XXVI

Ulkoisesti Aleksei Aleksandrovitshin suhde vaimoonsa oli pysynyt

ennallaan. Ainoa ero oli siinä, että Aleksei Aleksandrovitsh oli

vielä entistä enemmän hautautunut työhönsä. Kuten edellisinäkin

vuosina hän oli nytkin kevään puhjetessa lähtenyt ulkomaille

kylpylään hoitamaan talven ponnistuksissa heikentynyttä terveyttään.

Ja kuten ennenkin hän oli palannut kotiin heinäkuussa ja ryhtynyt

entistä tarmokkaammin tavanmukaiseen työhönsä. Kuten ennenkin oli

hänen vaimonsa muuttanut kesäksi maalle ja hän itse oli jäänyt

Pietariin asumaan.

Ruhtinatar Tverskajan illanvieton jälkeinen keskustelu ei ollut

uudistunut. Aleksei Aleksandrovitsh ei sen jälkeen enää koskaan ollut

puhunut vaimolleen epäilyksistään eikä mustasukkaisuudestaan, ja

hänen omituinen, näyttelemistä muistuttava seurustelutapansa soveltui

mitä parhaiten hänen nykyisiin perhesuhteisiinsa. Hän oli nyt hieman

kylmempi vaimoaan kohtaan kuin ennen. Oli kuin hän olisi ollut vain

hiukan nyreissään sen ensimmäisen yöllisen keskustelun takia, jonka

Anna oli niin ylimielisesti torjunut. Hänen suhteessaan Annaan oli

pieni nyrpeyden pilkahdus, ei muuta. "Sinä et tahtonut selvittää

välejä" tuntui hän tahtovan sanoa, "sen pahempi sinulle. Nyt sinä

saat pyytää selvitystä minulta, mutta minä en rupea selvittelemään.

Sen pahempi sinulle", hän ajatteli sydämessään kuten ihminen, joka on

turhaan yrittänyt sammuttaa tulipaloa ja turhista ponnisteluistaan

vihastuneena huudahtaa viimein: "Vähät siitä! Pala kun tahdot!"

Hän, virka-asioissaan niin viisas ja ymmärtäväinen mies, ei

käsittänyt, miten järjetön oli tuollainen suhde omaan vaimoon.

Hän ei käsittänyt sitä, sillä hänen oli liian hirveätä huomata,

missä asemassa hän oikeastaan oli, ja hän kätki syvälle sieluunsa

sen lukitun ja sinetöidyn lokeron, jossa piilivät hänen tunteensa

perhettä, vaimoa ja poikaa kohtaan. Lopputalvella hän oli muuttunut

huomaavaisesta isästä erityisen kylmäkiskoiseksi poikaansa kohtaan ja

kohteli tätä samalla tavoin ivansekaisesti kuin vaimoaankin. "Hoi,

nuori mies!" hän aloitti halutessaan puhutella poikaa.

Aleksei Aleksandrovitsh väitti ja uskoi, ettei hänellä ollut koskaan

ennen ollut niin paljon virkavelvollisuuksia kuin tänä vuonna.

Mutta hän ei tiedostanut sitä, että hän oli itse haalinut itselleen

niin suuren työtaakan päästäkseen avaamasta sitä lokeroa, jossa

asustivat tunteet vaimoa ja perhettä kohtaan ja jonka sisällys

kävi sitä pelottavammaksi, mitä kauemmin se pysyi suljettuna. Jos

jollakin olisi ollut oikeus kysyä Aleksei Aleksandrovitshilta, mitä

tämä ajatteli vaimonsa käytöksestä, ei leppeä ja sävyisä Aleksei

Aleksandrovitsh olisi vastannut mitään, vaan olisi suuttunut kovasti

sellaisen kysymyksen tekijälle. Siksi Aleksei Aleksandrovitshin

ilmeessä oli jotain ylpeää ja ankaraa, kun häneltä kysyttiin hänen

vaimonsa vointia. Hän ei tahtonut ajatella mitään vaimonsa tunteista

tai käytöksestä eikä tosiaankaan ajatellut siitä mitään.

Aleksei Aleksandrovitshin vakituinen huvila oli Pietarhovissa, ja

tavallisesti myös kreivitär Lidia Ivanovna asui kesäisin siellä Annan

lähinaapurina ja alituisena toverina. Mutta tänä kesänä kreivitär

Lidia Ivanovna ei ollutkaan muuttanut Pietarhoviin eikä kertaakaan

käynyt Anna Arkadjevnan luona, vaan oli vihjauksin antanut Aleksei

Aleksandrovitshin ymmärtää, miten sopimatonta Annan oli seurustella

niin läheisesti Betsyn ja Vronskin kanssa. Aleksei Aleksandrovitsh

oli keskeyttänyt hänet huomauttaen ankarasti, että hänen vaimonsa

oli epäilysten yläpuolella, ja siitä saakka hän oli vältellyt

kreivitär Lidia Ivanovnaa. Hän ei tahtonut nähdä eikä nähnyt,

miten seurapiireissä jo monet katsoivat kieroon hänen vaimoaan;

hän ei tahtonut ymmärtää eikä ymmärtänyt, miksi hänen vaimonsa oli

erityisesti tahtonut muuttaa kesäksi juuri Tsarskojeen, missä Betsy

asui ja mistä ei ollut pitkä matka Vronskin rykmentin leirille. Hän

ei tahtonut ajatella sitä eikä ajatellut; mutta vaikka hänellä ei

ollutkaan mitään varmempia todisteita eikä edes syitä epäluuloon ja

vaikka hän ei koskaan tunnustanut sitä itselleen, tiesi hän sielunsa

sisimmässä varmasti olevansa petetty aviomies ja oli siitä syvästi

onneton.

Kuinka usein hän olikaan kahdeksanvuotisen onnellisen avioelämänsä

aikana toisten uskottomia vaimoja ja petettyjä aviomiehiä

katsellessaan sanonut itselleen: "Kuinka voi päästää asiat menemään

noin? Miten voi elää selvittämättä noin vastenmielistä tilannetta?"

Mutta nyt, kun kohtalonisku oli sattunut hänen omaan päähänsä, hän ei

vain ollut ajattelematta, miten selvittäisi tilanteen vaan suorastaan

tahtoi pysyä tietämättömänä siitä, -- niin kamala ja luonnoton oli

hänen asemansa.

Ulkomailta palattuaan Aleksei Aleksandrovitsh oli kaksi kertaa käynyt

huvilallaan. Toisen kerran hän oli ollut siellä päivällisellä, toisen

kerran viettänyt siellä illan vieraiden parissa, mutta ei ollut

kertaakaan jäänyt yöksi, niin kuin hänen oli ollut tapana tehdä

edellisinä kesinä.

Kilparatsastuspäivä oli Aleksei Aleksandrovitshille sangen kiireinen.

Mutta jo aamulla suunnitellessaan päivän ohjelmaa hän päätti heti

varhaisen päivällisen syötyään lähteä huvilalleen vaimonsa luo ja

sieltä kilparadalle, jonne koko hovin tiedettiin saapuvan ja jonne

siis hänenkin täytyi mennä. Vaimonsa luo hän aikoi poiketa siksi,

että oli päättänyt käydä tämän luona kerran viikossa säädyllisyyden

vuoksi. Sitä paitsi hänen piti tänään -- ennen viidettätoista

päivää -- säännöksi tulleen tavan mukaan jättää vaimolleen rahaa

talousmenoihin.

Aleksei Aleksandrovitsh hallitsi ajatuksensa hyvin eikä sallinut

nytkään Annaa koskevia asioita harkitessaan mietteidensä liukua

vähääkään pidemmälle vaimonsa henkilökohtaisiin suhteisiin.

Aamu oli sangen kiireinen. Edellisenä päivänä oli kreivitär Lidia

Ivanovna lähettänyt Aleksei Aleksandrovitshille Pietariin saapuneen

kuuluisan Kiinan-matkaajan toisen teoksen sekä kirjeen, jossa hän

kehui kirjoittajaa monessa suhteessa erittäin mielenkiintoiseksi

ja tärkeäksi henkilöksi ja pyysi ottamaan hänet vastaan. Aleksei

Aleksandrovitsh ei ollut eilen illalla ehtinyt lukea matkakirjaa läpi

ja siksi hän lopetti sen aamulla. Sitten tuli anojia ja sen jälkeen

alkoivat selonteot, vastaanotot, virkanimitykset, erottamiset,

palkintojen, eläkkeiden ja palkkojen määräämiset, kirjeenvaihto --

kaikki tuo arkityö, kuten Aleksei Aleksandrovitsh sitä nimitti, joka

vaati niin paljon aikaa. Sitten oli yksityisiä asioita -- lääkärin

ja asiainhoitajan käynnit. Viimeksi mainittu ei vienyt paljon aikaa.

Hän toi vain Aleksei Aleksandrovitshille tarvittavat rahat ja antoi

lyhyen selonteon asiantilasta, joka ei ollut kovin hyvä, koska tänä

vuonna matkoihin oli mennyt enemmän kuin ennen. Mutta lääkäri,

pietarilainen merkkihenkilö ja Aleksei Aleksandrovitshin ystävä, vei

paljon aikaa. Aleksei Aleksandrovitsh ei ollut odottanut häntä tänään

ja oli hyvin hämmästynyt hänen tulostaan ja varsinkin siitä, että

tohtori hyvin tarkkaan kyseli hänen terveydentilaansa, kuunteli hänen

rintaansa, koputteli ja tunnusteli maksaa. Aleksei Aleksandrovitsh

ei tiennyt, että hänen ystävänsä Lidia Ivanovna, joka oli huomannut

Aleksei Aleksandrovitshin terveyden tänä vuonna huonontuneen, oli

pyytänyt tohtoria käymään katsomassa sairasta. "Tehkää se minun

vuokseni", oli kreivitär sanonut.

-- Minä teen sen Venäjän vuoksi, kreivitär, oli tohtori vastannut.

-- Verraton ihminen! oli kreivitär Lidia Ivanovna sanonut.

Tohtori oli hyvin tyytymätön Aleksei Aleksandrovitshin

terveydentilaan. Hän sanoi maksan huomattavasti laajentuneen ja

ruoansulatuksen huonontuneen ja väitti kylpylähoidon jääneen

kokonaan tehottomaksi. Hän määräsi mahdollisimman paljon liikuntaa,

mahdollisimman vähän henkistä jännitystä ja kaikinpuolista

mielipahan karttamista, toisin sanoen juuri sitä, mikä oli Aleksei

Aleksandrovitshille yhtä mahdotonta kuin olla hengittämättä, ja

Aleksei Aleksandrovitshille jäi hänen käynnistään ikävä tunne, että

hänen laitansa oli jollain tavoin huonosti eikä paranemisesta ollut

toivoa.

Poistuessaan Aleksei Aleksandrovitshin luota lääkäri kohtasi

ulko-ovella Aleksei Aleksandrovitshin asiainhoitajan Sljudinin, jonka

hän hyvin tunsi. He olivat ylioppilastovereita, ja joskin he harvoin

osuivat yhteen, he pitivät toisistaan, ja siksi Sljudin ilmaisi

tohtorille poikkeuksellisen avomielisen arvionsa sairaan tilasta.

-- Olen kovin iloinen, että kävitte hänen luonaan, sanoi Sljudin. --

Hän ei voi hyvin, ja minusta näyttää... No, kuinka hänen laitansa on?

-- Hjaa, kuinka sanoisin, lausui tohtori viitaten Sljudinin pään yli

kuskilleen, jotta tämä ajaisi vaunut oven eteen, -- hjaa, toisti

hän tarttuen valkoisilla käsillään säämiskähansikkaansa sormeen

ja venyttäen sitä. -- Jos koetatte katkaista viulun kieltä, jota

ei ole vedetty kireälle, niin huomaatte, että se on vaikeata.

Mutta jännittäkää se niin kireälle kuin voitte ja painakaa sitä

sormellanne, niin se katkeaa. Aleksei Aleksandrovitsh on ahkeruuttaan

ja tunnollisuuttaan kiristänyt voimansa äärimmilleen; lisäksi on

olemassa painetta sivusuunnasta, ja raskastakin, lopetti lääkäri

kohottaen vihjailevasti kulmakarvojaan. -- Tuletteko katsomaan

kilparatsastusta? hän lisäsi noustessaan vaunuihinsa. -- Niin

tietenkin, vaatii paljon aikaa, vastasi lääkäri johonkin Sljudinin

huomautukseen, jota ei tarkasti kuullut.

Kauan viipyneen lääkärin jälkeen saapui tunnettu matkamies, ja

Aleksei Aleksandrovitsh joka osasi käyttää hyväkseen juuri lukemaansa

matkakertomusta ja entistä asiantuntemustaan, hämmästytti matkailijaa

syvillä tiedoillaan ja valistuneiden näkemystensä laajuudella.

Heti kohta kun matkailija oli tullut, lakeija ilmoitti, että

maaseudulta oli saapunut lääninmarsalkka, jonka kanssa piti

keskustella. Hänen lähdettyään Aleksei Aleksandrovitshin täytyi

selvittää loput arkiset kysymykset asiainhoitajan kanssa ja käydä

vielä erään huomattavan henkilön luona tietyn vakavan ja tärkeän

asian vuoksi. Aleksei Aleksandrovitsh ehti sopivasti kotiin

päivälliselle viideksi, ja asiainhoitajan kanssa aterioituaan hän

pyysi tätä tulemaan mukaansa huvilalle ja sieltä kilparadalle.

Huomaamattaan Aleksei Aleksandrovitsh koetti nykyään vaimonsa luo

lähtiessään aina saada seurakseen kolmannen henkilön.