Toukokuun lopulla, kun kaikki jo oli saatu välttävään kuntoon, sai
Darja Aleksandrovna mieheltään vastauksen kirjeeseensä, jossa oli
valittanut maalla kokemiaan vaikeuksia. Stepan Arkadjevitsh pyyteli
anteeksi, ettei ollut tullut ajatelleeksi kaikkea, ja lupasi saapua
heitä katsomaan niin pian kuin mahdollista. Mutta mahdollisuutta ei
nähtävästi tullut, koska oli jo kesäkuun alkupuoli eikä häntä vain
kuulunut.
Pietarin päivänä päätti Darja Aleksandrovna mennä kylän kirkkoon ja
viedä kaikki lapsensa ehtoolliselle. Keskustellessaan syvällisesti
ja periaatteellisesti sisarensa, äitinsä ja ystäviensä kanssa
Darja Aleksandrovna hämmästytti heitä usein vapaa-ajattelullaan
uskonasioissa. Hänellä oli oma omituinen uskontonsa, johon hän
lujasti luotti välittäen vähät kirkon opinkappaleista. Mutta
perheensä keskuudessa hän noudatti ankarasti kaikkia kirkollisia
käskyjä, ei vain ulkonaisen esimerkin vuoksi, vaan oikein sydämensä
pohjasta. Se seikka, etteivät lapset lähes vuoteen olleet käyneet
ehtoollisella, vaivasi häntä kovasti, ja hän päätti viedä heidät
ehtoolliselle nyt kesän tultua ja sai siihen Matrjona Filimonovnan
täyden hyväksynnän ja kannatuksen.
Jo muutamia päiviä ennen pyhää oli Darja Aleksandrovna miettinyt
valmiiksi, miten lapset puettaisiin juhlamenoa varten. Vaatteita
ommeltiin, korjailtiin ja pestiin, ratkottiin pois liehukkeita,
ommeltiin kiinni nappeja ja siliteltiin nauhoja. Tanjan puku, jonka
talon englantilaisneiti oli ottanut ommeltavakseen, tuotti Darja
Aleksandrovnalle suurta harmia. Englantilaisneiti oli ommellut
hihat liian korkealle ja puku näytti olevan auttamatta pilalla.
Puku ahdisti olkapäistä, niin että sitä oli ikävä katsoakin. Mutta
Matrjona Filimonovna keksi keinon, millä asia korjautuisi, ja
hänen neuvostaan ommeltiin olkapäille pieni lisäkaistale ja päälle
tehtiin hartioille asti ulottuva kaulus. Darja Aleksandrovnan ja
englantilaisneidin kesken oli vähällä syntyä riita tuon puvun tähden.
Pyhäaamuna kaikki oli kuitenkin kunnossa, ja kellon lähetessä
kymmentä johon asti pappia oli pyydetty odottamaan, seisoivat
juhlapukuiset, ilosta säteilevät lapset pääoven edessä vaunujen
ympärillä odottamassa äitiään.
Vikuroivan mustan sijasta oli Matrjona Filimonovnan pyynnöstä
valjastettu työnjohtajan Rusko, ja nyt ilmaantui portaille
pukeutumispuuhissaan viipynyt Darja Aleksandrovna valkeassa
musliinipuvussaan ja nousi vaunuihin.
Darja Aleksandrovna oli tänään nähnyt kampauksensa ja pukeutumisensa
eteen erityistä vaivaa. Ennen aikaan hän oli pukeutunut itseään
varten, ollakseen kaunis ja miellyttääkseen; mutta mitä vanhemmaksi
hän oli tullut, sitä ikävämmäksi oli pukeutuminen käynyt; hän näki
aina kuinka oli rumentunut. Mutta nyt hän oli taas pukeutunut
iloisin ja virein mielin, ei enää itsensä eikä oman kauneutensa
vuoksi, vaan siksi, ettei noiden ihanien olentojen äitinä turmelisi
yleisvaikutusta. Ja katsahdettuaan viimeisen kerran peiliin hän oli
lähtenyt tyytyväisenä huoneestaan. Hän oli kaunis. Ei niin kaunis
kuin oli tahtonut olla ennen aikaan tanssiaisissa, mutta kaunis
sittenkin siihen tarkoitukseen, jota nyt tavoitteli.
Kirkossa ei ollut ketään muita kuin talonpoikia vaimoineen. Mutta
Darja Aleksandrovna näki tai ainakin luuli näkevänsä, miten
ihastuneita he olivat häneen ja hänen lapsiinsa. Kauniiden asujen
lisäksi myös sievä käytös lisäsi lasten viehättävyyttä. Tosin Aljosha
seisoi hiukan huolimattomasti ja käänteli vähän väliä päätään
nähdäkseen millainen hänen puseronsa oli takaapäin, mutta oli silti
kovin herttaisen näköinen. Tanja seisoi kuin täysikasvuinen ja
piti silmällä pienempiä. Mutta pikku Lili vasta olikin herttainen
lapsekkaassa ihmettelyssään, ja oli vaikea olla vetämättä suutaan
hymyyn, kun hän ehtoollista saatuaan sanoi: "Please some more".
Kotimatkalla lapset tunsivat, että jotain juhlallista oli tapahtunut,
ja olivat hyvin kilttejä.
Aluksi kaikki sujui hyvin kotonakin. Mutta aamiaispöydässä Grisha
alkoi viheltää eikä -- mikä pahinta -- totellut englantilaista
opettajatarneitiä ja sai siksi jäädä ilman jälkiruokaa. Darja
Aleksandrovna oli omasta puolestaan koettanut välttää rangaistusta
tällaisena päivänä, mutta hän ei ollut pöydässä läsnä; ja kun hän
tuli, hänen täytyi tukea englannittaren määräystä ja vahvistaa
päätös, jonka mukaan Grishalta evättiin jälkiruoka. Se pilasi jonkin
verran yleistä iloa.
Grisha itki ja sanoi, että Nikolenjka vihelsi myös, mutta eipäs
sitä rangaistu, ja ettei hän piirakan takia itke -- se oli hänelle
yksi lysti --, mutta minkä tähden tehdään sellaista vääryyttä. Asia
kävi jo kovin surulliseksi, ja Darja Aleksandrovna päätti ehdottaa
englantilaisneidille, että Grishalle annettaisiin tällä kertaa
anteeksi. Mutta mennessään salin läpi neidin luo hän näki kohtauksen,
joka täytti hänen mielensä sellaisella ilolla, että kyyneleet
kihosivat silmiin, ja hän antoi heti anteeksi rikolliselle.
Grisha istui selin nurkassa ikkunan luona; hänen vieressään seisoi
Tanja, lautanen kädessä. Tanja oli sanonut tahtovansa ruokkia
nukkejaan ja pyytänyt neidiltä luvan saada viedä piirakka-annoksensa
lastenkamariin, mutta olikin salaa tuonut sen veljelleen. Itkien yhä
kärsimänsä rangaistuksen vääryyttä Grisha söi piirakkaa ja sopersi
kesken nyyhkytystään: "Syö sinäkin, syödään yhdessä... sinä kanssa."
Tanjakin sai kyyneleitä silmiinsä, aluksi säälistä Grishaa kohtaan,
sitten oman hyvän työnsä johdosta; eikä hän pannut vastaan vaan söi
osansa.
Äidin nähdessään lapset säikähtivät, mutta katsottuaan tarkemmin
äidin kasvoihin he ymmärsivät tekevänsä hyvää ja herahtivat
nauramaan; suu täynnä piirakkaa he alkoivat hieroa käsillään huuliaan
sotkien säteilevät kasvonsa kyyneliin ja marjahilloon.
-- Herranen aika! Uudet valkeat vaatteet! Tanja! Grisha! huusi äiti
koettaen pelastaa uusia vaatteita, samalla kyynelten läpi autuaan
riemukkaasti hymyillen.
Uudet vaatteet riisuttiin ja vanhat puettiin sijaan, ja työnjohtajan
käskettiin taas panna Rusko toisen hevosen pariksi valjaisiin, sillä
päätettiin lähteä sieneen ja sieltä uimaan. Riemukas kirkuna ja melu
nousi lastenkamarissa eikä lakannut, ennen kuin noustiin rattaille ja
lähdettiin metsään.
Sieniä saatiin koko vakallinen: löysipä pikku Lilikin sienen! Ennen
hän oli poiminut vain neiti Hullin osoituksesta, mutta nyt hän
oli omin neuvoin löytänyt suuren tatin, ja se sai aikaan yleisen
riemuhuudon: "Lili löysi tatin!"
Sitten ajettiin joelle, hevoset pysäytettiin rantakoivujen alle
ja mentiin uimahuoneeseen. Terenti-kuski sitoi paarmoja huiskivat
hevoset puihin kiinni, heittäytyi pitkälleen rehevälle nurmelle
koivun siimekseen ja poltteli kessua; uimahuoneesta hänen korviinsa
kaikui kaiken aikaa lasten iloinen kirkuna.
Vaikka ei ollutkaan helppoa pitää silmällä kuutta lasta, hillitä
heidän vallattomuuttaan, muistaa kaikki eri sukat, alusvaatteet
ja kengät sekoittamatta niitä keskenään, päästää auki ja vetää
kiinni nauhoja ja nappeja, ei Darja Aleksandrovnasta, joka oli
itse aina pitänyt uimisesta, mikään ollut hauskempaa kuin koko
lapsijoukon uittaminen. Hän tunsi suurta nautintoa kun sai vetää
sukkia pullukoihin jalkoihin, ottaa syliinsä ja kastaa veteen pikku
nakupellejä, kuulla ilon ja pelon kimeää kirkunaa ja nähdä pikku
kerubiensa polskuttavan vettä hengästyneinä, silmät pelosta ja ilosta
loistaen.
Kun puolet lapsista oli jo puettu, uimahuoneen luo pysähtyi arkaillen
muutamia pyhäpukuisia kylän akkoja, jotka tulivat metsästä keräämästä
lääkeyrttejä. Matrjona Filimonovna huusi yhden heistä luokseen ja
pyysi häntä viemään veteen pudonneen lakanan ja paidan kuivumaan,
ja Darja Aleksandrovna ryhtyi akkojen kanssa puheisiin. Aluksi akat
naurahtelivat kämmeneensä eivätkä ymmärtäneet mitä kysyttiin, mutta
pian katosi ujostelu ja tarina virisi hyvään vauhtiin. Akat voittivat
heti Darja Aleksandrovnan myötätunnon osoittaessaan vilpitöntä
ihastusta hänen lapsiaan kohtaan.
-- Herran terttu tuota tyttöä, niin on valkea hipiä kuin sokuri,
sanoi eräs ihastellen Tanjaa ja heiluttaen päätään. -- Mutta laihapa
on...
-- Oli talvella sairaana.
-- Oikeinko sitä tuotakin kylvetettiin, sanoi toinen osoittaen
rintalasta.
-- Ei, tämä on vasta kolmen kuukauden vanha, sanoi Darja
Aleksandrovna ylpeänä.
-- Voi kullan nuppu sentään!
-- Eikö itselläsi ole lapsia?
-- Oli neljä, mutta kaksi on enää elossa, poika ja tyttö. Viimeisen
paaston jälkeen herkesin nuorinta imettämästä.
-- Kuinka vanha se on?
-- Toinen vuosi on menossa.
-- Miten sinä niin kauan imetit?
-- Kolme paastoa, se on meillä tavallinen aika.
Siitä syntyi Darja Aleksandrovnaa kovasti kiinnostava keskustelu:
Miten syntyi? Onko ollut sairaana? Missä mies?
Darja Aleksandrovna ei olisi halunnut erota puhetovereistaan, niin
hauskaa hänestä oli jutella heidän kanssaan ja niin kokonaan samat
olivat heidän mielenkiintonsa kohteet. Kaikkein mieluisinta oli
Darja Aleksandrovnasta se, että hän näki selvästi, miten kaikki nuo
naiset ihailivat ennen kaikkea sitä, että hänellä oli niin paljon
lapsia ja niin kauniita lapsia. Ämmät saivat Darja Aleksandrovnan
jopa nauramaan, mikä loukkasi syvästi englantilaisneitiä, joka
oli tuon hänelle käsittämättömän naurun aiheena. Eräs nuoremmista
naisista oli katsellut tarkkaan viimeisenä pukeutuvaa englannitarta,
ja kun tämä oli pannut ylleen kolmannen hameen, ei hän voinut olla
huomauttamatta: "Sekös vasta kieputtaa hametta päälleen!"... ja
kaikki purskahtivat nauruun.