Kaikki ilmaisivat äänekkäästi paheksuntansa, kaikkialla toistettiin
jonkun sanomaa lausetta: "Ei puutu muuta kuin sirkusleijonat", ja
kauhu oli yleinen, niin ettei siinä, että Anna Vronskin suistuessa
voihkaisi ääneensä, ollut mitään tavatonta. Mutta heti sen jälkeen
Annan kasvoissa tapahtui muutos, joka rikkoi kaikki säädyllisyyden
lait. Hän hätääntyi siinä määrin, että unohti itsensä kokonaan. Hän
alkoi vavahdella kuin kiinni otettu lintu, milloin nousten pystyyn ja
aikoen lähteä johonkin, milloin kääntyen Betsyyn päin.
-- Lähdetään, lähdetään, puhui hän.
Mutta Betsy ei kuunnellut. Hän puheli eteenpäin kumartuneena alempana
seisovan kenraalin kanssa.
Aleksei Aleksandrovitsh tuli Annan luo ja tarjosi kohteliaasti
käsivarttaan.
-- Lähdetään vain, jos niin tahdotte, hän sanoi ranskaksi; mutta Anna
kuunteli kenraalin sanoja eikä huomannut miestään.
-- Sanovat myös taittaneen jalkansa, puhui kenraali. -- Tämä on
kerrassaan kuulumatonta.
Vastaamatta miehelleen Anna kohotti kiikarinsa ja katsoi sitä paikkaa
kohti, missä Vronski oli kaatunut. Mutta se oli niin kaukana ja
siellä liikuskeli niin paljon kansaa, ettei mitään näkynyt kunnolla.
Hän laski tähystimensä alas ja aikoi mennä; mutta samassa eräs
upseeri tuli ratsastaen täyttä laukkaa ja ilmoitti jotain keisarille.
Anna kurottautui eteenpäin kuullakseen.
-- Stiva, Stiva! huudahti hän veljelleen.
Mutta Stiva-veli ei kuullut, ja Anna päätti lähteä alas parvekkeelta.
-- Vielä kerran tarjoan teille käsivarteni, jos tahdotte lähteä,
sanoi Aleksei Aleksandrovitsh koskettaen Annan kättä.
Anna väisti inhoten loitommaksi ja vastasi katsomatta häntä silmiin:
-- Ei, ei, antakaa minun olla, minä en tule vielä.
Anna näki erään upseerin juoksevan radan poikki parvekkeen luo
sieltä, missä Vronski oli kaatunut. Betsy huiskutti hänelle
nenäliinaansa. Upseeri toi tiedon, että ratsastaja ei ollut pahemmin
loukkaantunut, mutta hevonen oli taittanut selkärankansa.
Kuultuaan sen Anna istuutui nopeasti tuolilleen ja peitti kasvonsa
viuhkalla. Aleksei Aleksandrovitsh näki hänen puhkeavan kyyneliin ja
nyyhkyttävän, niin että rinta vavahteli. Hän asettui seisomaan Annan
eteen suojatakseen vaimonsa vieraitten katseilta ja antaakseen tälle
tointumisaikaa.
-- Kolmannen kerran tarjoan teille käsivarteni, hän sanoi jonkin ajan
kuluttua kääntyen Annan puoleen. Anna katsoi häneen tietämättä mitä
sanoa. Ruhtinatar Betsy tuli hänen avukseen.
-- Ei, Aleksei Aleksandrovitsh minä hain Annan tänne ja minä olen
luvannut saattaa hänet takaisinkin, sekaantui Betsy asiaan.
-- Suokaa anteeksi, ruhtinatar, sanoi Aleksei Aleksandrovitsh
kohteliaasti hymyillen, mutta katsoen samalla lujasti häntä silmiin,
-- minä näen, ettei Anna voi hyvin, ja toivon, että hän lähtee minun
mukanani pois.
Anna katsahti arastellen ympärilleen, nousi nöyrästi ja tarttui hänen
käsikoukkuunsa.
-- Minä lähetän kysymään ja toimitan teille tiedon, kuiskasi Betsy
salavihkaa Annalle.
Heidän laskeutuessaan parvekkeelta Aleksei Aleksandrovitsh puhutteli
tapaamiansa tuttavia kuten aiemminkin, ja Annan piti vastata ja
puhella kuten ennenkin, vaikka hän vaivoin tajusi mitä puhuttiin ja
kulki kuin unissaan miehensä käsivarteen nojautuen.
"Loukkaantuiko hän vai eikö? Olisikohan se totta? Tuleekohan hän?
Saankohan nähdä hänet tänään?" hän ajatteli.
Sanaakaan sanomatta hän istuutui Aleksei Aleksandrovitshin vaunuihin
ja ajoi pois lukemattomien vaunujen ja rattaitten keskeltä.
Huolimatta kaikesta näkemästään Aleksei Aleksandrovitsh ei
tahtonut nähdä vaimonsa todellista tilaa. Hän näki vain ulkonaiset
tunnusmerkit. Hän katsoi vaimonsa käyttäytyneen säädyttömästi ja
piti velvollisuutenaan huomauttaa tälle siitä. Mutta hänen oli hyvin
vaikea tehdä se sillä tavoin, ettei sanoisi mitään enempää. Hän avasi
suunsa huomauttaakseen Annalle, miten sopimatonta oli käyttäytyä
sillä tavoin, mutta sanoikin tahtomattaan aivan toista.
-- Omituista kuinka meitä kaikkia viehättävät nuo julmat näytelmät,
hän sanoi. -- Minä huomaan...
-- Mitä? En ymmärrä mitä te tarkoitatte, Anna sanoi halveksuvaan
sävyyn.
Aleksei Aleksandrovitsh loukkaantui ja alkoi heti puhua siitä, mistä
oli aikonutkin.
-- Minun täytyy huomauttaa teille... hän lausui.
"Nyt tulee selvittely", ajatteli Anna ja tunsi pelkäävänsä.
-- Minun täytyy sanoa teille, että te olette tänään käyttäytynyt
sopimattomasti, sanoi Aleksei Aleksandrovitsh ranskaksi.
-- Millä tavoin minä olen käyttäytynyt sopimattomasti? kysyi Anna
äänekkäästi, kääntäen nopeasti kasvonsa mieheensä päin ja katsoen
tätä suoraan silmiin, ei enää niin kuin ennen peittelevän ilakoivin
ilmein, vaan varman ja päättäväisen näköisenä, vaikka nyt peittelikin
pelkoaan.
-- Olkaa varovainen, huomautti Aleksei Aleksandrovitsh viitaten
kuskin puolella olevaan avoimeen ikkunaan, nousi ja veti ruudun
kiinni.
-- Mitä te piditte säädyttömänä? kysyi Anna.
-- Sitä epätoivon puuskaa, jota te ette osannut salata erään
ratsastajan kaatuessa.
Aleksei Aleksandrovitsh odotti, että Anna väittäisi vastaan. Mutta
tämä oli vaiti ja katsoi suoraan eteensä.
-- Pyysin jo kerran aikaisemmin teitä käyttäytymään seuramaailmassa
sillä tavoin, etteivät pahat kielet löytäisi teissä moitteen syytä.
Siihen aikaan puhuin teille sisäisistä suhteista. Nyt en enää puhu
niistä. Minä puhun nyt ulkonaisista suhteista. Te olette käyttäytynyt
säädyttömästi, ja minä toivoisin, ettei se uudistuisi.
Anna ei kuullut puoliakaan hänen sanoistaan. Hän tunsi pelkäävänsä
miestään ja ajatteli, olisiko totta, ettei Vronski ollutkaan
vahingoittunut. Hänestäkö ne puhuivat sanoessaan, että ratsastaja
pääsi loukkaantumatta, mutta hevoselta taittui selkä? Anna veti
suunsa teennäisen ivalliseen hymyyn, kun Aleksei Aleksandrovitsh
lopetti sanottavansa, eikä vastannut miehensä sanoihin mitään, sillä
hän ei tiennyt, mitä tämä oli sanonut. Aleksei Aleksandrovitsh oli
aloittanut puheensa rohkeasti, mutta ymmärrettyään itse sanojensa
vakavuuden hän tunsi samaa pelkoa, joka liikkui Annassa. Hän huomasi
tuon hymyn, ja hänen mieleensä tuli omituinen harhakuvitelma.
"Hän hymyilee minun epäluulolleni. Niin, kohta hän sanoo niin kuin
silloinkin, ettei ole mitään aihetta epäluuloihin, että se on
naurettavaa."
Nyt, kun kaiken ilmitulo oli ilmassa, hän ei odottanut mitään niin
kuin sitä, että Anna vastaisi hänelle entiseen tapaansa ilkkuen, että
hänen epäilyksensä olivat naurettavia ja kaikkea pohjaa vailla. Niin
hirveää oli se, mitä hän tiesi, että hän olisi ollut valmis uskomaan
kaiken. Mutta Annan säikähtynyt ja synkkä ilme ei luvannut nyt edes
petostakaan.
-- Kenties olen erehtynyt, sanoi Aleksei Aleksandrovitsh. -- Siinä
tapauksessa pyydän anteeksi.
-- Ei, te ette ole erehtynyt, Anna sanoi hitaasti, luoden
epätoivoisen katseen miehensä kylmiin kasvoihin. -- Te ette ole
erehtynyt. Minä olin epätoivoissani enkä voinut mitään muuta. Minä
kuuntelen teidän puhettanne ja ajattelen häntä. Minä rakastan häntä,
minä olen hänen rakastajattarensa, minä en voi sietää teitä, minä
pelkään ja vihaan teitä... Tehkää minulle mitä tahdotte.
Hän lyyhistyi vaunujen nurkkaan ja puhkesi nyyhkyttämään kädet
silmillä. Aleksei Aleksandrovitsh ei hievahtanut, hän tuijotti
suoraan eteensä. Mutta nuo kasvot olivat äkkiä käyneet juhlallisen
liikkumattomiksi kuin kuolleen kasvot, ja hänen ilmeensä pysyi
muuttumattomana koko matkan huvilalle saakka.
-- Vai niin! Mutta minä vaadin ulkonaisten säädyllisyysmuotojen
noudattamista siihen asti, hänen äänensä värähteli, -- kunnes olen
ryhtynyt toimenpiteisiin kunniani turvaamiseksi ja ilmoittanut ne
teille.
Hän nousi itse ensin ja auttoi sitten Annan ulos vaunuista.
Palvelijain nähden hän puristi vaimonsa kättä, istuutui jälleen
vaunuihin ja lähti Pietariin.
Hänen lähdettyään saapui ruhtinatar Betsyn lakeija ja toi Annalle
kirjelapun:
"Lähetin tiedustelemaan Aleksein vointia, ja hän kirjoittaa minulle
olevansa terve ja vahingoittumaton, mutta epätoivoissaan."
"Hän siis tulee ", ajatteli Anna. "Miten hyvin teinkään kun sanoin
kaikki."
Hän katsahti kelloonsa. Oli vielä kolme tuntia odotusaikaa, ja
edellisen kohtauksen seikkaperäiset muistot sytyttivät hänen verensä
hehkumaan.
"Taivas miten valoisaa! Tämä on kauheata, mutta rakastan hänen
kasvojensa näkemistä ja rakastan tätä fantastista valoa... Mieheni...
oi, niin... Jumalan kiitos, että hänen kanssaan kaikki on nyt
loppu."