Painajainen

Tämän rienaajan tuntee kyllä, ainakin nimeltään, koko Suomen

vanhakansa, tämän salakähmäisen yökyöpelin, joka pelehtii kristikansan

navetoissa ja talleissa, jopa toisinaan kehtaa käydä kristityn

ihmisenkin kimppuun. Jo muinaisista ajoista on painajainen tunnettu,

ja yhtä kauan on Suomen kansa hyökkäillyt sen kimppuun entisten isien

hengessä ja opeissa, milloin puukoin ja pyssyin, milloin taas ankaran

sanan avulla, jopa lopuksi ristillä ja jumalansanallakin.

Kaukaiseen Lapinkorpeenkin on painajainen osannut. Samana kammottuna

kyöpelinä esiintyy se täälläkin ja samaa ikuista taistelua polvi

polvelta on käyty sitä vastaan. Ja täällä, suurien kiveliöiden ja

pitkän talviyön maassa, öinen rienaaja on "vasittu olija vieläkin".

Vanha kiveliön asukas tietää kyllä, mitä lähtöä on tämä arka olio,

jonka pitää vain pimeydessä, kaiken ristirahvaan nukkuessa, olla

liikkeellä. Painajaisen pahna on monenlainen.

Useasti ovat painajaiset kastamattomien, metsään vatkattujen,

salattujen ja murhattujen lasten sieluja, "äpäriä", jotka toisinaan

kiveliöissäkin pimeinä öinä nälkäänsä ja alastomuuttaan valittaen

kamalasti rääkkyvät ja uikuttavat. On joskus kuultu öisestä metsästä

surkeaa huutoa:

"Isä kenkää, äiti sukkaa,

hako jalkaan pistää!"

Tällaisten hylättyjen kiveliön raukkojen sielut tulevat toisinaan

painajaisina kyläpaikkoihin etsimään pyhän kasteen saaneelta kansalta

lepoa ja apua. Samoin myöskin kesken saatujen, metsään taikka muualle

siunaamattomaan maahan heitettyjen lasten heikkojen turvattomien

sieluraukkojen täytyy liikkua painajaisinakin. Monet vanhat ihmiset

ovat joutuneet lapsipainajaisen kiusattavaksi. Niinpä Mattilan

Karuliinaakin Muoniossa tuli kerran painamaan pieni "oikein

traasuinen poika-sikiö", joka katosi vasta sitten, kun Karuliina sai

sanotuksi:

"Jesus siunakhon minua,

ja pahat pois matkoihinsa!"

Kittilän Sirkan eukkoa niinikään rasitti pikkuinen sikiö, jonka eukko

otti kiinni, kysyen: "Mikä sie olet?" Ja se oli siunaamaton, pois

heitetty lapsi, jonka osana oli "lentää ja tehä pahaa ihmisille".

Monesti myöskin uskottomana kuolleen ihmisen "rauhaton sielu eli

henki" paneutuu painajaiseksi, tulee kyliin ja laskeutuu navettaan

lehmän selkään lepäämään taikka menee talliin hevosella ratsastamaan,

uskaltaapa pirttiinkin ahdistamaan nukkujaa. Monta kertaa onkin nähty,

kun on pimeässä menty navettaan, "ihmisen mallisen" kyöpelin keikkuvan

lehmän selässä. Rauhattomalla, vaivatulla sielulla "on somempi

siinä viettää aikaansa kuin aina olla liikkeellä, ja siinäkin ottaa

synneissään helpponsa". Kittilässäkin muuan "isäntä-raukka" kävi aina

öisin hevosellaan ratsastamassa, niin että elukka oli aamulla valkeassa

vaahdossa. Kerran meni renki yöllä talliin ja näki isännän kahdareisin

istuvan hevosen selässä. Renki karjaisi:

-- Sinäkö, perkele, tääll' olet, vaikka olet kuollut?

Isäntä-raukka lähti laukkomaan kirkkomaata kohden ja renki perässä

manaten:

-- Kyllä mie sinut, kun sie, rietas, kuollut olet...

Isäntä katosi arkkuunsa, mutta renki avasi arkun ja roivasi ruumiin

suulleen, pistipä vielä suuren puukon sen lävitse. Eikä mies enää

tullut kiusaamaan hevosta.

Eläväkin ihminen saattaa tulla painajaiseksi. Varsinkin "vaimonpuoli,

kun se ajattelee miehen päälle, että hänen pitäis tuo saaha, tulee

painamhan yöllä". Mutta kun mies panee peitteekseen naisen hameen

taikka vyöliinan, ei painajaisnainen rohkene tulla kiusaamaan. Muonion

Kutunivan isäntää, kun hän nukkui yksinään, painajainen aina vaivasi,

mutta kun hän makasi emäntänsä selän takana, ei rienaaja uskaltanut

yrittääkään. Saattaa myöskin mies tulla naista ahdistamaan. Vanha

Posti-Iisko köppänäkin Kolarissa tuli kerran kiusaamaan Koivuniemen

muoria, niin että "oli niinkuin liekissä koko huone", eikä muori voinut

edes isoa varvastaankaan liikuttaa, sati sitten antaa ääntä, että olisi

saanut painajaisen pakenemaan.

Maahiaisen tyttäretkin rupeavat joskus miehen painajaiseksi.

Tepastollakin muuatta miestä kiusasi öisin naisenhaamu, joka tuli

pirttiin seinän lävitse poranreiästä. Viimein mies vuoli tapin, ja kun

painajainen taas tuli, iski mies tapin seinään. Silloin ilmestyi

tyttöihminen sängyn viereen seisomaan. Mies otti tyttären piiaksensa,

jopa lopulta emännäkseen ja sai hänen kanssaan neljä lasta. Mutta

kerran mies vetäisi tapin seinästä, sanoen:

-- Tuosta reiästä sie olet tullut.

-- Olisit antanut nytkin sen olla liikuttamatta! eukko karjaisi ja

katosi reiän kautta ikiteilleen.

Mutta miltei useimmin esiintyy painajaisena "kaikkein kelvottomus

Riethan enkeleistä", jonka joku pahanelkinen ihminen on ottanut

apulaisekseen. Kateus ja pahansuopaisuus, viha ja kostonhimo saattavat

ihmisen turvautumaan Riettaaseen. Omia aikojaan ei kelvoton Rietaskaan

kehtaa puuttua painajaisen öisiin töihin, eikä hänellä yksinään ole

siihen voimaakaan, mutta kristityn ihmisen yhtiömiehenä hän kyllä voi

ja mielellään rupeaa rienaamaan sekä menee, minne vain lähetetään.

Riettaan osamiehenä ei kyllä ole turvallista olla. Siinä virassa

saattaa helposti käydä niinkuin eräälle Kieringin emännälle pannessaan

painajaisen naapuritalon navettaan. Molko-äijä antoi rienaajalle kyydin

takaisin, ja silloin Rietas painoi lähettäjänsä, joka juuri oli navetan

muuripataa pesemässä, päälleen kattilaan, niin ettei hän muiden avutta

päässyt sieltä ylös.

Yö on pelottavan painajaisen paras toiminta-aika. Silloin vain

saattavat äpärien ja muiden vainajien sielut olla liikkeellä, ja

ainoastaan pimeyden turvissa uskaltaa kateuden ja kostonhimon nostama,

arka yökyöpeli salakähmäisesti hiipiä retkillään. Mutta valon

ilmestyessä täytyy vainajien paeta, ja Rietaskin silloin säikähtää

sekä suurena pelkurina menee kiireesti piiloon. Valon kadottua rientää

rienaaja kuitenkin heti uudelleen työhönsä.

Navetassa painajainen kaikkein ahkerimmin häärii, ja lehmällä

ratsastaminen on sen mieluisinta työtä. Jostakin lävestä, useinkin

"perhäisenreiästä", se pääsee pälkähtämään sisään, ja toisinaan sillä

on navetassa vakituinen partensa, jossa se aina kiusaa, muutti siihen

minkä lehmän hyvänsä. Pahasti pitelee painajainen elukkaa. Se on aina

palavissaan, märkänä ja vaahdossa, sekä semmoisessa vaivassa, että

oikein saaloo, toisinaan taas höyryää ja "haisee nakulle", lopulta

käyden keltaiseksi karvaltaan ja menettäen maitonsa, joskus alkaen

lypsää vertakin. Samoin rienaa painajainen hevostakin, pitäen sitä

myötäänsä märkänä ja höyryssä.

Vaikka painajainen vain kähmiikin pimeässä, on se monta kertaa

yllätetty, ja saatu nähdä, minkälainen kuvatus se on. Ja kyllä se

onkin vaikka minkänäköinen. Kittilän Kiistalan eukko näki painajaisen

niinkuin tulitikun tulena kiiluvan lehmän lapain päällä, ja Tepaston

muori keksi sen tähtenä pyörivän elukan sarventain yläpuolella.

Tepsan Junnu sattui huomaamaan, kuinka "monihärinen tähti liikkui ja

kulki värväämällä lehmää vasten ja asettui lehmän selkhän". Mutta

Kurtin Eeva Kieringissä yllätti rienaajan, joka oli "kuin juusto ja

hyrräsi ja paloi navetankatossa kuin viinavalkea", ja Kelontekemän

Jans-Päkkiä ahdistava painajainen oli niinkuin kirnunmäntä, reiäkäs

valkea reuhkana, joka nousi ja nousi ja viimein työntyi läpi seinän.

Turtolan Pellossa heilui painajainen hevosen selässä valkeana

"traasuna", ja Rovaniemen Lohinivassa se häiläsi lehmän päällä niinkuin

valkea nenäliina. Kieringissä oli painajaisen nähty miehenkokoisena

moskataikkona ratsastavan lehmällä, Enontekiön Ylikyrössä taas isona

heinähankona. Monesti esiintyy painajainen myös jonkun eläimen

muodossa. Mikkolan Alperttiakin Kittilän Kyrössä kiusasi rienaaja,

joka riepsahti kuin riekonkokoinen valkea haamu, ja Muonion

Kutunivassa yllätti Möykkysen Juljus kiusaajan, mikä lintuna katosi

seinän reikään, ja kun Juljus paiskasi puukolla perään, jäi reikään

märkä pilkka. On nähty painajainen koiran ja ketunkin haamussa.

Kittilän Korvan emännälle tuli lapsivuoteessa maatessaan vasikanpää

rinnoille rötköttämään, ja kun emäntä kävi siihen kiinni, jäivät

hänen kainaloonsa ihmisen jalat. Vaaran Aapon Kimppuun Tepastolla

kävi nukkuessa jänis, piiloutuen lopuksi saappaaseen lattialla. Aappo

pääsi lopulta niin tolkulle että sieppasi saappaansa, alkaen mäikyttää

sitä seinään ja hyppiä sen päällä. Kun äijä viimein uskalsi kurkistaa

kenkäänsä, oli jänis sieltä hävinnyt.

Painajainen on tavattoman itsepintainen ja häpeämätön. Se ei vähällä

heitä rienaamistaan, vaan palaa toimeensa yhä uudelleen, vaikka

se joskus yllätettäisiinkin, ellei sille osata näyttää kovempaa

mahtia. Taitoa ja voimakeinoja sekä kovia sanoja tarvitaan rienaajan

pelottamiseen, niin ettei se enää uskalla kertoa jälkiänsä. On

joitakuita niin kovaluontoisia ukkoja, että pelottavat painajaisen vain

omalla mahdillaan. Kittilän Kaukosen Tuomaankaan ei tarvitse tehdä

muuta kuin mennä navettaan ja "luonnon kiivahuella" astella käsiään

viuhtoen perästä oveen, ja heti pitää painajaisen ikipäiviksi paeta

siitä huoneesta. Eikä Turtolan ukoltakaan uskottoman vainajan haamu

vaatinut enempää: kerran kun sai halolla päähänsä, niin siitä uskoi,

eikä enää toista tullut ottamaan.

Tuli on jo vanhastaan ollut kaiken pahan poistaja, ja sitä ruma

yökyöpelikin pelkää. Ei tullut se enää Kurtin Eevan pirttipöksään, kun

muori ajoi sen ulos, potkaisten oven auki ja lennättäen piakalla kuumaa

tuhkaa perään sekä kiroten:

"Älä kerro jälkiäs,

piru rukka, minun pesääni!"

Sieppijärven muori taas pisteli tulitikkuja navetan hinkaloon sekä

seinänrakoihin. Unarin emäntä kylvetti lehmää poltetulla vastalla,

ja Kolhon Hanna Turtolassa kiersi ja poltteli lehmää päresoitolla.

Pyssyn tulta ja pamausta rietas myös kammoo. Turtolan Pellossakin,

kun painajainen ratsasti hevosella, pamautettiin pyssyllä läpi

tallin, jolloin kiusaaja lensi valkeana raasuna navettaan. Pyssymies

painoi perässä ja paukautti navetan lävitse, ja silloin rietas

uskoi ja hävisi. Ylitorniolainen karkoitti painajaisen ampuen kaksi

kertaa sontaikkunoista ristiin navetan lävitse, Kieringin ukko ampui

itse painajaista, niin että jäi punainen pilkku seinään, sillä "on

pirussakin niin paljon verta".

Puukko on painajaisesta kolo ase, "siitä se on kaikkein arin", samoin

kuin kirveestäkin. Pekkalan ukko Yli-Kyrössä vatkasi painajaista

puukolla, niin että se tarttui oveen, jolloin ukko vielä terästi:

"Heilu, sen oma,

siinä huomenaamhun saakka!"

Kyrön Heikki iski puukon seinään sänkynsä yläpuolelle, "sillä se saapi

vaimojen ajatukset päältä pois, eikä painajainen uskalla tulla, pelkää,

että puukko putoaa päälle". Samasta syystä Karungin eukko löi puukon

lehmän kohdalle navetan seinään. Mutta kun Kaukosen ukko pani tuppivyön

hevosen kaulaan, ei painajainen sitä säikähtänyt, ratsasti vain kuin

ennenkin ja pudotti tyhjän vehkeen pois. Kinis-Riikka Kittilän

Molkojärvellä karkoitti rienaajan Vierelän navetasta, paukauttaen

kirveellä hinkalon laitaan, kiroten ja noituen:

"Pirun nakku,

konit minun vastapoikinhen lehmäni!"

Monia muitakin vanhankansan päteviksi koettelemia keinoja on jo

vanhoista ajoista käytetty. Ukonsärkemää puuta on Vanhakehno aina

kammonut, ja sitä painajainenkin pelkää. Turtolan Matinlompolon

muori pyyhki painajaisen rienaamaa lehmää ukonsärkemällä puulla,

jauhoipa puuta vielä lehmän parteenkin, ja "sillä se vain lähti...

pölkäsi se sitä". Vielä parempi oli, jos teki, niinkuin Kittilän

kyröläinen ja Enontekiön palojoensuulainen, ukonsärkemästä puusta

ristin, ripustaen sen lehmän kohdalle navetan kattoon "heilaamhan";

ja kun Molkojärven sekä Kelontekemän ukko laittoi kolme ristiä, vielä

puukolla piirtäen jokaiseen, IESUS RISTUS, niin rietas ihan kauhtuen

pakeni koko kartanosta. Kelontekemäläinen laittoi lehmälle kytkyen ja

peräisen tuomesta, ja Tepsan Junnu piirsi tuomella kolme piirtoa lehmän

kumpaankin lapaan, sillä "tuomessa on se mahala, joka ajaa painajaisen

pois". Turtolassa ja Kolarissa saatiin painajainen pelotetuksi

ripustamalla navetan kattoon, "sen kautta, missä eläin on", harakan

taikka variksen raato. Karunkilainen kiinnitti lehmän yläpuolelle

vanhan puntarin, ja rovaniemeläinen päreistä tehdyn "viiskloppisen".

Hyvä oli myöskin vanha almanakka navetan katossa, vielä parempi vanha

virsikirjanlehti, jossa oli kolme kertaa mainittu Kristuksen nimi.

Kekseliäs Palon emäntä Kinisjärvellä vei peilin lehmän kohdalle navetan

seinään, sanoen:

"Häpiä, nakku, kun näet haamusti,

ettet minun lehmääni tule!"

Ja tämä oli jo liikaa häpeämättömälle riettaallekin: äijä jätti

mieluummin Palon muorin navetan kuin kärsi nähdä rumaa naamaansa ja

itseään lehmän selässä. Mutta Hattulan emäntä Kittilässä tervasi lehmän

lapaharjan sanoen:

"Istut kyllä, nakku, tervaan,

ettet lehmää paina!"

Tervaa Kurtin Eevakin vetäisi lehmän hartioihin, sitten itse räntsähti

kahdareisin selkään ja karjaisi:

"Kehtaakko minun sijalleni,

sen kalkoroperä, istua!"

Parhaita keinoja painajaisen karkoittamiseksi on laittaa sille

toimintapaikka muualla. Pitää vain ottaa heinätukko painajaisen

kiusaaman elukan etujalkain alta ja pyyhkiä siihen lehmän selästä

rienaajan jättämää vaahtoa, ja sitten heittää tukko kolmen tien

haaraan, sanoen:

"Mene painamhan

muille maille kiviä ja kantoja!"

Taikka jos tahtoi saattaa sen lähtöpaikkaansa, piti vain sanoa:

"Mene lähimphin sukulaishis!"

Monet pistivät heinätukon salaa jonkun matkamiehen rekeen, karistan

alaisille puolille, ja silloin rienaaja meni kulkijan matkassa toisille

seuduille. Kallojärven ukko pisti kerran painajaistukon Kätkä-Mikon

rekeen, ja rietas oli niin äkäinen, että jo tiellä rupesi Mikon hevosta

rasittamaan. Kelontekemän ukko heitti heinätukon naapurin tallin

ylisille sanoen:

"Siell' on lavat, jokk'ei lotise!"

Tepastololainen vei tukkonsa salaa toisen talon navettaan, manaten:

"Mene nyt, piru,

sinne lehmiä painamhan,

älä minun lehmääni paina!"

Painajaisen saattamisesta toisen navettaan oli kyllä vaara, että sai

rienaajan takaisin, jolloin se oli entistään pahempi. Mutta ahkerasti

silti vain ennen yökyöpeliä lennätettiin navetasta -- ja tallista --

toiseen. Siksi pitikin navetta jo etukäteen varata rietasta vastaan.

Usean muorin navetankatossa oli alituisesti riippumassa painajaisristi

sekä virsikirjan lehtiä, ukonrikkoman puun säröksiä, taikka puukko

iskettynä seinään. Palon muorilla oli aina pieni peili lehmän edessä,

ja Pellon eukko upotti hinkalon laitaan eläväähopeaa. Ei uskaltanut

painajainen tulla navettaan silloinkaan, kun lehmällä taikka vain

vasikalla oli rautakello kaulassa. Mutta kun jo navettaa rakennettaessa

oli pantu hopearaha harjavuolen ja päätyhirren väliin, niin ei öinen

rietas päässyt siihen navettaan rienaamaan.

Mutta kaikkein paras oli sekä painajaista että muutakin pahaa vastaan,

kun teki niinkuin Sieppijärven vanha äitimuori, joka aina iltaisin

piirsi ristin lehmään ja navetanoveen, siunaten elukkansa:

"Herra siunakhon minun lehmäni,

ettei paha henki painajainen

paina minun lehmääni!"