merkkiäkään uhkamielisestä tyytyväisyydestä ajatellessaan tuota
loistavaa toivetta. Päinvastoin heitti hän päätään taapäin ikäänkuin
erottaakseen ettei se paljon häntä huvittanut.
"Olen levoton mr Thaddeus Sholton puolesta," sanoi hän. "Muu ei
merkitse mitään, mutta minusta hän on koko ajan käyttäytynyt mitä
ystävällisimmällä ja rehellisimmällä tavalla. Meidän velvollisuutemme
on puhdistaa häntä tuosta kauheasta ja aiheettomasta syytöksestä."
Oli ilta kun lähdin Camberwellistä, ja tullussani kotiin oli aivan
pimeä. Toverini kirja ja piippu olivat hänen tuolinsa vieressä,
mutta itse oli hän poissa. Katsoin ympärilleni löytääkseni jonkun
kirjelipun, mutta mitään ei näkynyt.
"Mr Holmes on varmaankin mennyt ulos," sanoin mrs Hudson'ille kun hän
tuli sisään laskemaan alas ikkunaverhoja.
"Ei, sir. Hän on mennyt huoneesensa, sir. Kuulkaa, sir --" tässä
muuttui hänen äänensä kuiskaukseksi, "olen kovin levoton hänen
terveytensä suhteen."
"Miten niin, mrs Hudson?"
"Hän on niin kummallinen, sir. Kun olitte menneet, käveli hän
lakkaamatta huoneessa edestakaisin kunnes ihan väsyin kuulemaan hänen
askeleinsa ääniä. Sitte kuulin hänen puhuvan itsekseen ja mutisevan
ja kävelevän sinne tänne, ja joka kerran kun eteisenkello soi, tuli
hän syösten eteiseen ja huusi: 'Kuka siellä on, mrs Hudson?' Ja nyt
on hän mennyt huoneesensa, mutta kuulen hänen käyvän edestakaisin
siellä niinkuin äsken täällä. Toivon, ett'ei hän tule sairaaksi,
sir. Mainitsin jotakin kuumetta ehkäisevästä lääkkeestä, mutta
silloin kääntyi hän suoraan minuun katseella, niin ett'en tiedä miten
pääsinkään ulos huoneesta."
"En luule teillä olevan syytä pelkoon, mrs Hudson," vastasin minä.
"Olen nähnyt hänet ennenkin tuossa tilassa. Hän miettii jotakin, joka
kiihottaa häntä noin."
Koetin puhella niin huolettomalla äänellä kuin suinkin kunnon
emännöitsijällemme, mutta itsekin tulin vähän murheelliseksi kun koko
pitkän von kuulin hänen jalkainsa töminää ja tiesin, miten hänen
terävä järkensä ja luja tahtonsa raivosi tätä väkinäistä työttömyyttä
vastailu.
Aamiaista syödessämme näytti hän kalpealta ja väsyneeltä,
kuumeentapainen punainen pilkku kummallakin poskella.
"Te aivan väsytätte itseänne liiaksi, vanha poika," sanoin minä.
"Kuulin teidän olevan ylhäällä koko yön."
"Niin, minä en voinut nukkua," vastasi hän. "Tämä helvetillinen
tehtävä kuluttaa minut sisällisesti. On liian kovaa, että noin
vähäpätöinen este sitoo meidät kun kaikki muu on voitettu. Tunnen
miehet, veneen, kaikki, ja kuitenkaan en voi saada mitään tietoja.
Olen lähettänyt muita asioitsijoita liikkeelle käyttänyt jokaista
keinoa, mitä käytettävissäni on ollut. Koko virta on perinpohjin
etsitty molemmin puolin, mutta mitään ei ole löydetty, eikä mrs
Smithkään ole kuullut miehestään mitään. Luulen jo että ovat
upottaneet veneen virran pohjaan. Mutta sellaista luuloa vastaan
löytyy useita väitöksiä."
"Tahi että mrs Smith on vienyt meidät väärille jälille."
"Ei, sitä en usko. Olen tehnyt tutkimuksia, ja löytyy vene, joka on
hänen kertomuksensa mukainen."
"Olen ajatellut sitäkin mahdollisuutta, ja lähettänyt vakoojia aina
Richmontiin asti. Jos tänään ei tule mitään tietoja, lähden itse
huomenaamuna etsimään miehiä, kernaimmin kuin venettä. Mutta me
saamme, meidän täytyy saada tietoja."
Sitä emme kuitenkaan saaneet. Ei sanaakaan kuulunut Wigginsiltä
enempää kuin muiltakaan. Useammissa sanomalehdissä oli pitkiä
kirjoituksia murhenäytelmästä Yli Norwoodissa. Kaikki näkyivät olevan
vihamielisiä Thaddeus Sholtolle. Mitään uusia yksityisseikkoja ei
niissä kuitenkaan tullut esiin, paitsi että laillinen tutkinto piti
pidettämän seuraavana päivänä. Menin Camberwelliin iltapäivällä
kertomaan onnettomuudestamme naisille, ja tullessani oli Holmes
alakuloinen ja synkkä. Tuskin hän vastasi kysymyksiini, ja
työskenteli koko illan tutkien erästä sekanaista kemiallista seosta,
kuumensi tislausastioita ja kaasuja, joka kaikki vihdoin päättyi
ilkeään katkuun, joka milt'ei pakotti minut lähtemään huoneesta.
Vielä aamuyöstä kuulin hänen kalistelevan koeputkillaan, josta
arvasin että hän yhä oli syventynyt pahalta haisevaan kokeesensa.
Päivän koittaessa heräsin yht'äkkiä ja tapasin hänet seisomassa
vuoteeni vieressä, puettuna karkeaan merimiehen pukuun ja huono
punainen kaulaliina oli kaulassa.
"Menen nyt alaspäin virtaa, Watson," sanoi hän. "Olen tarkoin
punninnut asiaa, ja huomannut ainoastaan yhden keinon päästäkseni
pulasta. Kaikissa tapauksissa kannattaa se koettaa."
"Saanhan seurata mukananne?" kysyin.
"Ette, teette suurempaa hyötyä jos tahdotte jäädä tänne minun
sijaisekseni. Lähden vastenmielisesti, sillä luultavaa on, että
jotakin tietoja tulee päivän kuluessa, vaikka Wiggins ei uskonut sitä
eilen illalla. Pyydän että avaatte kaikki kirjeet ja sähkösanomat ja
toimitte oman edesvastuunne nojalla, jos jotakin tietoja sattuisi
tulemaan. Voinko luottaa teihin?"
"Luonnollisesti."
"Ajattelen ett'ette voi sähköittää minulle, sillä tuskin tiedän,
mihin tulen menemään. Jos minua onni seuraa, en viivy kauan poissa.
Minun täytyy saada jotakin tietoja ennenkuin tulen kotiin."
En kuullut mitään hänestä ennen aamiaista. Mutta katsellessani
"Standardia," huomasin siellä uuden käänteen kysymyksessä. "Tuosta
kauheasta näytelmästä Yli Norwoodissa," kertoi lehti, "on meillä
syytä luulla, että asia muuttuu yhä sekavammaksi ja salaperäisemmäksi
kuin ensin luultiin. Uudet selitykset ovat osoittaneet ett'ei mr
Thaddeus Sholto mitenkään voi olla sekotettuna asiaan. Sekä hän että
emännöitsijä mrs Bernstone, vapautettiin eilen aamulla. Luullaan
kuitenkin että poliisilla on johtoa oikeista rikoksellisista, ja että
mr Athelney Jones, Scotland Yardista, ottaa asiasta selon tunnetulla
taidollaan ja tarkkanäköisyydellään. Useampia vangitsemisia voidaan
odottaa milloin tahansa."
"Sehän on rauhoittavaa sekin," ajattelin. "Sholto on kaikissa
tapauksissa pelastettu. Mikähän tuo uusi johtonuora olisi -- vaikka
se näyttääkin olevan kiintokirjaiminen fraasi, niin usein kuin
polisit ovat erehtyneet."
Viskasin sanomalehden pöydälle, mutta samassa kohtasi katseeni erästä
ilmoitusta Onnettomuuksia-nimityksen alla. Hän luki seuraavan:
"_Kadonneet_. -- Koska laivuri Mordecai Smith ja hänen poikansa Jim
katosivat Smithin laiturilta kolmen aikaan viime tiistaiaamulla
höyrylaivalla Aurora, joka on musta paitsi kaksi punaista raakaa
syrjässä, musta savutorvi valkoisella vyöllä, maksetaan viisi puntaa
jokaiselle, joka voi antaa tietoja siitä mrs Smithille, asuva Smithin
laiturin vieressä tahi N:ro 221 B. Baker Sreetillä, -- missä mainittu
Mordecai Smith ja höyryvene Aurora ovat löydettävissä."
Tämä oli selvästi Holmesin tointa. Mainittu osote Baker Streetillä
osotti sen. Tuo tuntui minusta älykkäältä, koska paenneet
pahantekijät voivat lukea sen, huomaamatta siinä muuta kuin vaimon
luonnollisen rauhattomuuden kadonneen miehensä takia.
Se päivä oli pitkä. Joka kerran kun kuului kolkutusta ovelle tahi
nopeain askelten ääniä kadulta, ajattelin että se olisi joko Holmes,
joka tuli takaisin, tahi vastaus hänen ilmoitukseensa. Koetin lukea
mutta ajatukseni liitelivät alituiseen harvinaiseen tehtäväämme
ja noihin molempiin toisistaan niin erillaisiin lurjuksiin, joita
ajoimme takaa. Ihmettelin eiköhän voisi löytyä mitään vajanaista
toverini päättelemisessä? Vaikuttiko häneen ehkä suunnaton
itsensäpettämys? Eiköhän ollut mahdollista että hänen toimeliaat
ja yrittäväiset aivonsa olivat keksineet tämän hurjan teoriian
pettäville luuloille? En milloinkaan ollut pitänyt hänen olleen min
väärässä, mutta voihan terävinkin pää joskus erehtyä. Hän voisi
helposti, ajattelin, johtua virheeseen logiikkansa ylenmääräisestä
hienontamisesta, rakkaudesta sekavaan ja eriskummalliseen
selitykseen, silloinkin kuin yksinkertaisempi ja jokapäiväisempi
oli käsillä. Mutta toiselta puolen olin itse nähnyt todistukset ja
kuullut syyt hänen johtopäätöksiinsä. Kun katsahdin takaisin tuohon
pitkään riviin omituisia tapahtumia, joista monet olivat itsessään
vähäpätöisiä, mutta kaikki osottivat samaan suuntaan, en voinut
salata itseltäni, että jos Holmesin teoriia olikin väärä, täytyi
totuuden olla yhtä hämmästyttävä ja harvinainen.
Kello kolmen aikaan iltapäivällä kuului luja soitto ja mahtava ääni
eteisessä, jonka jälkeen ihmeekseni ei kukaan muu kuin mr Athelney
Jones osotettiin minun luokseni. Mutta hän oli nyt vallan erillainen
sitä meluavaa ja kopeilevaa käytännöllisen ymmärryksen edusmiestä,
joka niin suurella luottamuksella oli ottanut asian huostaansa Yli
Norwoodissa.
Hänen muotonsa oli alakuloinen, ja koko hänen käytöksessään oli
jotakin lempeätä, milt'ei anteeksi anovaa.
"Hyvää päivää, sir, hyvää päivää," sanoi hän. "Mr Sherlock Holmes on
ulkona."
"Niin on, enkä tiedä, koska hän tulee kotiin. Mutta ehkä tahdotte
vaivata itseänne odottamalla. Istukaa polttamaan sikaaria."
"Kiitos, luulen todellakin, että odotan hetkisen," sanoi hän,
pyyhkien kasvojaan punaisella silkkinenäliinalla.
"Saanko tarjota teille vähän whiskyä ja soodavettä?"
"No kiitos, puolen lasillista. On hirveän kuuma tähän vuoden aikaan
ja minua on tänään kaikki asiat suututtaneet ja väsyttäneet. Tunnette
teoriiani tuossa Norwoodi-asiassa?"
"Kyllä, muistan, että mainitsitte sellaisesta."
"Niin. Olen miettinyt asiaa vielä kerran. Olin kutonut verkkoni mr
Sholton ympäri, sir, kun hän yhtäkkiä pääsi pois sieltä pienestä
reiästä. Hän taisi nimittäin todistaa yhden seikan, josta ei ollut
mitään epäilemistä. Siitä silmänräpäyksestä kuin hän lähti veljensä
huoneesta, oli hän aina jonkun nähtävissä. Siis ei se voinut olla
hän, joka kiipesi katon poikki ja laskuovien kautta. Tämä on hyvin
hämärä asia, ja minun salapolisikunniani on kysymyksessä. Olisin
iloinen, jos saisin vähän apua."
"Tarvitsemme kaikki joskus apua," huomautin minä.
"Ystävämme, mr Sherlock Holmes, on omituinen ihminen, sir," jatkoi
hän alakuloisella, ystävällisellä äänellä.
"Olen nähnyt hänet lukemattomissa erilaisissa rikosasioissa, mutta
milloinkaan en ole nähnyt asiaa, mistä hän ei olisi saanut selkoa.
Hänen menetystapansa on säännötön, ja ehkä hän vähän liiaksi
kiirehtii teoriiassaan, mutta yleensä luulen, että hänestä olisi
tullut erinomainen salapolisi, ja sen mahtaa kernaasti koko maailma
tietää. Sain häneltä sähkösanoman aamupäivällä, josta ymmärsin, että
hän oli saanut jotakin johtoa tuossa Sholtoasiassa. Tässä se on."
Hän otti sähkösanoman taskustaan ja ojensi sen minulle. Se oli
lähetetty Poplarista kello kaksitoista ja kuului: "Menkää heti Baker
Streetille. Jos en ole tullut kotiin, niin vartokaa minua. Olen
ihan Sholto-seuran jälillä. Voitte seurata mukanamme illalla, jos
tahdotte olla osallisena loppukohtauksessa."
"Se kuuluu lupaavalta. Hän on varmaankin taas päässyt pahantekijäin
jälille," sanoin minä.
"Siis on hän myöskin ollut väärillä teillä," huudahti Jones
nähtävällä tyytyväisyydellä. "Parhaatkin meistä joutuvat joskus pois
satulasta. Luonnollisesti voi tämä näyttäytyä turhalta meluamiselta,
mutta velvollisuuteni lain valvojana on, ei päästää ainoatakaan
tilaisuutta käsistämme. Mutta, tuolla on joku ulkona. Ehkä se on hän."
Raskaita askeleita kuului portaissa, jota seurasi läähätys ja
rykiminen, ikäänkuin tulevaa vaivaisi rinnan ahdistus. Hän pysähtyi
pari kertaa sillä portaita nouseminen tuntui hyvin vaikealta,
mutta viimeinkin oli hän ovemme ulkopuolella ja astui sisään.
Hänen ulkomuotonsa vastasi niitä ääniä, joita olimme hänestä
kuulleet. Hän oli vanhanpuoleinen mies, puettuna merimiehen pukuun
ja vanhaan kavaijaan, joka oli kiinni aina kaulaan asti. Selkänsä
oli köyristynyt, käynti epävarma ja hengitys todisti että häntä
vaivasi ahdistus. Nojatessaan paksuun sauvaansa, kohosivat hartiat
vaivalloisesti vetäessään ilmaa keuhkoihinsa. Hänen kasvojensa
alaosaa peitti värillinen villahuivi, enkä voinut hänen kasvoistaan
nähdä paljon muuta kuin parin teräviä, tummia silmiä, joita varjosti
tuuheat, valkoiset kulmakarvat, sekä pitkän harmaan poskiparran.
Yleensä muistutti hän kunnia-arvoisesta laivapäälliköstä, joka oli
joutunut köyhyyteen ja kurjuuteen.
"Mitä haette, ukkoseni," kysyin.
Hän katsoi ympärilleen vanhojen ihmisten hitaalla, säännöllisellä
tavalla.
"Onko mr Sherlock Holmes kotona?" kysyi hän.
"Ei, mutta minä olen hänen sijassaan. Voitte ilmoittaa minulle kaikki
tiedot, mitä aiotte hänelle sanoa."
"Hänelle itselle minun piti ne ilmoittamaan," jatkoi hän.
"Mutta sanonhan teille, että minä olen hänen sijassaan. Koskeeko se
Mordecai Smithin venettä?"
"Kyllä; minäpä tiedän, missä se on, minä. Ja minä tiedän, missä ne
ovat nuo, joita hän ajaa takaa. Ja minä, tiedän, missä aarre on. Minä
tiedän koko asian."
"Kertokaa se minulle, niin sanon sen Holmes'ille."
"Hänelle itselle minun piti sen kertoman," toisti hän vanhan ukon
oikullisella itsepintaisuudella.
"No, sitte saatte luvan odottaa häntä."
"Ee-en; minäpä en aiokkaan istua täällä ja turhaan kuluttaa
kokonaista päivää ilmaiseksi. Koska mr Holmes ei ole kotona, niin
saa hän itse ottaa selkoa koko asiasta. En pidä teidän kummankaan
ulkonäöstä, enkä aio sanoa sanaakaan."
Hän meni ovea kohden, mutta Athelney Jones asettui hänen eteensä.
"Odottakaa vähäisen, ystäväni," sanoi hän. "Teillä on tärkeitä
tietoja annettavana, ettekä te saa mennä matkaanne. Aiomme pidättää
teidät täällä joko tahdotte tahi ei, kunnes ystävämme tulee kotiin."
Ukko lähti vauhdilla oveen päin, mutta kun Athelney Jones asetti
leveän selkänsä sitä vastaan, huomasi hän, ettei hyödyttänyt tehdä
vastarintaa.
"Joo, tämäpä on kohteliasta vastaanottamista, tämä!" huudahti
hän lyöden kepillään lattiaan. "Tulen tänne tapaamaan erästä
herraa, jonka tunnen ja sitte te molemmat, joita en elämässäni ole
nähnytkään, valloitatte minut noin, ja kohtelette minua tuolla tapaa!"
"Te ette tule kärsimään mitään vahinkoa," sanoin ukolle. "Palkitsemme
teitä tuosta turhaankulutetusta ajasta. Istukaa tuohon sohvalle -- ei
teidän luultavasti tarvitse kauaakaan odottaa."
Hän meni jotenkin vastahakoisesti lattian poikki ja istui kasvot
tuettuna käsiinsä. Jones ja minä sytytimme sikarimme ja jatkoimme
keskustelua. Mutta yht'äkkiä Holmesin ääni keskeytti meidät.
"Pidän, että voisitte tarjota minullekin sikarin," sanoi hän.
Hämmästyimme suuresti. Tuossa istui Holmes aivan vieressämme ja
näytti hyvin hauskutetulta.
"Holmes!" huusin minä. "Tekö täällä! Mutta missä on ukko?"
"Tässä ukko on," vastasi hän ottaen päästään valkoisen varatukan.
"Tässä hän on -- varatukka, poskiparta, kulmakarvat. Tiesin että
valepukuni oli jotenkin hyvä, mutta en luullut että se kestäisi tätä
koetusta."
"Oi teitä riivattua veitikkaa!" huusi Jones ihastuneena. "Teistäpä
olisi tullut erinomainen näyttelijä! Teillä oli juuri tuota,
oikeata köyhäinhuoneen yskää ja teidän kapeat, horjuvat säärenne
ansaitsisivat kymmenen puntaa viikossa. Mutta minä olin kuitenkin
tuntevinani tuon silmäinne välkkeen. Ettepä päässeet meiltä niin
helposti."
"Koko päivän olen kuljeskellut tässä varustuksessa," sanoi Holmes
sytyttäen sikarinsa. "Katsokaas, suuri joukko pahantekijöitä
alkaa jo tuntea minut, -- varsinkin sen jälkeen kuin ystävämme
tässä otti julkaistakseen muutamia urotekojani, ja sentähden voin
mennä tutkimusretkelle ainoastaan tällaisessa yksinkertaisemmassa
valepuvussa. Saitteko sähkösanomani?"
"Kyllä, sen johdosta olen täällä."
"Miten olette onnistunut tehtävissänne?"
"Kaikki on rauennut tyhjään. Kaksi vangeistani on minun täytynyt
vapauttaa, ja toista kahta vastaan ei löydy todistuksia."
"Se ei mitään merkitse, -- minä lahjoitan teille kaksi muuta niitten
sijaan. Mutta teidän täytyy antautua minun johdatettavakseni. Saatte
kernaasti kaiken julkisen kunnian asiassa, mutta teidän pitää
menetellä niitten sääntöjen mukaan, joita annan teille. Ollaanko
yksimielisiä?"
"Epäilemättä, -- kun vaan hankitte ne minun käsiini."
"No hyvä; ensiksikin tarvitsen nopeakulkuisen polisiveneen --
höyryveneen, -- jonka pitää olla Westminster Stairsin luona kello
seitsemän."
"Se on helposti toimitettu. Löytyy aina yksi tässä läheisyydessä,
mutta noin varmuuden vuoksi mennä kadun poikki telefoneeraamaan."
"Vielä tarvitsen kaksi voimallista miestä, jos vastarintaa
tehtäisiin."
"Pari kolme miestä saa seurata mukana veneessä. Mitä muuta?"
"Kun olemme saaneet pahantekijät kiinni, lankee samalla aarre
käsiimme. Luulen että ystäväni olisi iloinen saadessaan viedä
aarrearkun nuorelle naiselle, jolle puolet siitä oikeastaan kuuluu.
Antakaamme hänen ensimmäiseksi avata se, -- tahi mitä te sanotte,
Watson?"
"Siitä olisi minulle suurta iloa."
"Jotenkin säännötön menetystäpä se on," sanoi Jones päätään
pudistaen. "Mutta onhan koko asia sääntöjä vastaan sotiva, ja minä
luulen että saamme torkkua siinä suhteessa. Aarre on kuitenkin sitte
jätettävä virkakunnalle, kunnes julkinen tutkinto on pidetty."
"Tietysti, se on helposti tehty. Toinen kohta. Tahtoisin mielelläni
kuulla muutamia yksityisseikkoja tästä asiasta Jonathan Smallin
omasta suusta. Tiedätte, että tahdon tutkia yksityisseikat
perinpohjin rikosasioissani. Eihän mikään estä minua yksityisestä
keskustelusta hänen kanssaan joko täällä kotona luonani tai jossakin
muussa paikassa, niin kauan kuin hän on tarpeeksi vartioittu."
"No niin; mutta minulla ei ole mitään todistuksia siitä että tuota
Jonathan Smallia on todellakin olemassa. Mutta jos voitte saada hänet
kiinni, en voi tietysti kieltää teitä puhumasta hänen kanssaan."
"Se on siis päätetty?"
"Tietysti. Puututteko vielä mitään?"
"Ainoastaan, että pyydän teitä syömään päivällistä kanssamme. Se on
valmiina puolen tunnin kuluttua. Minä tarjoon ostronia ja metsäkanaa
ja sitte juomme pullon parasta, valkoista viiniä. -- Watson, ette ole
koskaan tunnustanut minun suuria emännöitsijäetujani."
Kymmenes luku.
Takaa-ajaminen.
Päivällinen oli erittäin hauska. Holmes osasi puhua erinomaisen
hyvin, kun hän tahtoi ja sitäpä hän juuri tahtoikin sinä iltana.
Hän näytti olevan hermostuneessa mielentilassa, -- en koskaan
ole nähnyt häntä niin loistavalla päällä. Hän puhui erillaisista
aineista -- ihmeitten tekemisestä, keskiajan saven valamistaidosta,
Stradivarioviuluista, buddhan uskonnosta Ceylonin saarella ja
tulevaisuuden sotalaivoista -- ja kaikkia aineita, käsitteli hän
sellaisella asiantuntevaisuudella kuin olisi hän erittäin tutkinut
niitä. Hänen hyvä tuulensa oli nähtävästi vastavaikutus noitten
edellisten päiväin synkän alakuloisuuden perästä. Athelney Jones
näytti olevan seuraa rakastava ihminen, ja hän söi suurella halulla
ja mielihyvällä päivällistänsä. Omasta puolestani olin iloinen
ajatellessani, että nyt lähenimme pyrintöjemme päämäärää, ja Holmesin
iloisuus tarttui minuunkin. Kukaan meistä ei maininnut sanaakaan
siitä, miksi olimme tulleet yhteen.
Kun pöytä oli tyhjennetty, katsoi Holmes kelloansa ja täytti sitte
kolme lasia viinillä.
"Juokaamme malja yrityksemme onnelliseksi päätökseksi! Ja nyt on
meidän aika lähteä. Onko teillä pistoolia, Watson?"
"Minulla on vanha rykmenttirevolverini laatikossa."
"On parasta ottaa se mukaanne. On hyvä olla varustettuna. Näen että
hevonen jo odottaa portilla -- käskin sen tulla puoli seitsemältä."
Kello kävi vähän kahdeksatta tullessamme Westminsterlaiturille ja
siellä löysimme veneen odottamassa meitä. Holmes tarkasti sitä
tutkivin katsein.
"Onko siinä mitään, josta voi tuntea sen polisivenheeksi?"
"On, tuo vehreä lyhty tuossa sivussa."
"Ottakaa se pois!"
Tuo pieni muutos tehtiin, me astuimme venheesen ja se irroitettiin
laiturista. Jones, Holmes ja minä istuimme veneen perässä.
Yksi mies hoiti peräsintä, toinen konetta ja kaksi voimakasta
polisikonstaapelia istui keulassa.
"Mihinkä?" kysyi Jones.
"Towerniin. Käskekää niiden pysähtää Jacobsonin veistämön edustalla."
Veneemme oli tavattoman nopeakulkuinen. Me sivuutimme nuo pitkät
lastiproomurivit, ikäänkuin ne olisivat olleet liikkumattomat. Holmes
hymyili tyytyväisyydestä, kun kuljimme erään pienen virtahöyryn
ohitse ja jätimme sen kauas taaksemme.
"Meidän pitäisi saada kiinni minkä aluksen tahansa tässä virralla,"
sanoi hän.
"Se tuskin kävisi laatuun. Mutta eipä tämä ole niitä huonompia."
"Me lähdemme ajamaan takaa 'Auroraa' ja se kuuluu olevan voittamaton.
Muistatte kuinka suutuksissani olin tuollaisesta vähäpätöisestä
esteestä."
"Kyllä."
"No niin; lepäsin aivojani syventymällä kemialliseen analyysiin.
Eräs suurempia valtiomiehiämme on sanonut että työn vaihto on paras
lepo. Ja niin se onkin. Kun olin liuottanut hydrokarbuurin, jolla
työskentelin, palasin takaisin Sholton probleemiin ja ajattelin asiaa
vielä kerran perinpohjin. Poikani olivat olleet etsimässä virran ylä- ja
alaosassa, mutta ilman mitään tulosta. Venettä ei löytynyt minkään
laiturin luona, ei se myöskään ollut tullut takaisin. Kuitenkaan ei
sitä tuskin olisi voitu upottaa virran pohjaan peittääkseen jälkiä,
vaikka tämä aina oli mahdollisena arveluna, kun kaikki muu pettäisi.
Tiesin että tuossa Smallissa oli paljon raakaa viekkautta, mutta
en luullut hänen kykenevän sellaiseen, todellisesti hienoon ja
ennenmietittyyn petokseen. Se on tavallisesti korkeamman sivistyksen
tuloksena. Mietein sitte edelleen, ja koska hän varmuudella oli
oleskellut Lontoossa jonkun aikaa -- olihan meillä todistuksia siitä
että hän alituiseen oli vakoillut Pondicherry Lodgen läheisyydessä --
olisi hän tuskin voinut lähteä pois samalla, vaan tarvitsi ainakin
yhden päivän järjestääkseen asiansa. Se oli ainakin luultavinta."
"Tuo ei minusta tunnu oikein uskottavalta," sanoin minä. "On kait
luultavampaa, että hän järjesti asiansa ennenkuin hän lähtikään
vaaralliselle retkelleen."
"Ei, sitä en minä taas luule. Tämä hänen piilopaikkansa oli siksi
tärkeä pakopaikka tarpeen tullessa, että hän luopuisi siitä ennenkuin
oli varma ettei sitä enää tarvitsisi. Sitä paitsi juolahti toinen
ajatus mieleeni. Jonathan Smallin oli täytynyt ymmärtää, että hänen
seuraajansa omituinen ulkomuoto antaisi aihetta puheisiin, vaikka
hän kuinka koetti peittää häntä vaatteisiin, ja ehkä asetettaisiin
yhteyteen Norwood-murhan kanssa. Sitä näkemään oli hän tarpeeksi
viekas. He olivat lähteneet pääkortteeristaan pimeässä ja hän piti
tärkeänä palata takaisin ennenkuin päivä valkeni. Mutta nyt oli
kello, mrs Smithin sanain mukaan, yli kolmen kun astuivat laivaan.
Tunnin kuluttua olisi päivä ja ihmisiä liikkeellä kaikkialla.
Sen tähden, päättelin minä, eivät he kulkeneet aivan kauaa. He
maksoivat runsaasti mr Smithille, jotta hän pitäisi suunsa kiinni,
pidättivät veneen lopullista lähtöänsä varten ja kiiruhtivat
kotiin uurteillensa. Parin yön kuluttua, kun olivat nähneet, mitä
sanomalehdet kertoivat ja josko heitä epäiltiin, aikoivat he pimeän
turvissa mennä jonnekin laivaan Gravesendissa, jossa epäilemättä jo
olivat hankkineet itselleen matkapiletin Amerikkaan tai siirtomaihin."
"Mutta vene? Eiväthän he voineet ottaa sitä mukanaan?"