Vaikkakin Vronskin sisäinen elämä oli kokonaan hänen intohimonsa
valtaama, hänen ulkoinen elämänsä kului muuttumatta ja herkeämättä
vanhaan tapaansa seuramaailman ja rykmentin kiintymysten ja
harrastusten piirissä. Rykmentin harrastuksilla oli tärkeä sija
Vronskin elämässä -- sekä siksi, että hän piti rykmentistään, että
vieläkin enemmän siksi, että rykmentissä pidettiin hänestä. Eikä
rykmentissä ainoastaan pidetty hänestä, vaan kunnioitettiin häntä
ja oltiin hänestä ylpeitä, ylpeitä siitä, että tämä suunnattoman
rikas, hyvän sivistyksen saanut, lahjakas mies, jolla tie oli avoinna
kunnianhimon ja turhamaisuuden kaikkien houkutusten täyttämiseen,
ei piitannut tuosta kaikesta, ja rykmentti ja toveruus olivat hänen
sydäntään lähempänä kuin muut kiinnostuksen kohteet. Vronski tiesi,
mitä toverit hänestä ajattelivat, ja sen lisäksi että hän piti tuosta
elämästä, hän tunsi olevansa velvollinen pitämään yllä tovereiden
vakiintunutta näkemystä hänestä.
On itsestään selvää, ettei Vronski kertonut rakkaudestaan kenellekään
toverilleen, ei edes kaikkein kovimmissa juomingeissakaan --
hän ei koskaan juonutkaan itseään niin päihdyksiin, että olisi
menettänyt harkintakykynsä -- vaan tukki suun niiltä kevytmielisiltä
tovereiltaan, jotka sanallakaan vihjaisivat asiasta. Mutta siitä
huolimatta koko kaupunki tiesi hänen rakkaudestaan: kaikilla
oli enemmän tai vähemmän oikea aavistuksensa hänen suhteestaan
Kareninaan. Useimmat nuoret herrat kadehtivat häntä juuri sen
vuoksi, mikä oli hänen rakkaudessaan raskainta, -- Kareninan korkean
aseman vuoksi, koska tämä lemmensuhde siten herätti yleistä huomiota
seuramaailmassa.
Useimmat nuoret naiset, jotka kadehtivat Annaa ja joita jo kauan oli
vaivannut se, että häntä pidettiin niin moitteettomana, iloitsivat
aavistuksistaan ja odottelivat vain yleisen mielipiteen kääntymistä
purkaakseen julki koko halveksuntansa häntä kohtaan. He valmistelivat
jo niitä mutakokkareita, joilla oikean hetken koittaessa heittäisivät
häntä. Sen sijaan useimmat vanhemmat kuten myös korkeassa asemassa
olevat ihmiset olivat huolissaan seuraelämää uhkaavan skandaalin
vuoksi.
Vronskin äiti oli poikansa lemmensuhteesta kuultuaan alkuun ollut
hyvillään sekä siksi, että hänen käsityksensä mukaan mikään ei
antanut viimeistä silausta hienolle nuorelle herralle siinä määrin
kuin salainen rakkaussuhde seurapiirinaiseen, että myöskin siksi,
että Anna Karenina, johon hän oli niin mieltynyt ja joka oli
puhunut niin paljon pojastaan, oli lopulta kuitenkin samanlainen
kuin kreivitär Vronskajan käsityksen mukaan kaikki kauniit ja
hienokäytöksiset naiset. Mutta viime aikoina hän oli saanut
kuulla, että Vronski oli hylännyt virkauraan nähden sangen tärkeän
paikkatarjouksen jäädäkseen rykmenttiin ja voidakseen siten yhä
edelleen tavata Kareninaa, sekä saanut tietää, että korkea-arvoiset
henkilöt olivat poikaan siitä syystä tyytymättömiä, ja kreivitär
muutti mieltään. Eikä häntä miellyttänyt sekään seikka, ettei tuo
lemmensuhde -- päätellen kaikesta mitä kerrottiin -- ollutkaan
sellainen loistava, hieno seurapiirisuhde, jonka hän olisi
hyväksynyt, vaan jonkinlainen hurja, wertheriläinen intohimo, joka --
niin hän pelkäsi -- saattoi johtaa Vronskin tyhmyyksiin. Kreivitär
ei ollut nähnyt poikaansa sen jälkeen, kun tämä niin odottamatta oli
lähtenyt Moskovasta, ja vaati nyt vanhemman poikansa välityksellä
tätä saapumaan luokseen.
Vanhempi veli oli myös tyytymätön nuorempaan. Hän ei arvioinut
rakkauden laatua: oliko se suurta vai pientä, intohimoista vai
intohimotonta, synnillistä vaiko puhdasta -- hän itse, niin perheen
isä kuin olikin, ylläpiti tanssijatarta ja oli sen tähden suopea
näissä asioissa, -- mutta hän tiesi, että tämä rakkaus ei ollut
mieleen niille, joille oli oltava mieleen, ja siksi hän ei hyväksynyt
veljensä käytöstä.
Virkatoimien ja seuraelämän ohella Vronskilla oli vielä eräs
mieliteko -- hevoset. Hän oli intohimoinen hevosharrastaja.
Tänä vuonna oli päätetty järjestää upseerien välinen
esteratsastuskilpailu. Vronski oli ilmoittautunut osanottajaksi
kilpailuun ja ostanut itselleen puhdasrotuisen englantilaisen tamman,
ja rakkaussuhteestaan huolimatta hän oli syvästi, joskin hillitysti
innoissaan lähenevästä kilparatsastuksesta.
Nämä kaksi intohimoa eivät häirinneet toisiaan. Päinvastoin Vronski
tarvitsi rakkaudestaan riippumatonta toimintaa ja innostusta
virkistyäkseen ja levähtääkseen liiaksi mieltä kuohuttavien
vaikutelmien lomassa.