Kuten yleensä kaikkialla, missä ihmisiä asettuu asumaan samalle
seudulle, oli myös siinä pienessä saksalaisessa kylpyläkaupungissa,
jonne Shtsherbatskit saapuivat, tapahtunut seurapiirin tavanomainen
kiteytyminen, joka määräsi kullekin seurapiirin jäsenelle oman
selvästi määritellyn ja varman paikkansa. Yhtä selvästi ja varmasti
kuin vesihiukkanen kylmässä saa lumikiteen määrätyn muodon, yhtä
järkähtämättä vakiintui jokaiselle uudelle kylpyläkaupunkiin
saapuneelle henkilölle oma paikkansa kylpylävieraiden joukossa.
Fürst Stscherbatzky samt Gemahlin und Tochter kiteytyivät heti sekä
asuntonsa, nimensä että tuttaviensa perusteella omaan määrättyyn,
heille tarkoitettuun paikkaansa.
Kylpylässä oleskeli tänä kesänä oikea saksalainen ruhtinatar,
minkä vuoksi seurapiirin kiteytyminen oli tapahtunut tavallista
tarmokkaammin. Ruhtinatar Shtsherbatskaja tahtoi välttämättä
esitellä tyttärensä saksalaiselle prinsessalle, ja hän suoritti
tuon seremonian jo toisena päivänä. Kitty niiasi sirosti ja syvään
Pariisista tilatussa sangen yksinkertaisessa, oikeammin sangen
koreassa kesäpuvussaan. Prinsessa sanoi: "Toivoakseni ruusut palaavat
pian noille suloisille kasvoille", ja Shtsherbatskit joutuivat
heti määrättyyn uomaan, josta oli enää mahdoton päästä pois.
Shtsherbatskit tutustuivat erääseen englantilaiseen ladyyn ja hänen
perheeseensä, saksalaiseen kreivittäreen ja hänen viime sodassa
haavoittuneeseen poikaansa, erääseen ruotsalaiseen tiedemieheen, sekä
herra Canut'iin ja tämän sisareen. Mutta Shtsherbatskien tärkeimmiksi
seuralaisiksi kävivät väkisinkin moskovalainen aatelisrouva Marja
Jevgenjevna Rtishtsheva ja hänen tyttärensä, joka oli Kittystä
vastenmielinen siitä syystä, että oli Kittyn tavoin sairastunut
rakkaudesta, sekä moskovalainen eversti, jonka Kitty pienestä asti
muisti nähneensä sotilaspuserossa ja joka täällä pienine silmineen,
paljaine kauloineen ja kirjavine solmukkeineen oli hänestä tavattoman
naurettava ja ikävystyttävä vallankin siksi, ettei hänestä pääsyt
millään eroon.
Kun kaikki näin oli asettunut omiin vakiintuneisiin uomiinsa, Kittyn
elämä kävi hyvin ikäväksi, semminkin kun ruhtinas itse matkusti
Karlsbadiin ja hän jäi kahden kesken äitinsä kanssa. Tuttavat eivät
kiinnostaneet häntä, sillä hän tunsi, ettei enää löytäisi heistä
mitään uutta. Hänen päähuvinaan kylpylässä oli tehdä huomioita
ja päätelmiä niistä ihmisistä, joita hän ei tuntenut. Luonteensa
mukaisesti Kitty oletti ihmisissä aina olevan kaikkein parhaimpia
ominaisuuksia, varsinkin niissä, joita ei tuntenut. Nytkin
arvaillessaan, millaisia ihmisiä vieraat olivat ja millaiset olivat
heidän keskinäiset suhteensa, Kitty kuvitteli mitä ihmeellisimpiä
ja ylevimpiä luonteita ja oli saavinaan huomioistaan vahvistusta
olettamuksilleen.
Näistä henkilöistä hän kiinnitti huomiota erityisesti erääseen
venäläiseen tyttöön, joka oli saapunut kylpylään seuralaiseksi
sairaalle venäläiselle aatelisrouvalle, madame Stahlille, kuten
häntä kaikki kutsuivat. Madame Stahl kuuli korkeimpaan hienostoon,
mutta oli niin sairas, ettei voinut kävellä, ja vain joskus kauniina
päivänä hän ilmestyi kylpylän puistoon pyörätuolissaan. Enemmän
ylpeytensä kuin sairautensa tähden -- niin ainakin ruhtinatar väitti
-- ei madame Stahl ollut tehnyt tuttavuutta ainoankaan venäläisen
kanssa. Nuori venäläinen neiti hoiti häntä, mutta seurusteli
sen lisäksi -- tämän Kitty pani merkille -- kaikkein vaikeimmin
sairaitten kanssa, joita kylpylässä oli paljon, ja autteli heitä
mitä luontevimmin. Tämä venäläinen neiti ei Kittyn huomioitten
mukaan ollut sukua madame Stahlille eikä hän myöskään ollut mikään
palkattu hoitajatar. Madame Stahl kutsui häntä Varenkaksi ja muut
neiti Varenkaksi. Puhumattakaan siitä, että Kittyä kiinnosti tehdä
huomioita tuon tytön suhteesta madame Stahliin sekä muihin hänelle
tuntemattomiin henkilöihin, Kitty tunsi, kuten usein sattuu,
selittämätöntä myötätuntoa Varenka-neitiä kohtaan, ja kun heidän
katseensa kohtasivat, tunsi hänkin olevansa neidille mieleen.
Neiti Varenkasta oli vaikea sanoa, kuinka vanha hän oli; häntä
olisi voinut yhtä hyvin pitää yhdeksäntoista kuin kolmenkymmenen
vuoden vanhana. Jos katseli hänen piirteitään, oli hän -- kasvojen
sairaalloisesta väristä huolimatta -- pikemmin kaunis kuin ruma.
Hän olisi ollut kaunis vartaloltaankin, jos ei olisi ollut aivan
niin kuivakan oloinen ja pää ei olisi vaikuttanut suhteettomalta
hänen keskimittaiseen kokoonsa nähden. Miehiä hän tuskin olisi
miellyttänyt. Hän muistutti kaunista, tuoksutonta kukkaa, jonka
kukoistus on jo ohi, vaikkakin terälehdet ovat vielä paikoillaan.
Lisäksi hän ei olisi voinut miellyttää miehiä siitäkään syystä, että
häneltä puuttui sitä, mitä Kittyssä oli liiankin paljon, -- hillittyä
elämän tulta ja oman viehättävyyden tuntoa.
Hän näytti tekevän kaiken aikaa jotain hyödyllistä, ja siksi
oli mahdotonta kuvitella, että hän olisi voinut mistään muusta
kiinnostuakaan. Varenka oli monessa mielessä Kittyn vastakohta, ja
juuri siksi hän veti Kittyä puoleensa. Hänessä, hänen elämäntavassaan
Kitty havaitsi sellaista, mitä oli kaivannut: toisenlaisia elämän
kiinnekohtia ja arvoja kuin Kittylle niin inhottaviksi käyneet,
naisten ja miesten seuramaailman suhteet, jotka nyt tuntuivat
ostajaansa odottavan tavaran häpeälliseltä näytteillepanolta. Mitä
enemmän Kitty tarkasteli tuntematonta ystäväänsä, sitä vahvemmin hän
vakuuttui siitä, että tuo tyttö oli niin täydellinen olento kuin hän
oli kuvitellutkin, ja sitä hartaammin hän halusi tehdä tuttavuutta
tämän kanssa.
Molemmat tytöt kohtasivat toisensa useita kertoja päivässä ja joka
kerta Kittyn silmät kysyivät: "Kuka te olette ja millainen? Olettehan
te niin ihana olento kuin olen kuvitellut, eikö niin? Mutta älkää
Luojan tähden luulko", -- lisäsi hänen katseensa -- "että minä koetan
tungetella tuttavuuteenne. Minä vain ihailen teitä ja pidän teistä."
-- "Minäkin pidän teistä, te olette hyvin, hyvin herttainen. Ja
pitäisin teistä vieläkin enemmän, jos minulla olisi aikaa", vastasi
tuntemattoman tytön katse. Ja Kitty näki, ettei hän tosiaankaan
koskaan ollut toimeton: milloin hän saattoi venäläisen perheen lapsia
kotiin, milloin toi sairaalle naiselle lämpöisen villavaipan ja kääri
tämän siihen, milloin viihdytteli sairautensa takia ärtyisää vanhaa
herraa tai valikoi ja osti jollekulle pikkuleipiä kahvileiväksi.
Pian Shtsherbatskien saapumisen jälkeen ilmestyi aamukylvylle kaksi
henkilöä, jotka saivat joka puolelta osakseen pahansuopaa huomiota.
Toinen oli hyvin kookas, kumaraharteinen ja isokätinen mies, joka
pukeutui kokoonsa nähden suhteettoman lyhyeen vanhaan päällystakkiin
ja jonka mustat silmät olivat sekä lapsekkaat että pelottavat, toinen
lempeännäköinen rokonarpinen, huonosti ja mauttomasti pukeutunut
nainen. Huomattuaan nuo henkilöt venäläisiksi Kitty alkoi mielessään
sepittää heistä kaunista ja liikuttavaa tarinaa. Mutta ruhtinatar,
joka oli nähnyt kylpylistasta, että tulokkaat olivat Nikolai Levin ja
Marja Nikolajevna, selitti Kittylle, miten huono ihminen tuo Levin
oli, ja kaikki hänen haaveensa näistä kahdesta ihmisestä särkyivät.
Ei niinkään sen vuoksi, mitä äiti oli kertonut, kuin siksi, että
tuo herra oli Konstantin Levinin veli, molemmat tulokkaat alkoivat
äkkiä tuntua hänestä äärimmäisen epämiellyttäviltä. Tuo kookas herra,
jonka pää alituisesti nytkähteli, herätti hänessä nyt voittamatonta
vastenmielisyyden tunnetta.
Kitty oli näkevinään tuon miehen suurissa, pelottavissa, häneen
kiinteästi tuijottavissa silmissä vihaa ja ivaa, ja hän koetti
vältellä miehen kohtaamista.