Oblonskin kysyessä Leviniltä, miksi tämä oikeastaan oli tullut, oli
Levin punastunut ja suuttunut itseensä siitä, että oli punastunut
ja ettei ollut voinut sanoa hänelle suoraan: "Olen tullut pyytämään
vaimosi sisarta vaimokseni", vaikka oli tullut yksinomaan sitä varten.
Levinin ja Shtsherbatskin kodit olivat vanhoja moskovalaisia
aateliskoteja ja olivat aina olleet keskenään läheisissä
ystävyyssuhteissa. Tämä suhde oli vielä entisestään vahvistunut
Levinin ylioppilasvuosina. Hän oli lukenut ja suorittanut ylemmän
tutkinnon yhdessä nuoren ruhtinas Shtsherbatskin, Dollyn ja Kittyn
veljen kanssa. Tähän aikaan Levin oli usein käynyt Shtsherbatskien
kodissa ja rakastunut siihen. Niin oudolta kuin se kenties
kuulostaakin, oli Konstantin Levin rakastunut juuri Shtsherbatskien
kotiin, perheeseen, erityisesti sen naispuolisiin jäseniin. Levin
itse ei muistanut äitivainajaansa, ja hänen ainoa sisarensa oli
häntä vanhempi, joten hän näki Shtsherbatskien kodissa ensimmäisen
kerran sellaisen sivistyneen ja vakaan aatelisperheen piirin, jota
vaille hän oli jäänyt isänsä ja äitinsä kuoleman johdosta. Hän näki
kaikki tämän perheen jäsenet, etenkin naispuoliset, eräänlaisen
salaperäisen, runollisen verhon lävitse. Paitsi ettei hän nähnyt
heissä mitään vikoja, hän kuvitteli lisäksi tuon runollisen verhon
alla piilevän mitä ylevimpiä tunteita ja kaikkea mahdollista
täydellisyyttä. Miksi näiden kolmen neidin piti päivät läpeensä
puhua ranskaa ja englantia; miksi he määrätunteina soittivat
vuorotellen pianoa, jonka ääni kuului veljen luo yläkertaan, missä
ylioppilaat lueskelivat; miksi ranskalaisen kirjallisuuden, musiikin,
piirustuksen ja tanssin opettajat kävivät talossa; miksi kaikki
kolme neitiä ajelivat mademoiselle Linonin kanssa määrätunteina
vaunuilla Tverin puistokadulle, atlasturkit yllään -- Dollyllä
pitkä, Nataljalla puolipitkä, Kittyllä lyhyt, niin että hänen
soreat jalkansa kireine punaisine sukkineen jäivät näkyviin; miksi
heidän piti kävellä Tverin puistokadulla kultakokardihattuisen
lakeijan seuraamana, -- kaikki tämä ja paljon muutakin, mitä heidän
salaperäisessä maailmassaan tapahtui, oli hänelle käsittämätöntä,
mutta hän tiesi, että kaikki, mitä siellä tapahtui, oli ihanaa, ja
hän oli rakastunut juuri sen kaiken salaperäisyyteen.
Ylioppilaskautenaan Levin oli ollut rakastumaisillaan vanhimpaan
sisareen Dollyyn, mutta tämä oli pian joutunut naimisiin Oblonskin
kanssa. Sitten hän oli alkanut kiintyä toiseen. Hän oli ikään
kuin tuntenut, että hänen oli rakastuttava johonkin sisarista,
mutta ei ollut kyennyt tekemään itselleen selväksi, kehen heistä.
Mutta Nataljakin oli kohta seuraelämään astuttuaan joutunut
naimisiin lähettiläs Lvovin kanssa. Kitty oli vielä ollut lapsi
Levinin päästessä yliopistosta. Nuori Shtsherbatski oli mennyt
merisotaväkeen ja hukkunut Itämerellä, ja sen jälkeen olivat Levinin
ja Shtsherbatskien välit vähitellen höltyneet, huolimatta Levinin ja
Oblonskin ystävyydestä. Mutta kun Levin tänä vuonna alkutalvella oli
tullut Moskovaan vietettyään vuoden maalla, oli hän Shtsherbatskit
nähdessään ymmärtänyt, kehen kolmesta hänen todella oli määrä
rakastua.
Olisi luullut, ettei mikään olisi ollut yksinkertaisempaa
kuin hänen, hyväsukuisen ja pikemmin rikkaan kuin köyhän
kolmekymmentäkaksivuotiaan miehen kosia ruhtinatar Shtsherbatskia:
kaiken todennäköisyyden mukaan hänet olisi heti katsottu oivaksi
aviomieheksi. Mutta Levin oli rakastunut, ja siksi Kitty näytti
hänestä joka suhteessa niin täydelliseltä, kaikkea maallista
ylemmältä olennolta, ja hän itse niin maalliselta, että tuntui
mahdottomalta pelkkä ajatuskin, että muut ja Kitty itse katsoisivat
hänet kyllin arvokkaaksi.
Oltuaan Moskovassa kaksi kuukautta kuin houreen vallassa ja
tavattuaan Kittyä melkein joka päivä seuramaailmassa, jossa hän juuri
Kittyn vuoksi oli alkanut viettää aikaansa, hän päätyi äkkiä siihen,
ettei asiasta voi tulla mitään, ja matkusti takaisin maalle.
Levinin vakaumus asiansa mahdottomuudesta perustui siihen tunteeseen,
että hän tytön sukulaisten silmissä oli epäedullinen, arvoton pari
ihanalle Kittylle ja ettei Kitty itsekään voisi hänestä pitää.
Omaisten mielestä hänellä ei ollut mitään tavanmukaista, määrättyä
tointa eikä asemaa seuramaailmassa, kun taas hänen toverinsa
olivat jo nyt, hänen ollessaan kolmenkymmenenkahden vuoden vanha,
kuka everstinä ja sivuadjutanttina, kuka professorina, kuka
pankinjohtajana, kuka rautatiehallituksen päällikkönä tai viraston
esimiehenä, kuten Oblonski; itse hän oli vain (hän tiesi sangen
hyvin, miltä hänen täytyi muiden silmissä näyttää) tilanomistaja,
joka hoiti karjaa, metsästeli ja rakenteli jotain, siis lahjaton
nuori mies, josta ei ollut tullut mitään ja joka puuhaili
seurapiiriväen mielestä samaa kuin ne, jotka eivät kelpaa mihinkään.
Salaperäinen, ihana Kitty itse taas ei voisi rakastaa niin rumaa
miestä kuin minä hän itseään piti, eikä varsinkaan niin tavallista
miestä, jossa ei ollut mitään erikoista. Sitä paitsi hänestä
tuntui, että hänen entinen suhteensa Kittyyn, joka oli ollut kuin
täysi-ikäisen suhde lapseen sen johdosta, että hän oli ollut Kittyn
isonveljen ystävä, tuli vielä uudeksi esteeksi hänen rakkaudelleen.
Rumaa, hyväluontoista miestä, jollainen hän mielestään oli, saattoi,
arveli hän, pitää ystävänään, mutta jos mieli saada osakseen
sellaista rakkautta, jota hän itse tunsi Kittyä kohtaan, täytyi olla
komea ja uljas mies ja ennen kaikkea jotain erikoista.
Hän oli kyllä kuullut, että naiset useinkin rakastavat rumia,
tavallisia miehiä, mutta hän ei sitä uskonut, sillä hän arvioi asiaa
oman itsensä mukaan, hän kun itse saattoi rakastaa vain kauniita,
salaperäisyydellään ja erikoisuudellaan viehättäviä naisia.
Oltuaan kaksi kuukautta yksin maalla hän tuli kuitenkin
vakuuttuneeksi, ettei tämä ollut niiden rakastumisten kaltaista,
joita hän oli kokenut ensi nuoruudessaan, että tämä tunne ei antanut
hänelle hetkenkään rauhaa, että hän ei voinut elää ratkaisematta
kysymystä, tuleeko Kitty hänen vaimokseen vai eikö, että hänen
epätoivonsa oli johtunut vain hänen mielikuvituksestaan ja ettei
hänellä ollut mitään varmoja todisteita rukkasten saannista. Ja hän
oli nyt tullut Moskovaan päätettyään lujasti lausua ilmi tunteensa ja
mennä naimisiin, jos saa myöntävän vastauksen. Tai... hän ei voinut
ajatella, miten hänen kävisi, jos hän saisi rukkaset.