Vronski ei ollut koskaan saanut viettää perhe-elämää. Hänen äitinsä
oli nuoruudessaan ollut loistava maailmannainen, jonka lukuisat
rakkaustarinat avioliiton ja varsinkin sen jälkeisten vuosien ajoilta
olivat yleisesti tunnetut. Isävainajastaan Vronskilla ei ollut juuri
mitään muistoa, ja kasvatuksensa hän oli saanut paashikoulussa.
Päästyään koulusta sangen nuorena ja loistavana upseerina hän oli
heti joutunut rikkaiden pietarilaisten sotilaitten tavanmukaiselle
ladulle. Jos hän joskus olikin käynyt Pietarin hienoston
seurapiireissä, olivat kaikki hänen lempiharrastuksensa kuuluneet
seuraelämän ulkopuolelle.
Moskovassa hän oli ensimmäisen kerran ylellisen ja karkean
Pietarin-elämänsä jälkeen saanut kokea, miten viehättävää oli
lähestyä suloista ja viatonta seurapiirityttöä, joka lisäksi oli
kiintynyt häneen. Hänen päähänsä ei ollut lainkaan pälkähtänyt, että
hänen suhteessaan Kittyyn olisi voinut olla mitään paheksuttavaa.
Hän oli pannut parastaan tanssiessaan Kittyn kanssa tanssiaisissa
ja käynyt vieraisilla hänen kotonaan. Hän oli jutellut Kittylle
kaikenlaista, mitä seuramaailmassa tavallisesti puhutaan: enimmäkseen
lorua, mutta tämä loru oli hänen tahtomattaan saanut Kittyn mielessä
erityisen arvon. Vaikkakaan hän ei ollut sanonut Kittylle mitään
sellaista, mitä ei olisi voinut sanoa kaikkien kuullen, tunsi hän
Kittyn tulevan yhä riippuvaisemmaksi hänestä, ja mitä selvemmin hän
sen tunsi, sitä mieluisampaa se hänestä oli, ja hänen tunteensa
Kittyä kohtaan tulivat yhä hellemmiksi. Hän ei tiennyt, että hänen
käyttäytymisellään oli oma määritelty nimensä, että se oli neitosten
viekoittelemista ilman avioliittotarkoitusta ja että tuollainen
viekoitteleminen oli hänen kaltaistensa komeitten nuorten herrojen
tavallisimpia pahoja tekoja. Hän luuli ensimmäisenä keksineensä tuon
huvin ja nautti löydöstään.
Jos hän olisi saanut kuulla, mitä tytön vanhemmat puhuivat tuona
iltana, jos hän olisi voinut asettua perheen kannalle ja saanut
tietää, että Kitty tulee onnettomaksi, jollei hän mene naimisiin
tämän kanssa, hän olisi hämmästynyt kovasti eikä olisi voinut uskoa,
että se, mikä tuotti niin suurta ja mieluisaa huvia hänelle ja
varsinkin Kittylle, oli jotenkin pahaa. Vielä vähemmän hän olisi
voinut uskoa, että hänen oli mentävä naimisiin.
Avioliittoa Vronski ei ollut koskaan katsonut mahdolliseksi
itselleen. Paitsi että hän ei välittänyt lainkaan perhe-elämästä,
hänen kuten koko häntä ympäröivän poikamiesmaailman katsantokannan
mukaan perheessä ja varsinkin aviomiehessä oli jopa jotain vierasta,
vastenmielistä ja ennen kaikkea naurettavaa. Mutta vaikka Vronski ei
aavistanutkaan, mitä vanhemmat puhuivat, tunsi hän lähtiessään tuona
iltana Shtsherbatskeilta, että se henkinen side, joka oli olemassa
hänen ja Kittyn välillä, oli sinä iltana tullut niin vahvaksi, että
jotain olisi pitänyt tehdä. Mutta mitä hän olisi voinut ja mitä hänen
olisi pitänyt tehdä, sitä hän ei keksinyt.
"Se se onkin ihanaa" hän ajatteli palatessaan Shtsherbatskeilta,
mielessään suloinen puhtauden ja tuoreuden tunne, joka hänellä oli
joka kerran heillä oltuaan ja joka johtui osaksi siitä, ettei hän
ollut tupakoinut koko iltana, ja samalla myös uusi hellyyden tunne,
jonka Kittyn rakkauden muisto hänessä herätti, -- "se se on ihanaa,
ettemme kumpikaan, en minä eikä hän, ole mitään sanoneet julki,
mutta olemme kuitenkin niin hyvin ymmärtäneet toisiamme tuossa
katseitten ja äänenpainojen näkymättömässä keskustelussa, että hän
tänään selvemmin kuin koskaan ilmaisi minulle rakastavansa minua. Ja
miten suloisesti, suoraan ja luottavaisesti! Tunnen itse tulleeni
paremmaksi ja puhtaammaksi. Tunnen, että minulla on sydän ja että
minussa on paljon hyvää. Nuo suloiset rakastuneet silmät! Kun hän
sanoi: paljonkin..."
"No entä sitten? Mikäpä siinä! Minun on hyvä ja hänen on hyvä." Ja
hän alkoi miettiä, missä viettäisi lopun iltaa.
Hän ajatteli mielessään niitä paikkoja, jonne olisi voinut mennä.
"Klubi, bésigue-peli ja samppanja Ignatovin seurassa? Ei, en mene.
Château des fleurs, Oblonski, kupletit, cancan? Ei, kyllästyttää.
Juuri siksi minä pidän Shtsherbatskeista, että heidän luonaan tulen
itse paremmaksi. Ajan kotiin." Majapaikassaan hän käveli suoraan
huoneeseensa, käski tuoda illallista ja sitten riisuuduttuaan ehti
tuskin painaa päänsä tyynyyn, kun jo vaipui sikeään uneen.