"Mie olen Syntyny Sinä 11. päivä heinä Kuuta 1819. Kuoli minulta Isä 4
bänä helmi Kuusa 1841. Maalis Kuun 21 päivä 1844 Kuoli minulta äiti.
1848 olen mie nainu. 20 huhti Kuuta 1851 Anna Kaisa syntyny = pääsin
asumaan omaan huoneesenin syksyllä samana vuonna nivanniemele. Nämä
Eteliset vuodet ovat nöyriä. 1859 mitattijn minule Nybyki: Suutari
nimeltä. Minun vanhimmillani oli huonet ylitalon ylempänä josa asut.
Isänin oli Rovaniemesta, ala Jääsköstä Kotosin mainio Vene Seppä. Josta
sai nimengi = Vene Jussi: tavallisesa puhesa."
Näin aloittaa Kittilän Alakylän merkkimies, viime vuosisadalla elänyt
"Vene-Aapo", päiväkirjansa, jota 1850-luvun alusta lähtien viiden
vuosikymmenen ajan uskollisesti kirjoitteli, täyttäen vuosi vuodelta
sivun toisensa jälkeen, niin että siitä ukon kuollessa 1900 oli
paisunut paksu, viidettäsataa tiheää vihonsivua täyttävä teos. Sen
nimeksi kelpaavat ensi sanat kuuluvat:
-- Kiriotan Aikain Muistoia J.A. Jääskö.
Johan Abrain Jääskö eli Suutari, jota myöskin "tavallisesa puhesa"
sanottiin "Vene-Aapoksi", ei ollut aivan jokapäiväisiä lapinmiehiä. Hän
oli niinkuin isänsäkin koko seudun kuuluisimpia veneseppiä, satojen
kaksi- ja kolmilaitojen rakentaja, vielä mainio "pitäjän suutari",
pieksujen, lapin nutukkaiden ja koipisaappaiden sekä anturakenkien
ompelija, jopa taitava länkimestarikin, lisäksi "nybykin" viljelijä,
joka joutessaan kävi kalalla, kulki oravametsässä, joskus "pruukasi"
tervaakin. Näistä toimistaan Aapo kertoo päiväkirjassaan:
"Kymmen uotisesta alkaen Rupesin kulkemaan Isä vainan kansa veneen
tevoisa -- 17 uodellanin aloin tehä veneitä itte Päinin Rovaniemesä
ensin Siitä aioin yhä: Niitä veneitä olis satamäärin joisa olen oilu
teosa. Vasta Laitoin Vene huoneen 1856 ia tehin siinä, mie olen tehny
enimästään aivan yksin veneitä. Suutarin työ on minulta vieny Palion
aikaa. Sitä työtä olen tehny Palion Erittäin Pieksokengiä aina Ouluun
asti ia etemä ahvenan maale ia helsinkiin asti -- nyt 1862 luovuin Pois
Pitäiän Suutarin virasta muta ei siitä työstä päse erileen -- ia Palio
muuta työtä yhtä ia toista huoneita tehny -- Ja tervaa Pruukanu kansa
-- Se on veneen teko useingi Syriä Työnä ia kaikki kotinen työ yhen
miehen päälä, niin siinä on palion aian kulua ainuale miehele."
Mutta vaikka nämä leipätyöt tuottivatkin paljon "aian kulua ainuale
miehele", riitti ahkeralta raatajalta silti aikaa muuhunkin.
Vene-Aapo oli koko paikkakunnallaan ainoa mies, joka osasi lukea
muutakin kuin almanakkaa, katkismusta ja virsikirjaa. Hänelle tuli
jo aikoinaan "Suometar" ja "Oulun Viikkosanomat", sitten Kivekkään
"Kaiku" sekä Gummeruksen "Kyläkirjasto" kuvalehtineen, ja hänen
kirjahyllyssään nähtiin koko joukko aikansa tietokirjallisuutta.
Merkillisen kirjoitustaidonkin Aapo sai oppia -- pappi piirsi hänelle
kirjoituskirjaimet malliksi -- ja pian tuli venemestarista semmoinen
kynämestari, että pystyi kirjoittamaan kaikki paikkakuntalaisten
asiakirjat, jopa kyhäämään lapinuutisia Kaikuunkin, vieläpä
joutoaikuinaan huvikseen pistelemään asioita "Aikain Muistoihinsakin".
Nämä "Aikain Muistot" ovatkin Vene-Aapon merkillisimpiä
aikaansaannoksia. Jo kirjallisena miehenä ja kynämestarina oli Aapo
kotiseudullaan jalossa maineessa, mutta hänen paksu päiväkirjansa,
jota ukon tiedettiin ahkerasti kirjoittelevan, herätti kylän miehissä
kummastelua. "Vene-Aapon Aikakirjasta" tiesi mainita ei vain kotikylä,
vaan koko seurakunta, jopa naapuripitäjäkin.
Eikä suotta. Olihan jo outoa lapinkorven yksinäisen miehen
kirjanviljelys ja vielä oudompaa, kun tämä uudismaan raataja, veneiden
veistäjä, pikilangan pistäjä rupesi pistelemään paperille muitakin
asioita kuin velkasitoumuksia, renkien ja piikojen "päästöseelejä"
sekä perinnönjakoja, saamatta siitä palkakseen edes tolppaakaan
niinkuin velkakirjoista ja muista pikku papereista.
Syrjäisen erämaankylän miehellä ei ollut suinkaan suuria ihmeitä
annettavana "Aikain Muistoillensa". Tiettömien taipaleiden takainen
kylä eli jokivarrellaan vain hiljaista arkea, jossa ei tapahtunut
juuri sen kummempia, maailmaa järkyttäviä asioita kuin että talvi
meni ja kesä tuli, joki purki jäänsä ja taas vuoroonsa jäätyi.
Kesällä kiusasi räkkä ja talvella paukutti pakkanen. Mutta näistä
seikoista riippui erämaan hyvinvointi, näitä tarkkasi korpikylän
pienien peltojen raataja sekä metsiä kiertelevä poromies, näitä
seurasi kylän kirjamieskin pistellen niitä ahkerasti paperiinsa.
Vuodenaikain vaiheet ilmanlaatuineen, lehden, ruohon ja viljan
kasvoineen ja vuodentuloineen täyttävätkin suurimman osan Vene-Aapon
päiväkirjaa. Päiväpaisteet ja pilvisäät, sateet ja ukoniilet, tuulet,
myrskyt ja nöyrät säät, hallat ja pakkaset, tulvat ja lumikinokset
on hän vuosi vuodelta, jopa usein päivä päivältä tarkoin merkinnyt
kirjaansa. Varsinkin vanhankansan merkkipäivät on ukko joka vuosi
muistanut. Joulun edelliset pesäpäivät, jolloin talven yö oli
kaikkein armottomimpana, hän aina merkitsi muistiin sekä sitten
"merkkipäivät Joulusta loppiaiseen", jotka hän järjesti vastaamaan
vuoden kuukausia, sillä ne "merkittevät Kuu Kausia uoden ympäri".
Sitten pitkin vuotta piti merkkipäivinä istahtaa kirjan ääreen ja
piirrältää päivän laatu. Paljon niitä Aapolla olikin: Paavali, Heikki,
Kynttilä, Matti, laskiainen, pääsiäinen, Tipurtti, suviyöt, Kleetus,
Monikka, Rosa, Kothart, Sikismunt, Mamertus, Valpuri, Erkki, Urpanus.
Petronella, Helluntai, Eskeli, Juhannus, Jaakko, 7 unikekoa, Lauri,
Perttuli, Ristinpäivä, Mikkeli, Simu ja Kekri. Onpa hänellä vielä
muistissa "Jupelin juhla" 18. kesäk. 1851 sekä vanhat "Kanttauspäivät."
Toukokuun 5-6 p:nä 1860 on Aapolla "Vijmeiset Kanttaiat" sekä 6.
toukok. 1892: "Kylmä mahoton itäpohjanen Karjuu. Jo Kanttajat Kapisti
saa nähdä mitä seuraa."
Pakkanen on lapintalven tavallinen isäntä. Sitä saa Vene-Aapokin
päivä päivältä joskus viikoittain merkitä muistoihinsa. Väliin on
pakkasenlainen, kuurotuspakkanen ja vitipakkanen, väliin rautaisen
kylmä tai kipsa pakkanen taikka pakkasen vingerä ja "pakkas häkärä
niin Ettei Kylä nävy", sitten taas kurikkapakkanen, tulipalo-pakkanen
ja "Pakkanen parasta laija", jopa "Kauheia Pakkanen" ja "Siperjalainen
Kylmyys" sekä joskus "Isä Pakkanen se nyt on pikku poikia net ennen
on olleet vielä tämän Rinnala". Silloin saattaa hyvinkin sanoa: "Sen
lainen se Isätalvi on", kun vielä "Väki viina pruvarikin" näyttää 60
astetta ja "Elävä Hopeja on peräti Kyhnettyny." Tyvenillä pakkassäillä
"huve seisoo mettisä aivan liikkumatta ja niin kovasti suiuttaa koivut
veinpeliksi Että tien Reijät umpeen koiukoisa ja mettä on kun Seinä
huvetönkkyrisä."
Mutta sitten saattoi ilma lauhtua, sekä tulla "suvi ia kova", niin
että "Iso huve kyllä lähti ia Rästäät holuaa ia vesi lammit nurkisa."
Taikka voi tulla vitikönttyrää, alkaa lunta kilmoa ja karvoa, jopa
kerrassaan ajaa "hirmuisen lumen annon ia kauheian tuiskun" taikka
käydä vain "kova uho kaakosta" tai "luoti Pohianen kariua Kauhiasti"
taikka pitää "kylmän vinkejää ja yhenlaista nöyrän sään tuheroa
ia kihnutusta". Voi talven pakkaskiherillä myös lykätä umusään ja
höyryn häkärän, niin että puut riimottuivat, jopa työntää pakkashöyryn
juotkuja vaaroihin ja vielä olla "höyry alta auki pahinta laatua",
ennustaen kesäisiä hallaöitä. Voi talvella pitää myöskin kaunista
pilvisäätä, seesilmaa, lauhaa takkalaa taikka kuivaa takkalaa,
voi joskus taivas punaisena pohottaa, ennustaen huonoja ilmoja ja
ryöppysäitä, jolloin talven lumikinokset yhä kasvoivat. Tavattomasti
toisina talvina lunta tulikin. "Oho hirmunen lumen paljous ia kinokset
Että kauhistaa", sai Aapo väliin huudahtaa, sekä: "Oho hirmunen sitä
Lumen tuloa Ku sataa mitä ales mahtuu." Niinpä saikin kirjamies
toisinaan mitata kuuden, seitsemän korttelin lumen tasamailla, jopa voi
toukokuussa 1859 merkitä: "Tämän Talven mainio 9 Korttelin Lumi on
aivan Liikkumatta tähän asti."
Kevätpuoleen sitten huhti- ja toukokuussa alkoi "etelä sosehtia ja
pitää suven kihnutusta". Silloin "lämmin seisoi pääle yhä", toisinaan
lykäten auterenkin, toisinaan taas lunta mäskäten ja toljaten.
Mutta lämpöisen lisääntyessä tapahtui niin että "io se Lumi Riepu
Kävi penikan Saunala -- ku mennä Keskiviikkona oli aivan talvi -- ia
nyt ei näy lumipilkkaa palioksi misään, ia on lämmin ia sataa." Ei
kyllä aina lumiriepu näin äkkinäistä penikansaunaa saanut, monesti
liehtoi pitkällinen kevätpohjoinen, jolloin talven hanget makasivat
joko "koiran kantavina" taikka porohankina ja ihmishankina, jopa
hevoshankinakin.
Kevään kulusta on kirjanpitäjällä useinkin miltei jokapäiväiset
merkinnät. "Vesi tulee... sulia on virroisa palion... Lumi näkee
semmoista löylyä... Vettä sataa... Kesämaa alkaa näkyä.... Jäät
liikkuvat... suantojäät huilaavat... Jäitä purkaa joen täyveltä...
Jään sohruia kulkee... äpöistä lunta sataa... Jää tekee patoa...
Vesi tuleskelee... vesi nousee... kärkkyy rantatörmän pääle...
Lauttavesi seisoo törmälä." Ja vihdoin sitten: "Kyllä nyt vesi menee...
kulkuu... meneskellee..." Tulvan mittareina on ukolla Keilakivi,
Nivansaari sekä sittemmin Sarasaari joskus "kuukuman kirjanen kivi"
Suutarin rannassa. Suurella tulvalla on Keilakivi hupussa, Sarasaari
"upesa" ja vain varvut näkyvät Nivansaaresta sekä "kuukuman kirjasessa
kivesä jäi nennää 1 tuuma ylös." Mutta kun tulva rupeaa laskemaan,
niin "Keilakiven nenä on vähän ylhälä", Nivan saari nousee ja
"Sarasaaren laki alkaa näkyä". Mielihyvin Aapo joka kevät oikein
alleviivaten merkitsee: "Lehti hiiren korvala... Lehti Häpäsee
Havon." Muuttolinnuista on käki miltei aina muistettu. "_Käki kukku_"
on toisinaan pistetty "latinalla" ja vielä viivattu alle. Toukok.
11 p:nä 1882 on ukko saanut merkitä: "_Käki_, tuo vanha tuttu lentää
Liuvotteli maata myön tästä ylös päin meni. Saa nähdä että malttaako
tuo Pohiolan Kevä Kökkönen olla Kukkumatta vanhan Erkin viikkoon asti
kuin näin aikuisin io tänne tuli."
Varsin tarkoin on Aapo joka kesä merkinnyt pellonteot sekä viljan
kasvun. Niinpä varhaisena kesäntulona 1889 näemme jo 16. p:nä toukok.:
"Pellot tehty melkein kaikki", ja kuun lopulla: "Oraat maan päällä
piippaavat." Kesäkuulla sitten "Pellot viitottavat haara oraala...
Pellot alkavat tuppeja Kääriä... Pelto alkaa hiusta näyttää... Pellot
alkavat Päitä tehä." Heinäkuulla: "Pellot alkavat Käydä tasa terälle...
Pelto on Ruan alulla... Pelto vanhin pää Maito jyvälä... Pellot
alkavat veriä näyttää." Ja elok. 2.p:nä: "Peltoja on jo leikattu", sekä
taas: "Pellot on leikattu pian kaikki."
Tämän aikaisen kesän alkupäivinä Aapo toiveikkain mielin kirjoittaa:
"Jo Tämä on Erin omasen lämmin ja varhainen kevä ei sitä ole mies
muistiin monta sen laista Kevättä... nyt on toive kaikesta laista jos
Jumala sois hyviä ilmoja marioja Joka laija ja muuta Kaikkia Jo
palkittis menneen vuoden Kurijuutta hyvästi."
Kesän aikana on Aapolla "Pouta ja lämmin kovasti", väliin "virheetön
pouta" ja "Pouta Ponneton Pohiasesta", väliin oikein "mettä
Sian Poutakin" sekä "sees niinku Kupari", joskus taas "Pouta viikko
kelvollinen", vaikka se toisinaan "peltoia liinahuttaa". Mutta on
vuorostaan taas "Kaunis Puoliselvä ilma" ja taivaalla hajapilviä
taikka liennepilviä taikka "ohutta pilven resua". Väliin myös sataa
pirskoo, pitää sateen tuheraa, sataa aika tavalla, lujasti, jopa
"Kauhian Kovasti". Sataa joskus miltei koko kesänkin, niin että
kirjanpitäjä saa merkitä: "Se on mainio mätö kesä 3 päivää on ollu
poutaa heinän aiala" (1871). Joskus taas puhaltaa kuostepohjanen, jopa
äityy lietsomaan kuukausimäärin, ja silloin täytyy tulla kirjaan
(25.8.1878): "Tämä on Se mainio pohias kesä ku Juhanekselta on kääntyny
pohiaseen niin ei ole liikkunu sieltä, imeeksi on juuri ympäri
pyörähtäny. Se oli io keväilä pohias kavon, pohiainen kariuu kauhiasti
koko päivän."
Ukonilmat on myöskin tarkoin merkitty kirjaan. Joskus sattuu oikein
"Kovasti Muistettava Ukkosen Ilma". Toisina kesinä ukkonen liikkuu
harvoin, mutta toisina se taas myötäänsä kulkee, niin että Aapo saa
tuon tuostakin kirjata: "Ukko Kulki ia paniki vielä... Ukko pani
aamula ia päivälä... Ukko Pani kovasti mennä yönä puolen yön aikana ja
salamat Läikyit yön pimeytessä ihanan kirkasti ia sato... Ukon iiliä
pyöryiä ia kuohuia on kulkenu mutta ei ole täsä satanu". Hallat on
niinikään aina muistettu. Miltei joka kesä halla "rippo ia räpistelee
potonkaalia" taikka "syö" ja "panee", monesti se on "melkein
kova", joskus "hirmusen kova ia se mokkaa peltoja oikein." Väliin
kesäkuivana liikkuu "tuppihallakin", ja joskus pakkasien pelosta
tehdään "sirppihallaakin". Elokuun 20-22 p:nä 1857 "näytti halla
hirmusta haamuan Sangen peliättävälä muodola Ja uhkas Ihmis Raukkoia
näliälä Jotka Jo Entistään olit hyvin hätäntynet mutta sen varieli
Kuitengi Jumala Imheliselä tavala vaikka luode tuuli ankarasti Ja sato
äppöiä Ja oli Kylmä niin Joka yö nousi nuori pilvi luoteelta Kuitengi
Rikko vähän pottomaita Ja arinta lakua."
Kesänaikainen Lapin räkkäkin saa usein merkintänsä. Sattuu joskus,
kuten 1862, sääsketön kesä, ja siitä piirtää Aapo kirjaansa: "Se on Se
Sääsketön kesä Eipä niitä ole huoneesa palion yhtäkään niin ku kevä
parhaten. Siitä laista huono tuli uosi, sen pääle ei loppunu hyvään
sääsketön kesä."
Riihen puinnit ja vuodentulo on aina syksyisin pantu kirjaan. Saamme
siitä lukea hyvät ja huonot vuodet, kamalan katovuodenkin 1867:n
kulun ja tulokset: "nälkää kuuluu Joka Suunalta... hätä Leipää
laitetaan nyt io iostaki... luppoia täälä nyt syötään palion...
iauho leiviskä maksaa täälä 5 markkaa... Suomestaki kuuluu näliän
kuoloa -- koko mailmasta kuuluu Surkiaa hädän huutoa... Ei nyt naura
Rovaniemiläisekkään Lapin olien Syöntiä ku Parhaita höökäreiläki on
olki huhmari pirtin loukosa ia vanteen sisään lyötään leipää -- ia
Rahaa ei ole ollengaan... nyt on kova aika, Jumala itte tietää miten
viimen käynee." Hyvinä vuosina taas Aapo voi merkitä: "io Se Kerta tuli
pelto täysilleen, kuivanu vähin on, io se anto Jumala Leipää, hyvä
vuosi, verraton Kaikesta, hyvä heinän teko moni pässy io heinästä, ia
kaikkia maan kasuia yltäkyllin, marioiaki Joka Laija" (20.8.1878).
Joka syksy on merkitty kirjaan lehden lähtö sekä "maan ja puun
ruska", ruohojen ja lehtien syksyinen väri. Väliin on "Ruska hirviä
sekä puusa että maasa", väliin taas "Ruska puusa Joksiki kaunis eikä
maa Ruskakaa paha", taikka "Ruska on hyvin helevä". Sitten seuraa
syksyn sateet toljauksineen, tulee ensin "lunta livuksi" ja viimein
paukahtaa täysi talvi, joskus jo Ristinpäivältäkin -- 14 p. syysk.
-- eikä "enämpi löysää", niin että "Kyllä tämä on aika Kiriaan pantava
asia". Vuoden loppuessa voi Aapo toisinaan antaa todistuksen: "Vuosi
on taas Loppunu talvi on tähän asti olki mainion kaunis ilmoile että
sitä ei vielä talveksi tiijäkään." Ja talvipäivän seisahtuessa hän
huoahtaa: "Talvi Päivä Seiso eelä puolen päivän Kiitos Jumalalle
päästiin myötäselle." Ihastuksella merkitsee kirjoitusmies auringon
ensimmäisen näyttäytymisen uudelle vuodelle: "Kaunis Seesilma Aurinko
armasti paisto jo vähän aikaa taas meile" (3.1.1885).
Alituiselta luonnontarkkaajalta eivät suinkaan jääneet erikoiset
luonnonilmiöt huomaamatta. Milloin on "eriskummilinen" kesä tai talvi
taikka syksy, milloin taas "aurinko kummittelee", taikka revontulet
ilmestyvät kaakosta, taikka "tulee suvi kuin pyssystä" keskelle
tammikuun pakkasta; ja sekin on ennen näkemätön kumma, kun syksyllä
"maakivet ovat puhtaat lumesta vaikka satelee lunta ja kartuttaa
maan ja puun pääle mutta ei kiven pääle, vaikka ovat kuopala, niin
ovat lumesta puhtaat niin ku olisit lämpimät." Kaikkein suurimpia
kummia on, kun syksyllä 1858 "näkyy suuri Pyrstö tähti aurinkon ja
otavan välilä". Siitä merkkiää Aapo lokak. 20 p:nä "Tällä vijkola Katos
pyrstötähti (Tonatin nimi) Sen Kijre Juoksu näytti olevan Itä pohiasta
Länsi Etelään alta otavan Sen Kumma pyrstö näytti olevan arviolta 5
syltä pitkä Ja näkyään kuin auringon Sääri Laivalta Leviä Ja umia Ja
auringosta ulos niin Kuin auringon Sääri tavallisesti pruukaa mutta
Laiva suiu Itä pohiasta Kohti näytti Kuin olis hänen Kijre kulkunsa
sujuttanu pyrstön Laivaa Jälkijnpäin -- Tämän Juoksu on vastaan muita
Kierto tähtiä Se on nähty melkein koko mailmasa." Kuvauksensa on saanut
myöskin "ihmeellisen merkilinen Tähti suihtu", joka tapahtui marrask.
27 p:n iltana 1885: "Mutta se oli mahoton jonka laista mie en ole nähny
Ku niitä sinkoili juuri aivan yhä satoja yhtä aikaa niin että koko
taivas pani yhtenä Suittuna isompia ja pienempiä net menit aivan länsi
etelään niin isot muutamat että iuova näky ku sammuit." Aikakirjaan
merkittävä asia oli myöskin vuoden 1866 lokak. 7 p:n hirmumyrsky,
joka oli niin "hirmusen kova Erittäin puihin mettisä että ios maailmaa
Seiso niin sen iäliet tuntuat varmaan Satoia uosia eikä ole ollu
useihin satoihin uosiin sen laista Puun kaatua kun nyt oli Se kaato
kaickiin vahvimatki puut ia taitteli niin ku luokua niin ettei pääse
kulkemaan mettisä, ia väänsi mullan ia kiviin kansa kumoon kotivaaran
aihkitki ei auttanu." Paperille pantava kumma on sekin, kun "Pari käkeä
lentelee täsä vainioita ia istuat pielisä ia seipäisä ia ovat kesuia
kummallisesti ia mokon Ranta aitan takana oli vene oikiasa iohon teki
yhen munan ia mokon kalle ampu Sen naaraan." Seuraavana vuonna on Aapo
tähän lisännyt: "eibä siitä ole ollu mitään taikaa Uosi on io kulunu
ei muuta ku kalle on nainu tänä kevänä".
Kesäiset lohenpyynnit ja saaliit on Aapo tavallisesti vienyt kirjaansa.
Elokuussa 1856 on merkitty: "lohia on saatu heitola mie sain
Ala Karisa 18 parassa yönä", ja taas: "Ala Karista lohia 33: yhteen",
sekä 1869 heinäkuussa: "Lohia saahan vähän. Pavot alhala ei saa olla
kiini Se on väylä viimenki päätetty auki ia kemiläisten väki valta
on nyt toki viimen lopula... Se on nyt väylä auki ei saa panna
kiinni." Väylän avattua ruvetaankin saamaan lohia, mutta otetaan
niitä säälimättä: "Kutu Lohia on taas pyytäneet kovasti ei kuunela
lakia... Kutu lohet on täälä perin hävitetty... Lohia on tähän asti
saatu tääläki hyvin ia Kaukosesa viisi kuusi sataa" (29.6.1873).
Mutta sitten jo esim. 1884 näemme: "Lohia saaskennellaan" sekä 1886:
"Lohia ei nyt taija olla ollenkaan", ja 1893: "Lohia vähin saahan."
Metsälinnuistakin ja oravista Aapo nuorempina vuosinaan pitää kirjaa.
Marraskuussa 1859 näemme: "Oravatki vaikene, on vielä aivan tulikko
oravia joku... Mie tulin oravista Ja sain päivän pääle 10 vaikka on
lunta Kortteli toista Oravila on hyvä hinta, mennä uona oli Korkein
hinta 3 Ruplaa 50 Kop. Rihma: nyt toivotaan Samaa ja vielä Enämpääkin
Kolarin markkinoila on Saatu 4 Ruplaa." Ja 1861: "Oravia Saatiin hyvin:
mutta myytiin halvata 2 Ruplaa Rihma; markkinoisa saatiin 2 Kup. 25
kop." Syksyllä 1868 on merkitty: "Lintua on peräti vähä... oravia ei
ole ollenkaan nyt."
Leipää täytyy karussa Lapissa useimpien eläjien joka vuosi ostaa,
vaikka Herra hyvällä vuodella siunaisikin. Siksi leivänhinnat ovatkin
aina päivän tärkeimpiä asioita, ja Aapokin ahkerasti muistaa niitä
merkitä kirjaansa. Niinpä syksyllä 1852 "Jyvät maksavat 5 Rup. tynnyri
ohria", ja 1857: "Tänä uona on maksettu siemen tynnyristä 12 Rup. Ja
hätä olis tullut Ilman Kruunun Siementä", sekä 1861. "Jyvät maksaa
7 ja 8 Rup. ohrat eikä saa sittenkään." Nälkävuonna 1867 "jauho
matto maksaa Kittilän markkinoila 70 markkaa -- Torniosa 56 mark."
Huhtikuussa 1870 luemme: "Elo on täälä kallista matto 50 markkaa,
iauho £ 3 mark. 20 penniä; ohra tynnyri 30 mark; Ruvis tynnyri 40 mark:
Oulusa ohrat 14 mark. Rukiit 16 mark. Torniosa ohrat 20 mark. Ruk 22 m.
Kyyti sen tekee ku ei saaha prahin vetäiä vähälä eikä paliola." Sitten
1893: "Elo on kyllä halpaa ku olis Rahaa -- 20 markkaa 100 kilon S.
Rovaniemesä. ei se ole tyyristä".
Tervaa poltettiin Vene-Aapon aikoina Kittilässä vielä parhaasta
päästä, ja joka kevät joen auettua lähdettiin laskemaan tervalauttoja
alas. "Tervalautat huilaavat", on Aapolla miltei joka keväisenä
kirjaanpanona. Aapo itsekin joskus poltti tervaa. Niinpä "Uona 1863
on minula taas tervan Pruukia vähän vanhaan hautaanin Porovaarassa
-- 60 poron kuormaa -- Ulos iuoksi 25 tynnyriä, net Jäit tulevaan
uoteen eli syksylä Jos sopis alasvienti." -- "Ei sopinu hinta on
syksylä ylön halpa 3 Rup. 75 kop. -- keväilä saatiin 4 Rup. 75 kop.
-- niitä langes sanomaton palious tervoia." Mutta syksyllä 1862 oli
terva hyvässä hinnassa: "Tervoista saatu Torniosa 8 Rup. 5 kop.
tynnyristä", Kymmenin tynnyrein Kittilän miehet tervojaan juonsivat
alas, 1863:kin helluntaimaantaina "Erkkilän laurin terva lautta menee
alas 70 tynnyriä kuinga käynee".
Tervalauttojen jäljessä rupesivat sitten tukkilautat laskemaan, kun
tukkimiehet nousivat Peräpohjan suuria metsiä kaatamaan. Talvella 1870
on Aapo merkinnyt paksusti ja alleviivaten: "Tukin hakko on alkanut
Kinis Selisä Sinetän Sahalle" ja myöhemmin jo "Tornion iätkiä on täälä,
Simula on palion, Lindrutile tukin laskuun Kerpuale, olleet 3 viikua
muutamat hakaneet kehää Simulasa Aution Riihesä on kansa miehiä."
Sitten seuraa keväisin merkintöjä tukinlaskusta ja tukkilauttojen
menosta. Kevättulvan loputtua "tukkilauttoja on huilannu koko päivän
illala oikein", taikka "Lautta Miehet ovat pantisa oottavat
tyvenemistä."
Yksinäisen takamaan kylän erikoiset, puheenaihetta antaneet
tapaukset saavat myös Aapon aikakirjassa paikkansa. Monet kylässä
tapahtuneet "romiaiset", häät ja vihkimiset, kuolemat, hautajaiset
ja perunkirjoitukset saamme siitä nähdä, samoin hukkumiset ja muut
tapaturmaiset kuolemat, Niemen pikkupojan, Matin, kiveliöön
katoamisen, kuuromykkätytön harhailun metsissä, Seppälän Iisakin
kartanon palot, Sammun Hannun valkian vahingot ja Uopion riihen
palot, vielä talon kaupat, ensimmäiset pärekatot ja ensimmäisen
ratasmyllyn teon 1871, ensimmäisen palovakuutusyrityksen 1869. Joskus
liikkuvat etelän rosvot metsäkylillä, kerran tapahtuu takamailla
murhatyökin, ja murhamies tuomitaan "käsi ia kaula poikki = Siberiaan".
Toisinaan käy karhu kylän karjassa. Elokuussa 1864 "mettä liikku ia
tappo mokolta lehmän -- ia haavo yhen", ja seuraavana kesänä "liikku
taas mettä Ja tappo Mokolta lehmän ia toisen haavo". Mutta sitten
kolmantena keväänä toukok. "12vää Vasten Saatiin mettälinen Johan Erik
ia mokon kalle ia vaaran heikki luu vaarasta taisi olla se pahan tekiä
ku oli laiha se joka kahtena kesänä oli liikkunu." Keväällä 1881
"Koiras _hirvi_ sarvipää (naaraala ei ole sarvia) nähtiin hangen
aikana... pyytö himoset sanotaan sitä ajaneen ioko lienee tuo metsän
Kukka tapettu." Paikkakunnalla liikkuneet kulkutauditkin on joskus
merkitty Aapon kirjaan. Niinpä "1866 Tänä Syksynä on koleera Rutto
liickunu haaparannalla ia vähin tälläkin puolela ia tornion Joela
ylempänäki syyskesälä", ja elokuussa 1858 luemme: "Tämä Vuosi on Kovin
Tautinen nyt on lijkunu Isompaa Ja pienempää Roskaa Rupulista ja
Isosta tauvista aina Vatta puru Ja Silmä tautijn asti -- on Kuollu
Kaivattaviaki." Ruijanrannan kalaretketkin sekä Ivalon "Kultavuoreen"
meno ja lopuksi suuri Ameriikkaan muutto on pantu kirjalle. Jo 1881
"Aleksanteri Kallo väkineen meni ameriikaan ja Ranta kalle Kaukosesta",
ja vuosikymmenen perästä "Ameriikaan meni 50 henkejä Kittilän
kirkolta." Mutta kun läänin maaherra matkusti syrjäisillä perukoillaan,
oli se, jos mikään aikakirjaan merkittävä asia. Elokuun 5 p:nä 1886
"Oulun Uusi Kuernööri Kenral Maiuri A. Kripenberg trillavaunuila, meni
Kittilään veneelä. Myöskin meni Kittilään senattööri Iknatius ja
Kalastus Insbehtori Malmkreen ja Kenraal Kuernöörin siainen Daen."
Sitten 7 p:nä "Isot Herrat palasi Kittilästä veneelä Kävit sielä
nelipyöräinen trillavaunu oli vaaran kartanola sen aikaa." --
Ensimmäisten metsänhoitajain saapuminen 1860 Kittilään oli myös
muistettava asia, samoin isonjaon aloittaminen 1874 sekä jatkuminen,
sitten kinkerien pito, "pispan kokoukset" ja pappien seurakuntaan tulo
sekä lähtö. Maaliskuussa 1883 kirjoittaa Aapo: "Kirkko herra heikeli
meni täältä menneelä viikola Pudasiärveen, on ollu täälä toistakymmentä
vuotta Se Karle apiel Heikeli oli alkkulan kirkkoherran poika ia vallan
hyvä pappi vaikka ei uskovaiset oikein tykänneet, mutta se oli kuitenki
oikia uskovainen pappi."
Sanomalehtiä viljovana kirjallisena miehenä sai Vene-Aapo aina tietoja
suuren maailman menostakin, ja merkillisimmät tapahtumat piirteli hän
päiväkirjaansa. "Sota iulistettu Venäiän ia Turkin välilä", paukahtaa
toukokuussa 1877 sekä "on io tapeltukin". Sitten seuraa venäläisten
voittojen merkintöjä ja viimein oikein kehyksiin vedettynä: "Sota
verinen on Loppuna venäiän ia turkin välilä Rauha on alle kirjoitettu
molemilta keisareilta, Kultasila Kiriaimila, tämä Sota oli hirmusen
kova ia verinen erittäin oli Pleuna kauhia teurastusplassi iota
puolusti turkin urholinen Sankari Osman passa ioka viimein kuitenkin
hääty antaumaan väkineen vankiksi, mutta sitte ei ollu ennäin vastusta
misään Venäläiset menit talvisytännä palkaanin vuoret yli heitä ei
estäneet kouat luonnon vastukset eikä mikään muu atrianopoli otettiin
ilman vastusta ia samoin olis käyny Konstanttinopolile mutta Rauha
tuli, Nyt on euroopan kristityt maat erotettu turkista pois Enklantti
nyt härskyy venäiää vastaan kovasti kuinka käynee siinä täytelinen
Rauha on tehty perliinin valtain kokouksesa, ia kaikkein Euroopan
valtain suostumuksela, Turkki kävi pesola 1878." Isoilla komeilla
kirjaimilla nähdään aikakirjassa 1880: "H.M. Keisari ALEKSANDER II
Riemu Juhla 25. Uotta Istunu Venäjän Keisarillisela Istuimela", ja
vihan kauhussa kirjoittaa veneseppä keisarin murhasta: "Ryssäkoff
heitti pommin keisarin vaunuin alle 3 tiiman perästä loppui henki, tämä
6:tes kerta murha yritystä nihilistoilta, iotka perkeleellisessä
murha vimmassaan ei herjenneet vainoomasta niin kauvon kuin sait
aikomuksensa täytetyksi, hyvää ia leppiää keisaria kohtaan." Sitten
Kittilässäkin -- 2.5.1881 -- vannottiin "uskollisuuden vala,
minulla toinen kerta, Aleksanter III nelle tuomarin puustellisa." --
Valtiopäiväin avauksenkin on Lapinkorven kirjamies muistanut panna
paperilleen muutaman kerran, ja hyvillä mielin Kivekkään kaukainen
henkiystävä ja Kaiun lukija kirjoittaa tammik. 1 p:nä 1884: "Suomen
kieli on nyt vihdoin viimeiki päässy Kahleistaan Keisari vainan päätös
on nyt vahvistettu nykyiseltä Keisarilta Aleksanteri III nelta 20
uotta on nyt täytyny niin ku keisari vainan päätös määrää. Mutta jo
Ruotsikiihkosila pää Nulpistu."
Kirjoittajansa elämänjuoksusta ja toiminnasta antavat "Aikain Muistot"
paljonkin tietoja. Vene-Aapo asui ensin Nivanniemellä, jossa hänellä
oli tupa ja venetyöpaja. Kesäkuussa 1859 mitattiin Aapolle Suutarin
uudispaikka Saranivan rannalle, Alakylän alapuolelle. Tänne
muutti hän venehuoneensa Nivanniemeltä 1875, asuen ensin itsekin
siinä, kunnes 1877 sai siirretyksi tänne tupansakin. Ahkerana sai
talon ainoa mies aina hääriä. Monesti kuulemme hänen käyvän milloin
venetarpeiden etsinnässä ja hankinnassa, milloin taas rakentelevan
venettä. Useasti on veneseppä merkinnyt kirjaansa, kenen tilaama vene
kulloinkin valmistui taikka kenelle hän valmistunutta venettä kävi
viemässä. Milloin rakensi Aapo veneen "Ahnger voudille", Puljun
äijälle, Kyrön Kallelle, milloin "houti Barliinille" taikka "Ruottin
näyttelöön". Muutamina vuosina seppä pani kokoon toistakymmentä
venettä; niinpä 1874 seitsemän kolmilaitaa ja yhtä monta kaksilaitaa
sekä 1887 kymmenen kaksilaitaa. Vielä lähes 80:n ikäisenä teki Aapo
kolme venettä. Kaikkiaan on ukko merkinnyt rakentaneensa 325 venettä
vv:na 1856-1898. Sitä ennen valmistetut veneet, ehkä toista sataa, ovat
jääneet panematta paperille. Veneitten hinnoista on Aapo merkinnyt:
"Venetten hinnoisa on tullu Suuria muutoksia Ensin ku mie tein myymä
veneitä 1836 niin oli korkein hinta kolmilaiale 20 Riksiä Eli 6 Rup.
83 kop. kaksilaita 8 Riksiä Eli 2 Ruplaa 75 kopeikkaa hopia.
Nyt (1864) maksaa kolmilaita 25 Rup. Eli 100 mark. kaksilaita 12
Rup. Eli 48 markkaa hopiaa näin on muutos tullu kaikesa Rahan Suhteen
Samoin kaiken kalun hinnoisa ia Raha Asioisa. Rupla -- se on 4 markkaa
Ruottin Riksi: 1 markka 40 pen." Päiväkirjansa loppulehdelle
pisteli venemestari muistiin, missä oli tavannut sopivia tarvispuita:
"Uopion välilä iso kuusen käyrä kanan iatko... palovuoman ylipääsä
Rämekäyriä... tuosa haan ylipääsä kojun tyvi käyrä siestin puu tyvesä
maasa", j.n.e.
Monia muitakin kotoisia asioita ja tapauksia on veneseppä pistellyt
kirjaansa: lehmän ostot ja myynnit, poronkaupat, markkinoilla,
käräjissä jopa kylässäkin käyntinsä, pikku pihlajan istuttamisen sekä
vanhan, 18-vuotiaan "Passi" -koiran saamisen ja kuoleman.
Vaimona oli Aapolla Hietaniemen Maria Alakylästä. Tämä kuoli jo 1875,
jolloin Aapo kirjoittaa: "Sinä 21 nä aamula varhain Kesäkuusa --
Kuoli minulta vaimo, vahvasa uskosa Jesuksen päälle iota hään oli
kivuloisen ia vaivaloisen elämänsä viimi aikoina ikävöiny Elettyämme
yhdesä 27 uotta -- 1 lapsi: anna kaisa on meilä." Ikävissään Aapo
piirtelee sitten: "yksinpä mie nyt oleskelen aivan... Ikävänlaiselta
se tuntuu välistä, Mutta Sinne Menee."
Vene-Aapon tytär, Anna-Kaisa, joutui naimisiin Julio Aapo Neitiniemelle
Alakylään, ja Neitiniemen perheestä on kirjassa tuon tuostakin
merkintöjä, milloin ilmoitus lasten -- talossa saatiin kahdeksan
poikaa ja kaksi tytärtä -- syntymisestä, kastamisesta ja kolmen pojan
kuolemasta, milloin mitäkin taloa koskevaa asiaa. Useasti kävi ukko
kylässä tyttärensä luona, ja pojat isommiksi tultuaan olivat äijävaarin
apulaisina venepuita etsimässä. "Mie kävelin Neitiniemeen", esiintyy
useasti, ja joskus vielä "olin sielä saunassaki". Kauniin kehystetyn
kuoleman ilmoituksen on ukkovaari piirtänyt kirjaansa tyttärensä
ensimmäisen pikku pojan poismenosta, liittäen loppuun: "tämä lapsi oli
erin kaunis ihana ia viisas -- Se oli pieni engeli -- Suurela Surula
kaipaama me kaikki häntä -- Mutta hään on taivaan ilosa."
Harras uskonnollisuus esiintyykin useasti Aapon kirjaanpanoissa, vaikka
veneseppää toiset sanoivatkin suruttomaksi. Syksyllä 1866 kirjoittaa
Aapo: "hyvä uosi tuli ei tehnyt halla vahinkua Se oli Imhelinen Jumalan
armo yli Ihmisten ymmärryksen ku kevä oli kylmä ia pitkä ia kaikki
hiliastu niin kovin." Elokuussa 1870 taas luemme: "io nyt Rakas Isä
avas armokätensä kaikin puolin Runsaasti." Huonon vuoden uhatessa
piirtää Aapo: "O Herra auta O Herra anna kaikki hyvin käydä ja
menestyä", ja ankaran hallayön jälkeen hän voi sanoa: "Herrale olkoon
Kiitos kaiken armonsa edestä." Pääsiäisenä saattaa Aapo piirtää:
"Pääsiäis Pyhä Pääsin Päivä Pääsimä Pois Pirun Pahoista Pauloista."
Tyttärensä kolmannen pojan kuolemaa merkitessään isoisä huoahtaa:
"Herra anto Herra otti Herran nimele olkoon Kiitos", ja täyttäessään 80
vuottaan ikämies kirjoittaa vapisevalla kädellä: "tämä Päivänä täytän
80 Vuotta: Siis alkaa yhdeksäskymmen kiitos herralle kaiken armonsa
edestä."
Tämä olikin vanhan venemestarin viimeinen syntymäpäivän vietto.
Terveenä oli Aapo saanut elää, lukuunottamatta kesää 1869, jolloin
kirjaan on heinäkuussa merkitty: "En ole vieläkään parannu mileen
Raiale ei ole vielä työn tekiää minusa, vaikka siitä on pian kolme
kuukautta ku alko sairaus (heeperi)." Aikakirjakin on tänä aikana
jäänyt tavallista vähemmälle, ja veneitä valmistui vuoden nimiin vain
neljä. Mutta sitten marraskuussa 1898 otti vanhan miehen koville.
"Olen yskässä Kipejänä", Aapo kirjoittaa, "Kovasti ryvittää ei ole
nyt aikaa nukkua yhä ryvittää aivan katkejamatta Siinä hään Kojen
tuhertaa lämmin pirtti kyllä on hyvä mutta Kahu ja pauke on kova
minulle outoa olentoa Sinne häntä kojen mennä päivästä toiseen."
Koko talvikausi meni Aapolta, niin ettei paljon voinut kirjaansa
muistaa. Valmiiksi päivätyillä sivuilla on vain joku vapiseva merkintä
siellä täällä. Simulassa sekä Neitiniemessä ukko aikakirjoineen
sairasteli. Mutta kesän tullessa vanha vielä virkistyi, palasi kotiinsa
kirjoineen, ja aikakirja alkaa täyttyä päivä päivältä kuten ennenkin.
Tulee syksy, halla rippoo potun kaalia, pellot leikataan, maa käy
ruskalle, lehti varvalle, seuraa talvi, vierähtää joulukin ja
tammikuu pakkasineen, ja "mettä seisoo Kauhijassa huuvetönkissä",
pääsee helmikuukin alulle jokapäiväisine merkintöineen pakkasesta ja
pakkasen häkärästä. Kuun 13 p:nä on Aapo kirjoittanut: "Pakkasen
kiherää joka päivä tyven sää muuten." Ja tähän "pakkasen kiherään mutta
muuten tyveneen säähän" päättyy vanhan miehen 50-vuotinen aikakirja.
Ei jaksa vanhus enää piirrellä rakkaita ajantietojansa, eikä häneltä
monta päivää jäänytkään merkitsemättä. Sillä saman kuun viimeisenä
päivänä päättyivät kirjoittajankin päivät.
Niinkuin "Aikojen Muistojen" sisällössä niin sen ulkoasussakin kuvastuu
kirjoittajansa henkilöllisyys, kehitys ja elämän juoksu. Alussa on
kirjamiehen kynänjälki epätasaista ja kömpelöä, mutta vuosien vieriessä
se käy yhä paremmaksi, kunnes 1870-80 luvuilla kynä toisinaan kykenee
piirtämään kirjaan mitä kauneimpia aukeamia. Isolla kaunokirjoituksella
pyöräytetyt, alleviivatut rivit, lauseet taikka sanat ja huolelliset
antikvatekstaukset puolisuuren tasaisen kirjoituksen sekä pienen
sirosti piirretyn tekstin joukossa, tuo mieleen entisaikaiset kauniisti
painetut hartauskirjat erikokoisine kirjainlajeineen. Monesti on Aapo
vielä kyhännyt lehden reunaan sisältöön liittyviä pikku piirroksia:
ristin kuoleman tapaukseen, veneen veneestä, poron porosta puhuessaan,
miekan ja kiväärin mainitessaan Turkin sodasta, kruunun nimismiehelle
sekä kuunnaaman täydelle elokuulle, lisäksi vielä kaikenlaisia
piirroksia ja koukeroita milloin mihinkin. Vanhuuden lähestyessä
kynänjälkikin muuttuu, kunnes lopuksi rupeaa isäntänsä kanssa
vapisemaan.
Samalla kun Vene-Aapon paksu päiväkirja on tekijänsä elämän kuvastin,
on se hänen kotiseutunsakin aikakirja. Kaukainen erämaakylä pienine
ja suurine tapauksineen ja edesottamisineen sekä suuren maailman
maininkeineen on siinä puolen vuosisadan vieriessä asetettu eteemme.
Kaiken hyörinän valtavana taustana on taivaan ja jumalanilmojen
alituinen tarkastelu. "Pesäpäivinä oli höyryä vähin puitten
Latvoisa ja Vaarain lajisa" alkaa Aapon teksti 1852 ja tyvenen sään
pakkaskiherään se loppuu v. 1900. Ja samasta tekstistä voi alkaa ja
samaan loppua kiveliön kylän ukkojen puhelukin.
Mutta näiden välille saattaa sisältyä kokonainen ihmiselämä.