ette tahdo tavata Stremovia? Taittakoon
hän peistä Aleksei Aleksandrovitshin kanssa komiteassa niin paljon
kuin tahtoo, eihän se meille kuulu. Ainakin seuraelämässä hän on mitä
rakastettavin ihminen ja innokas kroketinpelaaja. Saattepa nähdä. Ja
vaikka hän vanhana miehenä onkin koomillinen rakastuneen osassaan,
hän osaa ihmeellisen hyvin selviytyä naurettavasta asemastaan! Hän
on herttainen ukko. Entä tunnetteko Sappho Stolzia? Hän on uusi,
kokonaan uusi sävel seuramaailmassa.
Betsy puheli näin, mutta Anna huomasi hänen iloisesta ja viisaasta
katseestaan, että hän ymmärsi osaksi vieraansa tilan ja harkitsi
jotain. He olivat ruhtinattaren kirjoitushuoneessa.
-- Mutta täytyypä kirjoittaa Alekseille, ja Betsy istuutui pöydän
ääreen, kirjoitti muutaman rivin ja pani kuoreen. -- Minä kirjoitin,
että hän tulisi päivälliselle. Muuten jää päivällispöydässä yksi
naisista ilman kavaljeeria. Katsokaahan, luuletteko, että se
vaikuttaa? Suokaa anteeksi, minun täytyy hetkeksi jättää teidät
yksin. Olkaa hyvä ja sulkekaa kirje ja lähettäkää se, hän sanoi
ovelta, -- minulla on vähän asioita.
Hetkeäkään arvelematta istuutui Anna pöydän ääreen, avasi kirjeen ja
lukematta mitä siinä oli kirjoitti alalaitaan: "Minun täytyy saada
tavata teitä. Tulkaa Wreden puutarhaan. Minä tulen sinne klo 6." Hän
sulki kirjekuoren, ja tultuaan takaisin Betsy otti kirjeen ja antoi
sen viejälle Annan nähden.
Pöytätarjottimella viileään vieraskamariin tuodun teen ääressä
näitten seurapiirinaisten kesken sukeutui tosiaan a cosy chat, niin
kuin ruhtinatar oli luvannut. He arvostelivat odottamiaan vieraita,
ja keskustelu oli pysähtynyt Liza Merkalovaan.
-- Hän on hyvin sievä, ja minä olen pitänyt hänestä aina, Anna sanoi.
-- Teidän täytyykin pitää hänestä. Hän on teihin suorastaan
hullaantunut. Eilen hän tuli minun luokseni kilpailujen jälkeen ja
oli epätoivoinen, kun ei saanut tavata teitä. Hän sanoi, että te
olette todellinen romaanisankaritar ja että jos hän olisi mies, hän
tekisi tuhansia mielettömyyksiä teidän tähtenne. Stremov sanoi hänen
tekevän niitä jo muutenkin.
-- Sanokaa, olkaa hyvä, minä en koskaan ole voinut sitä ymmärtää,
Anna kysyi hetken vaiti oltuaan sellaiseen sävyyn, joka osoitti
selvästi, ettei hän sanonut sitä turhan takia, vaan että tuo kysymys
oli hänelle tärkeämpi kuin olisi voinut luullakaan, -- sanokaa mikä
on hänen suhteensa ruhtinas Kaluzhskiin, niin sanottuun Mishkaan?
Minä olen niin vähän nähnyt heitä. Kuinka on asia?
Betsyn silmät hymyilivät, ja hän katsoi tarkkaavaisesti Annaan.
-- Uusi tapa, hän sanoi. -- Ne ovat nyt kaikki ottaneet käytäntöön
uuden tavan. Ovat heittäneet hunnut hongikkoon. Mutta on siinä eroa,
miten heittää.
-- Niin, mutta mikä on Merkalovan suhde Kaluzhskiin?
Betsy purskahti äkkiä iloiseen ja hillittömään nauruun, mikä oli
hänelle harvinaista.
-- Te menette ruhtinatar Mjahkajan alueelle. Se on "kauhean lapsen"
kysymys, ja Betsy tahtoi nähtävästi pidättää nauruaan, mutta ei
voinut, vaan remahti siihen tarttuvaan nauruun, joka on ominaista
harvoin nauraville ihmisille. -- Pitää kysyä heiltä itseltään, lisäsi
hän naurun kyyneleet silmissään.
-- Te vain nauratte, Anna sanoi, johon nauru myöskin oli tarttunut,
-- mutta minä en ole koskaan voinut ymmärtää sitä. Minä en käsitä,
millainen rooli siinä on aviomiehellä.
-- Aviomiehelläkö? Liza Merkalovan aviomies kanniskelee hursteja
vaimonsa kantapäillä ja on aina valmis palvelukseen. Ja mitä muuta
sitten on takana, sitä ei kukaan utele. Eihän hyvässä seurassa puhuta
tietyistä pukeutumisen yksityiskohdista. Niin ei tässäkään.
-- Tuletteko Rolandakin juhlaan? kysyi Anna vaihtaakseen
keskustelunaihetta.
-- En luule, vastasi Betsy ja kääntäen päänsä pois alkoi kaataa
tuoksuvaa teetä pieniin kuultaviin kuppeihin. Tarjottuaan Annalle
teekupin hän otti ohuen pahitossavukkeen, pani sen hopeiseen
varteen ja sytytti. -- Te näette, miten onnellisessa asemassa minä
olen, alkoi hän jälleen vakavampana ottaen teekupin käteensä. --
Minä ymmärrän teitä ja ymmärrän Lizaa. Liza on niitä lapsellisia
luonteita, jotka eivät käsitä, mikä on hyvää ja mikä pahaa. Ainakaan
hän ei ymmärtänyt sitä ennen, ihan nuorena ollessaan. Ja nyt hän
tietää, että tuo ymmärtämättömyys pukee häntä. Nyt hän on kenties
tahallaan sitä ymmärtämättä, puhui Betsy suu ohuessa hymyssä. --
Eikä voi kieltää, että se pukee häntä. Näettekö, samaan asiaan voi
suhtautua myös tyynesti, vieläpä iloisestikin. Kenties te olette
taipuvainen näkemään asiat liian traagisessa valossa.
-- Oi, kuinka minä tahtoisin tuntea toiset niin kuin minä tunnen
itseni, Anna sanoi vakavasti ja mietteissään. -- Olenko minä pahempi
vai parempi kuin muut? Luultavasti pahempi.
-- Kauhea lapsi, kauhea lapsi! toisti Betsy. -- Kas siellähän
toisetkin jo tulevat.