Mutta sitten nousi ukkojen omasta joukosta kirjoitusmiehiä. Pellosta
kävivät Jolman pojat, Antti ja Heikki, Torniossa Viipon mamsellin
koulussa vuoden oppien kirjoituskonstin sekä "neljä ensimmäistä
laskutapaa", jopa ruotsinkieltäkin. Antista tuli sitten Lemken jälkeen
Pellon kynämestari. Suomeksi hän kyllä kirjoitti, vaikka saikin "kaiken
valon ja kaavan Länkken papereista ja muista vanhoista kirjoista".
Turtolan kirkolla oli kirjoitusmiehenä Vestolan herran jälkeen pari,
kolme vuotta takaperin 90:n ikäisenä kuollut Heikki Lauri, joka
hoiteli kaikki kunnan asiat. Kolarin ensimmäiset kirjoitusmiehet
oppivat taitonsa pastori Bäckmanilta, joka oli Kolarissa 1858-1862.
Pastori piti pyhäiltoina kylän nuorille koulua kotonaan, luettaen
biblianhistoriaa, katkismusta ja virsikirjaa sekä sisähuoneessa
opettaen muutamille pojille kirjoitus- ja laskutaitoa. Siinä koulussa
Heikkilän Niilokin ja Pellikan Heikki oppivat kynämiehiksi, Heikkilän
Niilosta, "Houvin Nikusta", tulikin sitten koko kunnan kuulu toimimies,
"kirjailija" ja asianajaja, joka saattoi miltei kaikki juttunsa ajaa
aina "sinaattiin" asti, ja "sen miehet sinaatissa korjasivat, vaikka
Nikulla oli toinen käsi housunliitingissä kun kirjoitti". Ukolla
olikin niin paljon kirjoittamista, ettei joutanut juuri koskaan talon
töihin. Myötäänsä vain piti kynä kädessä istua pöydän ääressä, ja
silloin "kun ukko kirjoitti ulos, ei saanut paljo partten päällä
kävellä". Lattiaparret kun liikkuivat ja natisivat, niin kynämies "ei
saanut verta niin seisomhan että olisi tullut selvää". Ukko, jolla oli
"lutheerilainen usko joka kokassa", kuoli 57-vuotisena 1898.
Kittilän parhaita kynämiehiä oli Alakylässä asuva Vene-Aapo, taitava
kenkäseppä ja venemestari, joka kirjoitteli kuulumisia sanomalehtiinkin
sekä omiksi huveikseen pisteli kaikenlaisia asioita muistiin, saaden
aikaan paksun päiväkirjan. Pitäjän ylipään kirjamiehenä oli Köngäsessä
asuva Jokelan Mikko.
Kynämiesten eturivissä puuhatessa saatiin kuntiin sitten kaikenlaisia
uusia laitoksia, lainamakasiineja, teitä ja muita hyviä asioita.
Saatiin yhteinen paloapuhoitokin. Jopa Kittilässä pari metsiä
kiertelevää lapinäijääkin hyvästyi palovakuutukseen, niin että he
menivät ja pyysivät vakuuttaa pirrikotansa kaikkine hoitoineen. Sitten
toinen otti ja poltti vanhan tuohiröttelönsä ja meni vaatimaan rahoja.
-- Mitäs suita sitten on palanut? kysyttiin.
-- Na, kota paloi ja aikainen hyvä uihkuralyly ja kotkansulkaviuhka,
jolla tulta viihothan palamhan.
Pilanpäiten annettiin ukolle markka-pari.
Mutta pian tuli toinenkin metsien mies vaatimaan palorahoja.
-- Mitäs sulta on palanut ja milloin? tiedusteltiin.
-- Na, ei mithän vielä, äijä selitti. Mutta huomenna mie poltan!
Kirjoitustaitoiset miehet, Laurit, Jolmat, Houvin Nikut, Vene-Aapot,
Jokelan Mikot, olivat Lapinkorpensa uuden ajan ensimmäisiä miehiä.
Heidän kirjahyllystään saattoi löytää muitakin kirjoja kuin
katkismuksen, virsikirjan ja jonkun vanhan postillan. Houvin
Nikullakin oli "iso kirjasto", mutta ukon kuoleman jälkeen vietiin se
aitan yliparsille, ja sitten kun aitta purettiin, joutuivat kirjat
ajelehtimaan lumihankeen, sinne häviten. Kirjamiehet olivat myöskin
ensimmäisiä "aviisujen viljojia" paikkakuntansa pirteissä. Niinpä luki
Heikkilän Niku "Virallista lehteä" ja "Kaikua", Heikki Lauri ja Jolmat
"Oulun Viikkosanomia", sitten "Suometarta" ja "Kaikua", samoin
Kittilän Vene-Aapokin. Heidän kauttaan levisivät maailman tiedot ja
viisaudet Lapin erämaihinkin, ja monet kirjoittelivat kotiseutunsa
kuulumisia sanomalehtiin; siten puolestaan sai muukin maailma kuulla
Lapinkorven elämästä.